keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tyhjää täynnä

Kun olimme palaamassa kotiin viime viikkoiselta virkistyspäivältämme, lapset nukkuivat bussimatkalla päiväunia rattaissa ja minä nautin yksinolosta. Bussissa käytävän toiselle puolelle istahti, tennareista hiuspinneihin, pinkkiin sonnustautunut nuori nainen. Hän kaivoi vaaleanpunaisesta laukustaan vaaleanpunaisen kalenterin, jota alkoi selailla. Kalenterin sivut ammottivat tyhjyyttään. Juuri sen kyseisen keskiviikon kohdalla kalenterin päiväpalkki oli kirjoitettu täyteen tekstiä. Sille päivälle oli menoa ja hän oli ilmiselvästi matkalla jonnekin tärkeään paikkaan.

Minunkin kalenterini on tyhjä, ajattelin naista ja ohi vilahtelevia tyhjiä aukeamia katsellessani. Siellä on lähinnä satunnaisia merkintöjä lasten neuvola-ajoista ja yksi hammaslääkäriaika lokakuulle. Ei ole hirveästi menoja minulla. Mieleeni tuli nyrkkisääntö, että työpaikalla henkilön auktoriteetti on käänteisesti verrannollinen henkilön kynämäärään. Yritin keksiä, miten sääntöä voisi soveltaa kalenterimerkintöjen määrään. Ei varmaan mitenkään. Kun on paljon merkintöjä, voi tuntea itsensä tärkeäksi.

Ens viikolla on taas ihan hirvee kiire.

Tällä viikolla minun kalenterissani luki maanantain kohdalla klo 16.45 juurihoito. En muistanut edes jännittää koko tapahtumaa. Olin niin innoissani, että mies tulee aikaisemmin töistä kotiin ja minä saan lukea bussissa rauhassa kirjaa. -Säälittävää, tiedän kyllä.



5 kommenttia:

  1. Meidän kodin kalenteri päättyy ensi viikolla (niin se ilmainen kauppakalenteri, jonka reunat olen koristellut vihreiksi) Kukaan ei saa käytyä siinä tietyssä liikkeessä jossa niitä jaetaan, jotta elämämme jatkuisi myös ensi viikon jälkeen ;)

    VastaaPoista
  2. Itsekin löysin tyhjääkin tyhjemmän kalenterin juuri ja meinasin alkaa merkkailemaan neuvolakäyntejä tai kahvihetkiä kunnes tajusin että muistan ne vähäisetkin määrät päässäni. Tai kännykkä muistaa :)

    Olen muuten täysin kalenterityttö, en osaa kulkea työssä ilman sitä mutta nyt ä-lomalla en edes muista koko kirjasen olemassaoloa, saatikka että siihen olisi jotain kirjoitetettavaa.

    VastaaPoista
  3. RouvaTrikoo: Hakekaa nyt ihmeessä se kalenteri! Eihän sitä muuten muista laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä. ;)

    Raparperityttö: Mun täytyy kirjoittaa lähes kaikki ylös, koska väsyneenä muisti pätkii todella ikävästi.

    Töissä oli kalenteri pullollaan post it lappuja. Nyt en kyllä keksisi, että mitä niihin kirjoittaisi.

    VastaaPoista
  4. Siihen tyhjään kalenteriin vois tuhertaa runoja ja ajatuksia arjesta;) NO JUU ei vainkaan...

    " Erilainen ilta- kiitos luontoäiti, kivaa vaihtelua kun nukkumaan mentiin ihan kuin lastenkirjoissa, EIKÄ 10* pissareissu ja 5krt* vesihörppyreissun jälkeen"

    VastaaPoista
  5. Loistava idea! Meillä meni jotenkin näin:

    Nenäliinan hait
    Kerran olit janoinen
    Nukahdit, onni

    Runonmitasta kiinnostuneille tiedoksi, että tuo oli haiku. Kaikkea sitä saakin päähänsä yhden saunaoluen jälkeen. Anteeksi.

    VastaaPoista