maanantai 17. syyskuuta 2012

Mamman ÄO - arpajaiset!!!

Totesin hiljattain päässeeni yli vauvatraumoistani. Olen kyennyt katselemaan pieniä vauvoja muistelematta väsyttäviä ja työläitä vauva-aikoja päätäni puistellen. Olen jopa kyennyt muikistelemaan vauvatuttaville hassuja naamoja ja pystynyt tuntemaan ihan muutaman sekunnin kestävää ei koskaan enää-haikeutta. Tähän perheeseen, tämän ikäiselle, yöheräilyä vihaavalle naiselle, ei tule enää lisää lapsia.

Ja sitten pakettimies kiikutti ovelleni tänä myrskyisänä maanantai-iltana oppaan raskaana olevalle naiselle. Mommy IQ Amerikasta. Selasin kirjaa, yritin kiinnostua, luin otteita ja tajusin, että aihe ei kosketa enää minua.  


Mutta. Onko siellä kukaan lukija raskaana tai vasta orientoitumassa asiaan mahdollisesti ajatuksen tasolla? Tässä kirjassa on luku tikkuun pissaamisestakin. Kiinnostaako amerikkalainen opas raskaanaoloon? Haluatko ilmaisen kirjan ihan muuten vaan? Ai kyllä vai? 

Täten haluan siis julistaa, virtuaalisten kemupillitöräytysten saattelemana, blogini ensimmäisen arvonnan alkaneeksi. Osallistumisaikaa on 30.9.2012 klo 18 asti, eli arvontalaulu raikaa ensi viikon sunnuntaina. Arvontaan osallistut kertomalla jotakin itsestäsi kommenttilaatikkoon ja anonyyminä osallistujana liität vastaukseesi myös nimimerkin. Kelle nalli napsahtaa, nalli napsahtaa?

13 kommenttia:

  1. Ah, en edes osaa lukea/ymmärtää englantia, mutta ois kiva tälleen raskaana voittaa joskus jotain ;)
    Ps. Mikä " nalli napsahtaa " ? Savossa tai ainakin lähipiirissä puhutaan aina " nakista " :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nalli napsahtaa" on sitaatti Kummelin Arvontalaulusta, jota en nyt löytänyt ainakaan juutuubista. Sketsissä sellaiset naamasta homehtuneet viranomaiset veisasivat hartaasti Arvontalaulua ja suorittivat arvonnan. Se oli ihan hauska juttu silloin 1990-luvun alussa. :)

      Poista
    2. yhyy no enhän mie sitten voi ymmärtää kun oon sopivasti näitä 90-luvun tuotoksia ja kasvanu paskan huumorin ympäröimänä ;)

      Poista
  2. Tsi hi hi, kun olin raskaana, tilasin lyhyen aikaa jotain ameriikkalaista raskausaiheista uutiskirjettä. Joka viikko sähköpostiini tupsahti voivottelua raskauden kiroista, ja peloteltiin mm. saunomasta, koska sikiö voi kuolla. Lopetin tilauksen aika nopeaan. Että voisihan tuo opus olla ihan mielenkiintoista luettavaa ;) Älä silti arvo kirjaa minulle, eiköhän lukijoistasi löydy joku, jolle se tulee enemmän tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mielenkiintoista, miten eri puolilla maailmaa suhtaudutaan raskaana olemiseen. Antaa perspektiiviä, miten suhteellista kaikki on.

      Poista
  3. Vähän skeptisesti suhtaudun Ameriikan mallin raskausopukseen, mutta osallistutaan nyt, kun kerta raskaana ollaan (rv 22+6). :)

    VastaaPoista
  4. Ööö siis miksi ihmeessä sait ko. opuksen? Mulla kirja How to raise your child's IQ by atleast 30 points before Kindergarden. Sain ilmaiseksi. Aika erikoista luettavaa.
    Ja ei arpaa kiitos, tää oli kanssa tässä, investoin juuri kallisiin ryppyvoiteisiin joten eiköhän ne väsymyksen merkit pian katoa. Forever.
    MsH (en pääse jostain syystä kirjautumaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiustuotteet ja ryppyvoide! Sulla alkaa olla homma taas kasassa.

      Tuo jenkkikustantamo kysyi multa, haluanko arvostelukappaleen yhdestä lapsiin ja ruokaan liittyvästä kirjasta. Ruoka aiheena kiinnostaa aina, joten sanoin että mikäs siinä. Mutta sieltä tulikin nyt tämä opus.

      Mutta tuon sun kirjan mä lukisin aivan varmasti. Anna nyt edes joku vinkki, että pääsen sitten tarhassa pätemään!!!!

      Poista
  5. Hahaa! Haluan vain ilmoittaa etten missään tapauksessa halua osallistua arvontaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on nyt niin kamalasti ilmassa tätä amerikkavastaisuutta, että mun tekee mieli aloittaa U.S.A U.S.A U.S.A. huuto, jonka tahtiin huidon nyrkkiä ilmassa.

      Poista
  6. Raskaana ollaan ja älykkyys vähenen, vai miten se nyt oli. Olisi kiva lukea tuollainen opus.

    nimim. oevoe

    VastaaPoista
  7. Hei,

    osallistun arvontaan, joskin hieman epäillen kirjan sisällön sopivuutta itselleni :) Kiinnostaa silti :) Olen raskaana 26+3 ja kaikki neuvolasta saadut opukset on jo luettu.

    nimim. möö

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoisalta vaikuttava kirja, jos onnetar suo niin voisi sen lukasta jonka jälkeen laittaisin sukulaisille kiertoon.

    VastaaPoista