Olen taas ollut tohkeissani. Kaikki lähti pyllypaidasta, jonka elämäntilannekollegani Hups oli saanut lahjoituksena Me&I nimiseltä lastenvaateyritykseltä. Paidan persereikäkuvituksesta kiinnostuneena päätin tutustua itselleni tuntemattomaksi jääneen merkin kotisivuihin tarkemmin. Sivuja tovin lueskeltuani olin lähinnä hämmentynyt.
Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Me&I toimii näin: Merkki rekrytoi palvelukseensa myyjiä, jotka sitoutuvat kaupittelemaan merkin tuotteita muutaman kerran viikossa järjestämillään myyntikutsuilla. Myyjät eivät kuitenkaan saa palkkaa tekemästään työstä, vaan ensitöikseen he ostavat merkiltä itselleen esittelymalliston, jonka avulla he voivat esitellä vaatteita potentiaalisille ostajille. Myyjät eivät myöskään ole työsuhteessa työnantajaansa, vaan jokainen myyjä toimii itsenäisenä yrittäjänä. Merkillä ei näin ollen ole mitään työnantajan velvollisuuksia myyjiään kohtaan. Myymistään vaatteista rekrytoidut myyjät saavat 24% provision ja vaatemerkki käärii loput omaan taskuunsa. Auliina bonarina Me&I:n myyjät voivat ostaa firman tuotteita erikoishintaan.
Emofirman kannalta diili on varmaankin ideaali. Kaikki myynnistä aiheutuvat riskit on ulkoistettu itsenäisille myyjille. Vaatteita ostakoon se ken haluaa kyseistä konseptia tukea, mutta mikä osa tästä myyjän saamasta diilistä olisi jollakin tapaa houkutteleva? Esittelymallistoa tuskin kaupataan myyjille mitenkään polkuhintaan, joten myyntityöstä saatu voitto siintää jossakin lukuisten myytyjen trikoopaitojen takana.
Ilmeisesti vaatemerkki nauttii jonkinasteista kulttisuosiota joidenkin piirien keskuudessa, joista minä en ole aiemmin ollut tietoinen. Mistä tässä kaikessa on kyse?
Aika mielenkiintoinen kuvio. Oon kyllä tiennyt, että Me& I toimii näiden kotimyyjien kautta, mutta aika omintakeiselta systeemiltä kuulostaa. aika paljon saa kyllä tosiaan myydä, että pääsee edes omilleen. Tosin on näillä vaatteilla aika mieletön hintakin.
VastaaPoistaMeillä on tasan yksi Me&I paita, kirppikseltä ostettu, ja minen rehellisesti sanottuna ymmärrä hirvittävää vouhkausta ko. merkin ympärillä. Minun silmään ne ei mitään hirvittävän erikoisia vaatteita ole, mutta en minä toisaalta tykkää kultti "kuppikakuistakaan" tai "tiketeistä" tai "moloista". Meidän lapset traumatisoituu varmaan jo ennen kouluikää, kun niillä ei ole näitä tän hetken "pakko olla" vaatteita. :D
Jokainen ostaa kai niitä vaatteita mistä tykkää, ja mitä lapselleen haluaa pukea, mutta kyllä minä valitsen mieluummin sen halvemman version vaikka sieltä henkkamaukalta jos mahdollista; ne saa kuitenkin heti jotain soossia päälleen. Meillä on ainakin voimassa sellainen murphyn laki, että ne paidat joita haluaisi pitää ns. parempina, sotkeutuvat ensimmäisinä eivätkä varmasti lähde pesussa puhtaaksi. Kun taas ne paidat, joilla ei olis mitään väliä, puhdistautuvat pyykissä kuin itsekseen riippumatta siitä, millä ne on sotkettu.
Eksyin taas aika kauas aiheesta...
Musta noi myyntikutsut on jotain todella 50-lukuista, tylsistyneiden kotirouvien puuhaa, tosin nykyään ei taideta nauttia niilläkään cocktaileita, kuten varmaan silloin 50-luvulla tehtiin. Olen ollut tasan kerran elämässäni tuon tyyppisillä kotikutsuilla ja vaikka aihe, kestovaipat, oli hyvä ja tärkeä ja ostinkin pari vaippaa, yleisolo oli TODELLA ahdistunut ja vieraantunut. Hävetti melkein imettääkin siellä, vaikka paikka oli täynnä äitejä. Mut jotenkin siihen hymistelevään maalaisromanttisissa puitteissa tapahtuvaan shoppailutunnelmaan ei sopinut mikään niin lihallis-maidollinen näky kuin paljas tissi.
VastaaPoistaJoo, Meandilla on just se kulttisuosio, kuten Hupsilassa kommentoinkin. Markkinatalous on kyllä kiehtova juttu, oikeanlaisella brändäyksellä ihmiset saadaan ostamaan ylihinnoiteltuja trikoovaatteita ja sitoutumaan paskoihin "työ"ehtoihin, koska tuotteita on rajoitettu erä ja ne ovat vaan niin spesöl. Kukaan ei oikein osaa sanoa, mikä niissä on niin erityistä, mutta silti niistä kilvoitellaan Huutonetissä kuin taivaspaikasta.
Hanna: Multa on mennyt tämän brändin kohkaus ihan ohi. Mulla on kyllä ongelmia muiden "suosittujen" merkkien vaatteiden kanssa. Lähinnä musta on ahdistavaa, jos kaikki lapset on puettu samanlaisiin vaatteisiin ja näyttää takaapäin ihan samalta. Viime talvena puistossa n.70% lapsista oli Ticketin haalari ja niitä ei erottanut toisistaan huppu päässä millään. Traumoja luvassa siis meilläkin. :)
VastaaPoistaLupiini: Onhan toi meininki aika Tupperware. Itselle tulee sellaisia ahdistusväristyksiä ajatuksesta kotirouvista kerääntymässä yhteen kuluttamaan.
Mutta tuo brändäyspuoli on kyllä me&i:n markkinointiosastolla hallussa, jos mun mielestä aika perushuttutrikoosta saadaan aikaan jotakin hurmosfanitusta. En usko, että ainakaan kovin kummoisille tuntiliksoille nämä myyjät kekkereitä järjestämällä pääsevät.
En ole itse käynyt yksilläkään kutsuilla, en tupperwarea enkä meandia. En ollut kuullut koko meandista ennen lasta, eikä meillä ole yhtään niiden vaatettakaan. Tuskin tuleekaa, ellei kirpparilta löydy jotain pilkkahinnalla.
VastaaPoistaMuistan, kun itse taistelin äitini kanssa varhaisessa teini-iässä siitä, saanko ostaa Lewiksen farkut vai en. Ja voi sitä juhlaa, kun ne käytiin vihdoin ostamassa! Ehkä meillekin tulee sitten vauvalle joskus se yksi tai kaksi supervaatetta, jotka sitten muistetaan ja joita on saatu toivoa jo pitkään. Sitä ennen meillä kuitenkin ostetaan vaatteet kirppareilta, tai tehdään itse.
Itsellä tämä ahdistus liittyy lähinnä siihen, että olen viime aikoina pohtinut paljon, miten todella iso bisnes lastentavaroiden ja -palveluiden tarjoaminen on. Ihan helvetisti erilaisia nettikauppoja ja lelumerkkejä, jotka ovat valjastaneet äidit myymään ja markkinoimaan tavaroitaan toisille äideille, varmaan aika nimellistä korvausta vastaan. Se herättää itsessäni puistatuksia, enkä halua sellaisessa olla osallisena.
VastaaPoistaTuntuu, että lapset tulevat jo aika nuorina bränditietoisiksi ja vaativat jonkun tietyn tuotemerkin kamaa. Ne tappelut alkavat varmaan muutaman vuoden päästä. Nyt kun lapset on vielä autuaan tietämättömiä kaikesta, pysyttelen kaukana kaikista tuote-esittelyistä, oli ne sitten netissä tai kotikutsuilla. Tuo teidän vaatepolitiikka tuntuu myös järkevältä.
Eksyin Me&I kutsuille kerran ja se jääköön viimeiseksi. En todellakaan ymmärrä mistä niiden kuteitten suosio tulee, ihan tavallisia turkkilaisia vetimiä. No, ostin toki yhden vaatekappaleen, kun en kehdannut "ilmaiseksi" syödä pullaa ja kahvia. Niin näyttivät tekevän kaikki muutkin äidit. Siihen ne kutsut kai pyrkiikin, ettei kukaan kehtaa lähteä ostamatta, vaikka enemmistö haluaisikin jo kotiin. Sama kai pätee Tupperiin ja kaikkeen muuhunkin ylihintaiseen kotikauppakrääsään.
VastaaPoistaMiksei voitais vaan kahvitella ja unohtaa kaupittelu?
Tota en muuten tiennyt, että ne myyjät tekee sitä hommaa ihan vaan "kutsumuksesta".
Mä luulen, että yksi noiden kotikutsujen tarkoitus onkin luoda ryhmäpaine ostamiseen. Kaupasta on paljon helpompi kävellä ulos ostamatta mitään. Hintakin on varmasti määritetty niin, että myyjän provisionkin jälkeen firma saa omansa takaisin. Kotikutsuilla ostaja ei pysty tekemään hintavertailua, jota kaupassa on helppo harrastaa.
VastaaPoistaOnhan se lähtökohtaisesti aika outoa, että on olemassa muovikippoja, jotka on niin mahtavan hyviä, että niitä ei voi myydä missään tavallisessa kaupassa, vaan niitä pitää kaupitella kotikutsuilla pullan kanssa. Kaupassa kuluttaja voisi vahingossa tajuta, että samaa kulhoa saa toiselta valmistajalta puoleen hintaan.
Meandi...mä olen aivan yhtä hämmentynyt. Ja kuten olen blogannut, sain mäkin sen ilmaisen vaatteen, cool&comfy legginssit. Voi kamaluuden kamaluus, kuva löytyy blogista ja se ei ole kaunista katseltavaa.
VastaaPoistaMä olen päättänyt aloittaa merkin boikotoimisen. Joko sen takia, että a) vaatteet on rumia b) firma on perseestä c) olen niin sadisti, että nautin pienenkin lisätienestin viemisestä kotirouvilta.
VastaaPoistaEi mua kyllä ole noihin bilesiin kutsuttukaan. Kyynel.
Pakko kommentoida ensimmäiseen kirjoitukseen... siis mitä kummallista tuossa me&i:n toimintatavassa on? Ei taida olla yhtään tällaista myyntifirmaa, jossa myyjä saisi työstään ns. "tuntipalkkaa", vaan kaikki tulo saadaan provisiona myynnistä (esim. tupperware, partylite jne.)... Kyllähän tuo on ihan normaali käytäntö, että palkkio perustuu myyntiin... Jos on joku samalla idealla toimiva firma, mikä maksaa myyjilleen vastaavasta työstä tuntipalkka, niin hakeudun sinne heti=)
VastaaPoistaNo lähtökohtaisesti kyse on varmaankin siitä, että ajatus naisista kerääntymässä toistensa koteihin seuraamaan tuote-esittelyitä, on itselleni vastenmielinen -oli kyse Tupperwaresta meandistä tai jostain muusta.
PoistaItse en haluaisi maksaa rahaa siitä, että pääsen myymään jonkun muun tuotteita. Itseä ehkä vaivaa se, että myyjät ovat tavallaan yksityisyrittäjiä, mutta heillä ei ole mahdollisuutta hyötyä emofirman mahdollisesta kasvusta. Provisio on noissa firmoissa yleinen käytäntö, mutta se ei tee siitä itsessään "hyvää". Eivät ne firmat tietenkään maksa mitään tuntipalkkaa, koska kaikki vastuu käytetyistä työtunneista ja riskit tappiollisesta myynnistä on siirretty myyjälle itselleen.
Laajemmin tämä oma ihmetykseni liittyy siihen, että tuotteet on ylihinnoiteltu. Sen takia Tupperwarea ei myydä missään tavallisessa kaupassa. Sitä yritettiin taannoin, mutta kun ihmiset pystyivät kaupassa tekemään hintavertailua, eivät Tupperwaret menneet enää kaupaksi. Siksi niitä kaupitellaan kotikutsuilla, joissa on läsnä ostamiselle myös sosiaalinen paine.