Lasten päiväkotiin laittaminen kuuluu varmaankin top kolmoseen, jos puhutaan äitien syyllistämiseen ja syyllistymiseen liittyvistä aiheista. Olen päivähoitohakemuksen tekemisestä lähtien pyöritellyt mielessäni kakkosen 1 vuoden ja 11 kuukauden iässä alkavaa hoitouraa ja tullut sinuiksi päätökseni kanssa. En ole kovin helposti syyllistyvää tyyppiä, onneksi.
Tein päätökseni töihin paluusta itseäni ajatellen. Kakkoselle olisi minun mielestäni ollut parasta olla kotona vielä pidempään, ja uskon, että olisin aikuisena ihmisenä pystynyt elämään kotonaolon epämukavuusalueella vielä puoli vuotta pidempään, jos olisin halunnut. Mutta tätä päätöstä tehdessäni ajattelin enemmän itseäni. Sellaista elämä välillä on.
Vaikeiden päätösten tueksi on toisaalta ihan mukavaa saada hyväksyntää. Kun puhisin perjantaina illallispöydässä olevani kurkkuani myöten täynnä lasten kokopäiväistä hoitoa ja haluavani takaisin töihin, nousi ravintolapöydän ympärillä ilmaan kuusi kuohuviinilasia. Lasien varsia pitelivät äidit, joiden seurassa olen kuluttanut leikkipuiston hiekkaa satojen päivien ajan, sateessa ja paisteessa.
Illan aikana puhuttiin vähän lapsista ja paljon töistä. Pähkäilimme, miten kotiäitiys päivitetään CV:hen ja miten kotonaolovuosiin suhtaudutaan työhaastatteluissa. Nauroimme sille, miltä tuntuu, kun ei ole kirjoittanut mitään muuta kuin kauppalistoja neljään vuoteen ja kun exel-taulukot vaikuttavat ydinfysiikalta. Pohdimme urasuunnitelmia ja työnkuvia. Tuntui siltä, että pöydässä ei istunut äitejä, vaan naisia rahoitus-, opetus-, kaupan-, juridiikan- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon aloilta. Äitiys paljastui vasta siinä vaiheessa, kun tungimme baarissa käsilaukkuihimme drinkkitikkuja lapsille kotiin vietäväksi.
Nyt pohdin moraalista dilemmaa: Milloin kehtaa ilmoittautua työttömäksi, kun aikoo ottaa vastaan töitä vasta tammikuussa?
Tein päätökseni töihin paluusta itseäni ajatellen. Kakkoselle olisi minun mielestäni ollut parasta olla kotona vielä pidempään, ja uskon, että olisin aikuisena ihmisenä pystynyt elämään kotonaolon epämukavuusalueella vielä puoli vuotta pidempään, jos olisin halunnut. Mutta tätä päätöstä tehdessäni ajattelin enemmän itseäni. Sellaista elämä välillä on.
Vaikeiden päätösten tueksi on toisaalta ihan mukavaa saada hyväksyntää. Kun puhisin perjantaina illallispöydässä olevani kurkkuani myöten täynnä lasten kokopäiväistä hoitoa ja haluavani takaisin töihin, nousi ravintolapöydän ympärillä ilmaan kuusi kuohuviinilasia. Lasien varsia pitelivät äidit, joiden seurassa olen kuluttanut leikkipuiston hiekkaa satojen päivien ajan, sateessa ja paisteessa.
Illan aikana puhuttiin vähän lapsista ja paljon töistä. Pähkäilimme, miten kotiäitiys päivitetään CV:hen ja miten kotonaolovuosiin suhtaudutaan työhaastatteluissa. Nauroimme sille, miltä tuntuu, kun ei ole kirjoittanut mitään muuta kuin kauppalistoja neljään vuoteen ja kun exel-taulukot vaikuttavat ydinfysiikalta. Pohdimme urasuunnitelmia ja työnkuvia. Tuntui siltä, että pöydässä ei istunut äitejä, vaan naisia rahoitus-, opetus-, kaupan-, juridiikan- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon aloilta. Äitiys paljastui vasta siinä vaiheessa, kun tungimme baarissa käsilaukkuihimme drinkkitikkuja lapsille kotiin vietäväksi.
Nyt pohdin moraalista dilemmaa: Milloin kehtaa ilmoittautua työttömäksi, kun aikoo ottaa vastaan töitä vasta tammikuussa?
Voih. Ollapa itsekin vaikeasti syyllistyvää tyyppiä. Mutta syyllistyn helposti ja lisäksi syyllistän itse itseäni.
VastaaPoistaTänään viimeksi kipuilin sitä, että lapsi piti viedä hoitoon. Vaikka ei se kovin näyttänyt kärsivän, kipitti menemään eikä peräänsä katsonut. Silti.
(Ja kyllä mä silti uskon, että tämä on oikea ratkaisu, mutta välillä sitä haluaisi saada kaiken. Esimerkiksi sen, että jäisikin kotiin lapsen kanssa vain siksi, että sattuu huvittamaan.)
Saa nähdä, miten mun käy sitten, kun lapset aloittavat hoidossa. Hyvähän se on nyt olla varma päätöksestään. Jos olisi ylettömästi rahaa, voisi varmaan harrastaa vähän työntekoa ja olla kotona pidempään. Mutta ei.
PoistaMinä ainakin käänsin kotonaolon niin, että totesin ihan suoraan työnantajalle, että nyt on motivaatio huipussaan kun olen ollut niin kauan kotona pienillä tuloilla.
VastaaPoistaYksi kaveri oli vähän aikaa sitten työhaastattelussa, jossa miespuolinen haastattelija oli hyvin kärkevästi todennut, että tässä haastattelussa ei sitten puhuta mitään kotonaolovuosista, koska ne eivät liity asiaan mitenkään. Oli ollut vähän ikävä tunnelma.
PoistaKyllä ei kaksivuotiaan hoitoonviemisestä tarvitse syyllistyä. Nykykeskustelu on ihan vinoutunut, sanon ma. (Vaikka en itsekään tuskitta ole osannut lapsia hoitoon viedä.)
VastaaPoistaMutta mulle täytyy avata tuota viimeistä virkettä. Aloittavatko lapset siis päivähoidossa tammikuun alussa? Ja sinä etsit työpaikkaa, jonka voisit aloittaa tuolloin? Ja mietit, miltä päivältä vaihdat hoitovapaastatuksen työttömän statukseksi? Korjaa jos ymmärsin väärin.
Eikö tökärillä ole nykyään jonkinlaisia pakotteita/sanktioita, että tarjottu työ pitäisi ottaa vastaan? Niin ollen ei varmaan ole järkevää hirveän paljon etukäteen ryhtyä työttömäksi työnhakijaksi. Joulukuun alussa? Siten, että saa neuvoteltua mahdollisen työapaikan aloituksen siihen tammikuuhun - ja myös niin, ettei joudu kieltäytymään jos hyvä duuni osuisikin kohdalle...
Jos se moraalinen dilemma nyt ylipäätään kaipasi yleisöneuvoja.
Mulla ei ol oikeine kokemusta työkkärin listoilla olemisesta. kerran kävin ilmoittautumassa yhdeksi päiväksi työttömäksi, kun mut valittiin vuorotteluvapaan sijaisuutta hoitamaan.
PoistaJotenkin arvelisin, että ei sieltä ihan heti ala kukaan mitään työhönosoituksia lähettelemään. Luulisin, että ainakin vähän aikaa voisi hakea niitä paikkoja, jotka itseä kiinnostaa ja laittaa hakemuksiin, että voi aloittaa hommat vasta tammikuussa. Kyllähän jotkut työnantajat ovat valmiita odottamaankin ja eivät mua varmaan palkkaisi, jos haastattelussa sanon, että vain tammikuu käy. Tavallaan ajattelisin, että jos jo marraskuussa väsäilen hakemuksia, voisin jo hakea liitonkin rahoja, vaikka en ihan juuri sillä hetkellä olisi valmis aloittamaan hommia.
No mulla ei myöskään ole kokemusta tökäristä, eikä oikeastaan työnhakemisestakaan, eli siksi mun kannattaakin aiheesta avautua :D
PoistaPerustelusi kuulostavat ihan järkeviltä (tosin eikö sua vituttaisi hakea kiinnostavia paikkoja, jos sut torpattais sen takia ettet voi aloittaa?), mutta kysynkin siis vielä, että miksi tämä sitten on moraalinen dilemma? Koetko kuitenkin, että kyseessä ei ole ihan sallittu toimintatapa? Tai voisitko ajatella, että jos se unelmaduuni jostain napsahtaisi heti marraskuussa, olisit valmis järjestämään lasten hoidon *jotenkin* joulukuun ajaksi - silloinhan mitään moraalista dilemmaa ei olisi.
Mä luulen, että jos sen aloitusajankohdan laittaa jo hakemukseen, ei kutsuta edes haastatteluun, jos se aloitusajankohta ei työnantajalle sovi. Yhteen marraskuun alussa alkavaan soitin ja siellä sanottiin suoraan, että täytyy voida aloittaa aikaisemmin. Mä uskon näissä työnhakuasioissa vahvasti kohtaloon ja siihen, että kun se oikea paikka tulee vastaan, ne aikataulut kyllä saa sovittua. Mutta vielä en ole uskaltanut hakemuksia tehdä, kun en halua kiireellä niitä hoitokuvioita säätää, jos kiusaus aloittaa jo tänä vuonna työt kasvaisi liian suureksi.
PoistaMulla ei ole oikein käsitystä, missä vaiheessa kotoa työnhakuun siirtyvät ihmiset hakee työttömyyspäivärahaa. Kai se on ihan itsestä kiinni. Olisihan se ansiosidonnainen paljon isompi raha ja siinä mielessä kiva. Jos olisi oikein yhteiskunnan rahojen säästämiseen taipuvainen, ei varmaan ilmoittautuisi työkkäriin kuin vasta tammikuussa, kun kotihoidontuki katkeaisi päivähoidon aloitukseen.
Mulla oli olevinaan alussa jotain dilemmaa (ei tosin moraalista) kun jäin esikoisen kanssa hoitovapaalle ja otin liiton ansiosidonnaista. Kysyin jopa työkkäristä onko se sallittua ja joku nuori plikka puhelimessa ei osannut sanoa juuta eikä jaata. Sit laitoin Facebookiin statukseen kysymyksen ja noin miljoona mun humanisti-pätkätyöläis-äitikaveria sanoi että nosta ihmeessä ansiosidonnaista ja mieti sit menetkö duuniin jos sellaista tarjotaan. Näin siis olen tehnyt kummallakin kerralla, koska liityin liittoon siksi, että työttömyyden mahdollisesti koittaessa en tipahda pikkurahalle. Eli kyse on eräänlaisesta vakuutuksesta. Riippuu tietenkin alasta, mun alalla (graafinen suunnittelu) ei varsinaisesti tulla hakemaan kotoa töihin, joten olen voinut olla aika huolettomasti. Jos pääsen työhaastattelun (haen toki töitä silloin tällöin ja raportoin siitä työvoimaneuvojalle) aion sanoa ihan suoraan, että aloitan sitten ensi elokuussa. Luultavasti en saa sitä työpaikkaa sit. Tosissani alan hakea duunia joskus keväällä ja jos munkki kävisi ennen tarhan alkua, sumplittais hoitokuviot jotenkin.
PoistaMeneekö se niin, että kotihoidontuki vähennetään ansiosidonnaisesta, mutta helsinki-lisä maksetaan? Vai täytyykö Kelan tuki lakkauttaa ja saan pelkkää työttömyyspvrahaa?
PoistaTavallaan se ansiosidonnaisen nostaminen tuntuisi hassulta, kun en ole loppu vuonna yhtään sen enempää työtön, kuin vuosi sitten. Mutta nyt vaan tiedän, milloin tämä kodinhoitotyö loppuu. En kyllä usko, että mua kamalasti ehdittäisiin työkkäristä ahdistella. Varmaan jo marraskuussa suurin osa paikoista on sellaisia, joita ei ennen joulua täytyisi aloittaa. Ehkä ongelma on siinä, että en miellä itseäni työttömäksi, mutta isompi kuukausimaksu olisi kyllä kiva.
Minä jäin työttömäksi työnhakijaksi kun äitiysloma loppui ja hoitovapaa alkoi. Puntaroin pitkään ja päätin että nostan sekä ansiosidonnaista että kotihoidontukea. Kotihoidontuki siis vähennetään ansiosidonnaisesta, mutta kuntalisää ei, joten siinä voittaa ehkä muutaman kymmenen euroa :) En ole tosin satavarma Helsingin alueesta. Työttömäksi työnhakijaksi olen ilmoittautunut siitä päivästä lähtien kun olen kykeneväinen ottamaan tarjotun työn vastaan. Työkkärissähän he eivät välitä onko sinulla hoitopaikka vai ei, työ on otettava vastaan jos sitä tarjotaan. Minulle ei ole koskaan osoitettu työtä, koska omalla alalla (media&markkinointi) työpaikkoihin pitää hakea, siellä ei ole varsinaisesti mitään sijaisuuksia, kuten esim. hoitoalan tai opettajan työssä voi olla. Sain siis muutaman kerran tarjouksen, johon piti hakea jotta työnhaku pysyy voimassa. Muuten hain koko ajan itsenäisesti töitä.
PoistaOlin aika tarkka siinä työllistymissuunnitelmassa ja painotin että minulla on rahkeet ja resurssit hakea itse sitä paikkaa, etten kauheasti heidän apuaan tarvitse :) Eipä he sieltä ahdistele pahemmin, varmaan sitten keskittävät voimavarat näihin pitkäaikaistyöttömiin kuin koulutettuihin, hyvän työkokemuksen omaaviin työnhakijoihin. Hain töitä niin kauan kunnes maha alkoi kasvamaan :D Sen jälkeen ilmotin että jään kotihoidontuelle ennen uutta äitiyslomaa koska tuskin kukaan olisi palkannut maha pystyssä kulkevaa kotiäitiä, enkä halua liiton tukea nostaa jos en hae aktiivisesti töitä. Säästyy ne päivät kunnes taas lähden uudelleen työnhakuun.
Piti vielä mainita että hain tuolloin osa-aikatyötä, joten varmaan senkin takia työvoimatoimistosta tuli niin vähän työtarjouksia. Varmaan eri jos hakee kokopäiväistä työtä, tarjontaa on varmaan enemmän. Meillä oli se etu, että tyttö olisi mennyt isovanhemmilleen hoitoon, jos olisin töitä saanut, joten hoitopaikkaa ei tarvinnut miettiä (enkä vuoden ikäistä olisi päiväkotiin laittanut). Mutta! Nyt annan puheen vuoron muillekkin. Tsemppiä työnhakuun! :)
PoistaEhkä en nyt sitten ihan vielä käy ilmoittautumassa. Haluaisin rauhassa etsiä sen omaan erikoistumisalaan sopivan paikan, enkä ottaa vastaan ihan mitä vaan hommaa, mitä työkkäri tarjoaisi haettavaksi. Tai sitten pitää vaan tehdä tosi tylsiä hakemuksia. Sijainnitkin ovat aika tärkeitä, kun en aja autoa ja lasten päivähoitopaikka voi olla ihan missä päin kaupunkia vaan.
PoistaLuulisi, että antaisivat edes muutaman kuukauden hakea itse rauhassa ja sitten rupeaisivat vasta osoituksia jakelemaan.
Sain juuri työpaikan. Olen ollut 6v kotiäitinä. Haastattelussa tein juurikin niin että käänsin asian edukseni jotenkin :) Kun paikka sitten varmistui meinasin saada slaagin, APUA EN OSAA ENÄÄ TEHDÄ TÖITÄ!!!!
VastaaPoistaTuo paniikki on varmaan aika yleinen. Ja sitten yrittää olla siellä työpaikalla osaavan oloisena, vaikka ei tajua oikein mistään mitään. :)
PoistaEntä jos on korkeasti koulutetulla alalla, jossa on työntekijäpulaa ja silti päättää olla kotona pitkään ja vie vanhemman lapsen päiväkotiinkin vielä. Silloin voi kokea syyllisyyttä teki niin tai näin. Ideaalitilanne äiti-ihmiselle - takuuvarma huono omatunto.
VastaaPoistaJa sitten vielä nuorin vuoden vanhana päiväkotiin ja takaisin töihin, niin on kaikki väärät valinnat suoritettu! :D
PoistaJust näin :)
PoistaTunnustan jääneeni ekan lapsen vanhempainrahakauden jälkeen ansiosidonnaisella kotiin - työkkäristä minulle osoitettiin paikkoja haettavaksi, mutta mikään niistä ei tärpännyt. Elettiin aikoja, jolloin mittavien irtisanomisten buumi oli alkanut ja kohistiin uudesta "lamasta".
VastaaPoistaSitten aloinkin odottaa toista, jolloin työkkärin virkailija päivitti tietojani siltä osin, että olin aika varma työttömyyteni jatkumisesta äitiysloman alkuun asti. Toisen lapsen jälkeen tein samat kuviot sillä erotuksella, että virkailija innosta puhkuen esitteli taas paikkoja haettavaksi ja olin kuukauden sisällä NELJÄSSÄ työhaastattelussa (ei se "lama" tullutkaan) - parhaimmillaan vielä parin edellisen jatkoissakin. Jostain syystä heti silloin ei tärpännyt - en ehkä ollut hirveän vakuuttava ja innokas työelämään palaaja ;).
No, nyt olen kyllä töissä ja lapset (4v. ja 2,5 v.) hoidossa. Tuli sellainen paikka vastaan, johon oikeasti halusin ja jopa pääsin. Olen nimittäin törmännyt työhaastetteluissa siihenkin, että haastattelija suhtautuu todella nihkeästi hakijaan, jolla on pienet lapset - tulee poissaoloja lasten sairastamisista yms. "ikävää" jolloin työntekijä ei ole antamassa parasta panostaan työnantajan hyväksi MONEEN päivään... Ei ole jäänyt harmittamaan pätkääkään, ettei ole tullut valituksi ko. paikkaan vaikka työt sinänsä olisivat vaikuttaneet kiinnostavilta ;)
Ja sitten on niitä työnantajia, joiden kanssa voi jopa haastattelutilanteessa yhdessä pohtia töiden aloittamisajankohtaa - jos siis tulisi valituksi. Joillakin riittää ymmärrystä ja tarvittaessa aikaa odottaa siihen asti kunnes uusi työntekijä on saanut järjestettyä lasten hoitokuviot kuntoon kohtuullisessa ajassa. Kannattaa olla itselleenkin realistinen ja rehellinen sen suhteen, milloin oikeasti on valmis ottamaan vastaan työt ja tarvittaessa löytämään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu, mikä paikka on tavoittelemisen arvoinen.
Tsemppiä! :)
Tuo pienten lasten äitiin suhtautuminen kyllä jännittää. Ja tietysti myös se, että ovatko lapset sitten koko ajan kipeitä alkuun. Mä kyllä uskon, että jos haastattelussa suhtaudutaan johonkin asiaan nihkeästi, se on vasta alkusoittoa sille, mitä olisi luvassa myöhemmin. Siksi varmaan juuri tuo rehellisyys auttaa ja voi jo haastattelussa miettiä, miten hommat järjestetään.
Poista