Supercalifragilisticexpialidocious

Onneksi olen sinut tavanomaisen ja keskinkertaisen äitiyteni kanssa. Parin viikon takainen maanantai olisi muussa tapauksessa ollut minulle vaikea päivä. Lastenhoitajamme ensimmäisenä työpäivänä, huomasin töissä facebook viestin, jossa puistokaveri kehui hoitajaamme reippaaksi. Kotimatkalla luin toisen kaverin kommentoivan, että hoitajamme oli laulattanut ja leikittänyt muidenkin lapsia puistossa. Töihin paluu ei tuntunut enää ollenkaan hassummalta liikkeeltä. Minä olin päässyt takaisin aikuisten ja älyllisten haasteiden maailmaan ja lapset olivat saaneet seurakseen 2000-luvun Maija Poppasen. Kotiin päästyäni sain selvityksen päivän kulusta. Yksi hoitaja oli kuitannut yhden päivän aikana koko meikäläisen neljän vuoden askartelu-uran saldon ja vähän päälle. Se on sen työ, se on sen työ, tolkutin hämmentyneelle itselleni. 

Parin viikon aikana lapset ovat leiponeet hoitajan kanssa pipareita, paistaneet lettuja, pulkkailleet, askarrelleet muun muassa kiikarit, sienipelin, lumiukkoja, lumihiutaleita sekä tonttuja, kirjoittaneet kaksi kirjaa sekä värittäneet läjän värityskuvia. Hoitajastamme on myös muodostunut leikkipuiston legenda, jonka työlleen omistautumista ihailevat sekä perusäidit, että koulutetut ammattilaiset. Huomenna hyvästelemme pätkätyöläisemme ja toivomme, että hän suostuu tulemaan meille töihin toistekin.