Sosetta ja sirkushuveja

Olen pitkään pohtinut, miksi neuvolan paino- ja pituuskäyristä keskustellaan äitien kesken niin paljon. Tuoretta vauvaa esiteltäessä muistetaan usein mainita, että missä kohtaa käyrillä mennään. Tuntuu siltä, että vauvan painon ja pituuden kehittyminen olisi jonkinlainen äitiyden mittari. Jos näin on, minä en ole pärjännyt tässä kisassa kovin hyvin.

Ehkä juuri sen takia en ole tuota käyrien vatvomista oikein ymmärtänyt. Käsittääkseni kaikki vauvat saavat ensikuukausinaan lähes samaa sapuskaa. Jotkut ovat nälkäisempiä kuin toiset. En tiedä, miten painon tai pituuden kehitykseen oikeastaan voisi liiemmin vaikuttaa. Luulen, että jokainen vanhempi antaa nälkäiselle vauvalle ruokaa niin paljon kuin vauva ruokaa haluaa sillä hetkellä syödä. En usko, että kukaan pitää vauvaa nälässä kovin pitkiä aikoja.

Meidän tytöt ovat pötkötelleet vauvojen painokilpailuissa tiukasti höyhensarjaosastossa. Esikoinen laahasi painokäyrien pohjamudissa ensimmäiset puolitoista vuotta elämästään. Me tungimme kääpiölle öljyllä kyllästettyä sosetta suuhun, ravasimme painokontrolleissa ja pidimme ruokapäiväkirjaa ravitsemusterapeutille. Ruokailusta muodostui pikkuhiljaa monen henkilön show, jossa tarvittiin paljon oheisrekvisiittaa, henkilökuntaa ja ohjelmanumeroita. Tahtikapulaa heilutteli kuolaava vauva.

Melkein puolen vuoden sosesekoilun jälkeen päätimme lopettaa sirkushuvit, koska tunsimme itsemme miehen kanssa lähinnä pelleiksi. Syömishetket muuttuivat huomattavasti rennommiksi ja kääpiö ruokaili silloin kun sille päälle sattui ja pysyi elossa. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en oikein ymmärrä, miksi neuvolassa touhotettiin motorisesti hyvin nopeasti kehittyneen kääpiön painoasioista.

Olen pohtinut näitä syömisasioita siksi, että kakkonen saavuttaa puolen vuoden merkkipaalun muutaman viikon päästä ja sosekattilat on kaivettava vastahakoisesti esiin. Painokäyrä on tälläkin kertaa ollut miinusmerkkinen ja laskusuhdanteinen. Tällä kierroksella haluaisin päättää, etten aio lähteä mukaan syömistemppuihin. Jos sapuska ei kakkoselle maistu, en haluaisi jäädä syömisestä ruokapöytään tappelemaan. Kääpiöstä saadun kokemuksen perusteella olen todennut, että lapset pysyvät hengissä hämmästyttävän pienellä määrällä ruokaa. Kääpiöllä on edelleen kausia, jolloin hän tuntuu nauttivan henkensä pitimiksi pääasiassa pyhää henkeä, koska viisi kertaa päivässä eteen tuotava ruokalautanen ei tunnu häntä kiinnostavan.

Salaa kuitenkin toivon kakkosesta vauvojen kultapossukerholaista, joka avaisi suunsa ammolleen heti, kun sauvasekoitin kaivetaan ulos kaapista.