tiistai 16. kesäkuuta 2015

Vesi on märkää ja muita elämän viisauksia

Haluatteko kuulla opettavaisen tarinan? - Tarinamme alkaa, kun teini-ikäinen Maaret Kallio matkustaa taksilla kotiin polvileikkauksesta. Leikkaushaavat ja koko jalan peittävä tuki harmittavat elovenatyttöä muistuttavaa Kalliota. Hän on huolissaan, että pojat eivät kiinnostu hänestä ruman jalkatuen vuoksi. Taksinkuljettaja toteaa tilannettaan surkuttelevalle Kalliolle, että jos poika ei kiinnostu Kalliosta, koska jalan arvet ovat ikävän näköisiä, ei poika ole suremisen arvoinen. Kallio ei osaa arvostaa jäyhän suomalaismiehen viisautta, vaan keskittyy oman ulkonäkönsä vatvomiseen. Sitten tarina saa tunteikkaan käänteen. Taksimiehen auttaessa Kalliota ulos taksin takapenkiltä, Kallio huomaa, että mieheltä puuttuu kolme sormea. Hän muistaa uudelleen taksimiehen aiemmat sanat. Hän ymmärtää, että kolmen sormen puutteesta huolimatta mies on rakastamisen arvoinen ja hänen kannustavat sanansa saavat aivan uudenlaista syvyyttä. Kallio ymmärtää, että ihminen voi rakastaa kehoaan ja itseään polvileikkauksen haavoista ja sormien puutteesta huolimatta. Ihan niin kuin meidän jokaisen naisenkin tulisi tehdä, sillä me kaikkihan olemme omalla tavallamme sormipuolia.
 
Tässä vaiheessa Maaret Kallion Lujasti lempeä-blogin päivitystä tuijotan epäuskoinen irvistys naamallani kännykkäni ruutua raitiovaunun penkillä istuen. Vilkuilen ympärilleni hämmentyneenä ja yritän koota ajatuksiani. Teksti on jaettu Facebookissa melkein 16000 kertaa. Minun pateettisuusmittarini viisari pyörii ylikuumentumispisteessä ympyrää. Blogitekstissään Kallio myös kertoo meille lukijoille, että jokainen nainen ja tyttö kantaa kehossaan riittämättömyyttä ja häpeää. Se täytyisi lopettaa ja olla itseään kohtaan lempeä. Minä haluaisin kysyä Maaretilta, onko kauas pitkä matka.
 
 
 
Vihaan Maaret Kallion viiden pennin latteuksia yhtä paljon, kuin keskiverto viher-vassari halveksii Matti Apusta. Minun on vaikeaa tavoittaa sitä lempeää viisautta, jota Kallio jakelee tekstistä toiseen: Jos hermostuttaa, ota rennommin. Jos soimaat itseäsi, ole armollisempi. Jos haluat hallita kaikkea, ei se ole tarpeellista. Kallio on kuin se sietämätön self-helppiin hurahtanut läheinen, joka silmät kirkkaina jakelee sisäiseen kasvuun liittyviä yleviä ohjeitaan. Hän on sietämätöntä seuraa.
 
Mutta mitä sanoo internet: Maaret Kallio -ihana vai kamala?