perjantai 7. syyskuuta 2012

Yksin kaksin

Parina viime aamuna on ollut todella hiljaista. Torstaiaamuna klo 08:56 istuin nojatuolissa juomassa kahvia ja ihmettelin uudenlaista ilmatilaa. Kääpiön poistuttua kerhoon, ja  edellä mainittuun lähtöön liittyneen kakkosen raivokohtauksen jälkeen, koti tuntui tyhjältä ja kovin äänettömältä. Kakkosesta ei ole vielä kovinkaan kummoista juttuseuraa. 



Tajusin, kuinka tylsää minulla olisi ollut, jos kääpiö olisi siirtynyt jonnekin hoitoon kakkosen synnyttyä. Synnytyksen jälkeen edessä olisi ollut jälleen yksi epämääräinen sohvan ja tietokoneen välissä vietetty vauvavuosi kotona verkkareissa haahuillen. Tällä kierroksella en olisi todellakaan osallistunut yhteenkään istutaan tässä lattialla ihmettelemässä vauvojen touhua-hetkeen. Pää olisi hajonnut kotona muutamassa kuukaudessa.

Nyt minulla oli vauvavuoden seuralainen, joka patisti minut joka aamu ulkoilemaan ja syömään järkeviä asioita säännöllisin väliajoin. Minä tapasin joka päivä toisia aikuisia ihmisiä ja aika kului nopeasti. Tein vahingossa ihan hyvän päätöksen. 

16 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea tämä. Jotain tuollaista odotan itsekin. Tiedän että se on rankkaa, mutta kyllä minä molemmat nassikat pidän mieluiten kotona kuin että olisin yksin vauvan kanssa. Se vauvajuttu on jo kertaalleen nähty, tavallaan se esikoinen siinä sivussa tekee kaikesta astetta jännempää :) Ja toki haastavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tietenkin mielipidekysymys, mutta mun mielestä tuollaiset parivuotiaat on todella paljon mielenkiintoisempia kuin vauvat.

      Eihän se kahden pienen kanssa aina ihan helppoa ja löysää tietenkään ole, mutta ei mun mielestä täydy aina ollakaan. Työtähän se on lastenhoitokin, ainakin mun mielestä. Kun pitää riman tarpeeksi matalalla, niin hyvin se menee. :)

      Poista
  2. Ihan sama kokemus. Varmaan tämä ikävälikin tekee osittain sen. Olisikohan esmes 5 vuoden välein saadut vauvat jaksanut " ihmetellä " kummatkin samalla hiljaisella hartaudella? Tiedä häntä. Ehkä se esikoisvuosi on vaan ainutlaatuinen ja hyvä näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävälillä on varmasti väliä. Mutta mulla se esikoisen vauvavuosi menee kyllä "onneksi vain kerran elämässä"-osastoon.

      Poista
  3. Samaa mieltä! Havahduin yksi päivä siihen, kuinka paljon esikoisesta onkaan seuraa -sekä minulle että pienelle, joka tykkkää jo seurailla siskonsa touhuja.

    Pitkän aikaan on pitänyt sanoa uudelleen kiitos ihanasta blogista. Pienen syntymän jälkeen luin uudelleen kirjoituksesi kakkosen syntymän tienoilta. Ja sen jälkeenkin. Kiitos vertaistuesta ja hienoon järjestykseen laitetuista sanoista! -miimu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuralaisista on kyllä monella tapaa hyötyä.

      Ja onnea teille uuden tulokkaan johdosta! :)

      Poista
  4. Mun vajaa 5-vuotias esikoinen aloitti juuri kindergartenin ja kyllä on hiljaista kotona. Meillä ikäero on 2 v 9 kk ja esikoisen seura kuopuksen kaameana vauvavuotena piti mut järjissäni. Viime vuosi olikin sitten ihan hauska kahden lapsen kanssa. Ja nyt on ihan vajaa olo, mun iso siellä muiden lasten kanssa ja me täällä kotona. Kuopuskin on ihan ihmeissään.

    -nonni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvan itkuistakaan ei tarvinnut niin hermostua, kun oli esikoisen kanssa muutakin tekemistä.

      Meilläkin nuorempi on ihan ihmeissään, kun sisko lähtee jonnekin aamulla, eikä itse pääse mukaan. Pitkään tuo pieni itkee perään ulko-ovella.

      Poista
  5. Moi,

    Olipa ihana postaus. Vajaa 6- viikkoisen pikkukakkosen äitinä on tullut pohdittua samoja asioita.

    Löysin blogiisi Sekavuustila- blogin kautta ja jäin kyllä kertaheitolla koukkuun. En kovin pitkälle arkistojen uumeniin vielä päässyt, mutta havaisin että jaamme samankaltaisia ajatuksia elämästä ja sen eri elementeistä.

    Ihanaa-lisää tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moi!

      Kiva kun eksyit. Mun täytyy käydä kurkkimassa sun puolella myös. Täytyi ihan muistella noita 6 viikkoisen aikoja viime vuodelta. Haastavia aikoja olivat. Kärsivällisyyttä toivotan. :)

      Poista
  6. Olen miettinyt tuota samaa ja se oli osasyy lopettaa esikoisen osa-aikainen päivähoito ja ruveta täysimääräiseksi kotiäidiksi. Vauvakahvilointi oli tavallaan kivaa, mutta kyllä siihen kyllästyy. Nyt kun kolmivuotias aloitti päiväkerhon, lähdin päiväuinailevan yksivuotiaan kanssa keskustaan hoitamaan pari juttua ja vähän ehti jo käydä pitkäksi se kolmetuntinen. Kirjastossa käytiin ja tolleen, mutta varmaan jatkossa suuntaudun takaisin himaan esim siivoamaan tai jotain vastaavaa jota on inasen helpompi tehdä vain yksi lapsi jaloissa.

    Sinällään huomaan nyt, että yksivuotias nauttii hetkistä yksin kun isompi ei ole runtelemassa ja haastamassa liian vaikeisiin leikkeihin. Tänään kun oltiin perhemuskarissa (meillä on näitä harrasteita, pakko olla että pysyy kotiäidin kalenteri täynnä eikä iske totaalijumi) huomasin yksivuotiaan suhtautuvan muihin lapsiin aika topakasti ärjähdellen. Se piruparka on tottunut siihen, että pitää pitää puolensa isompaa vastaan, vaikka kolmivuotias onkin tosi hellä ja rakastava isosisko, noin pääosin. Mutta uskon että tuo tekee hyvää vaan. Mä ainoana lapsena kohtasin pahan maailman vähän liian myöhään ja olin sellainen yliherkkä palleroprinsessa pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ihan mukavaa olla kahdestaan nuoremmankin kanssa, mutta niitä vauva-aktiviteetteja ja vatvomiskeskusteluja en vaan olisi enää pystynyt suorittamaan.

      Mä olen huomannut puistossa, että kun joku lapsi yrittää lähestyä kakkosta, se alkaa kiljua korviaviiltävästi, kun se pelkää, että taas tullaan viemään tavarat kädestä. Kova koulu.

      Poista
  7. Olen palannut lukemaan tän postauksen jo useampaankin kertaan ja aina halunnut kommentoida jotain kaunista. Tässä viime päivinä kun olen (taas vaihteeksi) ihmetellyt vanhemman lapsen laittamista päivähoitoon vauvan tieltä, ja vähän ehkä joutunut nieleskelemään mielipiteitäni äitikavereiden seurassa.

    Että kiitos, tästäkin! Ehken ole ihan kaistapäinen, kun ajattelen että arki 2-vuotiaan kanssa jatkuu SUURINPIIRTEIN samanlaisena, vauva sitten vaan tuo siihen oman lisänsä. Katsotaan tätä mielipidettä uudestaan sitten marraskuun pimeydessä... (Kerho on onneksi meilläkin, ne parituntiset sitten tankkaan lattea ja lapsettomuutta sen yhden käärön kanssa.)

    PS. Tulisiko sulle kauheasti roskakommentteja, jos jättäisit tuon herrrrrmojaraastavan sanavahvistuksen pois käytöstä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samanlaisia asioitahan sitä kahden kanssa tekee kuin yhden 2-vuotiaan kanssa, mutta mukana kulkee vauva. Eihän siinä ole mitään kovinkaan erikoista tai vaativaa. Paitsi jos ajattelee, että äitiysloman tarkoituksena on maata sohvalla ja litkiä lattea kahvilassa. Sitten voi olla vaikeampaa. Ja nyt siis puhun ihan tavallisista lapsista ja tavallisista tilanteista että ei tarvitse nyt kenenkään pahoittaa mieltään, jos ei ole siihen syytä.

      Mutta itse olen ainakin niin laitostunut tähän puisto- ja mitä tätä nyt on rytmiin, että en enää osaisi palata siihen vauvan kanssa kotona olemisen toimettomuuteen.

      Otin nyt sen sanavahvistuksen pois. Enpä edes tiennyt, että se oli päällä.

      Poista
  8. Täysin samaa mieltä. Tosin, minulla lapset ovat 11kk ikäerolla, joten en olsi voinut kuvitellakaan laittavani isompaa vauvaa hoitoon pikkukakkosen "tieltä". En ylipäänsä ymmärrä äitejä, jotka pitävät esikoisen täysipäiväsesti hoidossa pikkusisaruksen synnyttyä. Siis juurikin mainitsemiasi ihan tavallisia lapsia tavallisisa perheissä. Ehdin minäkin (maha pystyssä ;) ja ihan suunnitellusti) viettää hetken aikaa leppoisaa mammalomaa esikoisen kanssa kahvilassa lattea lipittäen =)Jos meille joskus hamassa tulevaisuudessa pikkukolmonen siunaantuu, toivon hänen saapuvan kun nämä kaksi velielohopeaa aloittavat eskarissa/koulussa. Voisin turvallisesti saatella koulutielle ja olla kotona kun pikkukoululaiset saapuvat. *haaveilee*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 11 kk!!! :D

      Tuo vanhemmat lapset jo koulussa tuntuisi kyllä leppoisalta ajatukselta.

      Poista