Kakkosen saavutettua puolen vuoden iän hyppäsimme suunnitellusti hippijunaan ja aloitimme kiinteän ravinnon kokeilut sormiruokaillen. Ostamassani oppaassa selvennettiin, ettei vauvalle kannata antaa ruoaksi sipsejä tai kolajuomia. Viimeksi kun minä tarkistin, sipsit on tehty PERUNASTA ja kokispullon kyljessä lukee KASVISuutejuoma. Eivätkös nämä ole juuri niitä ruoka-aineita, joita vauvoille syötetään? Siinä tippui sitten meidän perheen ruokaympyrästä melkein puolet pois.
Oppaan mukaan vauvalle voi antaa syötäväksi ihan mitä vaan muukin perhe syö. Tämä on se ajatus, joka minua sormiruokailun periaatteissa alunperin viehätti. Ensimmäisen sormiruokaviikon aikana söimme paljon kalaa: itse tehtyjä kalapuikkoja, uunilohta ja ahvenia. Kaikki varmaankin vauvallekin sopivaa, mutta aluksi tarjottiin vain kasviksia. Lisäkkeeksi kaloille keitin vaihdellen porkkanaa, kukkakaalia, brokkolia ja perunaa. Pasta genovesen vauva maisteli ilman pestoa.
Kakkonen on oitis pöytään päästyään kahminut käteensä pöydälle siroteltua ruokaa. Pureskellut, sylkenyt, kakonut ja vähän niellytkin. Kaurapuuroakin on keitetty aamuisin samalla kun muullekin perheelle. Kaurapuurosta voisin todeta sen verran, että se levittyy melko hienosti vahakankaalle ja sen vahakankaalta pois pyyhkiminen on niin sanotusti näätää.Ravitsemuksellisesti ensimmäinen viikko on ollut yhtä tyhjän kanssa, mutta niin se oli muistaakseni myös sosesählingeissä. Ruokaa menee myös paljon roskiin, mutta niin menee myös hyvin ailahtelevasti ruokailevan 2-vuotiaankin toimesta.
Olen iloinnut viikon mittaan siitä, että voin itse syödä samalla, kun kakkonen sählää kasvistensa kanssa. Tunnelma sormiruokailusta ei ole vielä edennyt herätysjuhlahurmion tasolle, mutta ihan mielenkiintoistahan tämä on. Hippijunan kyydissä siis jatketaan.
Mahdollisuus omaan ruokailuun kuulostaa hyvältä, mutta dear Eki, miten mä saan pikkuveljen syntymästä taantuneen uhmaikäisen syömään taas itse? Se vaan komentaa, että MAMMA AUTTAA, jos sille tarjoaa jotain muuta kuin styroks... eiku riisikakkuja.
VastaaPoistaNo mut joo, kuulostaa hyvältä tuo. Mä vaan en oo ihan vielä ymmärtänyt, että miksi sormiruokailu on ilmeisesti jotenkin ideologinen valinta. Kun siis eikös vauvoille oo aina annettu jotain omin käsin syötävääkin, tai siis ainakin mä annoin esikoiselle. Siis syötin kyllä soseetkin (näköjään muuten tunnen tarvetta perustella soseiden syöttämistä, joten perustelen: se söi kiitollisna kaiken eikä sotkenut juuri ollenkaan ja käytin muuten vielä pahamaineista purkkiruokaa, koska mä en vaan oo mikään luomuporkkanoiden soseuttaja -luonne), mutta annettiin sit meidän ruokailujen yhteydessä beebelle jotain yhteisistä padoista tilsittäväksi. Se ei vaan ollut mitenkään ideologinen valinta, vaan ihan vaan yritys saada ipana viihtymään sen aikaa, että saamme itse syödä rauhassa. Niin siis kysymykseni kuuluu, että miten sormiruokailu eroaa oppaan mukaan tällaisesta käsittääkseni hyvin normaalista toiminnasta, paitsi että lapsi ei saa lainkaan soseita? Ja siis miksi soseita ei saisi syöttää?
Ja kysyn siis aidosta mielenkiinnosta, en sarkastisessa mielessä tällä kertaa. :)
Eki sedällä oli ihan samanlaisia ongelmia alkuvuodesta vauvan tultua. Aluksi annettiin vähän periksi ja syötettiin, mutta aika nopeasti siirryttiin kylmästi linjaan "syö itse tai älä syö ollenkaan". Kyllä se sitten alkoi syödä, mutta regressio siirtyi sitten siihen, että piti kantaa joka paikkaan eikä potta kiinnostanut lain.
VastaaPoistaJoo, tuo muka ideologia tökkii myös mua. Ihan tavallistahan se on, että annetaan sormiruokaa soosien ohella. Kun googlailin asiaa, jouduin monesti näiden "kiintymysvanhempien" porukoihin, joka väkisinväännettynä ideologiana tökkii. Tekevät ihan tavallisesta "vastataan vauvan itkuun ja pidetään sylissä" vanhemmuudesta jotakin sellaista, joka on muka jotenkin hukassa.
Selailun perusteella oppaan "ideologia" on lapsentahtisuus. Lusikka ei kai ole seuraava saatanasta, mutta heidän mielestään tarpeeton. Jos saa pelkkiä soseita, niin se on sitten jo paha. Kun pökäle saa itse päättää millä tahdilla syö ja mitä suuhun laittaa, ei pökäleelle tule traumoja. Kun soseita tungetaan laululeikeillä suuhun, ei ole pökäleellä autonomiaa, eikä opi hahmottamaan omaa kylläisyyttään. Jotakin tällaista. Valistakaa muut, jos en nyt osaa asiaa kirjasta sisäistää.
Itsellä on kokemusta vaan lapsesta, jota ei syöminen olisi vähempää voinut kiinnostaa, paitsi tissistä. Ei tuo nykyinen vauvakaan oikein ole suutaan avannut, kun olen puuroa kokeeksi koittanut suuhun laittaa. Itselle tämä valinta on nyt ihan puhdas helppouskysymys, kun en jaksa sen lusikan kanssa nyt huitoa. Minussa on myös kieltämättä vähän ruokaintoilijan vikaa.
Niin ja kehuttiin isosiskoa, kun on niin mahtavan taitava kun osaa ihan ite syödä. Taputettiin ja oltiin kovin innoissamme jokaisesta ite otetusta suupalasta.
VastaaPoistaAi että toi pökäle-termi ilahduttaa mua ihan sydänjuuria myöten joka kerta! :)
VastaaPoistaEkin sielunelämä mua on kans epäilyttänyt tässä(kin) asiassa. Ei oo hyvästä totaalisuus kumpaankaan suuntaan (pelkkiä soseita/ei yhtään soseita), luulen ma. Pakko on vaan tehdä tästäkin niin hemmetin periaattellista toimintaa. Ei mulla kyllä mene kaaliin se tuttipullon demonisoiminen imetyksen tappajanakaan...
Täällä on nyt mätetty sekä soseita että sormisafkaa viime viikko, ja tulokset näyttää varsin hyviltä. Pottu maistuu lusikasta ja käsin, banaani menee hienosti ihan itse syötynä. Ainoo mille on väännetty naamaa, on yllättäen se mun kaikkien vauvojen parhaaksi herkuksi mieltämäni mango-mikälie-sössö, jota itsekin söisin purkkitolkulla. Että more for me, eipä haittaa.
Mut millä rahoilla mä palkkaan siivoojaan jynssäämään kaiken tärkkelyksen kodistani? Hä? Ja minne hävisi siisti vauvani ja kuka on tuo takatukka mössössä pyörivä pallero?
Aivan OT: Sain kahlattua koko blogisi nyt läpi. Monessa kohtaa nyökkäilin samamielisyyttäni (lyhyen 7-viikkoisen kokemuksellani), myös niissä joissain mustimmissa kohdissa. Ihanaa että joku uskaltaa sanoa (kirjottaa) noitakin ajatuksia ääneen! Vaikka tuo oma beebe onkin paras ja ihquin kaikista, on itsellä parina vähäunisenä yönä välähtänyt mielessä sekunnin verran ajatus, että tahtoisin heittää sen huutavan rasitteen seinään. Että jospa se siitä hiljenisi. (HUH, olipas pelottavaa ja vapauttavaa tunnustaa tämä!) Onneksi nuo hetket kestää vain sen sekunnin ja olen aina vain tyytynyt (ja tyydyn jatkossakin, nou worries) hyssyttelemään Typyä lisää. Kyllä se aina lopulta taintuu, kun tarpeeksi monotonisesti jaksaa pyllystä veivata.
VastaaPoistaEttä kiitosta vaan rehellisestä ja ihanan sarkastisesta blogista. Olen koukussa, ja tätä lukiessa näyttäisi siltä, että opetin samalla Typyn nukkumaan sitterissä edes sen puoli tuntia kerrallaan. Hurraa! :D
Hilla: Se on niin kaunis mielikuva, tuo pökäle. :)
VastaaPoistaMulla ei tässä ruokahommassa ole oikeastaan sen kummenpaa periaatetta, kuin että "jos väsyttää, mennään siitä missä aita on matalin". Jos voin neuvolassa valehtelematta sanoa, että kyllä ollaan aloitettu kiinteät sillä verukkeella, että paloittelen muutaman kerran päivässä perunan pöydälle, niin se riittää tällä hetkellä. En vaan nyt pysty muuhun, kun väsyttää jatkuvat yöheräämiset vaan ihan sairaasti. Olen muutaman kerran yrittänyt banaanisosetta lusikalla antaa, mutta suu ei aukea, enkä jaksa sitä jäädä odottelemaan.
Tämä vauva-aika on itselleni vaan sitä epämieluisaa aikaa. Odotan innolla, että tuo oppisi kävelemään, koska en jaksa myöskään kantaa the pökälettä enää. Se on viime päivinä ryöminyt maassa ja syönyt puistossa aika paljon hiekkaa. Onko se sose vai sormiruoka? Muistinko mainita, että väsyttää? :D
Äni: Reipas tyttö! Sinä sekä vauva :D
Se on kyllä hassua, että monet suuttuvat pelkästään jo siitä tiedosta, että joku on joskus AJATELLUT jotain pahaa vauvasta. Kaikista muista tuntuu saavan ajatella pahaa, mutta ei omasta lapsesta.
Nämä meidän lapset voivat olla ihan saatanan rasittavia ja hyvin rakkaita ihan samaan aikaankin. Ja se on hyvä se.
Ja Hilla, kaiken tärkkelyksen annetaan vaan olla ja odotetaan että joku muu siivoaa sen puolestasi. Pallerot syövät myös jonkun verran roskia lattialta, joten he kai periaatteessa siivoavat.
VastaaPoistaErittäin hyvä pointti, että miksei omasta lapsesta saisi edes ajatella mitään pahaa, siinä missä joskus ajattelee puolisostaan, sisaruksistaan, vanhemmistaan, naapurin kyttäävästä mummosta tai herranen aika itsestäänkin! Kah, kun enpä tuota itse hokannutkaan, joten kiitosta vaan tästä(kin) oivalluksesta. :) On se hyvä, että voi blogeista lukea jo valmiiksi muiden pureskelemia ajatuksia ja oivalluksia, kun ei tässä tilassa oma järki juokse enää samalla tavalla kuin ennen. Kirjoitit jossain aiemmassa postauksessa siitä, kuinka hämmennyit kun et osannut nimetä yhtään ravintolaa kun pohditte minne menisitte syömään. Täällä juuri nyt meneillään tuo vaihe. Mun mies kysyi vain voisiko hän tehdä mulle iltapalaa ja mitä tahtoisin syödä, kun löi aivan tyhjää enkä saanut sanaa suustani! :D Enpä tiennyt, että äidiksi tullessa sitä itsekin taantuisi. ;)
VastaaPoistaNiin, kyllähän sitä voi ajatella ihan mitä vaan. Ei se ketään satuta.
VastaaPoistaTuo totaalinen muistamattomuus kyllä jatkuu. Mies tuossa juuri kertoili suunnitelmiaan lähenevälle hääpäivälle. Minä vaan tuijotin suu auki ja pohdin että milloinkohan se on.
Ihana blogi! Ja ihania ajatuksia sormiruokailusta ja kiinteiden syömisestä, mitä ite just pähkäilen nelikuukautisen kanssa... Olisi niin helppoa kai tässä sekasortoisessakin elämänvaiheessa turvautua johonkin"menetelmään" millä painaisi menemään. Vähän niinkuin jokin dieetti ratkaisisi kaikki ongelmani. Alan myös fanaattisen sormiruokailun aloittamisen sijaan kääntyä sose ja sormisafka sekoituslinjalle ja kuulostella vauvaa/tilannetta/ omaa fiilistä.
VastaaPoistaOon tullut myös tulokseen, että vaan toinen äiti voi tajuta vauvaelämävalituksen, muualla se on jotenkin kiellettyä tai tuntuu siltä. Vain äiti tai isäkin ehkä kai voi tajuta että valituksen alla on " en vaihtaisi päivääkään pois" ajatus kuitenkin vahvempana.
Kiva:)
En ole itse jaksanut hirveästi tuohon "menetelmäpuoleen" perehtyä. Olen ostamastani kirjasta lähinnä poiminut vihjeitä, mitä vauvalle voisi tarjota. En usko, että olen traumatisoinut mitenkään esikoistani, kun hän sai pelkkiä soseita syödäkseen.
VastaaPoistaOlen nyt kuukauden sormisyömisen jälkeen todennut, että tämä vauva syö parhaiten itse. Suu ei vaan aukea, kun lusikkaa edessä heiluttelee. Puuroa on syötetty aamulla ja illalla vaihtelevalla menestyksellä, mutta muuta ateriat menevät sormilla. Tuntuu toimivan meillä ainakin.
Ja joo, pitää saada valittaa. Ei se tarkoita, että jotenkin katuisi tätä lapsiperheen perustamista. Mukavaahan tämä on. :)