Kun kääpiö oli vauva, hän kävi vauvajumpassa, vauvahierontakurssilla, muskarissa, uimakerhossa ja joskus perhekahvilassa. Vauvalla oli enemmän harrastuksia kuin minulla on koskaan ollut. Syyt kaikenmoisiin aktiviteetteihin olivat etupäässä itsekkäät. Minä halusin nähdä minkälaisia toiset äidit ovat, eikä päivisin ollut kamalasti tekemistä.
Kakkonen on harrastanut tähänastisen vauvavuotensa aikana pääasiassa hiekkalaatikon hiekan maistelua. Uimakerhon sukellusharjoitukset hoituvat sisaruskylvyssä isosiskon lappaessa ämpärillä vettä kakkosen naamalle. Syyt myös tähän toimintatapaan ovat etupäässä itsekkäät. Minä vihaan aikataulutettuja lähtöjä lasten kanssa ja kaikkea siihen liittyvää säätämistä.
Toisen lapsen osa on jäädä paitsi monista asioista, joita esikoiselle on tarjottu. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että kääpiön vauvaharrastuksiin käytetyt sataset olisi voitu lahjoittaa ihan yhtä hyvin hyväntekeväisyyteen. Siellä niitä rahoja olisi tarvittu enemmän.
Esikoinen on editoinut kirjoista pois kakkoselle tarpeettoman materiaalin.
Tajusin vauvajumpassa, että kääpiö pelkäsi lastenmusiikkia ja sitä isoa sirkuskangasta, jota vauvojen päällä löyhyteltiin. Olen kerran elämässäni seisonut sepalus auki Stockmannin kuntosalikerroksen aulassa hytkyttämässä jumpan pelästyttämää vauvaa uneen rattaisiinsa. En saanut farkkujen nappia kiinni pukuhuoneessa karjuva vauva sylissäni. Vauvajumppa sai sen jälkeen jäädä.
Puolen vuoden muskarilauleskelun jälkeen tajusin olevani lähes virtuoosimainen loruilija itsekin ja päätin, että minä järjestän paremmat muskarit vauvalleni ihan kotioloissa ilman 80 euron lukukausimaksuja.
En kuitenkaan haluaisi ajatella, että toisen lapsen asema olisi perheessä yhtään huonompi. On hellyyttävää huomata jo pienen vauvan silmissä ilo ja ihailu, kun isosisko saapuu näköpiiriin. Sisaruksilla on keskenään ihan omat vitsinsä, joista aikuisen on mahdotonta päästä osalliseksi. Sitä tunnelmaa ei millään lukukausimaksulla osteta. Minunlaiseni kyynikkokin liikuttuu.
Sä oot mun päivieni ilo! :) Muutama viikko sitten törmäsin tähän sun blogiis ja mä oon niin koukussa ;) Ihanaa huomata että on muitakin kyynisiä, sarkastisia ja realistisia äitejä (tai siis no ainaki yks). Mun tekis mieli laittaa tuo meidän nappula jo päikkäreille huomattavasti aikaisemmin että pääsisin lukeen noita sun vanhempia tekstejä ja ihmettelemään ittekseni kuinka sä voit lukea mun ajatukset :D! Siis tosiaan ihana huomata, että mä en oo se ainut outo, joka ei aina jaksaisi puhua vaan lapsesta ja niihin liittyvistä ilmiöistä ja joka toivoo et lapsen saannin jälkeen tällä maapallolla olis muutakin elämää...
VastaaPoistaIhanaa ihanaa tätä lisää!
T: Ninnu
Nämä kommentit jaksavat ilahduttaa minua aina! Kiitos siis itsellesi! Tulee hyvä mieli kun tajuaa, että ei ole niin outo kuin välillä tuntee olevansa.
VastaaPoistaJa varmasti haluat tähän minun havaintojani asiasta :D? No mutta toki!
VastaaPoistaKerhoista tykkääminen on varmasti myös vauvan temperamentista ja sisarusjärjestyksestä kyse (onko tottunut toisiin lapsiin?). Ei kai he oikeastaan niitä kerhoja tarvitse ensimmäisinä vuosina lainkaan (varsinkaan jos on sisaruksia?), mutta itse olen huomannut, että niistä saa kivoja ideoita myös arkeen. Ja toisaalta joitakin juttuja minun vauva on kyllä sit bongannutkin toisilta vauvoilta paljon mieluummin kuin joltakin ryömimistä mallintavalta äidiltään...
On toki ihan kiva myös tutustua muihin äiteihin samalla mutta totuus oli, että meillä se alle kävelyikäisen kanssa tutustuminenkin jäi kyllä aika kevyeksi.
Sitten on vähän erilaisia kerhoja ja niiden vetäjiä. Toiset on hyvinkin selkeitä ja sillä tavalla mukavia myös imetyksestä pöpperöiselle äidille, kun ei tarvitse elää aivan täydessä uutuusviidakossa. Kun taas toiset on hyvin vapaamuotoisia eri-ikäisine osanottajineen.
Me ollaan käyty sellaisessa liikunnallisemmassa kerhossa, josta tykkäsin (no ja lapseni kai kanssa tykkää, tosin kaikki uudet tilanteet vaativat meillä sen 1-3 "tutustumiskäyntiä") siinä määrin, että jatkoinkin kerhoa tänä syksynä. Sieltä saa juuri näitä kivoja liikuntajuttuja ja samalla tulee ne muskarit ja puskarit siinä samalla kuitattua. Vetäjäkin on hyvä, ryhmän mukaan toimiva ja huumorintajuinen (ryhmäkoko max 12).
Toinen kerhomme on ilmainen ja välin lähes kaoottinen paikka, siellä käydään harvakseen, koska huomasin, että lapseni oli aivan tillin tallin niiden kerhojen jälkeen ja samaa saattoi sanoa itsestäni.
Aikataulujen perässä pomppimisesta en itsekään niin välitä mutta olen ottanut sen haasteena itselleni (tai itseäni vastaan). Kahden alle 3 vuotiaan kanssa en kyllä ehkä moista uskaltaisi unelmoida!
Summa summarum- minun pienestä mielestäni hiekan maistelunne ja vesitutusmisenne kuulostivat aivan mahtavilta ja riittäviltä :) .
Olin ajatellut avautua tästä vauvaharrastusasiasta joskus ajan kanssa, mutta meneehän se nyt tässä ihan lonkaltakin heittämällä, koska aihe on sydäntäni kovin lähellä.
VastaaPoistaMielipiteeni on siis tämä: Olen sitä mieltä, että mitä tylsempää vanhemmilla on, sitä turvallisempi olo on vauvalla. Ajattelen niin, että jos vauva saisi valita, jokainen päivä olisi samanlainen. Tämän olettamuksen perustan vauvan psyyken hajanaisuuteen. Minä en usko, että vauva tarvitsee minkäänlaista erityistä sosiaalistamista. Pakostakin vauvat tietenkin tapaavat ihmisiä, koska eihän kukaan aikuinen jaksa puuduttavaa "päiväni murmelina" tyyppistä elämää.
Nämä vauvaharrastukset ovatkin mun mielestä lähinnä äitejä/isiä varten, että tapaisivat toisiaan ja ovat siksi tietenkin hieno juttu, jos tuollaista aktiviteettia kaipaa. Itselle tuo vauvaklubien toisiin äiteihin ja isiin "tutustuminen" on ollut sellaista diibadaabaa, että olen kokenut tilanteet vaan vaivaannuttavina. Esikoinen on ollut pienestä pitäen ulkoilmaihmisiä ja olen valinnut leikkipuistot kerhoissa luuraamisen sijaan. Sielläkin on toisia vanhempia, mutta tunnelma ainakin mun mielestä jotenkin erilainen. Sopii paremmin itselleni.
Itseäni vitutti jo yhdenkin lapsen kanssa se päiväunien tähtääminen menojen mukaan, joten päätin että en ainakaan suostu maksamaan rahaa siitä, että olen umpiväsyneen vauvan kanssa kofeiinivajareissa jossakin muskarissa. Lähempänä yhtäkin vuotta esikoinen vaikutti kaikissa häppeningeissä lähinnä välinpitämättömältä, joten missään käyminen hänen takiaan tuntui turhalta. Lapsissa on tässäkin asiassa varmaankin eroja.
Ja lopuksi -Mä niin nautin visiosta äidistä, joka yrittää opettaa vauvaansa ryömimään. Mahtavaa. :D
Minä olen kyllä niin mukavuudenhaluinen äiti, että en lähde mihinkään vauvajumppaan/muskariin/kerhoon/pilipalipaahan päikkäreiden tai yöunien kustannuksella. Meillä on niin huonosti nukkuvat tenavat, että en tosiaankaan lähde tinkimään peruspäivärytmistä jos ei ole ihan pakko.
VastaaPoistaEsikoisen kanssa kävin pari kertaa vauvamuskarissa tai mikälie satutanssi ollut, mutta ei ollut kyllä meidän (=mun) juttu ollenkaan. Meille riittää harrastukseksi ja aktiviteetiski perhekahvila sillon tällön, ja oma kotipiha ja hommat fafan kanssa.
En kyllä oikeasti ymmärrä sitä ajattelutapaa, että lapsuutta pitää suorittaa jo ihan vauvasta asti. Siskontyttö kävi muskarissa jossain vaiheessa, ja siellä oli suurinpiirtein alle vuosikkaiden äidit päätteneet mikä on heidän soitin. WHAT???
Eiköhän kutakuinkin jokainen vanhempi osaa viihdyttää lastaan jollain tavalla, niillä jokaisen perheen omilla tavoilla. Ehkä joku toinen lapsi soittaa jo 5 wee virtuoosina viulua, veikkaan että meidän tenavat irrottaa sen ikäisinä auton renkaat ja osaa nimetä moottorin osat ja kaivaa kaivurilla...(no ei ne ehkä vielä niitä renkaita saa irti, mutta noin niinkuin periaatteena). Ja kumpi lapsi on sitten elänyt onnelisemman lapsuuden? Veikkaan, että se, kumpi on saanut touhuta yhdessä vanhempien kanssa, oli se sitten kotona oloa tai niissä harrastuksissa juoksemista. Piste.
Sama havainto. Esikoinen jatkaa muskaria kun sen vauvana aloitti, pienempää en viitsi edes viedä sinne, vaikka varmaan tykkäisi. Perhekerhoja ei harrasteta, koska haluan nykyään aika tarkkaan valita millaisten ihmisten kanssa aikaani vietän. En vaan jaksa kuunnella parikymppisten äitien vertailuja siitä, kenen muksu söi mitenkin paljon sosetta parikuisena ja kuka aloittaa minkäkin unikoulun. Ihan sama, olkoonkin samanikäisiä lapsia, en mene silti.
VastaaPoistaHanna: Myös mulla on jäänyt noista vauvaharrastuksista vähän ikävä suorituksen maku. Ihan kuin ne olisi joku "pakko".
VastaaPoistaKatsoin joku aika sitten jenkkidokkarin, jossa pohdittiin sitä, että nykylapset on niin tottuneita jatkuvaan ohjattuun ja ohjelmoituun toimintaan että niiden on vaikeaa keksiä tekemistä ja luoda toimintaa itsekseen. Sitä en haluaisi omille lapsilleni välittää.
Ano: Itselleni on ollut helvetin helpottavaa tajuta, että kaikkien ei tarvitse tykätä niistä perhekerhoista. Itse olen löytänyt ne oman henkiset vanhemmat enemmänkin leikkipuistosta. Siellä käyvät nekin vanhemmat, joita se perhetoiminta ei kiinnosta.
"Olen sitä mieltä, että mitä tylsempää vanhemmilla on, sitä turvallisempi olo on vauvalla. Ajattelen niin, että jos vauva saisi valita, jokainen päivä olisi samanlainen."
VastaaPoistaOlen samaa mieltä. Mutta ymmärrän, että joissakin tilanteissa sitä arjen jaksamista pitää ajatella kokonaispakettina (esim joskus haastavampi vauva voi viihtyä kun on vähän puuhailua päivän aikaan?).
Minulla itsellä tuo kerhossa käyminen on ollut sellainen, että on tullut lähdettyä käymään *jossakin*. Muuten nopeasti jäin omaan pihaan ja se alkoi kyllästyttämään ja ketuttamaan. Toiset taas tykkäävät kulkea paljonkin kaupoissa ja tapaavat ystäviään kahvilla jne. Minulla ei taas ole ollut sellaista verkostoa/vertaistukea tai yhteisshoppausintoa.
Päiväkerhojakin on muuten jo kaksivuotiaasta alkaen. Siis, että lapsi jää hoitoon pariksi tunniksi. Kyselin sitten täälläpäin kerhoa vetävältä lastentarhaopettajalta, että onko kaksivuotiaita jo paljon kerhossa ja miten he viihtyvät. Kertoi (näin minä asian siis kuulin)) korrektisti, että kyllä lapset tottuu asteittain vanhemman kanssa tutustuen. Mutta lopulta kyllä sitten "tunnusti", että vasta 3-vuotiaana nämä lapset pääasiallisesti siitä kerhosta selvemmin nauttivat. Se jotenkin tuntui minusta hyvältä kuulla, että sanoi rehellisesti. Vaikka ehkä toisessa seurassa olisi voinut ollut loppua toteamatta?
Juu, en mä aatellutkaan että jos jokainen päivä olisi samanlainen, että ei saisi olla mitään aktiviteettia. Sitä vaan, että rutiinit kai ne vauvan kanssa on harrastuksia tärkeämmät.
VastaaPoistaMäkin silloin vauva-aikana kävin noissa kerhoissa ja muissa, että olisi jotakin tekemistä. Esikoinen tykkää valtavasti ulkoilusta, joten sitä nykyään harrastetaan, kun itsellä on puistossa ne äitikaverit. win-win situation. Itsellä on sen verran liikkuvaiset lapset, että kahvilassa käyminen, joka kestää yli 15 minuuttia on ihan piinaa.
Meillä täälläpäin on yksi päiväkerho, johon otetaan 2,5-vuotiaita. Muut on yli 3-vuotiaille. Juuri vissiin tuosta samasta syystä, että vielä 2-vuotiaalle yksin jääminen on aika kova paikka. Olen hakenut esikoiselle kerhopaikkaa lähinnä oman jaksamisen takia, kun yöt on niin katkonaisia. Varmaan sitten 3-vuotiaalle voisin jotakin harrastustakin harkita.
Toivottavasti saatte paikan niin saatte vähän kevennystä päivään :) . Kuulemma jonot ovat aika pitkätkin noihin päiväkerhoihin.
VastaaPoistaJuuri nämä tilanteet ovat minusta niitä, minkä vuoksi niitä kerhoja ja päiväkerhoja perheet tarvitsevat. Mutta ehkä tässäkin voisi yleisesti todeta, että kohtuus kaikessa :) ?