Joinakin päivinä, kun istuu hiekkalaatikon reunalla, tuntee oman elämänsä valuvan leikkipuiston upottavaan turvahiekkaan. Aika matelee. Tulee hiekkakakkukooma. Alkaa ajatella, että töissä olisi mukavaa, kun saisi puhua töistä ja olisi kaikin puolin aikuismaista. Tuollaisen päivän jälkeen täytyy vaihtaa maisemaa ja pysyä poissa leikkipuistosta. Täytyy mennä lasten kanssa vaikka Stockmannille.
Aamulla ei siis lähdetty puistoon, vaan lähdettiin kaupungille. Puin päälleni vaatteet, joissa olisin puistossa tuntenut itseni ylipukeutuneeksi. Bussissa aloin melkein väittää vastaan naiselle, joka kehui kääpiön herpaantumatonta keskittymiskykyä. Tajusin kuitenkin olla hiljaa ja olla ylpeä lapsestani. Kävimme muutamassa kaupassa. Emme syöneet edellisen päivän ruoantähteitä, vaan jotakin muiden laittamaa. Palasimme kotiin, eikä minulla ollut enää ikävä töihin.
Jos hiekkakakkukoomapäiviä olisi peräkkäin useampia, miettisin varmaan enemmän töihin paluuta. Vaikka en koe olevani mikään erityisen kutsumuksellinen kotiäiti, tämä on nyt minun ihan hyvää elämääni -hiekkakakkuja, rattaiden työntämistä, hämmästyttäviä määriä pyykkiä ja lattialla makailua. Itsensä kohtaamista lasten kautta joka päivä. Vaikeinta työtä, mitä minä olen koskaan joutunut tekemään.
haluaisin sanoa jotain fiksua. Mutta en osaa sanoa muuta, kuin että niin samaa mieltä. Tämä kotiäitiys on vaikeinta työtä ikinä. Ja rankinta.
VastaaPoistaJa minä sentään olen ollut kuusi kertaa töissä hulluilla päivillä.
Amen. Maisemanvaihto on uskomattoman toimiva kikka neljänseinänkaatumissyndroomassa, varsinkin kun vaihtaa maisemaa yksin :D . Tulee kotiin takaisin kuin uutena ihmisenä!
VastaaPoistaverski: Tuo hulluilla päivillä työskentely on kyllä silkkaa masokismia. Täällä kotihommissa ei tarvitse onneksi pitää päässä mitään hassunhauskoja vieterituntosarvia.
VastaaPoistableue: Paremman puutteessa tuo ostostelu onnistuu joskus lapsiseurassakin. Tällä kertaa ei edes tarvinnut ollenkaan polttaa päreitään. Great success!
Hih! Osu ja uppos!
VastaaPoistaTuo hiekkalaatikkokooma iski tänään minuun. Tai pikemminkin jäin niiden kaatuvien seinien alle. Sadepäivä. Huomisen ja ensi viikon työhomma (lue: myös hieman omaa aikaa ja lapsivapaata aikaa) kaatui myös, joten mielen orientoituminen normaaliin arkeen tuntui kovin raskaalta. Ratkaisuksi päätin pakata aamulla kimpst ja lähteä kaupungille puiston sijaan. Huomenna mekin syödään muiden tekemää ruokaa.
-miimu
miimu: I feel you. Pientä on tämä minun elämä. Päivän pelastaa unipussin ja vahakankangaspöytäliinan osto ja ruokailu s-ryhmän ravintolassa. :)
VastaaPoistaMun päivän kohokohtia oli oikean värisen peitekynän (nii-in..mihinpä muualle, silmien alle) ja piristävän värisen t-paidan löytäminen, molemmat vielä luomumuodossa. Nyt taas jaksan.
VastaaPoista(Kiva päivä vaan ei loppunut niin kivasti, tyttö kaatui portaissa, kasvot edellä alas. Haavan liimaus ja mustapunasinertävä poski. Huoh. Ja niin periäidillisesti vielä mietin, että miksi en juuri tällä kertaa auttanut, jäänyt kunnolla odottamaan.. Tässäkö äitiyden syvin olemus..)
-miimu
Se kai se syvin olemus on -Pitäisi osata ennakoida kaikki vaarat, katsoa juuri oikeaan suuntaan ja olla aina lähellä ja oppia kestämään se, että niin ei tule koskaan tapahtumaan.
VastaaPoista