keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kalkkiviivoilla

Joinain kausina kotiäidiksi jääminen tuntuu enemmän myönnytykseltä kuin etuoikeudelta. Meinasin kuristaa sukulaisen, joka töihinpaluuajatuksistani kuultuaan totesi, että kyllä ne on niin ihania vuosia ne lasten kanssa kotona vietetyt vuodet. Hänelle ja kaikille samanmielisille haluaisin sanoa, että jos jonkun ihmisen mielestä elämän ihanimpia aikoja ovat kahden uhmaikäisen seurassa vietetyt päivät, on hän menettänyt suhteellisuudentajunsa. Ainakin omakohtaisesti voisin sanoa, että ihanampiakin aikoja on nähty.

Välillä lasten jatkuva vastaanväittäminen, haluaminen, kinuaminen, tyytymättömyys, kiljuminen, uhmaaminen ja riitely, tuntuvat henkilökohtaiselta kiusalta minua kohtaan. Uloslähtö ärsyttää jo valmiiksi, kun tietää, että toinen lapsista juoksee karkuun ja potkii, kun toinen marisee vieressä lattialla maaten, että puistoon on päästävä pelkässä hameessa. Jokapäiväinen ruoantähteiden lämmittäminen lounaaksi tuntuu kuvastavan henkistä olotilaani.


Silloin täytyy tehdä jotain, koska pakoonkaan ei pääse. Voi sysätä hetkeksi sivuun yhden perheen hiljaisen sodan elintarviketeollisuuden jalostekusetuksia vastaan, ja ostaa lapsille nakkipaketin puistoon grillattavaksi. Samalla reissulla itselle pullatiskiltä lihapiirakka, karkkihyllystä suklaapatukka, virvokehyllystä kokista ja Trendi ja Olivia. Voi mennä puistoon keskustelemaan viikonlopun hippasuunnitelmista.  Voi siirtää edellisen illan kalakeiton tähteet tämän päivän päivällisruoaksi, että saa koko perhe nauttia siitä uudelleenlämmitetyn ruoan ilosta. 

Illalla heti lenkille, kun mies tulee kotiin, ruokakaupasta illaksi jotain ihanaa, iso lasi hyvää punaviiniä. Ja samaan aikaan mielessä haikeus ja iso jännitys siitä, että tämä elämänvaihe loppuu ihan kohta.

22 kommenttia:

  1. On ne varmaan joo ihania kokonaisuudessaan - sitten parinkymmenen vuoden päästä suakin varmaan jo ihan naurattaa ne lasten höpsöt uhmailut. Nimim. kade punaviinistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joojoo. Kokonaisuus blaablaablaa. Ehkä sitten eläkeiässä nostalgisoin, kun en enää muista, miltä tämä tuntui.

      Otat vaikka sitten jonkun tosi maukkaan alkoholittoman oluen, kun lapset on nukkumassa. Ne raskausajathan on myös ihanaa aikaa nekin.

      Poista
  2. Tiedän tunteen.

    Vaikka itselläni on vain yksi kiukkuinen ja pureva (mikä ihana kausi taas) taapero, ja yksi vastasyntynyt, on lenkit iltaisin yksin koiran kanssa jo nyt aika kovassa huudossa. Oluttakin taidan nauttia joku ilta ihan vaan hyvän maidontuotannon varjolla.

    Ja kun päälle lisää muuten vielä nämä mahtavat ja vaihtelevat hormonitasot, niin avot. Ei käy omaa miestä välillä kateeksi, kun joutuu perheen naisten vihan alle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pureminen unohtuikin listasta!

      Joo, ei tuo alkukaan ihan herkkua aina ole. Onneksi kotoa pääsee välillä pois. Ja onneksi on alkoholia.

      Poista
  3. MÄ SAAN JO JUODA PUNKKUA! no join jo kotiutumisiltana lasillisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli jo sairaalakassiin pakattuna piccolopullo punaviiniä. Join sen sairaalassa. Ja se on tietysti ihan kamalaa se.

      Poista
    2. Mies oli ostanut mulle yllätykseksi piccolon cavaa sairaalaan..

      Mä olin alle 36h tytön syntymästä Alkossa. Myyjän ilme oli outo, kun sanoin "mä sain eilen lapsen enkä oo juonut punkkua siis tammikuun jälkeen, joten osaatko suositella jotain tällä välillä tullutta erittäin täyteläistä". Haisin varmaan vielä hielle ja olin turvoksissa.

      Poista
    3. Oliko sulla vielä se sairaalan yöpaita päällä?

      Poista
    4. Ei sentään! Sillä ois kyllä tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.

      Poista
  4. Mun lapset on jo niin isoja, että mulla on aika suuri haikeus kaikkia lapsiperhejuttuja kohtaan. Ihan hyvin minä olisin voinut sanoa tuon älyttömyyden sulle. Varmaan se menee niin, että aika kultaa muistot ja haikeus rulettaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se menee, että jälkeenpäin muistaa ne kivat puolet, eikä sitä ahdistusta, että on pakko päästä takaisin töihin.

      Poista
  5. Anna laittaa se tyllihame haalarit päälle, pesukone pesee kuran. Ei se maailma siihen kaadu jos sillä keinoin pääsee vähän helpommalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä antaisin, mutta tuo haluaisi laittaa pelkän takin ja hameen. Se haalarin pukeminen on se epämieluisa asia.

      Sään mukaiset varusteet pitää olla, siitä en jousta.

      Poista
  6. Yes, ihanaa on, ihanaa! Juuri tänään kauhistelin jälleen hirviöminääni, kun kiljuin neljävuotiaalle, joka alkoi läähättää pukemisen hankaluutta heittäytyen lattialle - just silloin, kun minulla oli yksivuotias sylissä samaan aikaan rimpuilevana, että SELVÄ ON, EI MENNÄ ULOS SITTEN, KUN KAIKKI ON VÄÄRIN. ASETTELE ITE SUKKAHOUSUSI SITEN, ETTÄ OVAT OIKEIN, KUN MITÄ VAAN MINÄ TEEN, EI MENE OIKEIN! Ja sitten ne itkee. Syystäkin. Miten tämän rumban saisi sujumaan paremmin tai ilman riehumisia? On nimittäin Herran ihme, jos ulos pääsemme ilman konflikteja. Mä niin tarvitsen sitä punkkua, suklaata ja jonkun Glorian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookki elämän parasta aikaa!

      Meillä se menee jotenkin näin, että NYT LOPETAT SEN VALITTAMISEN, EI VOI KOKO AJAN OLLA JOKU PIELESSÄ, SULLE EI KYLLÄ MIKÄÄN KELPAA, NYT NE VAATTEET PÄÄLLE TAI JÄÄDÄÄN KOTIIN!!!!!!

      Haluan tavata sen ihmisen, joka jaksaa pysyä aikuisena, kun joka v***n aamu sama mankuminen käynnissä. Pitäisi varmaan olla vaan sellainen hällä väliä asenne, että millään ei ole mitään väliä. En tiedä. Mä olen väärä ihminen ratkaisemaan tämän kysymyksen.

      Poista
  7. Mun mielestä toi kuvan punapaitainen puskassa lymyävä tyyppi on ihan paras!

    Onko olemassa jo ajanjakson päättymispäivä, johon voisi laskea päiviä, vähän niinkuin aurinkolomaan? Ihan syvältä myös 1v joka riisuu samaan tahtiin kun saa puettua ja juuri vanhempi joka elää myös ikuista kesää hameessaan. Jouduin ostamaan vaaleanpunaisen haalarin, se nopeutti uloslähtemistä vartilla. Eli toivoa on.

    Onneksi pian on taas perjantai, ilen aloittanut oman pikkujoulukauteni testaamalla viikottain kivan glögipullon ystävämme Alkon valikoimista. Viimeviikon blossa upposi ja osui ja joudun täydentämään varastoa sillä ja perusblossalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis yllä ilen on yhtä kuin olen, sorminäppäryyskin näköjään ruostunut himassa. What next?

      Poista
    2. Se lymyilee puskassa ja katsoo mun lapsia. :O

      Päättymispäivä selviää piakkoin, mutta viimeistään 31.12.2012 se koittaa. Mutta kyllä tämä tästä. Nyt 1,5 tunnin kävelylenkin, saunan ja punaviinilasin jälkeen alan taas olla oma reipas äiti-itseni.

      Mutta nythän on todellakin korkea aika aloittaa pikkujoulukausi ja sitä myötä glögin tissuttelu. Blossaa on ollut ikävä. Että kippistä vaan!

      Poista
  8. Mä tissuttelen muuten vaan sitä viiniä, vaikka mua ei hajota yhtään tää kotona olo ;) Päinvastoin, koulussa vasta hajottaakin (ja varmaan töissä neljästi kauheammin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta se on hyvä, että on tyytyväinen elämäntilanteeseensa!

      Poista
  9. Mulla on samantapaisia fiiliksiä, vaikka lapsukaisia on vain yksi, eikä tuo ole vielä edes uhmaiässä. Mutta töihin lähtö silti lähestyy ja sen vuoksi tunnelmat ovat sekavat. Välillä olin jo aivan kypsä kotona oloon. Nyt tilalle on alkanut hiipiä haikeus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksijakoistahan tämä on. Toisaalta, mutta toisaalta. Hankalia päätöksiä.

      Poista