Mitä vapaus on?

Lapset ottivat varaslähdön pääsiäisen viettoon ja me jäimme miehen kanssa neljäksi päiväksi kotiin. Neljäksi. Kahdestaan. Merkittäköön tämä päivämäärä maailmankirjoihin. Kuluneen kuuden vuoden aikana olen ollut erossa lapsista yhden yön pätkiä. Seisoin aamulla ennen töihin lähtöä keittiössä ja katselin puuroa kauhovaa kuopusta. Kysyttiin, että hämmentääkö. Totesin, että vähän. Mielessäni ajattelin, että ei kyllä varmaan tule ikävä. Ei millään pahalla, sillä rakastan rakastan, mutta kyllä vaihtelu virkistää. Ja vapaus.

 

 

Olin töissä tunnin pidempään ja käväisin kaupungilla ostoksilla. Valitsin päivälliseksi ruoka-aineita, jotka saavat lapset päästelemään oksennusääniä: pinaattia ja fetaa. Söin päivällisen sohvalla klo 19 ja avasin karkkipussin.  Jos olisin kymmenen vuotta sitten kuullut, mitä 35-vuotias Liisa tekee vaihtaakseen vapaalle kahden lapsen äitinä, olisin todennäköisesti repinyt irti munasarjani.

 

Mutta nyt vapausrepäisyt jakoon: Mitä sinä tekisit lapsettomalla ajalla?

Teelusikasta asiaa

Hesarissa oli taannoin kolumni tuoreen äidin epävarmuudesta ja tarpeesta tulla hyväksytyksi. Kolumnisti oli pakannut vauvan valmissoseen muskariin mennessään pakasterasiaan, jotta muut äidit eivät olisi huomanneet, että kaupan sörsseleillä mennään. Kolumnia lukiessani totesin, että vauvan ruokailuasioiden pyörittely toimii varmaankin hyvänä kanavana sille ahdistukselle, jota pienen ihmiselämän hengissä pitämisen velvollisuus tuottaa. Kun vauva kasvaa, muuttuvat ahdistuksen aiheet toisenlaisiksi. Harvan kouluikäisen lapsen vanhemman pääagendana on lapsen syömisasioiden vatvominen.

 

Hesari kirjoitti myös tällä viikolla lasten ruokailusta. Espoossa muutama vanhempi on vaatinut, että lapsille täytyy tarjota margariinin sijaan luomuvoita. Terveysasiantuntija ihmettelee kovien rasvojen ihannointia. Päädyin tutkimaan espoolaisäidin vastinetta HS:n artikkeliin. Kirjoittaja on ilmeisesti ravinnosta kiinnostunut kampaaja, joka pyrkii kumoamaan THL:n erikoistutkijan tutkimuksiin pohjautuvia väitteitä. "Verensokerien tasapaino loistaa poissaololaan tarhapäivien jälkeen ja päiväkodista kotiudutaan vatsat kivusta pinkeinä." kirjoittaja summaa päiväkotiruoan vaikutukset.

Kaikki rakkaus laadukkaan ruoan rakastajille, itsekin olen sellainen, mutta onko nyt ihan oikeasti niin, että lapset kyllästetään päiväkodissa sokerilla, ja että rasvaton maito ja kasvirasvat pilaavat lapsen. Jos rypsiöljyn saaminen on lapsen ongelmien top 3:ssa, ovat asiat melko hyvin. Rypsiöljy!!! Kirjoittajan mukaan päiväkodissa tarjottavan kinkkukiusauksen syöminen edistää sairautta. Olisin kiinnostunut lukemaan tutkimuksen tästä aiheesta.

 

 

 

Täytyy myöntää, että päiväkotiruoka on minulle hyvin tuntematon alue. Olen nähnyt kaurapuurokattilan tarjoilukärryssä aamuisin. Ja mehukeittoakin ehkä. Aamupalan jälkeisien aterioiden sisällöstä olen täysin lapsilta saadun tiedon varassa. Ruoasta keskustelu kuuluu kotimatkan small talkiin. Välillä yllätyn siitä, että helsinkiläiset päiväkotilapset syövät sujuvasti etnistä ruokaa, josta ei 80-luvun lapsi ollut kuullutkaan. -Ja siihen se mielenkiintoni sitten lopahtaakin. Olen etupäässä kiinnostunut siitä, minkälaista ruokaa me kotona tarjoamme lapsillemme, koska syön sitä myös itse. Haluan, että ruoka maistuu hyvältä, siksi emme syö juurikaan valmisruokia. Tähän väliin erityiskiitos pinaattilettupaketeille ja nakeille. Tarvitsen teitä ajoittain, olette ihania.

 

Uskon, että se ruoka, jota päiväkodeissa tarjotaan, on monelle lapselle monipuolisin ravinto, mitä he viikon aikana saavat. Minun on kovin vaikeaa uskoa, että päiväkotiruoka aiheuttaisi lapsille terveyshaittoja, vaikka einestä voisi varmaankin olla vähemmän. First world problems. Margariini on lapsen helpompi levittää leivälle, siihen ei kuole. Sitä on sämpylän päällä ehkä teelusikallinen. Mutta siitäkin voi kai sitten ahdistua.

Kukkuluuruu!

Vanhemmuudesta ja lapsista höpiseminen on jäänyt viime kuukausina vähemmälle, kun olen suunnannut kirjalliset ambitioni toisaalle. Nyt on aivokapasiteetissa taas tilaa ja täällä sitä ollaan, lapsiperhe-elämän ytimessä -internetissä. 

Blogihiljaisuudesta huolimatta, olisi vaikka mitä ollut kommentoitavaa viime kuukausina. Mutta asiat olivat ja menivät, joten tyydyn lyhyesti toteamaan seuraavaa:

 

- Syntymäpäiväkutsuille osallistuvat 4 - 7-vuotiaat lapset eivät arvosta kotitekoisia, pieteetillä pusaamiani,leipomuksia. Eivät sitten millään tavalla. Moukkia, sanon minä. Ensivuonna ostan litran vaniljajäätelöä ja kaadan sen päälle pari pussia vaahtokarkkeja. Ja mahdollisesti tökin jälleen nakkeja meloninpuolikkaaseen, koska nakkisiili on nakkisiili.
-Ja tämä Äitien sota! Totaalinen antikliimaksi! Mitä helvetin sotaa se on, että äidit istuvat tsemppaamassa toisiaan??? Mitä sosiaalipornoa tämä on olevinaan?? Katsoin kaksi jaksoa ja kyllästyin odottamaan konflikteja. Enemmän vauva.fi henkeä peliin, sanon  minä.

Mutta mitä teille kuuluu? Onko siellä vielä ketään?

Oodi nugeteille

Blogiani pitempään seuranneet tietävät, että touhotan mielelläni ruoasta. Ruokajutuille on blogissa oma tunnisteensakin. Hörhöilen mielelläni lasten synttäritarjoilujen parissa  ja pusaan piirakan aina kun ilmassa on pienikin juhlan poikanen. Heittäydyinpä ihan hipiksikin ja syötin kakkosvauvalle melkein pelkästään sormiruokia. Kotiäitivuosina leikkipuiston grillipäivänä itse tehdyille hampurilaispihveilleni naurettiin.

THL:n tutkija Heli Kuusipalo on päässyt viime päivinä otsikoihin ehdotuksellaan lasten ruokalistojen lopettamisesta ravintoloissa. Olenpa minäkin lasten ravintola-annoksista joskus paasannut. Mutta silloin oli kyllä kyse ihan vaan ravintolan vedätyksestä katteen parantamiseksi. THL:n Kuusipalo linjaa, että nakit ja nugetit ovat liian rasvaisia ja suolaisia, eikä lasten pitäisi niitä ravintoloissa syödä.

Sillä on väliä, mitä lapset suuhunsa laittavat, mutta onko sillä nyt kuitenkaan kovinkaan paljon väliä, mitä siellä ravintolan lasten ruokalistalla on? Viiden äitiysvuoteni aikana olen törmännyt vain muutamaan ravintolaan, jossa lapselle ei saisi tilattua puolikasta annosta tavallisesta ruokalistasta. Joten eikö se nyt ole ihan vaan meidän aikuisten vastuulla, mitä lapsille tilataan?

Ja toiseksi –Jos lapsi haluaa tilata ravintolassa nakit ja ranskalaiset, mitä ihmeen pahaa siinä on? Ravintolaan on mukava mennä syömään sitä ruokaa, jota tekee mieli ja joka maistuu hyvältä. Itse en ainakaan tee tilausta sen perusteella, mikä on vähärasvaista ja terveellistä. En siis tohdi vaatia sitä lapseltakaan. Nautin myös perheen kanssa ruokaillessani oman ravintola-annokseni mieluummin ilman lapsen jatkuvaa marinaa ruoan epäilyttävästä mausta ja järkyttävistä ainesosista. Nakit ja nugetit ovat parhaimmillaan all-win-situation. Kukaan tuskin luulee, että lapsen täysipainoinen ruokavalio muodostuisi yksinomaan prosessoiduista eineksistä.

Perusjorinat

Blogin pitäminen on vähän jäänyt paitsioon. Tähän voisi jaaritella sitä diipadaapaa, että täytyy pohtia, että mistä haluaa kirjoittaa ja kun välillä ei innosta ja mitä näitä jonninjoutavia jorinoita blogin lopettamisesta nyt on. Ei mennä siihen.

Arki alkoi virallisesti tällä viikolla, kun loput 3/4 perheestä lopetti lomailun. Arjen alkamista alleviivaa omalla panoksellaan 3-vuotiaan arjenaloittamiskiukkustressikarjumishuutouhmapiina, joka on epämieluisaa, mutta eiköhän tämä tästä syksyyn mennessä. 

Monesta asiasta voisi kirjoittaa. Ihmisten toinen toistaan värikkäämmistä suhteista lastensa isovanhempiin. Lasten harrastuksista, niiden kustannuksista ja siitä, kuinka lasten kasvaessa harrastusrumbasta tuntuu tulevan vanhempien pääasiallinen elämäntehtävä. Tai siitä, että olen tehnyt henkilökohtaisen lupauksen ruveta pitämään sellaista kakovaa oksennusääntä joka kerran, kun joku mainitsee sanan lähiruoka. Näistä teemoista enemmän myöhemmin.

Että tältä pohjalta elokuuhun.

#98 Chris Martinin ulina

 

Istuin kahvilassa lounaalla ja olin juuri käynyt ostamassa itselleni jälkiruoaksi cookien, koska päivä tuntui sitä kaipaavan. Tuskailin turhautuneena, kun asiat eivät etene toivottuun tahtiin ja on niin paljon epävarmaa.

Radiosta kuului Coldplay. Harvasta yhtyeestä muistaa tarkasti, milloin on heidän musiikkinsa ensi kertaa kohdannut. -Oli kesä 2000 ja minä 20-vuotias. Seisoin baaritiskin takana, kun baariin asteli sisälle mieskaksikko, joista toinen oli Lontoon matkallaan löytänyt uuden bändin, jonka tahtiin halusi nyt juoda kaljaa. Kuuntelimme Yellow'n ja minä olin myyty.

Sittemmin  olen ulvonut Chris Martinin kanssa lukemattomia kertoja. Tosin viime vuosina vähän harvemmin. Silti edelleenkin tulee se sellainen tunne, että kaikki järjestyy ja että taivas on täynnä tähtiä.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#93 Aidan ylittäminen korkeammasta kohdasta

Juhlat eivät ole juhlat, jos tarjolla ei ole hyvää ruokaa. Siksi kannattaa valmistaa juhannukseksi kolmea erilaista piirakkaa. -Mökilletulopiirakka, aattopiirakka ja päiväpiirakka. Vaivannäkö kohottaa tunnelmaa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#89 Juomapuoli

Itse tehty jäätee on tämän kesän juoma. Sitä ja mojitoja.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#82 Ruotsalaiset

Kotimaiset mansikat maksoivat 19,80€/kg. Ruotsalaiset olivat tarjouksessa 6,90€/kg. Ostin ruotsalaisia. Mietin, että ruotsalaisissa ei ole mitään vikaa. Heillä on kuninkaallisen perheen kauniit jäsenet, Tukholma ja Gotlanti, Abba, Solsidan-ohjelma, The Ark ja vaikka mitä.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#79 Sohva parvekkeella

Olen kammonnut polyrottinkia pitkään, mutta en enää. Parvekkeella on nyt sohva, jossa aion syödä, lukea, löhöillä ja torkkua seuraavat kuukaudet.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#77 Kesä Helsingissä

Matkasin bussilla palaveriin. Olin jo kaivamassa puhelinta esiin lueskellakseni jotain, mutta päätin jättää puhelimen laukkuun. Päätin katsella maisemia. 25 minuutin matka, lapsia potkulaudoilla, polkupyöräilijöitä työmatkalla, teinityttöjä nauramassa raitiovaunupysäkillä. Fiilistelin Helsinkiä, lasten maksuttomia puistolounaita ja ilmaisia kesäjumppia puistoissa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#68 Helsingin jäätelötehdas

Kesän eka tötterö ja maku oli täydellinen. Appelsiini, sitruunarahka ja vanilja, kaikki ihan kingejä.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#67 Kun puitteet ovat kohdillaan

Viikonloppu alkamassa, hieno kesäpäivä. Päivällinen katettiin terassille ja grillattiin hampurilaisia. Aurinkotuolissa makailua, kädessä kylmä Corona.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#63 Pala juustoa, joka katosi

Kun kotikeittiömme ruokalistalla on jokin uusi ruokalaji, asennoidun nykyään aina valmiiksi odottamaan lasten täysteilausta. -En maista. Yäk. En tykkää. Tuntuu välillä siltä, että lasten mielestä kotona tarjottava murkina on 90% luokatonta paskaa. 

Tänään ruoaksi oli pinaattipannukakkua. Mainitsin ohimennen paistavani kylkiäiseksi halloumia. -Mä voisin maistaa palasen, ilmoitti esikoinen. Maistoi, otti useamman haukun ja totesi maun hyväksi. 

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

Ja nyt ei kommenttiosioon kannata tulla lesoilemaan sillä, kuinka teidän 2-vuotiaan lempiruoka on sushi. 
-Minua ei kiinnosta, eikä lapsen sushin syöminen tee sinusta yhtään parempaa ihmistä.

#59 Pienen pieni loma

Iltapäivätapaaminen kaupungilla loppui ajoissa, ja kerrankin ei ollut kiirettä päiväkodille. Maleksin ruokakauppaan ja valitsin pitkään ja hartaasti suklaapatukkaa. Kassajonossa poimin vielä mukaan Trendin. Sitten istahdin aseman penkille muutamaksi minuutiksi syömään suklaata ja lukemaan naistenlehteä. 

Siirryin junalaiturille ja seisoin siellä niin sanotusti H. Moilasena, selin laituriin päin, omissa ajatuksissani. Sitten käännyin juuri sopivasti junan ovien sulkeutuessa huomatakseni, että siinähän se minun junani meni. Oho. Muutaman sekunnin tuumaustauon päätteeksi suuntasin kioskille ostamaan toisen suklaapatukan ja istuin uudelleen penkille syömään suklaata ja lukemaan naistenlehteä. 

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

7/7 Ei oikeastaan mikään, melkein.

Vitutusviikon finaali osui äitienpäivälle. Aamu alkoi mukavasti mieleisillä lahjuksilla ja maittavalla aamupalalla. Mies vaali perinteitä ja oli käynyt varastamassa kukan naapurin tontilta. Kiharsin tukkaa ja vedin päälle leopardimekon. Ravintolassa tarjoilija oli erittäin höveli kuohuviinitarjoilussaan ja ruoka oli juuri sitä mitä tilattiin. Sähköpostitse sain kehuja ilmaisuilla Mahtavaa! Kiitettävä arvosana! ja Hienoa! Huono päivä kärvistelyyn siis.

Paitsi että tunsin jälleen kerran aavistuksia siitä yleisestä sosiaalisen median minussa aiheuttamasta ahdistuksesta: Mikä on yksityistä ja mikä yleistä? Pysähdyn usein miettimään, miksi nykyään monelle ihmiselle vasta yksityisten asioiden jakaminen julkisesti, tuntuu tekevän niistä merkityksellisiä. Välillä vituttaa se, kun ihmiset eivät pidä asioitaan omana tietonaan ja arvosta sitä yksityisyyttä. Mutta se on sitten pidempi pohdinta se.

Asiaankuuluvasti tajusin tämän blogin viettävän tänään 4-vuotista syntymäpäiväänsä. Kaikki tämä yksityisen jakaminen on yllättänyt minut. Vauvavuoden koomasta heräämisen myötä aivojumpaksi tarkoitettu blogi on muodostunut minulle tavaksi. Olen ilahduttanut ja närkästyttänyt ihmisiä jutuillani yli viidensadan tekstin verran, enkä varmaan osaisi ihan kokonaan lopettaakaan. Kiitti, kun olette roikkuneet mukana!

6/7 Aineenvaihdunta

Vituttaa, että 34-vuotiaana ei voi enää herkutella totuttuun tapaan, ilman että paino nousee.

-Koska eniten vituttaa kaikki.

#55 Asiat, jotka kuuluvat yhteen

Uimahallireissun täytyy päättyä pullakahveihin uimahallin kahviossa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#47 Lauantai-ilta

Illalliseksi hodareita. Sitten leffailta, mansikkajätskiä ja Peter Pan. 

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#46 Perjantai-ilta

Venähtänyt after work, metrossa juoruavat ranskalaistytöt, rullaportaissa pussailevat teinit, hihittävät japanilaiset, Burger King.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan