sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Omanasianiajotoimistosta, päivää!

Viimeiset kaksi vuotta olen pyöritellyt leikkipuistossa silmiäni päiväkotipaikan metsästämisestä ja siihen liityvistä painostustoimenpiteistä vaahtoaville perheenäideille. Olen huomannut, että alueella jossa päivähoitopaikkojen pula on suuri, ovat vanhemmat valmiita hyvinkin painokkaaseen lobbaustoimintaan saadakseen lapsensa kotia lähellä sijaitsevaan päiväkotiin, ja tulosta kuulemma tulee. Mä en ikinä lähde tohon mukaan, olen vannonut itsekseni.

Teidän täytyy soitella sinne ja painottaa niitä syitä, miksi just te tarvitsette paikan lähipäiväkodista. Naapurimme tuttavapariskunta valisti meitä. Ajokortittomuus, miehen pitkät työpäivät, mahdollisuus naapurin lapsien hakemiseen ja viemiseen, mitä näitä nyt on. Toiselta kaverilta kuulin, että oman asiansa edistämiseksi voi päiväkodin johtajaa myös uhkailla hakemuksella vuoropäiväkotiin. Siihen jonoon ei kuulemma haluta yhtään enempää hakijoita. Uskomus tuntuu olevan, että kaikista vaativimmat ja sinnikkäimmät soittelijavanhemmat saavat hoitopaikan haluamastaan päiväkodista. Ihan vaan sen takia, että riivaaminen halutaan saada loppumaan. 




Totesimme miehen kanssa, kirosanojen saattelemana, että pakko kai sitä jotakin on tehdä. Hoitopaikan saaminen kodin läheltä ei voi jäädä passiivisuudestamme kiinni. Onko soitteleminen kiusallista? -Aivan varmasti. Onko se edes välttämätöntä? -En todellakaan tiedä. Mutta niin minä tallensin puhelimeeni päiväkodin johtajan numeron. Kutsukaamme häntä vaikka Mikoksi. Minä päätin, että minusta ja Mikosta tulee kavereita. Olen nyt soitellut Mikolle muutaman kerran. On minulla ollut ihan asiaakin. Ja jokaiseen puheluun olen sisällyttänyt päivittelytuokion, kuinka minä en aja autoa ja tuntuu niin kamalalta, jos en ehdi hakemaan lapsia ajoissa kaukana olevasta päiväkodista. Kun se työnhakualuekin pienenee, jos päiväkoti on jossain kaukana. Miehellä voi katsos työpäivät venähtää. Mikko on kuunnellut minua kärsivällisesti. 


Olen päättänyt vetää tämän ilon kautta. Mikko ottaa meidän lapset hoitoon, koska me ollaan niin mukava perhe ja Mikko haluaa auttaa juuri minua. Kieltäydyn ajattelemasta tosiasiaa, että jos paikkoja ei ole, niitä ei ole. Mikko hoitaa asian.

19 kommenttia:

  1. Loitsvaa! Pitää itsekin valmistautua hakemaan paikkaa tosta lähipäiväkodista vaikka taistelemalla. Sillä itse en julkisilla lähtis pakkasaamuina yhtään mihinkään kahden lapsen kanssa, kun päiväkoti näkyy parkkipaikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä on kyllä palvelut lähellä!

      Poista
  2. Me ollaan kaiketi sijoitettu itsemme täydellisesti päivähoitoa ajatellen, sillä lähimmät neljä päiväkotia olivat kaikki puolen kilometrin säteellä kotoa. Plus vielä kolme ryhmäperhepäiväkotia kivenheiton päässä, joihin tosin ei haluttu. Tästä kiittää autoton hoitoon vievä sekä sieltä hakeva äiti sekä isä, joka lähtee töihin 6:00 ja palaa 17:15....

    Me luotettiin siihen, että käydään näytillä joka paikassa (ja tietty tsekkaamassa olosuhteet), jätetään oudot nimet ja kummalliset naamat muistiin. Mä inhoan puhelinkeskusteluja syvästi, joten näyttäytymisen jälkeen luotin työsähköpostista virallisin allekirjoituksin lähetettyihin sähköposteihin parhaiden kohteiden johtajille. Ja voila, lykästi.

    Sä oot ajoissa liikkeellä, kyllä niitä paikkoja sietäis olla. Yllättävän moni lähipuistossa tapaamani mutsi jättää haun viime tinkaan. Ja minä kun stressasin siitä, ettei hakemusta jätetty reilusti ennen sitä neljän kuukauden varoaikaa ennen hoidon alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kilometrin säteellä 3, mutta yksi on rempan vuoksi sijoitettuna muualle. Ja siihen toiseen lähellä olevaan oli nyt syksyllä 20 lasta jonossa. Kun tässä lähellä asuva kaveri haki lastaan sinne, tarjottiin heille päiväkotipaikkaa 8 kilometrin päästä ja päinvastaisesta suunnasta työmatkaa ajatellen. Että oikeastaan olisi siis vain tämä yksi mahdollinen Mikon paikka ja muut on sitten yli 3 km päässä.

      En mä tiedä, oltiinko me edes ajoissa, kun 5kk ennen haettiin. Tuntuu niin toivottoman ruuhkautuneelta tämä oman alueen tilanne. Mun pitää kehitellä joku Director of ground level systems, Oy Wellfare Ab allekirjoitus mun meileihin. Jos se nostaisi mun statusarvoa.

      Poista
  3. Me saatiin juuri paikka lähipäiväkodista (kilometrin päästä). Mä hain paikkaa ajoissa ja soitin päätöksistä vastaavalle tädillekin vain kerran. Viikko sitten kolahti postiluukusta kauan odotettu päätös, joka oli siis mieleinen. Toki asia ehti aiheuttaa rutkasti stressiä, kun päätös tuli kuukausi ennen hoidon aloittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnea! Mullakin on tässä varmaankin 3 kuukautta jännittämisaikaa. Prkl.

      Poista
  4. Ja niin se Mikkokin vaan ottaa koko hakupapereiden nivaskan käteensä ja suuntaa lapsivalintakokoukseen, jossa paikat sitten jaetaan hakujärjestyksessä. Raadollista toki, mutta ei siinä soittelu paljon auta vaikka niin ehkä oletetaan. Jonkin verran vaikeat perhetilanteet voi vaikuttaa, mutta "jonotusnumero" se eniten silti painaa kun on kyseessä ns. tavalliset lapset (ei erityisen tuen tarpeessa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katselin Helsingin päivähoidon sivuja ja siellä ilmoitettiin valintaperusteiksi jononumeron lisäksi sisarussuhteet, lapsikohtaiset erityissyyt, kulkuyhteydet ja muut perhekohtaiset syyt. Meillä siis lähinnä se, että 2 lasta pitäisi saada samaan paikkaan ja mä olen julkisten kulkuvälineiden armoilla ja sitten on nuo perhekohtaiset syyt, jotka voi olla periaatteessa ihan mitä vaan.

      Se juuri tässä hakuprosessissa on niin ihmeellistä, kun ei oikein tiedä, että meneekö se ihan vaan niiden jononumeroiden mukaan vai harkitaanko ja miten.

      Pelkään pahoin, että me ei saada mistään hakuvaihtoehdoista paikkaa. Siinä vaiheessa toivon, että mun ajokortittomuus painaisi edes vähän paikkajaossa.

      Poista
    2. Ei niitä ainakaan Helsingissä käsittääkseni jaeta jonon mukaan. Neljä kuukautta aiemmin piti paikkaa hakea, ja aiemmin hakeminen ei kuulemma auta.

      Me saatiin paikka juuri siitä lähipäiväkodista, josta paikkaa eniten toivottiinkin, vaikka juuri sinne ei päästy edes tutustumaan ja päiväkodin johtaja kuulosti puhelimessa siltä, että vaikeeta on. Autottomuudestakin mainittiin vain siinä sähköisessä lomakkeessa.

      Mä uskon tiukasti, että saatiin se paikka siksi, että olin tehnyt itseni kanssa selväksi, ettei aina saa mitä haluaa :D

      Poista
    3. Mun pitää ehkä ruveta lukemaan jotain self-help kirjallisuutta, että pystyn luopumaan odotuksistani ja toiveistani ja sitten saankin mitä haluan. :D

      Poista
    4. Ajattelin kokeilla lottovoittoon seuraavaksi :D

      Poista
  5. dear ek..liisa. ei liity päivähoitoasiaan mitenkään, mutta omaa asiaani ajan tässä kyllä. sulla on aina niin tolkun juttuja, että oliskohan jotain tipsejä tutista irtautumiseen?

    meidän raksalapsi 1v 3kk oli viime viikon vauvarokossa ja sairastamisen jäljiltä jäi tutti "vähän" päälle.. se on ollut meillä vaan unikäytössä jo pitkään, mutta kipeänä se oli elintärkeä lohtu. nyt esim aamut vietetään aivan hysteerisen ipanan kanssa, joka demonisesti rääkyy sängyssä olevaa tuttiaan. hoidossa vasta rauhottuu. tätä nyt ei mutsi jaksa. eikä halua antaa periksi. pitäiskö jättää samoilla huudoilla koko kapistus? ja miten tää kaikki tapahtuu? oravavauvat ei ihan mene ymmärrykseen vielä.

    ps. äläkä sano, ettei teillä ole tuttia syöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä tutti. I lööv tutti.

      Mä sanoisin, että ainakin se tutti pitää ottaa pois lapsen näkyviltä heti heräämisen jälkeen ja sitten yrittää harhauttaa huomio johonkin. Kakkonen syo vielä tuttia nukkuessaan ja autossa, koska ei jakseta kuunnella sitä huutoa. Melko usein tuo ei haluaisi millään antaa tuttia aamulla pois, mutta aika nopeasti se huutaminen lakkaa, kun ei kiinnitä huutoon kamalasti huomiota, vaan muut puuhat jatkuu tavalliseen tapaan. Välillä huomion siirto johonkin aivan mahtavan kiinnostavaan asiaan toimii. Varmaan tuossa talvella jätetään kokonaan pois. Tuntuu itselle helpommalta silloin, kun voi lapsen kanssa vähän puhua siitä pois jättämisestä.

      Me jätettiin tutti esikoisella pois joskus 1v 10kk aikaan. Laitettiin tutit muovipussiin ja vietiin yhdessä roskiin. Roskiksen konseptin jo aika pienikin tajuaa, enkä vaan ole se oravanpoikasista satuileva tyyppi muutenkaan.

      Mutta mun käsitys tästä tutista luopumisesta on se, että tutti otetaan pois ja sitten sitä ei ole ja elämä jatkuu. Ei kai siinä sen kummempaa. Pitkäkantoisesti ajatellen "helpoimmalla" kai pääsee, jos vetää cold turkey metodilla tutin pois kokonaan, eikä edes yritä palata siihen unikäyttöön. Varmaan tuon teidän tyypin ikäisellä tekisin niin. Jos siis jaksaa sen muutaman päivän tai yön kiukuttelun.Nopeasti ne unohtaa, kun ei missään näy tutteja.

      Mutta eihän se tutin syöminen mitenkään kamala asia ole. Se helpottaa monessa asiassa ja kyllähän kaikki pääsee siitä eroon. Kyllä sä ite tiedät, mikä on järkevintä teidän lapsen kanssa.

      Poista
    2. siis tiedostan kaikki tutin hyvät puolet, ihan kaikki. ja olen ehdottoman itsekkäästi sitä mieltä, että tutti on yksi parhaista keksinnöistä mitä lapselle voi tarjota. ei ole sellaista 1-vuotiaan raivaria nähty, joka ei olisi tutilla talttunut.

      nyt vaan ne huonot puolet alkaa tulla vahvemmin esiin, kun lapsi on jo sen ikäinen, että osaa sitä vaatia vaikkei sitä tarjota. tänäänkin aivan itse laittoi tutin sänkyynsä, ja heti perään huusi lohduttomana sängyn vieressä kun ei saanutkaan sitä enää sieltä pois. sitä sitten jatkui tosiaan puoli tuntia automatkoineen kaikkineen, vaikka mitkä hepat ja ruisleivän palaset siihen yritin keksiä väliin. vaihtoehtona, että se lutkuttaa tuttia koko ajan. unikäytössä ja julkisilla paikoilla hiljentämiseen käyttäisin sitä mielelläni vielä, mutta jos tuo vääntö vie näin paljon aikaa joka päivä, luulen että laitetaan kalkkunat kehiin.

      sitä paitsi perhepäivähoitaja raportoi tänään, että päikkäreille raksalapsi meni ilman tuttia ihan ok. se on hyvä merkki! ehkä viikonloppuna jätetään yötuttikin pois, arkiyönä se tuntuu aika ylivoimaiselta ajatukselta..

      kiitos tuesta! harvoin jengi edes myöntää, kuinka ihanan toimivia vehkeitä ne parhaimmillaan edes on.

      Poista
    3. Jotkut lapset vaan on joko-tai-tyyppejä. Ja monet kyllä yllättyy siitä, kuinka kivuttomasti lapsi sitten loppupeleissä luopuu tutista, kun se jätetään pois. Väsyttää vaan lapsen sopivan nuutuneeksi illalla, niin nukahtaminenkin on helpompaa.

      Poista
  6. Kiitos vinkeistä =) Olen onnistuntu välttämään (usein) vaivaannuttavat hiekkalaatikkokeskustelut puistoilemalla rakkaan ystävän kanssa. Tämä tieto on mennyt totaalisen ohi. Tartunpa huomenna luuriin.
    Bölogisi on l o i s t a v a <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole enää jaksanut soitella, kun en enää keksi Mikolle mitään asiaa.

      Poista
  7. Pahoittelut kirjoitusvirheistä edellisessä, innostuin.

    VastaaPoista