keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Koossa

"Kotona ei pitäisi käyttää verkkareita vaan farkkuja. Niin pysyy kurissa paino ja koko ihminen." Näin filosofoi Trendi lehden kolumnistin Eeva Kolun sukulaisnainen. Olen viime viikkoina ajatellut ihan samaa, vetänyt jalkaani farkut ja tuntenut olevani koossa. Laittanut joinakin aamuina meikkiä naamaan ennen puistoon lähtöä. 

Vietin talven leggingseissä ja kuorihousuissa, olin väsynyt ja hiuksissani tuntui olevan aina liikaa juurikasvua. En oikein osaa sanoa, jäikö kakkosen vauvavuodesta minulle muistoja. Ehkä se voitonriemun tunne, kun on saanut molemmat lapset ravittuina ja puettuina ulos ulko-ovesta. Nyt talvi on kohta ohi ja huomaan olevani vähän enemmän elossa. Vauvakaan ei ole enää vauva, vaikka kovin pieniä nuo 1-vuotiaatkin ovat. 



Joku oli muutama päivä sitten päätynyt tänne blogiin googlettamalla sanat "kahden vuoden ikäero milloin helpottaa". Tätäkin asiaa olen miettinut viime aikoina paljon. Googlettajalle sanoisin, että ehkä nuoremman täyttäessä vuoden, mutta oikeasti ajattelen, että vasta joskus myöhemmin. Siltä ainakin tuntuu, kun kylmä ilma vaatii vaatekerroksia ja 1-vuotias makaa naamallaan lumihangessa.


Toisaalta olen ilokseni huomannut, että lapsista alkaa hiljalleen olla toisilleen seuraa. He ronkkivat yhdessä laatikoita ja hakkaavat kattilan kansia yhteen. Synergiaetuja. Saan välillä syödä ihan rauhassa, kun 1-vuotias työntelee sisartaan taaperokärryssä. 


Silti, kun tapaan naisia, joilla on vähän päälle 1-vuotias lapsi ja toinen tulossa, huomaan ajattelevani että eihän tuossa ole mitään järkeä.

45 kommenttia:

  1. ai että sä olet ihana! Tyrmäät kaikki muiden haaveet jo heti kättelyssä.

    Mutta mieti, kohta ne osaa jo liittoutua sua vastaan yhdessä. Karmivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa! Pilaan kaikkien onnellisen odotuksen! :D Tähän tietysti täytyisi todeta, että eihän se nyt niin kamalaa tietenkään ole.

      Poista
  2. mä ilmoittaudun :D eka lapsi 9v, toka 1v3kk ja nyt rv 14. saaks anteeks, jos on jo niin vanha (38)?

    farkkuja ei oo ollenkaan, kun en tykkää niistä. ahistaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kato se, että jos on seniili niin ei ymmärrä omaa parastaan. On vähän niinku syyntakeeton :D

      Mä vedän sopivan ahdistuksen kautta.

      Poista
  3. Meillä eka setti tuli puolentoista vuoden välein. Ensimmäiset puoli vuotta oli ihan leppoisaa, nyt odotan, koska nuo tunnelmat palaisi. Tytöt on nyt 7 ja 5,5.
    Ja koskapa emme kerrasta uskoneet, seuraavat kaksi tulivat 2 vuoden ikäerolla. Ikää tyypeillä nyt 7 kk ja 2v 7kk ja toistaiseksi menee hyvin koskapa kuopus ei vielä liiku. Ei kyllä näin ollen pääse pakoonkaan.

    Oman kokemuksen perusteella en suosittele kenellekään yhtään mitään; me halusimme monta lasta, ja ainoa keksimämme tapa oli tehdä ne itse. Ja koska ihmisikä on tietyissa asioissa rajallinen, suhteellisen tiukalla aikataululla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkään en halua jakaa suosituksia. Omia voimia osaan arvioida kuitenkin sen verran, että tiedän että olisin hermorauniona aika nopeasti, jos alkaisin odottaa nyt kolmatta. Jos kolmas tulisi, niin se tulisi sitten, kun vanhemmat lapset on päiväkodissa ja mä olisin vaan kahdestaan vauvan kanssa kotona.

      Häslinkikerroin kyllä kasvaa, kun nuorempi lähtee liikkeelle eikä nuku niin paljon päivisin. Nyt kun muistelee niitä ihan ensimmäisiä kuukausia kahden lapsen kanssa, niin se tuntuu niin leppoistalta, kun vauva vaan nukkui. Ei enää muista niitä esikoisen saamia vauvan tuloon liittyviä raivokohtauksia ja sitä jatkuvaa vahtaamista, että vauvan päälle ei istuta tai häntä purra.

      Poista
  4. Kun edellisellä viikolla sairastaa kakkonen ja seuraavalla viikolla ykkönen on kaikki hohde hinkattuina noihin hemmetin nenäliinoihin. Hurraa...

    Tänään kahden päivän ulkoilukiellon jälkeen palasimme koko revohkan voimin pihalle. Totesi ykkönen sisälle tullessa että: - olipas meillä kiva päivä.

    Tuo suorapuheinen palaute on kenties juurikin se miksi täällä jaksaa olla ja vieläpä ihan hiukset päässä;) Hankkioa ne lapset sitten minkälaiselle tekniikalla tahansa on tämä lapsiperhe-elämä melkoista hevisirkusta. Onni on otettava sieltä mistä sen saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tähän säätämiseen tottuu ja on myös niitä päiviä kun homma sujuu suuremmitta ongelmitta.

      Poista
  5. Apua, ihan mahtava tuo googletus :D Voin kuvitella että naputtelen väsyneenä koneellani jotain samankaltaista seuraavana, pimeänä pimeänä talvena.

    Mä yritän jotenkin olla ajattelematta kaikkia niitä käytännön asioita, jotka kahden vuoden ikäero tuo tullessaan. Nukkuuko ne samaan aikaan? Miten sen toisen saa edes nukutettua kun on se toinenkin? Miten ihmeessä voi imettää sata kertaa päivässä? Miten selvitään ulos, voinko enää ikinä käydä kahvilla, nökötetäänkö vaan sisällä masentuneina? Ehdinkö enää syödä suklaata ja lukea blogeja?!

    Onneksi on tällaisia blogeja, jotka antavat kahden lapsen arjesta niin kovin ruusuisen kuvan ;) Aurinkoa teidän kevääseen hei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea teidän perheelle! Ja ihan ilman mitään ironiahymiöitä.

      Siinä arkikäytännössä kahden kanssa on se hyvä ja huono puoli, että se muuttuu koko ajan. Juuri kun on päässyt johonkin rutiiniin, on vauva taas vähän vanhempi ja siirtyy johonkin toiseen uni- ja syömisrytmiin. Meillä lapset on alkaneet nukkua vasta hiljattain samaan aikaan päikkäreitä, kun 1-vuotias siirtyi yksiin uniin. Imetys oli kyllä aluksi haasteellista, kun esikoinen hakkasi vauvaa näissä tilanteissa nyrkillä päähän. Välillä onnistuin sillä tavalla, että luin kirjaa esikoiselle samalla kun syötin vauvaa, mutta sitten se lukeminen alkoi häiritä vauvaa. Niihin aikoihin esikoinen katsoi paljon dvd:tä. Meillä kakkosvauvasta tuli väistämättä tosi low maintenance nukahtaja, koska esikoinen piti huolen siitä, että vauvaa ei todellakaan voinut jäädä nukuttamaan.

      Elämä ja arkirutiinit jatkuvat ja uusi vauva seuraa siinä mukana, ei se sen ihmeellisempää oikeastaan ole. Säätämiskerroin vaan vähän kasvaa.

      Poista
  6. Hahhah, voisi olla mun googlettama toi haku!

    Tapasin eilen perhekerhossa yhden tuttavamiehen, jolla on kaksi pientä lasta, kolmivuotias ja puolitoistavuotias SEKÄ vaimon laskettu aika jo mennyt, eli vielä kolmas tulossa joukon jatkoksi. Mies oli siitä huolimatta hyväntuulinen ja fressin oloinen (vaimoa en tosin tavannut) ja kertoi olevansa kotona koko kesän lasten kanssa.

    Tästä vedin johtopäätöksen, että suomenruotsalaisilla on jotain erityisiä jaksamis- ja possariusgeenejä (olen ennenkin monta kertaa ajatellut näin, niin valoisia ja täyspäisiä ovat kaveripiirini suomenruotsalaiset). Yleensä ne kolmen lapsen pusaajatkin pitävät kakkosen jälkeen pari vuotta visusti taukoa.

    Kotimatkalla, esikoisen saadessa sietämättömät, lähes vaunut kaataneet apinaraivarit ja kuopuksen karjuloidessa ihan seuran vuoksi, lähetin pienen kiitollisen ajatuksen hormonikierukan keksijälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kanssa, että tosta aiheesta voisin itsekin hakea vähän tietoa! :D

      Mä tiedän myös näitä 3-4 lasta 1,5 vuoden välein-perheitä. Mun on niin vaikeaa käsittää, miten ne jaksaa, mutta suomenruotsalainen leppoisuus varmasti auttaa asiaa. :D Kolmannen lapsen yrittäminen itselle tähän väliin tuntuisi kyllä huonolta vitsiltä.

      Poista
    2. meidän naapurissa on tällainen perhe. Lapset 1,8kk ikäerolla aina seuraavaan, nyt niitä on kolme, ja nuorin täyttää kohta vuoden. He eivät ole suomenruotsalaisia, vaan jonkin sortin uskovaisia. Joten ehkä se ruotsalaisuus TAI jeesus auttaa?

      Ja jostain syystä heidän lapsilukunsa ei ole kuulemma vielä täysi. Minä mietin kauhulla joka päivä, kuinka se äiti jaksaa.

      Poista
    3. Noissa perheissä nainen kyllä toteuttaa vahvasti äidin roolia. Hurjaa. Ei siinä varmaan jää oikein muulle aikaa. Laittaako Jeesus ruokaa vai siivoaako se? :D

      Poista
  7. Meille on tulossa toinen napero 1v 4kk ikäerolla. Toivon vain, että tuo ensimmäinen osaisi siihen mennessä syödä ja liikkua suht hyvin itse. Aion myös olla sellainen itsekäs äiti, yhteiskunnan loinen, joka lykkää esikoisen kunnalliseen päivähoitoon (2-3pv/vko, 5h/pv) vaikka itse jään kotiin uuden vauvan kanssa. Hyi mua!

    Apua, tuo ONIAn kommentti on omiaan herättämään mussa pakokauhun! Nukkumisasiaa olin ehtinyt vähän jo itse pohtiakin, mutta tuleehan siinä olemaan monta muutakin kivaa pientä muuttujaa. Voi kauhistus! Taidan edelleen ummistaa silmäni ja leikkiä kuuroa. Tartun niihin oljenkorsiin, kun ystävät kehuvat minun suorastaan hehkuvan näin raskaana ollessa. Nautitaan nyt siitä ja antaa p*skan sataa niskaan sitten kunnolla vasta syksyn tullen! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on tiivis tahti! Kyllä ne rutiinit löytyy aika nopeasti, kun on pakko. :)

      Poista
    2. Tarkennetaan vielä, että luonto päätti tahdin, emme me itse. ;) Mutta totta tuo sun toinen lause. Kummasti sitä monesta selviää, koska on vain pakko selvitä. Ja onneksi voi lohdutella itseään niinä hankalina aikoina, että tämä on varmasti vain jokin Vaihe. "This too shall pass..." ;)

      Poista
  8. Onhan siinä järkeä ;) JA no, selvitty 1v3kk ikäerosta (vaikeampi vauva-aika, allergiat, korvakierteet jne) ja silti kolmaskin lapsi.
    Nyt lauman ollessa 1,4 ja 5 haaveilen koulusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs ole! :D Mutta tekin piditte pitemmän tauon 2. ja 3. välissä. :)

      Poista
  9. Niin totta. Oispa vielä farkut jotka mahtuis jalkaan, ettei ainakaan pahempaa vahinkoa pääsisi syntymään.

    Niin uusi lukija tässä samalla ilmoittautuu. Satunnaisesti oon täällä aiemminkin vieraillut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä stretch farkut on ihania. :D Ja tervetuloa uudelleenkin!

      Poista
  10. Hyvä googletus :D. Vastaus lienee, ettei ainakaan lähimpään teini-ikään mennessä?

    Sehän tässä aikuisiällä lasten puskemisessa on, että kun ei jaksa enää kauheasti venytellä myöhemmäksi kakkoskappaleitakaan, vaikka ehkä se omien hermojen säästämisen vuoksi voisi olla jees. Mutta toisaalta toi leikkimisoptio kiinnosti sen verran itseä et reilu 2v. on ihan ok.

    Raskaana vauvavuonna kuulostaisi tällä hetkellä minustakin aika harakiriltä :D ! Mutta niinhän se on, että kukin tapaus omanaan, on niitä kuulemma helppojakin lapsia olemassa. Öhöhöh.
    Mutta kiitos, nauroin taas ääneen näitä lukiessani. Odotukset ovat ja pysyvät matalina :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikä valvominen helpotu yhtään iän myötä.

      Rima on hyvä pitää matalalla. Mä oon pyrkinyt lähinnä siihen, että joka päivä päästään ulos ovesta. Niin pysyy kaikkien mieli vireänä.

      Poista
    2. Nimenomaan se yöunen merkitys tuntuu itsellänikin vain korostuvan :/. Ulkona tosiaan ajatukset saavat vähän tilaa ja oma vointi raikastuu kovasti.

      Noita esikoisen raivonpurkauksia kyllä vähän mietin, että siinä saa todella olla napakasti heti alussa kieltämässä ja katsomassa ettei vahinkoa ehdi tulemaan. Siihen en tosiaan huvittumistani tarkoittanut, vaikka ehkä yltä voisi näinkin lukea :). Vaikka joskus nämä raaimmatkin elämänalueet on vaan hyvä ottaa mustalla huumorilla, kuten sinäkin varsin hyvin olet oivaltanut :D.

      Poista
    3. Ei varmaan kaikilla lapsilla niitä raivopurkauksia tule. Meillä esikoinen on nopeasti kiihtyvää sorttia. Luin jostain, että jotkut lapset kääntävät mustasukkaisuusraivon vauvan hoivaamiseksi, koska vihan tunne on niille liian ahdistava.

      Vaikeinta alussa kahden kanssa oli juuri se, miten esikoisen väkivaltaisuuteen suhtautui. Ei voinut palkita huomiolla lyömistä, mutta ei voi jättää huomiottakaan, kun toista taotaan naamaan. Oli todella vaikeaa suhtautua rauhallisesti ja ymmärtäväisesti, kun oli itse vaan niin raivoissaan lapselle. Ihan hyväksi havaitsin, että kannattaa heti harhauttaa lapsen huomio jonnekin muualle, kun vauvan kurittaminen on alkamassa. Toimii joskus.

      Poista
    4. Meidän ainokaisesta esikoiseksi kaiketi syksyllä muuttuva on väsyneenä ja nälkäisenä väkivaltainen, tosin vain mua kohtaan. Meillä toimii kanssa parhaiten harhautus, sanallinen selitys ei selvästi mene siinä "tilassa" läpi ja ärjähtäminen vaan lietsoo meininkiä. Nyt lapsi myös äkkiä muistaa, mitä "ei saa lyödä, nätisti saa paijata!" tarkoittaa, ja silittelee mun mahaa jopa aika suloisesti. Voin kyllä kuvitella, että joku imetystilanne voi hyvinkin saada aikaan raivokasta äidin raapimista... Toisten lasten seurassa tuo on enemmänkin nössö kuin päällekäyvä, mutta ehkä oma sisarus tulee niin likelle että sitäkin voisi kurmoottaa? Saa nähdä sitten.

      Poista
    5. Esikoisella on niin hyvä uhmis tässä menossa, että uskon, että kertaalleen ainakin kokeilee rajansa myös vauvan kanssa. On tehnyt sen myös raskausvatsani kanssa: yrittänyt lyödä mahaa tai työntää vauvalle pikkuauton leikkiseuraksi...

      Minulla on toisen satuttamisen suhteen totaalinen nollatoleranssi kohdistuipa se itseen tai toisiin. Esim masun lyömiseen on heti puututtu rauhallisesti mutta napakasti (se ei tarkoita siis huutamista), toiminta heti keskeyttäen ja syy lyhyesti selittäen (yms. toisen tunne huomioiden), näin on meillä viesti mennyt jo tämän ikäiselle perille. Toki unohduksiakin lapsella aina sattuu, näin varmasti vauvankin kanssa, ja silloin aina muistutetaan asia uudestaan :).

      Mutta ennaltaehkäisynä pidän tuota harhautusta kanssa todella hyvänä ja asian muualle siirtämisessä, kun asia on tilanteen mukaan käsitelty (esim joskus riittää vaan muistutus, kun näkee, että nyt lasta hatettaa "muistathan varoa mahaa" ja huomio seuraavaan). Toki usein huomaa, milloin se pinna on lapsella kireämpi (esim Onian mainitsemat nälkä, väsy) ja silloin pitäisi kanssa itse muistaa ja jaksaa ennaltaehkäistä tilannetta siinä määrin kuin voi :).

      Poista
    6. Synnytyksen jälkeen sitä oli niin herkissä tiloissa, että vauvan lyömisen näkeminen sai ainakin mut sellaiseen primitiiviseen puolustustilaan, että oli tosi vaikeaa keksiä äkkiä niitä harhautuksia. Tuntui, että vauvalla oli koko ajan jossakin purujälkiä. Käy aina välillä sääliksi, että vauvasta pitäen on tuo toinen saanut aika kovan koulun. Mutta enää se ei kyllä ihan pienistä edes hätkähdä.

      Poista
    7. Itseasiassa tosi kiva kuulla mietteitäsi nyt tuosta ajasta, kiitos siitä :). Auttaa omaakin ajatusmaailmaa, kun näitä ei oikein tuon taaperon kanssa voi jutella ja muu sosiaalistuminen on aika heikolla.

      Kova koulu on varmaan toisen lapsen kohtalo, ja toisaalta se voi olla se vahvuuskin pitemmän päälle, kun vähän sumplii. Esikoinen on saanut paistatella kaikessa huomiossa, ja se voi myös olla vahvuus ja heikkous... Eli ehkäpä kaikessa on puolensa onneksi :).

      Poista
    8. Se oli vaan niin hullua aikaa, kun ei uskaltanut jättää esikoista vauvan kanssa kahden ja aina se kuitenkin ehti vauvaa höykkyyttämään. Ei ne pienet lapset kai vaan pysty hillitsemään niitä vihan tunteita, kun ne kesken vauvan silittämisenkin leimahtavat. Onneksi nuokin menee kausittain ja nyt 1-vuotias panee jo hyvin kampoihin. :) Ja on se ihana nähdä, miten jo pienikin vauva katsoo ihaillen sitä isompaa sisarusta. Sitä ei esikoinen saanut kokea, joten puolensa joka roolissa.

      Poista
  11. Tulen aina lukemaan tätä blogia, kun vauvakuume alkaa vallata mieltä. Parhaina hetkinä päässä viiraa ja ohikiitävän sekunnin ajattelen, että tehdääs toinen tähän perään. Ensimmäinen siis juurikin täyttää vuoden..

    Mutta onneksi järki palaa pian. Varsinkin viime yön kaltaisten zombie-kekkereiden ja viime viikkojen yskitään-oksennetaan-koko jengi suihkuun-lakanat vaihtoon-kone laulaa yötä päivää -tyyppisten öiden jälkeen.

    Kiitos blogistasi! Pysyy jalat maassa tätä lukemalla, kun hyvinä hetkinä pohdin pitäiskö polkaista sarjatuotanto käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ehäisyblogi! :D

      Mutta toisaalta olen tähän kahden vuoden ikäeroon ihan tyytyväinen. Ehkä tässä on eniten kyse siitä, että en pystyisi kolmatta enää tällä kahden vuoden ikäerolla haldaamaan. jotkut ihan varmasti pärjää hyvin kolmannenkin kanssa.

      Meille ja mulle sopi se, että ns. pikkulapsivaihe vedetään kerralla ja että en palannut lasten välissä töihin. Ja tietenkin voi järjestellä vanhemman lapsen hoitokuvioita, jos se tuntuu hyvältä. Ja varmasti kaikilla ikäeroilla on niitä päiviä, että tekee mieli vaan lyödä hanskat tiskiin. Mä uskon, että lasten hankkimisen kanssa sen kyllä sitten tuntee ja tietää, kun aika on oikea.

      Poista
    2. blogin ehkäisyteho varmaan riippuu vauvakuumeen laadusta..
      Meillä ainokainen esikoinen 5 kk ja mulla aivan k-a-m-a-l-a vauvakuume. Ei mene pois vaikka kuinka lukisin näitä juttuja. Jos saisin päättää, olisin jo raskaana, mutta pirun imetys pitää huolen siitä, että vähän tulee ikäeroa naperoille.
      Jotenkin luotan siihen, että hätä keinot keksii, ja jotenkin me pärjätään, kun jotkut muutkin on pärjänneet. Siis jos sitä kakkosta ikinä siunaantuu.

      Poista
    3. Te ootte kyllä hassuja ihmisiä te pienten vauvojen vanhemmat, jotka haluatte heti lisää vauvoja. Teillähän on jo vauva siellä kotona! :D

      Poista
  12. Tulipa tällekin kirjoitukselle tirskuttua (hyvässä mielessä) jälleen kerran. Olet aivan mahtava, kiitos.

    VastaaPoista
  13. Oivoi. Minä niin viihdyn tässä. Ikää kolmeviis ja voisin ihan hyvin vielä tehdä pari muksua tähän lisää (jos mieheni suostuis) ja hengata vaan kotosalla. Joo, on ihan sairaan hektistä ja välillä hermot pirskaleina mutta sitten on niitä ihania päiviä, lapset rattaissa nukkumassa ja minä aurinkoisella säällä päiväunilenkillä. Tai kun muksut kainaloissa tuhisemassa molemmat. Ehkä mä oon vaan jossain hormonihöyryssä mut tää on niin ihanaa:D

    Ja vanhimmat kuitenkin kasvaa kovaa vauhtia ja pikkuhlijaa siirtyy päiväkoti/eskari/koulumaailmaan (laskin just et jos kakkosen ja kolmosen välillä olis taas se 2,5 vuotta niin melkeen heti sen jälkeen esikoinen meniskin jo eskariin).

    Mä pitkään mietin että jos yrittäis kolmosta ihan samantien pienellä ikäerolla, mutta nyt oon huomannut että tämä 2,5 vuoden ikäero on brilliant! Isompi ymmärtää jo puhetta ja leikkiikin itsekseen, mutta silti on vielä tarpeeksi pieni että hänen kanssaankin voi touhuta vauvan nukkuessa. Kevätterveisin hormonihörhö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ne hormonit saakin aikaan! :D

      Poista
  14. Meillä 3v, 2v ja 3kk. En suosittele; ja yritän kaikin keinoin välttää jatkoa. Ei kestä pää, eikä kroppa. Ikäerot siis 1v2kk ja kahta viikkoa vaille 2v. Kaikkein pahinta on se, että kun pienen hetken joudut keskittymään vauvaan (esim. vaipanvaihto) nuo kaks taulapäätä saa jonkun nerokkaan idean (kuten maalata kynsilakalla huoneen seinät) ja sitten meilläkin on jeesus-kylässä. Oikeesti se on kyllä jessus; mutta 3v on muuttanut sen muotoon "voi jeesus". Sitapaitsi kun et voi edes kiroilla. Jos joku tauno kävis maalaamassa sun auton kylkeen spraymaalilla, sitä luettelis ison letkan sivistyssanoja; mutta lausuppa kun kaksi gramofonia on siinä vieressä. yritä siinä sitten vielä vakuuttaa miehelle että "en se minä ollut, mistä lie oppineet..." (meni taas aiheen viereen, mutta niin aina)

    Mä oon vakuuttunut siitä, että tää helpottaa kun esikoinen on armeijassa. sillon se on ainakin jonkun toisen valvovien silmien alla. Eihän noiden ikäerossa ole mitään järkeä; mutta muuttaa ne ainakin kotoa tiuhaan tahtiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih. Voin vaan kuvitella, mutta helpolla et varmasti ole päässyt.

      Mulla alkaa aina kylmä hiki virrata, kun olen ollut vauvanhuoltotoimissa ja esikoinen sanoo "Kato äiti, oho!". Se tietää yleensä kirosanojen nieleskelyä.

      Poista
    2. Onkohan muuten tilastoa siitä, mitkä saa aikaan kaikkein kylmimmän hien/ ennakoaavistukset aikaan. Tuo "oho" on aika hyvä, samoin kun se rikkumaton hiljaisuus, tai sitten aivan käsittämätön kikatus. Myös "Hemppu tuu kattoo" tietää yleensä jotain pahaa...

      Miksiköhän jos joskus mainitsee arjen raskaudesta (höh, äiditkö ikinä valittais), saattaa vastaukseksi saada "itseppä olet osasi valinnut". Mutta miksi siihen ei saa heittää takaisin "niinpä, vaan en valitsis enää?"

      Poista
    3. Se hiljaisuus on pahin.

      Mä luulen ihan oikeasti, että jos etukäteen saisi tietää kaiken, mitä lasten tuloon liittyy, jäisi moni lapsi syntymättä.

      Poista
  15. Mun blogiin on joku parka tänään etsiytynyt hakusanalla "kaksoset kahden vuoden ikäerolla". :D Toivottavasti se oli vertauskuvallista, kuten mun käyttämänäni.

    Meillä lasten ikäero on 2,5 vuotta. Hirveä kiire oli saada aikaan pieni ikäero, mutta kun pian puolitoista vuotta on elelty kahden kanssa, tuntuu että päivääkään ikäeroa ei ollut liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh. Onkohan jollekin oikeasti käynyt noin? Kuolisin.

      Poista