Napani alapuolella näkyy viisi pientä punaista pistettä merkkinä sinne pistetyistä viidestä hormonipistoksesta. Muita merkkejä käynnissä olevasta munasolun luovittamiseen liittyvästä hoidosta en juuri ole havainnut. Yhtenä päivänä nipisteli vähän vatsasta, mutta se voi varmaankin liittyä myös kuukautisiin. Yhtenä päivänä liikutuin Valintatalon kassajonossa. Kuulokkeissa soi Rihannan kappale, jonka se hienoääninen Idols kilpailija veti joku viikko sitten. Siinä minä seisoin pillimaito kädessäni ja muistelin hienoa esitystä. Kyyneleet hiipivät silmiin. On se vaan niin hienoa, kun nuoret uskaltavat vetää täysillä, vetistelin itsekseni. En tiedä, minkä hormonien piikkiin nuo kyyneleet menivät. Olen välillä kova liikuttumaan.
Viikonloppuna istuin syömässä aamupalaa ja mietin, miten ihan pieni hetki minun elämässäni voi merkitä joidenkin minulle ihan tuntemattomien ihmisten elämässä asiaa, joka ehkä mullistaa kaiken. On vaikeaa käsittää, miten niin pienellä vaivalla voi mahdollisesti saada aikaan jotakin niin merkityksellistä. Pieni pistos ihon alle aamuisin, 10 sekuntia minun elämästäni. Jossakin joku perhe odottaa ja valmistautuu tulevaan hoitoon ja me emme koskaan tapaa. Tuntuu ihan hullulta.
Tänään munarakkuloiden kehittymistä tarkistettiin ultraäänitutkimuksella. Vastaanottotiskillä minulla ei ollut enää nimeä, vaan kolminumeroinen luovuttajanumero. Minä olen numerosarja, jonka soluja pakastetaan. Sain mukaan toisen pistoksen, jota kutsutaan jarruksi. Se estää oman ovulaationi alkamisen.
Vaikka olenkin saajaperheelle vain numero lomakkeessa, haluan ajatella, että tämä luovuttaminen liittyy hyvien tekojen ketjuun, jossa ihmiset auttavat toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Kaikki tietävät, miten hyvältä se tuntuu, kun ihan vieras ihminen tarjoaa apuaan. Ja mukavalta tuntuu myös laittaa se hyvä kiertämään.
Mukavaa vappua teille kaikille!
Kiitos kun kirjoitat aiheesta. Kovasti pohdituttaa voisinko itse tehdä saman.
VastaaPoistaAjattelin, että tämä voisi kiinnostaa muitakin. :)
PoistaMahtavaa vappua hei teillekin! Sä tuot kyllä niin iloista mieltä tuon asian tekemisellä :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaLiikutuin kyyneliin. Kiitos, etta kirjoitat asiasta. Olen alkanut pohtia uskaltaisinko ryhtya samaan puuhaan imetyksen lopetettuani. Lahipiirissakin on niin monta ystavaa, jotka tarvitsevat soluja. En osaa keksia suurempaa lahjaa kenellekaan kuin elaman ja vanhemmuuden lahja.
VastaaPoistaAinakaan tässä vaiheessa ei mulla ole mitään ikävää sanottavaa hoidosta. Toivottavasti nämä mun kokemukset auttaa pohdinnassa.
PoistaSamanlaisen hyvän teon haluaisin tehdä itsekin. Tosi kiva kun kirjoitat tästä.
VastaaPoistaKiva kuulla! :)
PoistaHieno juttu Liisa. Minäkin jäin pohtimaan asiaa. Kiitos kun toit sen meidän "maalaisurpojenkin" nenän eteen. Kunhan asetun uuteen kotikaupunkiin, lupaan ottaa asian vakavaan harkintaan. Olisipa hienoa olla tuollainen kolminumeroinen luku.
VastaaPoistaVauhdikasta vappua!
Se, että hoitopaikka on järkevän kulkuyhteyden päässä on kyllä tärkeää.
PoistaHerkkä ele, itsekin jäin pohtimaan... Tiedän yhden perheen, joka on saanut onnen ja tarkoituksen elämäänsä juuri tuollaisen kolminumeroisen luvun avulla. :)
VastaaPoistaJos ei pode piikkikammoa, ei tuossa luovutushoidossa ole mitään kovin kummoista pelättävää.
PoistaHei Liisa! Mutkien kautta löysin vahingossa tieni sun blogiisi. On niin äärimmäisen hienoa, että jaat tämän kokemuksen blogikansalle!
VastaaPoistaMinulla ja miehelläni on pieni tyttö, jonka olemme saaneet lahjasukusoluhoidolla, sitä ennen yritimme pusertaa omilla soluilla neljä vuotta. Se tunne, kun vihdoin saimme raskaustestitikkuun piirtymään kaksi viivaa, oli niin huikea, sitä ei meinannut uskoa todeksi. Olemme niin onnellisia siitä, että meille löytyi sopiva luovuttaja. Hän on meille totisesti enemmän kuin numerosarja, mutta kuten RouvaTrikoo tuossa totesi, "Olisipa hienoa olla tuollainen kolminumeroinen luku", toivon että meidänkin luovuttaja voi olla ylpeä roolistaan, vaikkei meistä mitään tiedäkään.
Luovuttajia tarvitaan, voi olla että tulevaisuudessa ja koko ajan enemmän ja enemmän. Itse useampia ivf-hoitoja läpikäyneenä voin sanoa, ettei piikitykset ja punktiot ja hormoneiden vaikutuksetkaan nyt niin kamalia olleet. Toki siinä on tietty ja erittäin korkeakin motivaatio tehdä tuo kaikki - mutta eiköhän sama ole myös munasoluluovuttajillakin. (Miehille luovuttaminen on paaaaaaljon iisimpää, heh...)
Kiitos aiheen nostamisesta esiin! Jään mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta :)
Kiitos kun jätit kommentin ja kerroit tarinanne. Siitä tuli tosi hyvälle mielelle. :)
PoistaJa miehille luonto on kyllä tehnyt tuon luovuttamisprosessin hippasen verran mukavammaksi! Niin epäreilua! :D
Toi on hyvä kiertämään x100000000. En tiedä pystyisinkö itse tuohon, herättäisi liikaa ajatuksia ja tunteita. Hienoa, tosi hienoa kyllä.
VastaaPoistaLiikuituin ajatellessa sua (ihan tuntematonta henkilöä) liikuttumassa jostain esityksestä (jota en ole nähnyt), mitäs sitten hormonipistosten jälkeen.
Hyvää voi kierrättää niin monella tapaa. :)
PoistaSä oot herkkis! Kyseessä oli siis Rihannan tunnelmapala Only girl in the world :D
Verskin vinkkaamana päädyin lukemaan käynnissä olevasta luovutuksestasi. Minusta on uskomatonta, että ihminen lähtee tekemään näin hienon työn vieraiden ihmisten suuren toiveen puolesta. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, jota lapsettomuudesta kärsivä kokee tällaisen pyyteettömän auttamisen edessä.
VastaaPoistaKäyn itse tällä hetkellä läpi toista ivf-hoitoa. Olen hoitojeni aikana ehtinyt moneen otteeseen miettiä munasolujen luovuttajia ja heidän tekoaan. Luovuttamisessa ja ivf:ssä on tietysti muutamia yhtäläisyyksiä, mutta paljon erojakin. Yhteistä ovat pistokset, ultrat, punktio ja liikuntakielto. Kokemuksena munasolujen luovuttaminen on varmasti hyvin palkitseva. Siinä kuitenkin varmasti kokee tekevänsä hyvää ja on onnellinen siitä, että voi auttaa. Ivf on puolestaan henkisesti rankka kokemus, jonka onnistuminen ei ole missään vaiheessa prosessia selvä. Siinä vaiheessa, kun luovuttajan työ on jo tehty, ivf-hoidoissa olevan suurin piina vasta alkaa.
En ole ollenkaan varma, olisinko itse lähtenyt luovuttajaksi, jos minusta siihen olisi ollut. Olen ollut koko elämäni ajan kamalan piikkikammoinen. Se tuntuu naurettavalta nyt, kun vatsa on täynnä pistosten jälkiä, mutta aikaisemmin se oli täyttä totta. Piikkikammoisille luovuttamista ajatteleville kuitenkin tiedoksi, että se piikki on todella pieni ja ohut eikä se tunnu juuri miltään.
Suuri kiitos siis kaikkien lapsettomien puolesta!
Tunnepuolella hedelmöityshoito on lapsettomuudesta kärsivälle varmasti aivan toisenlainen. Ja sitä seuraava odotus jamahdollinen raskausaikakaan ei varmastikaan ole huolista vapaita.
PoistaYhtenä syynä omaan luovuttajaksi lähtemiseen oli läheisen pariskunnan viisi vuotta kestäneen "lapsensaamisprosessin" seuraaminen kaikkine vastoinkäymisine ja vaikeuksineen. Se pieni vaiva, jonka minä tässä luovuttamisessa näen, ei ole mitään verrattuna lapsettomuushoitoja läpikäyvien ihmisten koettelemuksiin.
Voimaa sinulle ja kiitos paljon kommentistasi.
Vautsi, hienon teon olet tehnyt. Itsekin olen asiaa joskus harkinnut luovuttamista, mutta toistaiseksi minusta ei siihen ole. Pysyttelen toistaiseksi vielä siinä verenluovutuksessa :) Ehkä joskus?
VastaaPoistaHienoa on myös tuo veren luovuttaminen! :)
Poista