sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Työn iloa

Mies kiroili lomansa loppua. Itsellä sattuu olemaan sellainen päivä, etten oikein ole osannut sympatiseerata. Olen lähes sataprosenttisen varma, ettei mies töissä joudu
A. keskustelemaan kenenkään työkaverin kanssa siitä, ettei toisen päähän potkimista lasketa yhdessä leikkimiseksi.
B. pitämään ketään työkaveria sylissä samalla kun syö itse lounasta.
C. rauhoittelemaan yhtään hermostunutta työkaveria sen vuoksi, että haluaisi mennä vessaan yksin ja laittaa oven kiinni.
D. olemaan kenenkään ulosteen kanssa missään tekemisissä.

Meidän toimiston ainoat miehet

Olen keskittynyt myös ajattelemaan lähinnä sitä, etten
A. ole nukkunut kunnolla puoleen vuoteen.
B. ole käynyt puoleen vuoteen missään ilman lasta.
C. ole nukkunut kunnolla puoleen vuoteen.
D. ole käynyt puoleen vuoteen missään ilman lasta.


4 kommenttia:

  1. mä olen keskittynyt ajattelemaan vain kohtaa "en ole nukkunut puoleen vuoteen". Ja kun sitä ajattelee öisin vauvan herättäessä sinut kesken hyvän unen, niin vitutuskäyrän saa välillä nostettua aika korkealle tasolle.

    VastaaPoista
  2. Käyrä on täälläkin melko korkealla. Eikä se varmaan asiaa helpota, kun jankkaan sitä samaa ajatusta koko ajan päässäni. En vaan käsitä, että mitä vitun luonnollista tässä jatkuvassa yösyöttämisessä on.

    VastaaPoista
  3. Siis mikä ihana blogilöytö. Oon hekotellut tässä koko aamupäivän ääneen ja samalla toivonut ettei vauva herää. Liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
  4. Voi Maiu, sinä piristit minua kommentillasi. Kiitos!

    VastaaPoista