Muistan tapahtumat kappaleittain. Elämänvaiheet tallentuvat muistiin kuunneltujen levyjen kautta. Kuuntelen musiikkia lenkkipolulla, bussipysäkillä ja vaatekaupassa. Joskus tulevina aikoina, kun kuulen Robynin tai Cee Lo Greenin musiikkia, tulen muistamaan tämän kevään ja bussimatkat hedelmöityshoitoklinikalle munasolua luovuttamaan. Ja ehkä muistan myös Jipun.
Lähtiessäni aamubussilla munasoluprosessin viimeiselle käynnille jälkitarkastukseen, etsin Spotifystä Jipun uuden levyn. Katselin työmatkalaisia ja kuuntelin Jipun sielunirtirepimismusiikkia, kuten eräs tuttavani osuvasti hänen musiikkiaan kuvaa. Siinä vaiheessa, kun Jippu oli matkalla hullujenhuoneeseen ja syöksymässä vastatuuleen, koin parhaaksi etsiä jotakin muuta kuunneltavaa.
Klinikalla munasarjat todettiin toipuneiksi. Täytin kulukorvauslomakkeen: 8 käyntiä, 8 päivärahaa, 15 bussilippua ja luovutuskorvaus. Hoitaja kaivoi esiin valkoisen kirjekuoren, laski setelit pöydälle ja minulta pääsi spontaani Oho. Olin ajatellut, että rahat ilmestyisivät vähäeleisesti jälkikäteen pankkitilille.
Olen käyttänyt jonkin verran aikaa sen pohtimiseen, haluanko ostaa luovutusrahoilla jotakin itselleni -ehkä uuden mekon, vai tulisiko siitä ihan tarpeettomasti se munasolumekko. Päätin maksaa rahoilla Visa-laskun. Siellä on uusi oranssi huulipuna, sininen nahkaclutch ja kirjava kynähame. En vielä tiedä, saavatko ne etuliitettä munasolu. Tämän tapahtuman tulen kuitenkin varmasti muistamaan. Kuinka usein, sitä en vielä tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että Tavastian oven viereen on minun maailmassani ilmestynyt uusi ovi ja että kuulokkeissa soi Robynin With Every Heartbeat, kun oma isä tuli minua punktiosta sen uuden oven edestä hakemaan.
Matkalla jälkitarkastuksesta kotiin ajatukset palasivat omien lasten odotusaikaan. Niillekin ajoille on omat kappaleensa. Muistin Johanna Kurkelan Rakkauslaulun, jonka kuulin ensimmäistä kertaa, kun odotin kakkosta. Kauan sitten minussa, aavistus jo sinusta, silloin tuntemattoman tunnen nyt ja tunnustan, kosketti hormonihuuruista ja vauvan potkujen herkistämää mieltäni. En ole sittemmin kuullut kappaletta, mutta bussissa istuessani kaivoin sen uudelleen kuultavaksi. Ja itkuhan siinä pääsi, viimeistään siinä kohtaa kun kaksi niin hehkuvaa, kaunista saa kirkkaana loistaa.Tästä aamun ruuhkabussissa itkeskelystä on alkanut muodostua minulle säännöllinen tapa.
Paljonko munasolun luovuttamisesta saa korvausta?
VastaaPoistaSe lukee tuossa kirjekuoressa. :) 250 euroa
PoistaMua on alkanut näiden sun kokemusten myötä kiinnostaa munasolun luovuttaminen ihan uudella tavalla. Täytyy myöntää, etten ollut aiemmin edes ajatellut sitä jotenkin mahdolliseksi. Voisitkohan vielä kertoa, minkälaisia fyysisiä ja henkisiä vaikutuksia luovutusprosessin aikana oli? Blogin kautta olen aistivinani jonkinlaista herkistymistä, mutta miltä tuo ihan oikeasti _tuntui_?
VastaaPoistaMunasolunahkaclutch on kyllä aika päheä asia.
Munasolunahkaclutch. Kykkä. Ja kaiken lisäksi sininen munasolunahkaclutch. :D
PoistaFyysisesti koin tuon homman aika helpoksi. Neulat, joilla pistetään on ohuita, joten ei se pistos satu paljon. Pistokset taisivat kestää 10 päivää, osan ajasta 2 pistosta päivässä. Loppuajasta oli vähän turvotusta ja kosketusarkuutta vatsassa. Munasolujen keräys ei tuntunut miltään, koska silloin saa vahvaa kipulääkettä. Jälkeenpäin vatsaa nipisteli vähän, mutta en ottanut siihen edes kipulääkettä. Ultraäänitutkimukset tuntuvat samalta, kuin alateitse tehtävät ultraäänet esim. raskaudessa.
Henkiset kokemukset on tietenkin hyvin yksilöllisiä ja kaikki reagoi omalla tavallaan. Olin ehkä vähän itkuherkempi hoidon aikana, mutta eihän itkemisessä mitään pahaa ole. Mä tirauttelen ihan mielelläni, jos jokin liikuttaa.
On tosi hankalaa yrittää tiivistää, miltä tuo luovuttaminen tuntui henkisesti. Jotakin olen yrittänyt noissa aiemmissa aiheen postauksissa kertoa. Ehkä vahvimmin mieleen tästä kaikesta jää se epämukava olo, joka tuli klinikalle mennessä. Tuntui siltä, että oli tunkeutujana yksityisalueella. Hedelmöityshoidossa oleville perheille se on kuitenkin niin tuskallinen ja arka asia ja siellä minä kahden lapsen äiti istuin ja mietin, että millä oikeudella minä saan lapsia ja tuo pariskunta tuossa vieressä ei. Siitä tulee vaan niin kamalan surulliseksi.
Ei kykkä vaan KYLLÄ.
PoistaFantastista, Liisa! Sydämellinen kiitos minun ja muiden tahattomasti lapsettomien puolesta! Itse en koskaan tarvinnut luovutettuja, mutta osaan kuvitella että ne jotka tarvitsevat kokevat lapsettomuuden vielä moninkertaisesti vaikeampana asiana. Tein todella hyvän työn!
VastaaPoista:)
PoistaTäällä yksi niistä monista jotka ovat saaneet sen kauan ja kipeästi kaivatun juuri sinunlaisesi hyväsydämisen ihmisen ansiosta. Maailmasta ei löydy sellaisia sanoja jotka haluaisin sanoa kaikille teille jotka olette valmiit munasolujanne luovuttamaan. Meille jotka emme voi lasta omilla soluilla saada on teidän tekonne koko maailman muuttava asia. Te annatte meille mahdollisuuden, maailman suurimman ilon ja rakkauden. Kiitos on ihan liian pieni sana mutta koska muutakaan en osaa sanoa, sanon sinulle Kiitos, sydämesi on puhdasta kultaa.
VastaaPoista-lahjaksi lapsensa saanut-
Se tässä on niin ihmeellistä, että voi aika pienellä vaivalla auttaa tosi isossa asiassa.
PoistaKiitos sinulle kommentistasi ja ihanaa kesää teidän perheelle!