Raskaus on sairaus

Jos lukee kirjoituksiani äitiyteen ja lapsen kanssa olemiseen liittyen, voisi luulla että en ikinä halua lisää lapsia. Totuus kuitenkin on, että suuren osan elämäni vilpittömimmistä ilon ja onnen tunteista olen kokenut oman tyttäreni kanssa. Hän on minusta maailman paras tyyppi. Vaikka onkin vähän outo. Näitä lisää! totesimme siis miehen kanssa. Ja nyt niitä on sitten lisää tulossa. Yksi.

Ensimmäinen raskaus oli minulle yhtä suurta kriisiä. En oikein tajunnut että mitä ihanaa siinä on että joutuu jakamaan ruumiinsa jonkun toisen kanssa. Mitä kuuluu-kysymykset vaihtuivat Miten olet voinut-kysymyksiin ja koko identiteetti tuntui hajoavan käsiin. En oikein tiennyt enää kuka olin. Ei ollut vielä äiti, mutta vanhaan tuttuun elämäntilanteeseenkaan ei enää oikein sopinut.

Minulla oli pakottava tarve irtisanoutua töistä ja ruveta blokkariksi johonkin yökerhoon ja riekkua kaupungilla humalassa kaiket yöt. Ei kuitenkaan voinut, kun oli raskaana. Olen myös elänyt tuon riekkumiselämänvaiheen jo aiemmin, eikä sitä ollut ollut millään tavoin ikävä pitkään aikaan. Ne hommat oli jo niin nähty. Raskauden viimeiset viikot tallustelin lihavana yksin talvipakkasessa ja väänsin itkua milloin mistäkin asiasta. Lähinnä pelosta.

Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu kuitenkin hienolta, että oma vartalo on pystynyt kasvattamaan sisällään jotakin niin ainutlaatuista kuin pienen ihmisen. Vaikka ahdasta meillä kyllä välillä oli. Raskauteen 2.0 lähdin luottavaisin mielin. Arvelin että menttaalipuolella tämä toinen kerta ei olisi niin raastava. Nyt olen jo äiti ja tiedän jo vähän siitä mitä on luvassa. Tämän raskauden aikana olen lähinnä pohtinut sitä, että alkuraskauteen pitäisi liittää automaattisesti noin 4-8 viikon sairausloma. Sairaudelta tämä kun on lähinnä tuntunut.

Huoli vauvasta ei kuitenkaan katoa mihinkään toisen raskauden myötä. Kun vauvan liikkeitä ei vielä tunne, voi moneen kertaan miettiä voiko saada keskenmenon tietämättään ja kannattaisiko vielä raskausviikolla 10 tehdä uusi raskaustesti. Olin aidosti helpottunut kun näin Naistenklinikan televisioruudusta pienen sykkivän pallon 5 cm:n pituisen vauvamme rinnassa. Se elää sittenkin!