Kaikki varmaankin muistavat viimekeväisen kohun, joka nousi hallituksen kaavailtua lasten kotihoidon tuen ajallista leikkaamista. Minä monien muiden mukana ajattelin, että eihän se olisi järkevää. Ajattelin, ettei kuntatalous mitenkään pystyisi järjestämään kaikille kotoa päivähoitoon siirtyville lapsille päivähoitopaikkoja, eivätkä naisten työhönmenon myötä lisääntyneet verotulot kattaisi päivähoidon lisäkustannuksia. Ajattelin, että täytyyhän perheillä olla vapaus valita.
Tänä viikonloppuna muutin mieleni. Luin lasten kotihoidon tukea käsittelevän kirjan ja tajusin, että kotihoidon tuessa on kyse muustakin, kuin lasten oikeudesta kotihoitoon. Kyse on pitkälti myös naisista ja heidän asemastaan yhteiskunnassa. Kyse on kunnan järjestämien palveluiden alimitoituksesta. Kyse on kotihoidon tuen joustamattomuudesta, joka tekee osa-aikaisen työn ja lasten hoidon yhdistämisestä vaikeaa. Kyse on myös lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen.
Lasten kotihoidon tuen, ja siihen liittyvien lisäosien ansiosta, pienituloisten ja monilapsisten perheiden on kannattavampaa hoitaa lapsensa kotona, kuin maksaa useiden satojen eurojen päivähoitomaksuja perheen äidin mennessä töihin. Tämä kannustinloukku syrjäyttää suuren joukon naisia, joiden työhistoria ennen lapsia on ollut katkonainen, melko pysyvästi pois työelämästä. Matalasti koulutetut naiset kun ovat kotihoidon tuen suurin käyttäjäryhmä. Avioerojen myötä nämä aiemmin miehen toimeentuloon nojanneet naiset sysäytyvät yksinhuoltajina köyhyysrajalle.
Ongelmia esiintyy myös muissa ryhmissä. Maahanmuuttajaperheiden lapset, jotka suurelta osin hoidetaan hyvin pitkään kotona, kotihoidon tuen turvin, eivät pääse osallisiksi varhaiskasvatuksesta, joka edesauttaisi heidän integroitumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Myös sukupuolten tasa-arvon kannalta tuki on ongelmallinen. Koska lasten kotihoidon tuessa ei ole korvamerkittyjä tukikuukausia isille, näennäisen sukupuolineutraali tukimuoto päätyy tuottamaan hyvin traditionaalista perhemallia, jossa mies käy töissä ja nainen hoitaa kotona lapset. Isien osuus käytetyistä vanhempainvapaakuukausista on kasvanut vasta, kun tukeen sisällytettiin erityisesti isille suunnattuja osia. Todellista on myös se, että meidän yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi lisää työssä käyviä veronmaksajia -samaan aikaan, kun leikkipuistot ovat täynnä parhaassa työiässä olevia naisia. Ja minä siellä mukana.
Tänä viikonloppuna muutin mieleni. Luin lasten kotihoidon tukea käsittelevän kirjan ja tajusin, että kotihoidon tuessa on kyse muustakin, kuin lasten oikeudesta kotihoitoon. Kyse on pitkälti myös naisista ja heidän asemastaan yhteiskunnassa. Kyse on kunnan järjestämien palveluiden alimitoituksesta. Kyse on kotihoidon tuen joustamattomuudesta, joka tekee osa-aikaisen työn ja lasten hoidon yhdistämisestä vaikeaa. Kyse on myös lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen.
Lasten kotihoidon tuen, ja siihen liittyvien lisäosien ansiosta, pienituloisten ja monilapsisten perheiden on kannattavampaa hoitaa lapsensa kotona, kuin maksaa useiden satojen eurojen päivähoitomaksuja perheen äidin mennessä töihin. Tämä kannustinloukku syrjäyttää suuren joukon naisia, joiden työhistoria ennen lapsia on ollut katkonainen, melko pysyvästi pois työelämästä. Matalasti koulutetut naiset kun ovat kotihoidon tuen suurin käyttäjäryhmä. Avioerojen myötä nämä aiemmin miehen toimeentuloon nojanneet naiset sysäytyvät yksinhuoltajina köyhyysrajalle.
Ongelmia esiintyy myös muissa ryhmissä. Maahanmuuttajaperheiden lapset, jotka suurelta osin hoidetaan hyvin pitkään kotona, kotihoidon tuen turvin, eivät pääse osallisiksi varhaiskasvatuksesta, joka edesauttaisi heidän integroitumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Myös sukupuolten tasa-arvon kannalta tuki on ongelmallinen. Koska lasten kotihoidon tuessa ei ole korvamerkittyjä tukikuukausia isille, näennäisen sukupuolineutraali tukimuoto päätyy tuottamaan hyvin traditionaalista perhemallia, jossa mies käy töissä ja nainen hoitaa kotona lapset. Isien osuus käytetyistä vanhempainvapaakuukausista on kasvanut vasta, kun tukeen sisällytettiin erityisesti isille suunnattuja osia. Todellista on myös se, että meidän yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi lisää työssä käyviä veronmaksajia -samaan aikaan, kun leikkipuistot ovat täynnä parhaassa työiässä olevia naisia. Ja minä siellä mukana.
Tänä viikonloppuna jouduin toteamaan, että minä olen mukana tuottamassa juuri sitä normia, josta nykyaikainen perhepolitiikka on pyrkimässä eteenpäin. Olo on kovin ristiriitainen. Samaan aikaan kuitenkin uskon, että tulen arvostamaan näitä kotona vietettyjä vuosia. En usko, että kovinkaan moni miettii vanhuuden päivillään, että voi kun olisin viettänyt vähemmän aikaa lasten kanssa ja keskittynyt enemmän työuraan. Onhan se omista lapsista huolehtiminen kuitenkin aika luonnollista.
oman silmäily-ympäristön (työpaikka, naapurusto - mulla kun ei tuota viiteryhmää oikein ole) perusteella olen tehnyt saman havainnon. kotihoidontuen varassa jopa viisi lasta putkeen kotona hoitavat ovat oikeastaan kaikki olleet matalapalkka-alan naisia: lähihoitajia, tehdastyöntekijöitä, kassoja ym. palveluammatit. jos nettopalkka omasta työstä on reilun tonnin (?) luokkaa niin kotihoidontuella (+ mahdollinen kuntalisä) ja useamman lapsen lapsilisillä työssäkäynti ei tuntune erityisen kannattavalta, vaikka tarhamaksuista saisikin "alennusta". suht varhain, yleensä viimeistään vanhempainvapaan päättyessä miinus isäkuukausi, taas palataan hyväpalkkaisiin asiantuntijatehtäviin ja isät jäävät kotiin vähintään puoleksi vuodeksi. meillä töissä on useita asiantuntijatehtävissä toimivia isiä, jotka ovat useamman kuukauden hoitovapaalla. mä en tiedä, mutta olen miettinyt, olisiko tällaisilla "asiantuntijapariskunnilla" saman suuruusluokan palkkojen lisäksi jotenkin myös tasa-arvoisempi ajattelu, jolloin äiti ei välttis edes halua jäädä kotiin ja isä haluaa?
VastaaPoistayllä olevan kaltainen ei tietenkään päde kaikkiin tilanteisiin, en usko sellaiseen mustavalkoisuuteen itsekään.
mä kuulin yks päivä anttilan hyllyjen välissä myös pitkään kotona "viihtyvien" äitien arvokeskustelun, josta pitäisi postata blogiin jahka ehtii.
Mä luulen, että sellaisissa perheissä, joissa miehen ja naisen palkoissa ei ole suuria eroja, on helpompaa jakaa kotiinjäämiskuukausia, kun rahan puolesta tilanne ei niinkään muutu. Korkeasti koulutetut myös palaavat nopeammin takaisin töihin, joten ajallisesti on kyse lyhyemmästä ajanjaksosta.
PoistaTämä saattaa olla raju yleistys, mutta olen huomannut, että perheissä, joissa molemmat vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja, myös lasten hoitovastuu jakautuu tasaisemmin. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin.
Mielenkiinnolla odotan tätä arvokeskustelun sisällön avaamista. :)
juu, nimenomaan saman suuruusluokan palkat helpottavat tasa-arvon toteutumista. mutta koulutustausta ja tehtävä voivat vaikuttaa myös tasa-arvoajatteluun.
Poistasuurelta osin pitänee paikkansa, tosin juntteja löytyy sieltäkin ;) erään tohtoriksi väitelleen kahden tutkinnon tuttavani ex-mies (lääkäri) ei suostunut vuorottelemaan lasten päivähoitoon viennissä/haussa, koska se oli kuulemma naisten työ... mutta me puhummekin jo lähemmäs 50-vuotiaasta miehestä ;D
ja mä odotan että ehtisin postata siitä, en oikein tiennyt pitäisikö keskusteluun puuttua vai ei :D
Meille olisi ihan katastrofi jos isälle korvamerkittäisiin kuukausia: miten selvitä perheissä, joissa äiti vielä opiskelee ja isä on töissä? Jos isä on ainoa joka tienaa, ja äiti saisi sitten vaan opintorahan kun isä olisi pakollisilla vapailla. Tai sitten pitäisi vaan mennä kassalle töihin ja lykätä opintoja tasa-arvon nimissä. Tai sitten menettäisi ne kuukaudet lapsen kanssa. Hei haloo...
VastaaPoistaItse en tykkää tästä tasa-arvo vouhotuksesta lainkaan. Minä nautin kotona olosta, mies ei tippaakaan. Mies ei halua välttämättä olla lapsen kanssa kotona, kun taas minä en vaihtaisi mihinkään. Onko yksilön vapaudenriisto tasa-arvon nimissä sitten sen parempi asia? Toki rakenteellisia ongelmia liittyy kaikkiin tukiin. On totta, että jotkut ovat kotihoidontuen kannustinloukossa useiden lasten kanssa.
Meitä arvovalitsijoita löytynee myös paljon tästä maasta, toivottavasti ei pakoteta toimimaan omien toiveiden ja periaatteiden mukaisesti :) Minä haluan olla kotiäiti ja inhoan koulun/työn ja kodin välillä sukkulointia. Tässäkin aamutuimaan olen menettänyt malttini jo muutamaan otteeseen, mitä ei ikinä tapahdu kun saan rauhassa kotoilla. Syynä tentit, väsymys ja riekkuva taapero. Minua ei verojen maksaminen töihin motivoi, ihmiselo on niin paljon muutakin kuin ansiotyö ja kulutus. Tämä on vanhuuden päivinä muisteltuna varmasti niitä parhaita kausia elämässä :) Ja kyllä se nytkin siltä tuntuu.
Ja lisäisin vielä, että meillä jaettiin tasa-arvoisesti vanhempainvapaa. Hoitovapaalle halusin sitten minä jäädä. Että kokemusta on siitä tasa-arvosta, mutta ei toimi :)
Mä ajattelen, että Ruotsissa käytössä oleva 1,5 vuoden vanhempainvapaa voisi olla yksi mahdollisuus. Silloin olisi se kuukausittainen tukisummakin suurempi pidempään. Tuohon opiskeluasiaan en oikein osaa ottaa kantaa, kun se opiskelu tarkoittaa eri perheissä niin erilaisia asioita. Ihanteellisinta kai olisi, jos voisi joustavasti yhdistellä osa-aikaista päivähoitoa ja opiskelua tai työtä, ettei väsyisi arjen pyörittämiseen.
PoistaMä ajattelen niin, että vaikka tämä kotihoidon tuki on ollut meidän perheelle ihan toimiva, se ei tarkoita, että se olisi laajemmassa mittakaavassa toimiva järjestelmä. Jos sille ihmisryhmälle, joka laajimmin tukea käyttää, tuki aiheuttaa tosi pitkäkestoisia negatiivisia vaikutuksia, pitää mun mielestä järjestelmää kehittää.
Mä ymmärrän sen, että ansiotyö ja raha ei merkitse kaikkea, mutta toisaalta tämä Suomen kotihoidon tuki on täysin poikkeuksellinen tuki maailmassa. Ilmeisesti muissa pohjoismaissa on tyypillisempää, että vanhemmat (tai naiset) palaavat nopeammin töihin, mutta tekevät lyhyempää työpäivää. Silloin he eivät myöskään syrjäydy työelämästä, vaikka panostavat ajallisesti myös lasten kanssa olemiseen kotona.
Mä ymmärrän sen, että jotkut naiset viihtyy tosi hyvin kotona ja siinä ei tietenkään ole mitään tuomittavaa. Kunnankin kannalta se on ihan edullista, kun maksamalla perheelle muutaman satasella kuussa, ei tarvitse järjestää kallista päiväkotihoitoa. Nämä ovat tosi monisyisiä asioita.
Olen ymmärtänyt myös, että Euroopassa käytetään verohelpotuksia perheisiin, jossa toinen vanhempi on kotona hoitamassa lapsia tai osittaisella hoitovapaalla tms. Eli sama asia eri tavoin toteutettuna.
PoistaKyllä meillä ainakin toimi ihan hyvin niin, että äiti sai opintorahaa ja mies vanhempainrahaa, joka tosiaan oli sen 80% palkkatuloista. Kyllähän suurempituloisella on myös suurempi vanhempainraha, ja vastaavasti veroja maksetaan sitten vähän vähemmän, jos tulotkin pienenevät.
PoistaElina
tarkoitetaanko korvamerkitsemisellä isälle koituvia "pakollisia" kuukausia vai porkkanaa, että vapaa jakso on pidempi tms, jos isä pitää osan, kuten nyt on vanhempainvapaa-isäkuukauden kanssa? omaa esimerkkiä käyttäen perheellemme maksettiin viimeksi liki kuukausi kauemmin hoitorahaa huomattavasti parempaa ansiosidonnaista vanhempainpäivärahaa, kun isä piti isäkuukauden täysimääräisenä ja minä palasin töihin (tai oikeastaan vuosilomalle ensin). perheen taloudessa isän kotiinjääminen oli siis pelkkää plussaa.
PoistaMä arvelen, että ainakin Ruotsin mallissa ei ole porkkanaa, vaan tietty määrä tukikuukausista on yksinomaan isille. Ja olen ymmärtänyt, että isien jääminen kotiin on tosi yleistä.
PoistaTaas hyva aihe ja teksti sulta Liisa! Mietin, etta mahdatko olla toimittaja?
VastaaPoistaEn ole mitenkaan kotiaitiyden puolesta tai vastaan. Lahinna mietin millaista yhteiskuntaa tama kodinhoitotukikeskustelu heijastelee.
Koska kaikella on monta puolta niin heitanpa seuraavat kommentit:
1) monilapsisen perheen aiti jaa kotiin joka tapauksessa todennakoisemmin kuin 1-2 lapsen aiti. Siis muistakin kuin puhtaasti taloudellisista syista. Vaikkapa neljan lapsen perheessa kotihommien ja logistiikan maara on jo ihan uskomaton. Siihen on vaikea sovittaa varsinkaan kokopaivatyota ellei sitten ole niin hyvat tulot, etta voi ottaa kodinhoitajan auttamaan.
Jos kaikki naiset halutaan siis toihin niin lapsilukukin todennakoisesti vahenee. Onko se toivottavaa?
2) Se, etta tasa-arvon mittarina pidetaan naisten tai miesten tyossakayntia kodin ulkopuolella, liittyy kokonaisuudessaan tietynlaiseen, ehka vahemman perhe-ystavalliseen yhteiskuntaan. Miksi me pidetaan sita palkkatyota ainoana oikeana elamana, kuuluu kysymys?
Guardianissa oli hyva artikkeli "Why did paid work become the only thing Britain really values?" http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2012/aug/30/paid-work-britain-values?INTCMP=SRCH
3) Monia muitakin tasa-arvon mittareita tosiaan on olemassa. Ihan yhtena pienena esimerkkina Saksassa, missa aidit ovat paljon kotona, avioerot ovat paljon tasa-arvoisempia eli naisten elintaso ei romahda avioerossa keskimaarin niin dramaattisesti kuin Suomessa. Kotiaidella on hyvat sosiaali- ja elakevakuutukset ja elatusmaksut ovat suurempia.
3) Meilla on muitakin ihmisryhmia, jotka pitaisi saada toihin. Onko naiden kodinhoitotuella elavien aitien (jotka tekevat usein ymparipyoreaa tyopaivaa) patistelu toihin se paras kustannustehokkain keino saada uusia veronmaksajia?
Suki
Kolme pointtia! Mahan siis en osaa laskea... ;-) suki
PoistaEn oo toimittaja. :)
PoistaKeskustelu kotihoidon tukemisesta on kyllä tosi polarisoitunut ja tuntuu, että keskustelu menee tosi nopeasti mustavalkoiseksi kotiäidit vastaan työssäkäyvät äidit, vaikka ei se asia niin yksioikoinen ole.
Ja sitten noista sun 3-4 pointista:
1)Hyvä pointti. Mä luulen, että syntyvyyttä halutaan kyllä pitää korkeana kunnollisten eläkkeiden maksajien toivossa. Mutta mä olen myös monesti miettinyt, mitä tapahtuu sitten, kun näiden pitkäaikaisten monilapsisten kotiäitien kaikki lapset on koulussa. Onko nainen sitten perheessä tulottomana vai roikkuuko ne sitten työttömyyskortistossa. Minulle tilanne, jossa olisin täysin tuloton, olisi aika ongelmallinen.
2) Kiitos linkistä! Täytyy lukea artikkeli paremmalla ajalla. Mä kyllä naisena koen, että mulle on tärkeää, että en ole taloudellisesti ihan miehen varassa. Mitä vaan voi elämässä sattua ja haluan olla varma, että pärjään avioeron tai muun tilanteen sattuessa. Palkkatyö ei ole ainoa arvostettava asia, mutta toisaalta koen myös, että terveillä ihmisillä on velvollisuus elättää itse itsensä ja tehdä kompromissit sitten omassa elintasossa, jos ei täysipäiväisesti halua töitä tehdä, syystä tai toisesta.
3)Tätä en tiennytkään. Mielenkiintoista.
4) On tietysti paljon muitakin työllistettäviä ryhmiä, mutta mä luulen, että kotiäidit olisivat yksi niistä helpoimmista. Alkoholisoituneen nuoren miehen tai auttavasti suomea puhuvan maahanmuuttajan työllistämiseen tarvitaan rahallisesti vähän suurempia panostuksia.
1) Tiukassa elaa se asenne, etta 10-vuoden jalkeen on ihan kelvoton tyoelamaan eli varmaan nainen joutuu kouluttautumaan ja aloittamaan aika vaatimattomissa tehtavissa.
Poista2) Aidit toihin- asenne ei mun mielesta lisaa tasa-arvoa jos se kuormittaa naisen ihan aarirajoille. Ongelmahan on silloin suhteen epatasa-arvoisuus. Sanon nain, koska se on Suomessa hyvin yleinen syy avioeroihin, ainakin omassa tuttavapiirissani. Jos nainen tekee just tata tuplatyota (toissa ja kotona), vasyy, sairastuu, eroaa, niin ei se naisen tai lasten kannalta ole kovin tasa-arvoista. Useinhan se kuilu vaan repeaa viela suuremmaksi kun nainen jaa pienituloiseksi yksinhuoltajaksi.
Ja tosiaan, on muitakin tapoja turvata oma parjaaminen kuin kokopaivatyo (oma elakevakuutus, satunnaiset tyot, ammattitaidon yllapitaminen ja opiskelu). Eihan se mies tienaa rahaa itselleen naisen jaadessa kotiin hoitamaan lapsia vaan sille koko perheelle. Monet kotiaidit vaan ei vaadi mitaan korvausta kotityostaan, vaan hyvaksyvat sen, etta mies pitaa ansaitsemansa rahat itsellaan. Ideaalimpaa olis tietenkin, etta hoitovapaat ja kotityot jakaantuisivat 50/50, mutta...
4) tarkoitin nimenomaan niita ihmisryhmia, joita ei kotona odota se "toinen tyopaiva", mutta jotka ovat kuitenkin ihan fitteja tyoelamaan. Esimerkiksi supervarhaisella elakkeella olevat tai ns. elakeputkeen tyonnetyt, jotka kuitenkin ovat ihan taysin tyokykyisia ja patevia ihmisia. Ainoa "vika" on yli 50-vuoden ika.
suki
1) Työllistyminen on varmasti vaikeaa. En tiedä, kuinka moni jää sitten vielä kotiin pyörittämään lasten harrastuslogistiikkaa lasten kouluun menon jälkeen.
Poista2)Toi sukupuolten tasa-arvo kotona ja kotitöissä on tosi monimutkainen juttu. Mä luulen, että noiden kysymysten suhteen eletään murroksen aikoja. Luulen, että ainakin meidän sukupolvi kasvattaa poikia tekemään enemmän. Mutta todella monessa omankin ikäluokan perheessä mies on ulkoistanut itsensä kodin hoidon vastuusta ja nainen hoitaa työt ja lapset ja on katkera. Jonkinlainen yhteiskunnan puolelta tuleva arvoilmaus miesten osallistumisen puolesta olisi ehkä tarpeen. Vaikka sitten korvamerkitsemällä miehille joitakin tukikuukausia enemmän.
Mutta kyllä mä koen naisen oman rahan olevan aika keskeinen juttu naisen aseman kannalta. Aika harva pystyy laittamaan kotihoidon tuesta sivuun rahaa eläkevakuutukseen, vaan nekin rahat pitäisi neuvotella miehen kanssa. Vielä aika monessa perheessä mies antaa vaimolleen käyttörahaa. Ainakin minun olisi hankalaa sopeutua sellaiseen asetelmaan.
4) Totta. Kaikenlaisten "liian aikaisten" eläkkeiden ennaltaehkäisy olisi myös tärkeää.
haa, huutelu tähän(kin)! on se totta, että nykyään varsin monella alalla kehitys on niin huimaa, että 10 - ja jo lyhyempikin - työelämästä poissaolo vaikuttaa huomattavasti työstä suoriutumiseen. kyllä mun alalla on merkitystä sillä, jos olen rekryämässä vaikkapa itselleni sijaista, onko kyse jostain 10 vuotta sitten viimeksi alalla toimineesta vai vaikkapa vuoden-parin perhevapaalta palanneesta.
Poistatää on nyt yksilöesimerkki, mutta hlökoht ole mielestäni pitänyt aika hyvin huolen syntyvyydestä kolmella lapsella VAIKKA olen palannut töihin esim. viimeksi lapsen ollessa 8kk ikäinen :D jos ikä ei alkaisi tulla vastaan, niin tässä voisi pukata vielä yhden samalla metodilla, jos luoja suo.
Aika moni työ vaatii nykypäivänä jatkuvaa kouluttautumista, joten 5-10 vuoden tauko, ilman mitään omaehtoista opiskelua, voi jättää työnhaussa aika hataralle pohjalle.
PoistaWaapo, korvamerkinnässä ei käsittääkseni ole kyse kenenkään pakottamisesta mihinkään (saisivathan naisetkin mennä töihin halutessaan jo ENNEN kuin vanhempainrahakausi lapsen n. 9. kuukauden kohdalla päättyy), vaan siitä, että isät saisivat halutessaan pitää heille merkityt vapaat. Jos isä ei niitä syystä tai toisesta pidä, ei niitä voisi siirtää äidille. Siis samalla idealla, kuin isäkk nyt toimii: se on isälle korvamerkittyä aikaa kotona, jonka voi pitää, jos huvittaa. Läheskään kaikkia ei huvita.
VastaaPoistaTasa-arvon idea ei ole pakottaa ihmisiä toimimaan jollain tavalla, vaan mahdollistaa samat valinnat kaikille.
Venni
Tuossa kirjassa siteerattiin muistaakseni joitakin sosiologeja, jotka tähän isien osallisuuden kasvattamiseen liittyen totesivat, että vapaa valinta ei tuota muutosta. Että ihmiset tekevät traditionaalisia valintoja hoitokuvioiden suhteen, jos heidän päätöksentekoaan ei ohjata yhteiskunnan tasolta, esim. korvamerkitsemällä isille tukikuukausia. Tätä jäin itse miettimään.
PoistaWaapo, sanoisin samaa kuin edella, eli etta tasa-arvollahan haetaan tassa myos sita etta isatkin voisivat jaada kotiin. Jos esim isa haluaa viettaa aikaa lastensa kanssa niin mika aiti on sita estamaan? Pieni opintojen lykkays on nahdaksi pieni hinta tiiviista isan ja lasten valisesta suhteesta.
VastaaPoistaTasa-arvoa ei taas ole mielestani se, etta kaikki vanhemmat "pakotetaan" toihin ja lapset hoitoon veronmaksaja-lojaaliuden nimissa. Silloin vain hyvin varakkailla on mahdollisuus viettaa paljon aikaa lastensa kanssa.
suki
Se on totta, että sellainen systeemi, jossa vain hyvätuloisilla olisi taloudellisesti mahdollista hoitaa lapsia kotona, ei olisi hyvä. Mutta tottakai varallisuus lisää valinnan mahdollisuuksia ja siinä ei ole mitään vikaa.
PoistaTuossa kirjassa viitattiin tutkimukseen, jossa oli todettu että perheet, jotka ovat jakaneet hoitovastuuta lapsista tasaisesti, ovat onnellisempia. :) Suomessa on ikävän vaikeaa tehdä osa-aikaista työtä. Mä luulen, että lasten lyhyet hoitopäivät ja äidin osa-aikaiset palkka-ansiot voisivat olla aika monelta kantilta katsottuna mielekäs yhdistelmä.
Tää herättää mussa paljon ajatuksia! Hyvä postaus ja hyvää keskustelua! Erityiskiitos emännän rakentavasta ja kuuntelevasta otteesta, aika harvinaislaatuista tuommoinen. Provosoidutko sä koskaan?
VastaaPoistaPakko etsiä tuo opus kätösiin.
Venni
Se oli paljon ajatuksia herättävä kirja! Niitä oli kirjastossa ainakin Helsingissä monta hyllyssä.
PoistaMä voisin provosoitua vittuilemaan takaisin, jos joku yrittäisi minua haukkua, mutta niin ei ole toistaiseksi käynyt. Tässä aiheessa on niin monta tasoa ja periaatteessa samaistun sekä kotihoitoa kannattaviin että työhön vähän varhaisemmin meneviin, joten en osaa oikein loukkaantua, jos joku on eri mieltä. :)
mainio kirjoitus! Ja mainio blogi, by the way.
VastaaPoistaNo kiitos!
PoistaKyllähän se kotihoidontuki tarjoaa vaihtoehdon (esim. se, että työpaikan saa säilyttää vaikka vuosikymmenen jos tekee useampia lapsia putkeen, on hieno etuoikeus, jota aika harvassa maassa tunnetaan) - mutta ongelmana on, että se tarjoaa vaihtoehdon juuri naisille. (Ja tätä vaihtoehtoa käyttävät vähemmän ne naiset, joilla on hyväpalkkainen, kiinnostava työ.)
VastaaPoistaEli kannatan myös vapaiden korvamerkintää miehille - tekee hyvää kaikille osapuolille, että miehetkin tuntevat vähän paremmin sitä kotiarkea.
Mutta ei minulla ollut keskusteluun mitään uutta antia: oikeastaan tulin kertomaan, että sinulle on blogissani tunnustus. (Taas. Sori?)
Mutta onhan se niinkin, että ei monilla ole sitä vakivirkaa, josta jää äitiyslomalle. Ja nämä äitiyslomien ja hoitovapaiden kustannukset työnantajille varmaan osaltaan vaikuttavat siihen, että lastensaanti-ikäisillä naisilla pätkätyöt on yleisiä.
PoistaJa kiitos. Ei tarvitse pyytää anteeksi.
mulla on oikeastaan äärimmäisen (?) provosoiva kommentti: on tiemmä tutkitusti todettu, että etenkin äidin koulutustaso vaikuttaa suoraan verrannollisesti lasten älykkyyteen. jos alemman koulutustason omaavat äidit tekevät kotihoidontukijärjestelmän ansiosta enemmän lapsia kuin korkeamman koulutustason omaavat äidit, johtaako se in the very long run siihen, että väestön älykkyys taantuu?
VastaaPoistaMä kuulen jo, kuinka jossakin imeytyy herne syvälle nenään. :D
PoistaTätä asiaa tovin pohdittuani sanoisin, että eihän se väestön keskimääräinen älykkyys välttämättä kerro mitään. Eri älykkyystason ihmisiä on, mutta eipä se älykkyys ole suoraan verrannollinen elämässä menestymiseen. Maria Guzeninakin on päässyt ministeriksi asti sillä, mitä hänelle on jaettu. Erilaiset sosiaaliset taidot ym. vaikuttavat myös. Ja kaikissa töissä ei tarvitse maailman terävintä älyä. Muistelen myös lukeneeni jostain, että monilapsisia perheitä on eniten kaikista korkeimman- ja kaikista matalimman tuloluokan perheissä. Keskiluokalla on vähiten lapsia, koska heillä tulojen tippuminen tuntuu taloudessa vahvimmin.
Mutta vakavasti ottaen, tuossa kirjassa pohdittiin sitä, että matalimman tuloluokan perheissä myös sosiaaliset ongelmat ovat yleisimpiä. Näiden perheiden lapset hyötyisivät eniten varhaiskasvatuksen piirissä olemisesta. Tutkimuksissa on todettu, että vielä tuossa vaiheessa lapsuutta voidaan korjata monia asioita. Nämä lapset eivät kuitenkaan tukikannustinloukun vuoksi useinkaan ole päivähoidossa. Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen on näissä tapauksissa todella tärkeä asia.
Tuloluokka ja koulutus on eri asia. Korkein koulutus ei suinkaan takaa korkeinta tuloluokkaa. Tilastollisesti Suomessa naisilla lapsiluku tippuu koulutustason noustessa, miehillä muutos ei ole niin radikaali. (Siitä olen nähnyt väestöliiton tekemän pylväsdiagrammin :)) Tuohon wandaben väitteeseen en uskalla ottaa kantaa, kun haluaisin nähdä ensin mihin tällaisia tutkimustuloksia pohjataan.
Poista(Ilman suuria vakuutteluita olisin valmis uskomaan, että äidin koulutustaso ja lapsen koulutustaso korreloi, mutta koulutus ja älykkyys on jälleen kaksi aika eri asiaa...)
Joo. Viittasinkin korkeimman tuloluokan perheisiin, enkä puhunut niinkään äidin älykkyyden ja tulojen korrelaatiosta. Pointti oli, että karrikoidusti sanottuna rikkailla miehillä on myös usein paljon lapsia ja vaimo kotirouvana. Lähinnä tarkoitus oli vaan mainita mun mielestä mielenkiintoinen tilasto siitä, että näillä tuloluokkien ääripäillä on samoja piirteitä keskenään. Mutta oli vähän aiheen vierestä, enkä muista minkälainen on tyypillisesti hyvätuloisen miehen vaimon koulutustaso tähän tilastoon liittyen.
PoistaMä luulen, että myös isän koulutustaso vaikuttaa lapsen koulutustasoon. Vaikuttavia tekijöitä ovat varmaankin kognitiivisen kapasiteetin ja perinnöllisten lahjakkuuksien lisäksi kodin ilmapiiri ja suhtautuminen koulutukseen. Mutta tämä on ilmeisesti ihan tieteellisestikin osoitettu, että vanhempien ja lasten koulutustasolla on selvä yhteys. Samaa mieltä olen myös koulutuksen ja älykkyyden suhteesta. Kaikki älykkäät eivät kouluttaudu korkeasti ja tyhmemmänkin on mahdollista valmistua yliopistosta.
"enkä puhunut niinkään äidin älykkyyden ja tulojen korrelaatiosta" Eiku koulutuksen ja älykkyyden korrelaatiosta tarkoitin laittaa. Kauheen monimutkaista.
Poistamä mietin miksi tuota kolmea vuotta ei nyt voisi jakaa isälle ja äidille tasaisesti, kuten tuolla aiemmin viitattiin miksi äidin pienemmät tulot pitäisivät isän töissä jos isä haluaa olla kotona. Kysymys on musta toisaalta myös valinnoista, arvovalinnoista tosiaan. Jos isä pitää äärettömän tärkeänä olla lasten kanssa kotona, voi hän käyttää oikeuttaan kuten äitikin. Perhe tulee sitten toimeen pienemmällä, mutta valintojahan tämä on näinkin päin että äiti jää kotiin. Ja toisaalta ei kelan hoitolisähakemuksessa kysytä kumpi tienaisi enemmän vaan plajon tulonne on vuosittain, sillä peruteella ne hoitolisät sitten maksetaan. Tunnen monia perheitä lähipiiristämme josta isä on käyttänyt vuoden tai kaksi hoitovapaasta ollakseen kotona lapsen kanssa, ja miksi ei. Meille tuo lyhyempi kotihoidontukijakso, tai osa siitä korvamerkittynä isälle olisi katastrfoi, sillä mies on töissä laivalla, haluaa olla töissä, mulla iltavuoropainotteinen kolmivuorityö, joten meillä tässä kävisi niin että isä varmaan jatkaisi töissä ja lapset menisivät päiväkotiin kun äidin kotioikeus olis käytetty, siellä sitten viettäisivät hyvällä säkää viisi yötä viikosta miehen ollessa neljä viikkoa-6 viikkoa putkeen töissä. Äiti hoitaisi kaikki asiat ja näkisi lapsiaan aamulla 8-12/13 välisenä aikana ja loput viettäisi illasta töissä kunnes tulisi kotiin muttei saisi enää lapsiaan hakea sillä kello on liikaa.
VastaaPoistaSitten laajemmin yhteiskunnallisesti ajateltuna, entäpä kaikki ne äidit joita on myös paljon jotka ovat kotona työttömänä kotihoidon tuella... kuinka paljon työttömyysprosenttimme nousisi jos kotihoidontukijärjestelmä lakkaisi tälläisenään, sitten ne naiset vain saisivat työmarkkinatukea, onko se jotenkin parempi kuin kotihoidontuki pienituloisten hoitolisineen... keikkatyölläisten paperisotkuista puhumattakaan... kuinka se kannustaisi työtöntä keikkatöihin että lapsella pitäisi olla hoitopaikka työpäivinä, muttei tietoakaan milloin niitä on... varsinkin jos puhutaan alle 3vee lapsesta, mitä tälläinen edes takaisin milloin mitenkin tekee pienelle alle 3veelle.
Ja vielä minkä takia systeemiin jota nyt puhutana joustamattomana ja isiä syrjivänä sekä erilaisia perhekuvioita joustamattomasti käsittelevänä halutaan tehdä muutos joka tuo mukanaan, tosin vain eri porukalle tuota samaa joustamattomuutta ja syrjintää.
Vai onko se niin että esim. minä merimiehen vaimona olen vain valinnut niin että minun olisi pakko antaa lapseni yhteiskunnan "kasvatettaviksi" kaksivuotiaana, miten päiväkoti olisi lapsieni oikeus, eikö heidän oikeutensa olisi nukkua kotona pääosaa viikosta?
Kummastelen ratkaisuehdotusta jossa rajataan pois vanhemmasta lähtevä halu olla kotona, eikä suinkaan lisätä ensin noita sinunkin tuolla yllä kommenteissa mainitsemiasi työaikaratkaisuja yms. keinoja mahdollistaa naisten osa-aikainen työelämään osallistuminen tai toisaalta miesten osa-aikainen työelämästä poissaoleminen... olisiko aika tarkastella asiaa työelämän joustamattomuuden lähtökohdista ennemmin kuin perhemallien tai kotihoidon ongelmana.
Joo, nuo "epätyypilliset" työajat on kyllä haastavia. Aikatauluja joudutaan teillä varmaan sumplimaan aika paljon sitten, kun teidän lapset on yli 3-vuotiaita tai kun sun työhön meno koittaa.
PoistaMä veikkaan, että työmarkkinatuki on melko saman suuruinen kotihoidon tuen kanssa ainakin Helsingissä, kun kuntalisä otetaan huomioon. Toisaalta työttömäksi ilmoittauduttuaan on sitten otettava vastaan töitä ja kursseja ym. jos niitä tarjotaan. En tiedä, kuinka aktiivisesti työkkäri työttömiä nykyään patistelee. Kotihoidon tuki on sitten tavallaan "perustuloa", jonka eteen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla ottamatta vastaan kunnallista päiväkotipaikkaa -vähän asiaa kärjistäen.
Ongelmia on tietenkin myös työttömyysturvassa ja pätkätyöläisten asioissa, kun aina ei edes kannata ottaa töitä vastaan. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä suurempi oikeus lapsellakin on päästä ikäistensä pariin ja ohjattuun toimintaan.
Suomessa on kyllä paljon kehitettävää osa-aikaisen työn suhteen. Tuntuu siltä, että vaihtoehdot ovat monessa työssä 100% tai 0%
Siis tottakai lapselle tekee hyvää olla muutakin kuin vain 24/7 äidin helmoissa. Onneksi on kerhot ja avoin pk toiminta kotona olevilekin lapsille. Jotenkin näillä kaikenlaisilla erilaisilla palikoilla joita ihmisten elämästä löytyy olisi saatava aikaan ratkaisu joka kerralla vastaisi moniin haasteisiin asiassa eikä mahdollisesti veisi laidasta toiseen, ojasta allikkoon. Niin että niitä rajapintaryhmiä jäisi mahdollisimman vähän. Siinä sitä onkin haastetta yhteiskunnalle. Kamalsdti paljon tuolla yllä on huviä pointteja, kun päättäjät vaan malttaisivat ottaa ne kaikki monet hyvät huomioon ratkaisuissaan joita tarvitsee sitten toteuttaa niin monissa erilaisissa elämissä ja kuntien palvelutilanteissa :)
PoistaYritin kommentoida tähän jo eilen, mutten osannut. Yritän uudestaan järjestää ajatukset johonkin tolkulliseen muotoon.
VastaaPoistaErilaisia näkökulmia tähän asiaan on ainakin
a) lapsen paras
b) tasa-arvo
c) verovarojen käyttö ja yhteiskunnan arvovalinnat
Tuohon ensimmäiseen kohtaan on vaikea löytää yhtä totuutta. Aiheesta on tehty ymmärtääkseni muutama pitkittäistutkimus, jossa samoja lapsia on seurattu varhaislapsuudesta aikuisuuteen, mutta hyvissäkin tutkimuksissa on aina se haaste, että kaikki muuttujat (perhesuhteet, vanhempien koulutusaste, tuloluokka, päivähoidon taso ja pysyvyys ym. ym.) pitäisi pitää samanlaisina, että voi mistään sanoa mitään. Itse haluan luottaa vanhempien kykyyn tehdä järkeviä päätöksiä. Kuten yllä on moneen kertaan todettu, perheet ja tilanteet ovat kovin erilaisia.
Tasa-arvosta. Kärjistäen voi sanoa, että Suomessa ongelmakohdat liittyvät siihen, että koska naiset hoitavat lapset ja kotityöt, heille kertyy vähemmän palkkaa ja eläkettä. Koska miehet puolestaan eivät hoida lapsia ja kotitöitä, he saavat useammin turpiinsa huoltajuusriidoissa mahdollisen eron koittaessa.
Tiedostan toki, että on olemassa poikkeuksia yllä oleviin kärjistyksiin ja miehet entistä enemmän ottavat osaa lastenhoitoon. Fakta vain on, että meillä kotihoidontukea nostavista vain vajaa 4 % on miehiä. Loput naisia. Isäkuukaudesta (eli siitä kuudesta viikosta) nautti viime vuonna 27 % isistä.
Mielestäni tasa-arvo-ongelmat eivät kuitenkaan ratkea sillä, että naiset ovat _vähemmän_ kotona, vaan sillä, että naiset ja miehet ovat _yhtä_paljon_ kotona. Eli lämmin kannatus tasan jaetuille korvamerkityille kuukausille. (Tuossa yllä oli pari erittäin hyvää esimerkkiä tapauksista, joissa korvamerkintä olisi perheelle nykytilanteeseen verrattuna epäedullinen. Varmasti näin. Samaan aikaan voi kuitenkin todeta, että kaikkia tyydyttävää ratkaisua ei ole olemassakaan.)
Kolmas pointti, eli mihin yhteiskunnan pitää verovaroja käyttää, onkin sitten taas vaikea. Tässä, jos missä, puhutaan arvovalinnasta. Pitääkö yhteiskunnan rahoittaa lasten kotihoitoa? Jos pitää, kuinka kauan? Vai pitääkö yhteiskunnan rahoittaa lasten hoitoa kodin ulkopuolella? Vai onko lasten hoito yhteiskunnan jäsenten omalla vastuulla, hoitakoon (ja rahoittakoon) kukin kuten parhaaksi näkee?
Teoreettisessa tilanteessa, jossa rahaa on kuin roskaa, jeesustelu on helppoa. Minä ainakin haluaisin yhteiskunnan, jossa kotona voisi olla veronmaksajien piikkiin ja sen jälkeen voisi laittaa lapsensa korkeatasoiseen päivähoitoon, jossa hoitajat eivät ikinä vaihdu ja ryhmät ovat pieniä.
Mutta sitten kun rahaa on vähän ja tarvitsijoita paljon, muuttuu päätöksenteko (ja mielipiteen muodostaminen) vaikeaksi. Jotain haja-ajatuksia:
- isän ja äidin kotonaoloaikaa olisi tasa-arvon nimissä ja naisten köyhyyden ehkäisemiseksi hyvä saada lähemmäs toisiaan. Esimerkit meiltä ja maailmalta (mm. Ruotsi) ovat osoittaneet, että jonkinlainen pakko (esim. korvamerkityt tukikuukaudet) toimii paremmin kuin vapaaehtoisuus.
- yhteiskunnan tukema kotihoito olisi hyvä pitää vaihtoehtona jo siksi, että sen järjestäminen on kunnille päiväkotihoitoa edullisempaa. Siitä, kuinka pitkään kotihoitoa tuetaan, pitää mielestäni voida keskustella. Keskustelussa on hyvä pitää mielessä, että kotihoidontukea tai ei, töihin ei voi ketään pakottaa. Yksilön valintahan voi olla hoitaa lapset kotona vaikka rippikouluikään asti.
- mahdollisuuksia osa-aikatyöhön ja osa-aikapäivähoitoon pitäisi kehittää. Pienen lapsen vanhemmilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia päästä takaisin kiinni työelämään ilman, että lapsen hoitopäivät venyvät kovin pitkiksi.
Juuri tässä asiassa ei tee mieli päästä kalifiksi kalifin paikalle näistä asioista päättämään. Mutta tuloillaan olevat kuntavaalit kiinnostavat eri tavalla kuin ennen, kun meidänkin perheessä ollaan entistä enemmän riippuvaisia kunnan tarjoamista palveluista.
Kiva kun kommentoit!
PoistaLapsen paras on hankala määre. Mä en oikein jaksa uskoa niihin tutkimuksiin, joissa yksioikoisesti todetaan, että mitä aiemmin on laitettu päiväkotiin, sitä paremmin pärjää/ kotihoito on ainoa paras vaihtoehto pienelle-tutkimuksiin. Muuttujia kun on niin lukemattomia. Jonkun lapsen päivähoito pelastaa ja jollekin lapselle se on kaikkea muuta kuin hyväksi.
Mielenkiintoinen näkökulma tuo huoltajuusasia. Se on kyllä totta, että isät ovat monesti todella heikoilla huoltajuuskiistoissa. Muutama mieskaveri on todella joutunut taistelemaan äidin mielivaltaa vastaan, kun haluaisi tavata lastaan enemmän ja viranomaiset tuntuvat liian usein asettuvan äidin puolelle.
Tämä kolmas kohta on kyllä mielenkiintoinen. En tiedä, onko mahdollista laskea, mikä olisi kunnalle/yhteiskunnalle edullisinta. Osmo Soininvaara yritti hahmottaa kysymystä blogissaan taannoin.
http://www.soininvaara.fi/2012/03/03/onko-kotihoidon-tuen-lyhentaminen-saastotoimi/
Ilmeisesti osa-aikaisen työn ja osa-aikaisen hoidon yhdistäminen olisi kannattavaa. Tuossa kirjassakin puhuttiin siitä, että tanskassa tehtiin mittava päivähoidon resurssien lisääminen ja se mahdollisti vanhempien työhönpaluun osa-aikaisesti aiempaa aikaisemmin. Omalta kannaltani kotiin jäämiseen on kyllä vaikuttanut se, että itse koen, että ihan pienten päiväkotihoito ei ole niin laadukasta kuin toivoisin sen olevan, esimerkiksi juuri ryhmäkokojen puolesta. Olisin varmaan mennyt aiemmin töihin, jos sopiva hoitovaihtoehto ja osa-aikainen työ olisi ollut yksinkertaisempaa järjestää.
Mun mielestä keskustelu siitä, kuinka pitkään kotihoitoa täytyy tukea, olisi todella tarpeen. Ikävästi se vaan usein menee osapuolten väliseksi syyllistämiseksi. Hankalaksi asian tekee myös se, että kunnilla on myös omat intressit asiassa ja naiset joutuvat kärsimään seurannaisvaikutuksista. Tulenarka kysymys tämä kyllä on. Arvelen kyllä, että olisi poliittinen itsemurha poliitikolle ehdotella kotihoidon tuen lyhentämistä vaalien alla. :)
Lapsen paras -asiassa olen kanssasi samaa mieltä. Yksioikoisuus on aina hankalaa, kun muuttujia on monta. Siksi haluaisinkin säilyttää valinnan perheillä - mikä ei siis tarkoita sitä, että rikkaat voivat valita, köyhät menkööt jääkööt kotiin (kuten on esim. Britanniassa, jossa ei ole julkista päivähoitoa).
VastaaPoistaMiesten asema huoltajuuskiistoissa on käsittämättömän huono. Hesarissa oli 27.8. juttu, jossa kerrotaan, että lähes 1/4 eroperheissä asuvista lapsista ei tapaa isäänsä edes joka kuukausi. Uskon, että isien huono asema johtuu samasta syystä, kuin se, että neuvolassa katsekontakti otetaan äitiin silloinkin, kun kysymys esitetään isälle. Yhteiskuntamme elää vielä siinä käsityksessä, että lapset ovat ensisijaisesti äidin, ja vasta sitten isän.
Luin keväällä Soininvaaran kirjoituksen kotihoidon tuen leikkaamisesta, ja itsekin pyörittelin noita numeroita paperilla. Eihän se tuen leikkaaminen yli 2-vuotiailta mitenkään ole säästötoimi. Ei mitenkään. Valtion kustannukset voivat laskea noin 35 miljoonaa, mutta kuntien kustannukset räjähtävät kattoon, kun nyt kotihoidossa oleville 9000 yli 2-vuotiaalle lapselle pitää rakentaa päivähoitopaikka. Siis rakentaa ihan se rakennuskin, ja sitten palkata sinne henkilökunta, ja sitten pyörittää toimintaa. Ja jos työelämään kotihoidontuelta siirtyvät naiset ovat, kuten lukemassasi kirjassa kerrotaan, pienipalkkaisia ja kouluttamattomia, eivät heidän verotulonsa millään riitä kattamaan lisääntyviä kustannuksia.
Uskon, että joustavammat päivähoitomuodot ja työajat sekä päivähoidon kehittäminen lisäisivät monen vanhemman töihinmenohaluja. Pienemmät ryhmät, pysyvämmät hoitajat (sikäli siihen voi vaikuttaa - lastentarhan opettajathan mm. tekevät omia lapsia siinä missä muutkin ihmiset), järkevät sijainnit ja hyvässä kunnossa olevat rakennukset. Tilaongelma-asiahan on ainakin Helsingissä ihan oma pähkinä purtavaksi.
Meillä on suunniteltu, että lapsi saisi olla kotona 2-vuotiaaksi. Sen jälkeen toivon, että jonkinlainen osa-aikajärjestely onnistuu. Ellei, niin rupeamme miehen kanssa jakamaan aamu- ja iltavuoroja, jotta pienen hoitopäivä ei venyisi liian pitkäksi.
Jotenkin toivoisin Suomeen sellaista kulttuuria, jossa poliitikot välillä tekisivät poliittisia itsemurhia :) Esimerkiksi juuri kevään kotihoidon tuki -keskustelu meni alle vuorokaudessa taivasteluksi siitä, ettei lapsia saa riistää. Ei tietysti saakaan, mutta minkäänlainen nykyjärjestelmän kehittäminen ei taatusti tule onnistumaan, jos mistään ei voi luopua.
Sen kyllä välillä suomalaisena unohtaa, että kaikilla naisilla ei edes ole sitä vaihtoehtoa, että palaisiko töihin.
PoistaMiehen kanssa juteltiin tuosta isien tapaamistilastosta kun tuo uutinen tuli. Tuntui meistä molemmista ihan käsittämättömältä, että erotilanteessa mies tapaisi lapsia muutaman kerran kuussa. Osassa perheistä on varmasti kyse siitä, että miehellä ei ole kiinnostusta tavata lapsia, syystä tai toisesta, mutta varmasti on myös tapauksia, joissa äiti on monopolisoinut vanhemmuuden itselleen, eikä suostu antamaan lapsia miehen hoitoon, vaikka mies olisi halukaskin hoitamaan oman osansa. Siinä mielessä pienen lapsen hoidossa on kyse myös miehen oikeudesta muodostaa lapseensa tiivis suhde ja ottaa vastuu lapsista. Huoltajuuskysymysten tasapuolisuutta ajatellen tämä olisi varmasti edullista isien kannalta.
Mäkin vasta nyt taannehtivasti tajusin, että kyllähän tästä kotihoidon tuesta olisi täytynyt voida keskustella vähän pidempään silloin keväällä. Oma ensireaktio oli, että eihän siinä ajallisessa leikkaamisessa ole mitään järkeä taloudellisessa mielessä. Mä luulen, että kyse on juuri siitä, että ihmiset ei tajua päästä yli siitä ensireaktiostaan ja kuunnella perusteluita siitä, miksi asiaa kannattaisi vähän miettiä uudelleen. Ajatellaan vaan sitä omaa tilannetta ja jäädään jankkaamaan, että lapset kärsii, vaikka asia ei ole ihan niin yksinkertainen.
Myös täällä Luxemburgissa maksetaan "kotihoidon tukea" , allocation d'education, jos toinen vanhemmista jää pois työelämästä hoitamaan alle 2-vuotiasta. Päivähoitoa taas tuetaan palvelusetelisysteemillä, jossa viikossa saa tukea 24 päivähoitotunnille ja sen jälkeen maksetaan täyttä hintaa päivähoidosta. Mielenkiintoinen ilmiö on kotona olevat äidit, joiden lapset ovat päiväkodeissa yleensä 2-vuotiaasta lähtien. Ilmiö on levinnyt myös expattien keskuuteen, ja mä oonkin komennusrouvista koostuvan tuttavapiirini ainoa, jolla on 2-vuotias kotona.
VastaaPoistaSori, meni OT:n puolelle.
-nonni
Mielenkiintoista kuulla, miten keski-euroopassa nämä asiat hoidetaan. Ja mielenkiintoista myös tuo expattien hoitokuvio.
PoistaMun yksi suomalainen kaveri asuu saksassa ja kertoi, että siellä suuri osa suomalaisista expattivaimoista todella nopeasti omaksuu tosi vanhoilliset arvot. Jos joku suunnittelee työnhakua, sille vähän naureskellaan ja pidetään ihan omituisena.