sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Samaa sarjaa

Olen edistynyt prinessa-asioissa. Olen ostanut esikoiselleni jo toisen vaaleanpunaisen rimpsuhameen, sillä kyllähän prinsessa-balleriinalla täytyy vaihtovaatteita olla. Olen tämän lisäksi ostanut hänelle myös kimaltelevan Hello Kitty hatun, sillä lapsen esittämien perustelujen edessä ei vaan voinut muuta kuin ymmärtää. Keskustelu eteni näin:

-Äiti, mä haluaisin vaaleanpunaisen Hello Kitty hatun.
-Ai, kenellä sellainen on? 
Lapsi on pitkään hiljaa, miettii. 
-Ei varmaan kenelläkään, mutta mulla on vaan sellainen tunne, että mun täytyy saada sellainen hattu.
Onko olemassa ihmistä, joka ei tietäisi miltä tuo tunne tuntuu? Kysyn vaan.


Kaikki tämä vaaleenpunkkutouhu alkaa tuntua minusta jo ihan luonnolliselta. On kuitenkin yksi asia, josta olen itsessäni vähän huolissani. Olen alkanut tuntea tarpeen pukea lapseni samanlaisiin vaatteisiin. Tai edes sellaisiin, jotka sointuisivat mukavasti yhteen. Pystyin viime hetkellä hillitsemään itseni joulumekko-ostoksilla, vaikka sieluni silmin näin kaksi tyttärtäni koristelemassa joulukuusta kynttilöiden loisteessa, samanlaisissa punaisissa samettimekoissaan. Samanlaisissa talvihaalareissa he vähän niin kuin näyttäisivät kuuluvan yhteen.

Onko tämä normaalia? -Yhteensopivat lapset -söpöä vai selkeesti liikaa?


13 kommenttia:

  1. Vai onko se sitten epänormaalia? *pukee samishaalarit lapsilleen ja lähtee pulkkamäkeen.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on epänormaalia silloin, jos sullakin on samanlainen haalari? :D

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että mulla toi samistelu on lähtenyt kovaan kiitoon. Kuukauden sisällä olen ostanut kahdet samanlaiset paidat ja tällä viikolla mekot, joissa oli samanlainen kuosi, mut erilainen pohjaväri.

    Ajattelen, että jos ei joka päivä ole samiskamat, niin se on ihan ok. Koska onhan se söpöä! :) Lisäksi meidän kolmevuotias usein vaatii itselleen samanlaista vaatetta kuin pikkusiskolla, jos sellainen on olemassa (siis nyt puhutaan niistä vaatteista, mitä meillä jo on).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli sellainen kausi myös esikoisella, että vaati kaikkea samaa päälle kuin vauva, mutta nyt ei enää. Sellainen joka päivä samat kamat olisi kyllä jo melko kuumottavaa.

      Poista
  3. Mä juuri tänään syyllistyin vaihtamaan Tyypin (2kk) vaatteet vain sen takia, että löysinkin laatikosta sattumalta samanlaisen bodyn kuin Typyllä (1,5v). Ja kun tiesin että on sillä samanväriset housutkin. Onneksi tämä hairahdus tapahtui nyt vasta toista kertaa Tyypin elämän aikana. Ei sillä että arvostelisin lapsiaan samanlaisiin asuihin pukevia vanhempia, ei suinkaan, söpöähän se yleensä on! Mutta kun olen itse ollut lapsena kyllästynyt olemaan samis siskoni kanssa, päätin etten tee samaa omien lapsieni kohdalla. JA kuinkas kävikään..? ;D Onneksi pienet hairahdukset sallitaan, ja tarkoituksella varta vasten en ole ostanut samanlaisia asuja - vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se kierre alkaa! :D Tavallaan ajattelen, että lapset pitäisi nähdä yksilöinä, enkä sen takia välttämättä haluaisi samoja vaatteita pitää.

      Poista
  4. Meidän joulumeko on samikset koossa 92&122 ;) kohta on sitten vaikeampaa löytää kun pitää eri osastoille siirtyä, nyt löytää samalta.
    Keskimmäisen mielestä on kivaa kun pikkusiskolla on samaa, esim mustat haalarit vaikka merkit on eri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan vähentää joskus riitojakin, kun on molemmilla samaa.

      Poista
  5. ei nuo ainakaan vielä tappele, mutta selkeästi pienempikin osoittelee kun huomaa samat :) ei ne kauaa kuitenkaan viitsi samaan pukeutua..

    VastaaPoista
  6. Olen varmasti vähän kamala ihminen, kun sanon näin mutta oikeasti joskus ne kivat kuosit tuottavat niin paljon iloa itselle (aika visuaalisena ihmisenä), että sitä kestää, kuin harhautettuna, melkoista kuraa arjessa: "kun kato nyt kun niillä on monemmilla noi söpöt autopaidat päällä, eiiih, tosi sö-pö-ä! otan ehkä kuvan, vaikka huutavatkin punaisena!".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pidän tuosta ajatuksesta. Onneksi on autopaitoja. :)

      Poista
  7. Meidän identtisissä poikasissa on samisnäköä jo sen verran että hirmu harvoin tulee ostettua niille mitään just samanlaista. :) Samanhenkisiä vaatteita kyllä aina toisinaan; vaikka just joku autopaita tms. kahdessa eri värissä. Jos oisivat eri ikäisiä niin tilanne voisi olla toinen. Oishan se ihan söpöä pukea lapset joskus "samaan sarjaan". :)

    Aivan ihana muuten tuo ruusumekko! Ja on toi toinenkin kyllä tosi nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä aina samanlaisiin vaatteisiin puetut kaksoset on pelottavia. Jotenkin tulee sellainen olo, että vanhemmat eivät näe lapsia yksilöinä, vaan toistensa kopioina.

      Ruusumekko on mun valitsema! Polarn o pyretistä. Punaisen valitsi esikoinen, mutta sekin on kyllä suloinen.

      Poista