Nyt myös parantava Hello Kitty

Kääpiölle Huutonetistä hankkimaani rumaa rimpsuhametta maksaessani totesin, että lopullinen eheytymiseni osaksi prinsessojen universumia tapahtuisi, kun ostan kotiin ensimmäisen Hello Kitty tuotteen. -Olen nyt virallisesti kuningataräiti.

Tapahtumasarja alkoi klassisesta paska mutsi-tilanteesta. Oli sateinen päivä ja minä kieltäydyin lähtemästä puistoon. Kolme viikkoa kestänyt flunssani on hillinnyt tarmoani ulkoilla tihkusateessa. Kakkonen raivosi aamupäivän mittaan maailman epäoikeudenmukaisuutta ja koki toistuvia, rähjäämistä vaativia, pettymyksiä. Minä yskin keuhkojani pihalle ja yritin torkkua lastenhuoneen sohvalla.

Leikkien lomassa kääpiö totesi, että nyt korviin sattuu. Minä totesin, että kyllä voi harmittaa, kun sisko räyhää taukoamatta, että kyllä äitiäkin välillä hermostuttaa. Keskity vaan nyt omiin leikkeihin. Lounasaikaan ojensin kääpiötä tiukalla äänensävyllä lopettamaan taukoamattoman marinansa. Kakkosen räyhäämistä täydentävä kääpiön jatkuva tyytymätön kitinä, tuntui syövän viimeisetkin kärsivällisyyden rippeeni. Sukka oli huonosti, haarukassa väärä kuva, ruoka pahaa, seura huonoa ja lelut kadoksissa. Korvakin oli taas kipeä. Mut, se on varmaan siks ku mun siskolla on huono päivä.

Paria tuntia myöhemmin painimme miehen kanssa esikoisen taltutustoimissa keittiön lattialla. Mies piti kiinni ja minä tungin kipulääkeruiskua naamalleni paksua Panadol-mönjää sylkevän kääpiön suuhun. Kuka sanoi, että lapset pitävät makean makuisista lääkeliuoksista?

Korva oli kipeä, koska siinä on korvatulehdus -ja minä tietenkin välinpitämätön äiti. Korvatulehdusdiagnoosi toi kuitenkin mukanaan myös suuren elämyksen. Kääpiö koki ikävän päivänsä kohokohdan apteekin tiskillä, kun farmaseutti kaivoi lääkelaatikosta kissakuvioidun antibioottipullon. Se on Hello Kitty! hihkui kääpiö innoissaan. Jos lääkepurkkia voi rakastaa, sillä tavalla ei-narkkarimaisesti, luulen tietäväni, miltä tuo rakkaus näyttää.