...on olla kotona. Lopetimme lomareissun muutamaa päivää suunniteltua aiemmin, emmekä menneet Muumimaailmaan. Totesimme, että olisi mukavampaa olla kotona ja olimme oikeassa.
Välillä elämä muistuttaa asioista, jotka ovat päässeet unohtumaan. Jossakin edellisen ja tämän lomareissun välissä olin unohtanut, että hotellielämä lapsiperheenä on minusta stressaavaa. Se on vähän niinkuin nelihenkinen perhe asuisi yksiössä. Ei se ole loma -se on liian pieni asunto. Istuttiin pimeässä huoneessa ja odotettiin, että kääpiö nukahti iltaisin. Kakkonen oli maailman huonointa uniseuraa ryömintäharjoitustensa vuoksi. Kaikkia väsytti.
Muistin myös uudelleen vanhan viisauden. -Mitä tylsempää vanhemmilla on, sitä turvallisempi olo pienellä lapsella on. Näin on ainakin meillä. Kääpiö nauttii tutuista asioita, eikä kaipaa elämyksiä. Ei huvipuistolaitteita tai sirkushuveja. Lomareissu sai minut ja miehen muistamaan asian, jonka me jo tiesimmekin. Meidän lapsi tykkää käydä leikkipuistossa, tehdä hiekkakakkuja ja uida. -Niinkuin varmaankin suurin osa 2-vuotiaista. Jotenkin se vaan unohtui kesälomasuunnitelmia tehdessä.
Lähes kaikki tekemämme suunnitelmat muuttuivat, tai oikeastaan ne peruuntuivat. Totesimme, että jatkuvat uudet tilanteet saavat lapsen ylikierroksille. Kääpiö oli iloisimmillaan tehdessään tuttuja ja turvallisia asioita, eli etupäässä hiekkakakkuja. Niitä siis tehtiin. Välillä hiekkalaatikolla, välillä hiekkarannalla. Kuuntelimme Valtavaa jänistä uudelleen ja uudelleen. Samaa kamaa joka päivä. Hyvä puoli tässä ratkaisussa oli se, että ainakin minä lojuin mieluummin rannalla kuin hikoilin satojen muiden lapsiperheiden kanssa muumien seassa. Win-win situation siis.
Minulle loman kohokohta oli Sergio's. Se on minun mielestäni Suomen paras italialainen ravintola. Ainoa huono puoli ravintolassa on se, että se sijaitsee Turussa.
Onnea teille että olette kotona;)Harkitsen vakavasti kannattaako enään toista kesälomareissua tehdä. Vai helpottaisiko omaa helvettiä ja pysyis kotona;)
VastaaPoistap.s tervetuloa vastavierailulle
Olen päätynyt siihen, että lomareissut kannattaa suunnata lastenhoitohaluisten sukulaisten ja ystävien luokse. Tilaa täytyy olla sen verran, ettei kaikki jouduta nukkumaan samassa huoneessa. Silloin on mukavaa.
VastaaPoistaJa kiitos kutsusta!