En voi kieltää, etteikö viikon päässä siintävä päivähoidon aloitus herättäisi minussa syyllisyyden tuntoja. Tunnen piston sydämessäni, kun työkaveri kertoo hoitaneensa miehensä kanssa kaikki neljä lastaan kotona esikouluikään asti. Seuraan huolestuneena, kuinka nopeasti kakkonen hakeutuu kyläpaikassa lasten keskinäisistä leikeistä hetkeksi isin tai äidin syliin tankkaamaan turvaa. Pohdin, jääkö yksittäisiä sanoja käyttävä lapsi vaille hoitajien huomiota päivähoidossa. Vatvon ja arvioin, vaikka tiedän, etten olisi pystynyt hoitamaan lapsia kotona, oman järkeni säilyttäen, yhtään pidempään.
Tunnen liian monta päivähoidossa työskentelevää aikuista uskotellakseni itselleni, että 2-vuotiaan lapsen täysipäiväinen päivähoidossa oleminen olisi ihan ongelmaton asia. Minusta päivähoidon laadullisista kysymyksistä keskustellaan edelleen liian vähän ja liian usein keskustelun estävät päivähoitoa käyttävät vanhemmat itse. -Eihän se ole mukavaa kuulla, että oma lapsi viettää päivänsä olosuhteissa, jotka eivät ole hänelle ne ihan edullisimmat.
Minusta on ihan turhaa työntää vanhempana päätänsä puskaan ja kieltäytyä kuulemasta, että jostakin syystä päiväkoteihin on nykyään todella vaikeaa saada koulutettua henkilökuntaa, tai että päiväkodin ärsyketulva tai ryhmäkoko voi, asiaan perehtyneen tutkijan löydösten perusteella, tuntua pienestä lapsesta kuormittavalta. Ainakin minua kiinnostaa tietää, minkälaiset olosuhteet ovat siinä ympäristössä, jossa minun lapseni viettävät 8 tuntia päivässä. Se, että hoitajat ovat hyviä tyyppejä, ei tarkoita, että he pystyvät tekemään laadukasta hoito- ja kasvatustyötä missä tahansa työolosuhteissa. Se, että lapsi tuntuu jäävän hoitopaikkaan mukisematta, ei minun mielestäni ole osoitus juuri mistään muusta kuin siitä, että lapset omaavat hämmästyttävän kyvyn mukautua lähes minkälaisiin olosuhteisiin tahansa. Eihän lapsella ole mitään tajua siitä, mikä on laadukasta varhaiskasvatusta.
Onko se riittävä laadun tae, jos lapsi ei roiku epätoivoisena vanhempansa jalassa päiväkotirakennuksen nähdessään? Tai onko aamuisin päiväkodin pihalle itkemään jäävä lapsi merkki laaduttomasta päivähoidosta? Mistä ihmeestä minä voin vanhempana tietää, mikä on päiväkodissa tapahtuvan työn laatu, kun en ole sitä itse paikalla havainnoimassa?
Ja nyt kukaan ei sitten saa tulla kertomaan, että yksityinen päivähoito on ainoa hyvä päivähoitomuoto, koska ainoastaan yksi lähitienoomme yksityinen päiväkoti hyväksyy asiakkaikseen alle 3-vuotiaita lapsia ja sinne nämä meidän lapset eivät tällä erää mahtuneet.
Itse olen päässyt kurkkaamaan yksityiseen päivähoitoon harjoittelun ja rivityöntekijän näkökulmasta enkä ole todellakaan vakuuttunut niiden laadusta. Ainakaan niihin kahteen päiväkotiin en omaa lastani haluaisi, toiseen en mistään hinnasta.
VastaaPoistaItse en ole oikein osannut päättää vielä, mitä päivähoidolta haluan. Itselläni on alle 2-vuotias ja sille riittää, että perushoito hoidetaan: annetaan huomiota ja huolehditaan perustarpeista. Perhepäivähoitajalla se on onnistunut uskoakseni aika hyvin, kun muut lapset eivät ole edes ihan joka päivä hoidossa. Mutta eipä nämä pienet tosiaan osaa vielä sanoa millaista siellä hoidossa on.
Mäkään en ihan usko, että yksityisellä olisi automaattisesti kaikki paremmin. Ihan samojen kustannusongelmien kanssa sielläkin varmaan painitaan.
PoistaParivuotias ei munkaan mielestä tarvitse mitään kummempaa aktiviteettia, kuin ulkoilua. Ehkä eniten jännitän sitä, saako lapsi hoidossa tarpeeksi sylissä oloa ja läheisyyttä hoitajilta. Mutta eihän isompikaan lapsi sellaisesta osaa käsitteellistää ja kertoa vanhemmille.
Olen juuri lukenut parjatun ja ylistetyn Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Pienen lapsen sosiaalisuus. Se avaa mielestäni hyvin pienen lapsen maailmaa ja tarpeita vanhemmille. Kirjassahan juurikin esitellään tutkimuksia, joiden mukaan päiväkoti NYKYISESSÄ MUODOSSAAN ei suinkaan lisää lasten sosiaalisuutta tai kuro kiinni välejä eritasoisista lähtökohdista tulevien lasten kesken, vaan päin vastoin nostaa lasten stressitasoa ja lisää aggressiivisia käytösmalleja.
VastaaPoistaL KKJ pohtii kirjassaan paljon juuri sitä, miksi vanhemmat eivät ole vaatimassa päivähoidon laadun kohentamissa, vaan sen sijaan työssä käyvät ja kotiäidit ovat kiinni toistensa kurkussa ja käyttävät kaiken energiansa kinastellessaan keskenään siitä, miten lapset olisi paras hoitaa. KKJ:n mukaan laadukasta päivähoitoa on mahdollista järjestää n. 1-3 -vuotiaalle perhepäivähoidon omaisessa hoitopaikassa ja yli kolmevuotiaalle myös isommassa päiväkodissa. Laadukkaan päivähoidon kriteereinä KKJ tuossa kirjassaan mainitsee mm. riittävän pienet ryhmäkoot ja erityisesti sen, että lapsella tulee olla pysyvä hoitaja. Mielenkiintoista oli minusta, että laadun takaajia eivät kirjassa esiteltyjen tutkimusten mukaan olleetkaan korkeasti koulutetut ohjaajat ja virikkeelliset ympäristöt, vaan nimenomaan se, että lapselle voi muodostua turvallinen kiintymyssuhde häntä hoitavaan aikuiseen.
Kyllä nuo ryhmäkoot ja hoitajien vaihtuvuus mietityttää itseäkin. Rivikuntalaisena tuntuu vaan vaikealta noihin kysymyksiin vaikuttaa, muuta kuin äänestämällä jaloillaan.
PoistaItse pidän tärkeänä koulutettua henkilökuntaa siinä mielessä, että he osaavat havaita lapsissa kehityksellisiä asioita maallikkoa paremmin ja toimia ammatillisesti, jos jotakin häikkää havaitaan. Mutta kyllä uskon siihen, että se lapsen suhde aikuiseen on hoitopaikassa hyvin merkityksellinen.
Ei varmaan pitäisi kommentoida tähän mitään, koska oikeasti en tiedä päiväkodeista tai -hoidosta yhtään mitään. ;) Vaan kommentoin silti, koskapa minullekin aihe on ihan yhtä ajankohtainen.
VastaaPoistaYksityisten päiväkotien suhteen en ole missään vaiheessa saanut sitä käsitystä, että ne olisivat jotenkin parempia. Ehkä niissä on enemmän erikoispainotuksia, mutta omassa tuttavapiirissä niihin on turvauduttu lähinnä silloin, kun julkiselta puolelta ei ole ollut saatavilla paikkaa läheltä kotia.
Itsekin huomaan miettiväni sitä, miten tuo pikkuinen sinne päiväkotiinsa sopeutuu ja miten paljon siitä mahdollisesti traumatisoituu. Syy päivähoidon aloitukseen on kuitenkin tuo sama, jonka sinäkin sanoit eli oma halu päästä kotoa pois.
Harvoin kuulee ihmisten haukkuvan lastensa päivähoitopaikkoja (toki joskus kuulee) ja luulen, että syynä on se, että ensinnäkään ei tiedetä millaisia hoitopäivät lapselle ihan oikeasti ovat ja toisaalta ei haluta / uskalleta ajatella, että hoidossa olisi jotain ongelmaa. Vaikka varmasti laatuongelmia on.
Me kuitenkin aiotaan kohdata päivähoidon aloitus pää pystyssä ja luottaen siihen, että mahdollisten alkuvaikeuksien jälkeen asiat varmasti asettuvat uomiinsa ja itse kukin tottuu uuteen tilanteeseen. Varmasti aika moni meistä nykyisistä vanhemmista on itsekin mennyt pienenä hoitoon kodin ulkopuolelle ja kokee silti kasvaneensa tasapainoiseksi aikuiseksi. Tai jos ei koe, moniko löytää syyn päivähoidosta?
Jos kuitenkin huomataan, että päiväkoti osoittautuu lapselle tavalla tai toisella ihan mahdottomaksi paikaksi, täytyy tilannetta harkita uudelleen. Ei tämä ainakaan meille mikään peruuttamaton ratkaisu ole.
Tsemppiä teidän perheelle! Odotan mielenkiinnolla mahdollisia raportteja aiheesta. ;)
On kyllä jännää nähdä, miten lapset reagoivat päivähoidon aloitukseen. En ole ikinä joutunut jättämään huutavaa lasta hoitoon. Saa nähdä, täytyykö nyt sekin kokea.
PoistaMä olen itse ollut pitkään kotihoidossa, joten omakohtaista kokemusta päiväkodista ihan pienenä ei ole. Mutta eihän lapsi noita varhaisia kokemuksiaan osaa mitenkään jäsentää. On varmasti hyvin paljon lapsen temperamentistä ja hoidon laadusta kiinni, miten se ihmistä muovaa. Kyllä mä kuitenkin uskon että se muovaa, koska lapsen persoona kehittyy suurelta osin ensimmäisen 3 elinvuoden aikana ja jos siellä hoidossa viettää suurimman osan hereilläoloaikaa, varmasti se vaikuttaa. Hyvässä ja pahassa.
Mun näkemyksen mukaan pienten lasten hoidon laadun parantaminen on yksinkertaista, mutta kallista. Pienet ryhmät, omahoitajamalli ja mahdollisuuksien mukaan ryhmän lapsetkaan eivät vaihdu tiuhaan (toki ihmiset muuttavat ym.).
VastaaPoistaNäin siis teoriassa. Miten minä voin vaikuttaa siihen, että päivähoitoa kehitetään tähän suuntaan? Ei aavistustakaan. Oma ratkaisuni eli kotihoito ei vie asioita yhteiskunnallisesti yhtään eteenpäin. Vähän on usko vähissä kuntavaaliäänenkään isompaan merkitykseen. Parempi hoito on kallista, enkä minä tiedä, mistä ne rahat otettaisiin, vaikka itse olisinkin valmis maksamaan enemmän sekä kunnallisveroa että päivähoitomaksuja.
Näihin asioihin vaikuttaminen tuntuu mahdottomalta. Pienet ryhmät olisivat varmaankin se tärkein askel. En kyllä jaksa uskoa, että poliittinen tahto ja rahat tulevat tässä asiassa kohtaamaan.
PoistaPakko nyt lausua omakin mielipide tänne näin päiväkotityöntekijänä. Laatua ei voi taata, se vaan on tosiasia. Työntekijät, siis nämä ammattilaiset, ovat kaikki eri persoonia ja työmotivaatio voi toisilla olla hieman heikompi kuin toisilla, niin kuin joka paikassa.. Mielestäni edes päiväkoti paikkana ei takaa mitään laatua, siis tarkoitan, että on hoitopaikka sitten hieno ja uusi laitos tai vanha koti, voi laatu olla huonoa uudessa ja hienossa..Materiaali ei takaa mielestäni laatua.. Itse olen joutunut useastikin työskentelemään henkilöiden kanssa, joita ei voisi vähempää työ itsessään kiinnostaa, kunhan saa rahaa jostain. (Karmivaa kirjoittaa edes tämä). Se onko pk yksityinen vai ei, on ihan sama, ei sillä ole laadun kanssa mitään tekemistä. On onni jos lapsi saa hoitajikseen innostuneet ja työhönsä omistautuneet hoitajat. Toki laadun parantamisessa ensimmäinen asia on pienemmät ryhmäkoot, mutta ikävä kyllä se on menossa edelleen väärään suuntaan. Lapsia on vaikea huomioida yksilöllisesti suuressa ryhmässä, mutta nämä asiathan nyt on päivänselviä näin maallikolle, mutta miksi nuo päättäjät eivät niitä ymmärrä..
VastaaPoistaToisaalta taas, koska päivähoito on lakisääteistä kaikki kaupungin rahat menevät päivähoitoon. Siinä sitten samalla syödään kaikki kaupungin rahat, esim. koulun opettajien virkoja ei voida täyttää kun ei ole rahaa, näin täälä meillä hommat menee.. Eli tämän varjossa ymmärrän sen täyttöasteisiin yms. tuijottamisen ja lapsien lisäämisen ryhmiin kun ne eivät ole joka päivä täynnä, mutta siinä sitten katoaa se laatu... Kun joku tämän ongelman ratkaisisi olisi nero.. T: Ninnu
Se on kyllä totta, että paljon laatu riippuu myös ihan vaan siitä, minkälaisia tyyppejä on töissä.
PoistaOn totta, ettei laadullisista asioista keskustella tarpeeksi. Ja mitä tosiaan rivikuntalaisena asioille voi?
VastaaPoistaEsikoisemme oli ensimmäisessä päivähoitopaikassa 1 v 3 kk - 1 v 9 kk ajan. Siellä hänellä oli aivan upean ihana ns. omahoitaja. Hoitopaikasta aisti, että työntekijöiden väliset suhteet olivat tulehtuneet, he tiuskivat toisilleen ja ilmapiiri oli viileä ja ankea. Mitä minä ja mieheni vanhempana teimme? Emme mitään. En kokenut voivani ryhtyä ratkaisemaan kys. työyhteisön ongelmia.
Onneksi muuton vuoksi myös päiväkoti vaihtui. Siellä tunnelma oli täysin erilainen. Alkuun lupailtiin erilaisia aktiviteetteja: uintia, retkiä jne. Käytännössä joka viikko joku vakkarihoitajista oli poissa kipeänä tai koulutuksissa, ja ylimääräiset touhut jäivät minimiin. Uintikertojen jääminen pois ei niinkään harmittanut, sen sijaan mietitytti, että kuinka homma ylipäätänsä pyörii, kun sijaisten saaminen on mitä on.
Ensi syksynä molemmat lapset ovat menossa päiväkotiin. Täytyy toivoa, että hyvät tyypit ja hyvä yhteishenki ovat vielä siellä. Uskon, että sieltä se laatu syntyy, jos on syntyäkseen.
Noihin työyhteisöjuttuihin on kyllä hankalaa kenenkään ulkopuolisen puuttua. Ikävää, että lapset sitten viettävät päivänsä tuollaisessa ympäristössä.
PoistaOlen tuntenut välillä itseni hirveän huonoksi äidiksi, koska esikoiseni aloitti päivähoidon päiväkodissa reilu 2v iässä ja toisen muksun ei näillä näkymin "tarvitse" mennä kuin aikaisintaan 3-vuotiaana koska saimme hoitajan kotiin. Muttamutta. Kaverini lapsi oli kotihoidossa eskariin saakka, viettivät varsin sosiaalista elämää äitinsä kanssa, paljon kyläilyjä ja kerhoilua, satunnaisesti virikehoitoa yksityisessä päiväkodissa. Mutta eskari ei lähtenytkään sujumaan oikein mitenkään. Lapsi jännittää ja pelkää sitä isoa ryhmää ja vieraita ihmisiä, ja neuvolassa oli väläytetty jo kouluunmenon lykkäämistä. Että vaikka miten olisi pienet ja kivat ryhmät päivähoidossa ja rauhallinen ja leppoisa lapsuus, niin kai se karu todellisuus iskee viimeistään kouluiässä. Masentavaa.
VastaaPoista