torstai 26. huhtikuuta 2012

Vaivan palkka

Imetyksen jälkeisissä tunnelmissa alkuvuodesta, suunnittelin silppuavani saksilla pieniksi palasiksi kaiken edellä mainittuun ruokintametodiin liittyvän tarpeiston. -Niin voitonriemuinen olin urakan päättymisestä. Liivit oli niin käytetty. Paidat oli niin nähty. Maltoin kuitenkin mieleni saksien kanssa. Nopealla huuto.net vilkaisulla tajusin, että jotkut maksaisivat omistamistani vermeistä rahaa. Ja niinhän ne jotkut sitten tekivät. Nettoamillani rahoilla ostin itselleni kävely kengät. En kävelykenkiä, vaan kävely kengät. Minut vakuutettiin siitä, että kaikilla juoksulenkkareilla ei voikaan juosta ja se on minusta edelleenkin outoa.

Kävelyyn tarkoitettujen lenkkareiden valikoimaa läpikäydessäni tajusin, ettei kävely ole lajeista trendikkäin. Juoksulenkkarit jalassa olisin tepastellut paremmillakin poluilla. Lähes kaikkien kävelylenkkarien pariksi olisin voinut hakea Tarjoustalosta tuulipuvun ja Prismasta kävelysauvat. -Ja koska olen pinnallinen kusipää, en tietenkään voi tehdä kävelylenkkejäni rumissa lenkkareissa -saatika sitten sauvojen kanssa. Se olisi noloa.


Onneksi löysin edes yhdet ihan kivat lenkkarit -trendikkäästi Ellokselta. Jos joku on sitä mieltä, että limen vihreä väri on niin passé, siihen minä totean että pah. Sattuivat myöskin olemaan halvimmat löytämäni kävelylenkkarit. Ja sehän noin yleisesti ottaen tarkoittaa, että todella hyvät kengät. Totuus tässä kenkäasiassa kuitenkin on se, että olen tuuriliikkuja ja en todellakaan laita sataa euroa kenkiin, joilla on vaara unohtua muutamassa kuukaudessa jonnekin varaston perukoille.

Toistaiseksi kävelylenkit maistuvat. Pidennän kääpiön kerhostahakureissua tai luikin iltasella avaamaan ajatuksiani uhma- ja raivovapaalle alueelle. Jos vaikka ne imetyksellä menetetyt kilot pysyisivät poissa. Tämä olisi nyt ainakin se alustava suunnitelma, säävarauksella.

6 kommenttia:

  1. mää vastustin tänään säävarausta, ja pari kilsaa menin sateella.
    huomenna punnituspäivä, jossei viisari oo heilunut yhtään niin en ala mitään. ekaa kertaa myös lasken 1300kcal on tullut tiukasti nautittua päivässä.
    terveisin se, joka ei imettäessä laihtunut, vaan sai ekat raskausarvet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on tiukka kuuri! Mutta se on kyllä palkitsevaa, kun saa itsensä kammettua lenkille.

      Poista
  2. Oon sellanen kaikki tai ei mitään-tyyppi, lähipiirin harmiksi. Pari kiloa oli nesteitä kadonnut, saa tsemppiä pysyä ruodussa :)

    VastaaPoista
  3. ostin itselleni sellaiset reebokin kiinteytyskengät vaunukävelylahjaksi. ajattelin,että jos vaikka kiinteytyisi tuplasti kun kävelee niiden kanssa. siitä en tiedä mutta pirun mukavat ovat jalassa, kävelin juuri koko päivän niiden kanssa eri maastossa ja muiden valitellessa väsymystään itse olisin voinut jatkaa vielä.

    lime on hyvä väri. mintun ja mojiton. mukavan raikasta. kai käytit Ellokselle alekoodin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse asiassa nää kengäthän oli merkitty sillä perkeleen "et voi käyttää alennuskoodia tähän tuotteeseen" merkillä, mutta kokeneena Ellos-asioijana tiesin, että etuseteliä voi näissäkin tuotteissa hyödyntää. Eli halpaa oli! :D

      Poista