Minulle vauvan hoidossa vaikein asia on unen puute. Kestän jo melko hyvin vauvan itkua ja tarvitsevuutta. Unenpuutteesta menen ihan sekaisin. Unohdan kesken keskustelun, mistä oltiin puhumassa. En muista päivän tapahtumista juuri mitään. Kaikki tuntuu vähän sumuiselta. Raskaushormonit auttavat jaksamaan jokusen viikon synnytyksen jälkeen, mutta valitettavasti tämä varanto loppuu jossakin vaiheessa. Minä totesin oman varantoni loppuneen viime viikolla. Kakkonen heräili öisin tunnin välein ja aamu oli aloitettava kääpiön kanssa normaaliin tapaan.
Lauantaina mies lähti lapsien kanssa puistoon ja minä pääsin yksin kaupungille. Laadin itselleni muistilistan toimitettavista asioista, koska asiat tuntuivat karkailevan päästä. Kadulle saakka päästyäni huomasin unohtaneeni listani kotiin. Palauta vuokrattu rintapumppu, osta kääpiölle housuja, kylpyhuoneen pyyhekoukut, kertailin mielessäni jonottaessani R-kioskilla arvoa matkakorttiin. Kioskin myyjä katsoi minua hieman epäilevästi, kun työnsin salkun kokoista sähköistä rintapumppua tiskin yli. Minäkin havahduin ajatuksistani ja huomasin, etten ollutkaan Reha-shopissa. Saatuani ladattua rahaa matkakortilleni, kirjoitin nimeni tiskillä olevaan käteiskuittiin. "Ei sun tartte allekirjoittaa sitä. Sä maksoit käteisellä", totesi kioskin myyjä. "Sori, mä oon vähän väsynyt", vastasin myyjälle.
Väsymystä voi verrata jonkinmoiseen humalatilaan. Täällä minä siis olen vastuussa näistä kahdesta lapsestani vähintään promillen kännissä. Olen tullut siihen tulokseen, että rutiinit ovat tämän humalaisen äidin ystäviä. Kun päiväohjelmaa toistaa koneenomaisesti ja aina samassa järjestyksessä, ei täydy pystyä vaativaan päätöksentekoon. Sunnuntaina minulta kysyttiin, mihin ravintolaan haluaisin mennä syömään. Aivot menivät totaaliseen tilttiin. En muistanut yhdenkään ravintolan nimeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti