- Äiti, mitä sulla on silmässä?
- Se on meikkiä.
- Äiti, mitä sulla on suussa?
- Se on huulipunaa.
- Sä näytät ihan hassulta.
- Ai jaa, näytänkö? Nyt mä lähden sinne ravintolaan. Nähdään sitten aamulla.
Kaivoin korkokengistä yhden vihreän muovilusikan, kaksi keltaista pelinappulaa ja yhden palapelin palan. Vedin kengät jalkaan ja takin päälle. Söin päivällisen parhaassa seurassa ja join pari olutta päälle. Tarkistin puhelimen pari kertaa, ei viestejä. Lupasin tulla kotiin yhden maissa. Taksikuittiin kirjautui klo 0.52.
Ja MM-kisa-aikaan kysytään, että miltäs nyt tuntuu? :D. Kuulostaa i-ha-nal-le. Olen kateellinen.
VastaaPoistaKuulostaa mahtavalta!
VastaaPoistaToinen katellinen ja utelias täälläkin. Miltä nyt tuntuu? Miten oli miehellä mennyt?
_ani
<3
VastaaPoistableue: Saunan ja pizzan jälkeen tuntui jo ihan hyvältä. Parhaani tein, niin kuin sanotaan. :)
VastaaPoistaani: Ei tullut mitään suurempia tunteenpurkauksia, että olisi jotenkin erityisen mahtavaa mennä takaisin kotiin. Olisin vielä jäänyt vähän hippaamaankin, ellei olisi ollut tuota sovittua kotiintuloaikaa.
Vauva syö parin tunnin välein, joten oli pullosta vedellyt pari kertaa ihan ongelmitta ja iltapuuron. Meillä motorisesti aktiivisen vauvan etu on se, että ei ole tissille malttanut nukahtaa enää aikoihin. Häntä täytyy nukuttaessa pidellä aloillaan sängyssä väsyneenäkin, jotta ei vaan konttailisi ympäriinsä. Siihen pystyy mies yhtä hyvin kuin minäkin. Yöherätykset olivat hoituneet tutin kanssa, kun tämä vauva heräilee suurimman osan aikaa muuhun kuin nälkään.
Ainakin minulle sanottiin että hyvin meni, enkä sitä oikein osaa epäilläkään, että ei olisi mennyt. Lähden kyllä toistekin. Ja en aio odottaa puolta vuotta.
verski: kyllä
Löysin blogiisi ihan sattumalta (klikkailin muiden blogien linkkejä sattumanvaraisesti), ja täytyy sanoa että ihana löytää blogisti, joka uskaltaa kirjoittaa asioista oikeasti!
VastaaPoistaEi minusta ainakaan äitiys ole pelkkää ruusuilla tanssimista, minä en jaksa aina omistautua lapsille 100% 24/7, vaan kyllä minulla välillä kärähtää käpy; sekä lapsiin että mieheen. Ja välillä ihan muuten vaan.
Kaikissa mammatapaamisissa, äitilapsi/perhekerhoissa/ kahviloissa ahdistaa se, että siellä on vaan niitä täydellisiä äitejä. Jotka harrastaa lasten kanssa muskaria/vauvauintia/jumppaa jne. jne., joilla koti on aina tiptop, ja kaikki ah niin ihanaa. Minä haluan äitikavereita, jotka uskaltaa sanoa ääneen kun ottaa aivoon!
Anteeksi purkautuminen, ja onnittelut hyvin vietetystä illasta!
Aah! Oon vähän kade - paitsi etten ookaan, sillä mun kalenterissa seisoo parin viikon päästä SAMA JUTTU! :)
VastaaPoistaItestä tuntuu välillä, että miestä yrittää tyhmyyksissään suojella joltakin vauvanhoidossa. Eilenkin löysin itseni pahoittelemasta vauvan huutoa jumppatuntini aikana, mitä mies piti vähintäänkin outona käytöksenä...siis sitä pahoittelua, meinaan. Eihän siltä isältä mitään muuta puutu kuin tissi, ja senkin merkitys on tosiaan tässä vaiheessa vähenemään päin.
Hanna: Tämä äitiys tuo sellaista onnea, jota en ainakaan minä osaa oikein sanoiksi pukea. Toisaalta onhan tämä lapsen hoito välillä jotain ihan muutakin. Perseestä. Ihan yhtä kusipää sitä osaa omille lapsilleen olla kuin muillekin rakastamilleen ihmisille. Valitettavasti.
VastaaPoistaItselleni sen ääneen sanominen ja käsittely on tarpeen. Täällä blogissa ja tuolla oikeassakin elämässä on mukava huomata, että muutkaan eivät ole täydellisiä. Eivät edes he, joille sen kuvan antaminen itsestään on jotenkin tärkeää.
Hilla: Tuo on niin totta tuo miehen suojelu. Niin se vauva vaan jotenkin tuntuu enemmän naisen omalta. Yritän muistaa, että ihan yhtä paljon nuo lapset sen lapsia on kuin minunkin. Varsinkin nyt kun pulloruokintakin onnistuu.
Yritän myös jotenkin päästä irti siitä ajatuksesta, että mieheni olisi jotenkin erityisen jalo, kun "päästää" minut baariin ja suostuu jäämään lasten kanssa yksin. Ihan peruskauraahan hoidon jakamisen täytyisi olla. Varsinkaan kun mies ei tuota palvontaa ole minulta tuntunut mitenkään kaipaavan.
Muuten, motorisesti superi vauva asuu myös meillä, enkä mä osaa nukuttaa sitä muutoin kuin tissille illalla. Siis te ihan pidätte omaanne paikallaan pedissä kunnes sammuu? Huutaako se vai taipuuko pian kohtaloonsa? Me ollaan naurettu tassuttelulle aika räkäisesti, sillä ensin kai tulisi saada vauva kiinni. Meidän beibe heittää rättiväsyneenäkin muttei i-h-a-n unessa kuperkeikkaa pinniksessä kunnes lopulta lyö päänsä ja alkaa kiljua. Kiinnipitäminen kuulostaa siis aika varteenotettavalta.
VastaaPoistaKyllä kyllä. Kiinnipidon tavoitteena on mahalleen kääntymisen estäminen, eli kyljellään tai selällään pidetään. Välillä se vaatii ihan voimaakin, kun toisella olisi kovasti menoa vielä jonnekin. Ihan turhaa nukuttaa, jos ei oikeasti ole tosi väsynyt, koska siitä ei nyt vaan tule yhtään mitään.
VastaaPoistaVähän se saattaa aluksi kitistä, mutta kyllä se siitä rauhoittuu tutin kanssa. Vauva ei kai jotenkin vaan yksin sitä osaa. Tassuttelu sanana ei oikein ehkä ole meilläkään osuva. Kourailu pikemminkin.
Meillä lyötiin yliaktiivinen esikoinen jossain vaiheessa aina tiukkaan kapaloon, jotta saatiin herra nukahtamaan. Toimi niin kauan, kunnes herra oppi jotenkin kummallisesti nuljauttamaan olkapäänsä ja vapauttamaan kätensä...
VastaaPoistaKakkonen nukkui viime talven ja vielä osan kesääkin unipussissa, joka vähän rauhoitti pyörimishaluja. joskaan ei ole missään vaiheessa ollut yhtä levoton nukahtaja/nukkuja kuin esikoinen.
Äitiys on onnea ja autuutta, mutta jotenkin se on ihan itsestään selvää. Samalla tavalla on itsestään selvää, että äitikin on vain ihminen, jolla on huonoja päiviä, mutta kun sitä ei saisi sanoa ääneen. Muistan esikoisen syntymän jälkeen kun oli joku uusien äitien kokoontuminen ja kerrotiin synnytyksestä ja alkuajoista vauvan kanssa; minä tokaisin että synnytys oli kauheinta mitä olen ikinä kokenut (pitkä epäonnistunut alatiesynntys päättyi hätäsektioon eikä kaikki mennyt sittenkään ihan putkeen) ja vauva-aika on ihan p...tä (koliikki/suolistoallerginen esikoinen); kaikki muut katto ihan silmät pyöreinä eivätkä uskaltaneet enään sen jälkeen puhua mitään. Eihän se nyt tarkoita että pikkuäijä ei olis rakas ja toisi onnea, mutta jos asiat ei tuolloin olleet hyvin niin...
Kapalon täytyisi meilläkin olla epäinhimillisen tiukka, että meidän taikuri pysyisi siinä. Ostin muutama viikko sitten epätoivoisena unipussin, mutta en oikein tiedä onko siitä ollut mitään hyötyä. Heräilee kuitenkin tosi usein sähläämään.
VastaaPoistaMutta joo, ei mulla ole tarvetta siitä ketään muistutella, että kyllä mä rakastan näitä mun lapsia ja olen tosi mielelläni niiden kanssa täällä kotona. Huomatkoon sen joka huomaa. Onneksi siitä äitiyden toisesta puolesta puhuminen on nykyään yleisempää. Ei tarvitse jäädä yksin.