Minä olen nyt, lähes 2,5 vuotta äitinä oltuani, ymmärtänyt vihdoin lapsiystävällisten ravintoloiden ja hotellien syvimmän olemuksen. -Lapsiystävällisyys on olemassa siksi, ettei lasten vanhempien tarvitsisi hävetä ihan niin paljon.
Kun perheen ruokailuhetkeen osallistuu saatanallinen, uhmaikänsä kulta-aikoja elävä 2-vuotias, ei lapsen räyhäämisen kuunteleminen tunnu ihan niin piinalliselta, kun viereisessä pöydässä istuu toinen lapsiperhe. He todennäköisesti tietävät täsmälleen, miltä minusta tuntuu. Silmäni avautuivat lapsiystävällisyydelle tähänastisen elämäni piinallisimmalla aterialla.
Kello 16.30 totesimme, että heinäkuussa Suomessa ei ole juurikaan muuta mahdollisuutta, kuin ruokailla S-ketjun ravintolassa, koska suurin osa ravintoloista on heinäkuussa kiinni. Klo 18.30 istuin Scandic hotellin lapsiystävällisessä ravintolassa ja kiitin korkeampia voimia siitä, etten ollut syömässä huolellisesti suunniteltua neljän ruokalajin menu kokonaisuutta Tampereen parhaassa ravintolassa. Tuon aterian pilalle meno olisi nostattanut vitutuskertointa vielä entisestään.
Kääpiö ei osannut arvostaa Scandicin lasten buffetpöydän antimia ja kieltäytyi syömästä lasagneaan. Kääpiö töni ja potki, tunki jalkojaan pöydälle, säntäili ympäri ravintolaa ja rähjäsi korviahuumaavasti menetettyään mahdollisuuden saada jälkiruokaa. Minä olin valmis kuristamaan kääpiön tai puukottamaan itseäni pihviveitsellä. Tyydyimme tilaamaan laskun suunniteltua aikaisemmin ja poistuimme riitelemään jostakin toisesta asiasta omaan hotellihuoneeseemme.
Seuraavien vuosien ajan aion siis hyvillä mielin majoittua Bamsse-klubia mainostavaan lomahotelliin ja syödä keskinkertaista ravintolaruokaa perheravintolassa, jossa on leikkinurkkaus. Lähinnä siitä ilosta, ettei tarvitse miettiä, kenen päivällisen on tällä kertaa pilaamassa. Hyvällä tuurilla voin myös päästä toteamaan, ettei se oma lapsi ehkä olekaan ihan sieltä pahimmasta päästä. Toisten kärsimyksen sivustaseuraaminen voisi olla ihan lohdullistakin.
Tulin viime viikolla junalla kotiin, monen vaihdon kautta. Yhdellä junapätkällä samaan vaunuun osui noin 3-4v tyttö äitinsä ja veljensä kanssa. Sen 20minuutin aikana tyttö ehti saamaan noin viidet itkupotkuraivarit, ja äiti ehti laskea moneen kertaa minuutteja siihen milloin jäisivät pois. Näin siinä niin itseni ja Sohvin kolmen vuoden päästä.
VastaaPoistaMuuten sen jälkeen kun on lapsettomana matkannut teltan ja kamppeiden kanssa leirintäalueilla ympäri suomea, on oppinut arvostamaan ihan vaan hyvin käyttäytyviä aikuisiakin. Niistä lapsista viis.
Onneksi noihin raivareihin pikkuhiljaa tottuu. Välillä kyllä hirvittää, että miten monta vuotta tätä uhmaa on vielä jäljellä.
VastaaPoistaTarvitaan siis myös aikuisystävällisiä leirintäalueita! Niissä voisi asioida ilman, että täytyisi tuntea myötähäpeää toisten asukkien puolesta. Myös ravintoloissa olisi varmaan tilausta tuon tyyppiselle toiminnalle. :)