perjantai 13. toukokuuta 2011

Lapsille vain toiseksi parasta

Lapsen ravitsemusasiat kuuluvat kategoriaan hankalat keskusteluaiheet. Se, mitä lapsi laittaa suuhunsa herättää paljon tunteita. Lasten purkkiruokia kritisoiva saa hyvin nopeasti monen väsyneen ja kiireisen äidin ja isän vihat päälleen. Yhdessä perheessä aamiaisella syödään kaakaomuroja. Toisessa perheessä 2-vuotiaalle surautetaan blenderillä aamusmoothie leseillä. Jokaisella vanhemmalla on valinnoilleen omat syynsä. Hyvä niin. Itse tulin pohtineeksi tätä ruoka-asiaa enemmänkin, kun äitienpäivälounaalla Elitessä huomasimme lasten menun pääruoan olevan eineksistä valmistettu.

Ravintolassa oli tarjolla kolmen ruokalajin menu. Aikuisille tarjottiin häränfilettä ja lapsille lihapullia ja ranskanperunoita. Vaihdoimme ranskikset muusiin ja tilasimme kääpiölle pullat. Lihapullat eivät jostakin syystä maistuneet kääpiölle, joten oman annokseni syötyäni maistelin vähän kääpiönkin lautaselta. Pullat paljastuivat makunsa perusteella einespulliksi. Olin hieman ihmeissäni, koska en ajatellut Eliten olevan ravintola, jossa ruoka tulee jostakin keskuskeittiöstä. Huoltoasemalla tällainen järjestely on melko odotettavaa.

Kysäisin pullien alkuperästä lähettämällä ravintolalle palautetta sähköpostitse kotiin päästyämme. Minulle kerrottiin, että kyseiset lihapullat paistetaan ravintolassa valmistaikinasta, joka ostetaan muualta. Tämä tuntuu mielestäni vähän hassulta, koska Eliten a la carte listalla on myös aikuisille tarjolla lihapullia. Aikuisten pullat tehdään ravintolapäällikön mukaan Elitessä alusta asti itse, mutta lapsille tarjotaan einespullia. Ravintolapäällikkö kertoi, että aikuisten lihapullissa on lapsille liikaa mausteita.

Minä olen vielä melko neitsyt näissä lasten ravintolaruoka-asioissa, mutta tämä tuntuu minusta todella omituiselta. En olisi arvannut lihapullien olevan se ruoka, josta tarvitaan lasten ja aikuisten versiot erikseen. Eikö tässä ole kyse ihan vaan siitä, että ravintola haluaa ruoille paremman katteen ja lapsille voi tarjota vähän halvempaakin kamaa. Puolivalmiita eineksiä ravintolahinnalla vetänyt lapsi ei todennäköisesti lähetä ruoan laadusta asiakaspalautetta.

Onko tämä ihan yleinen käytäntö ravintoloissa?

8 kommenttia:

  1. Me käytiin maaliskuussa Savoyssa koko perheen kanssa lounaalla. Pöytää varatessa kerroimme, että kokoonpanoon kuuluu kaksi alle 2-vuotiasta lasta. Pyysimme päästä omaan rauhaan ja meille varattiin kabinetti - olisimme olleet tervetulleita myös normipuolelle.

    Palvelu oli käsittämättömän ihanaa ja olin onnellinen, että valitsimme kabinetin, koska piti imettää ja koska tuo esikoinen ei kuitenkaan malttanut istua aloillaan koko menun ajan.

    Vastaus kysymykseen: meillekin ehdotettiin, että voimme tilata esikoiselle jotain lasten listalta, mutta pyysimme saman lounasmenun lastenannoksena. Se maksoi puolet aikuisten menun hinnasta, mutta toimi meille, koska meidän kääpiö haluaa aina syödä samaa kuin toisetkin.

    VastaaPoista
  2. Onpa outoa!

    En ole ainakaan itse ollut ikinä töissä sellaisessa paikassa jossa lasten ruuat olisi erikseen; ne on aina tehty samoista raaka-aineista kun aikuistenkin. Silkkaa kusetusta siis. ja tarkoitus on varmasti vain säästää rahaa. Onkohan oletus se että vanhemmat eivät maista lasten ruokia? Lapsille kun voi syöttää mitä vaan...

    Nyt meni kyllä Elite boikottiin. Ja mun mielestä toi vastaus sieltä on myös aika outo. Puhuisivat rehellisesti että näin säästetään. Se että aikuisten lihapullissa on liikaa mausteita ei nimittäin pidä paikkaansa, olen ne kerran syönyt; ihan perus pullia ovat.

    Vilja

    VastaaPoista
  3. No niinpä! Olen ollut tästä asiasta tohkeissani koko viikon. Ruskea kastikekin oli pussikamaa. Luulisi, että kokin ammattiylpeys panisi einespussia availlessa vastaan. Varmaan suurimmalta osalta asiakkaista toi kusetus menee ohi, kun ei niitä lasten ruokia aina tule maistaneeksi.

    Ärsyttävintä tässä on juuri se, että lapselle syötetään paskaa ja asiasta palautetta antaneelle aikuiselle sitten vielä uudestaan.

    Boikottia pukkaa täälläkin.

    VastaaPoista
  4. En ole yllättynyt, sillä ollaan törmätty asiaan muutamissa paikallisissa ja vähemmän paikallisissa ravintoloissa. Eliten pullista tosin ei ole kokemusta. Ensimmäisistä kerroista viisastuneena tilaan 'aikuisten listalta' lasten setin eli ei sitä ja sitä vaan pelkästään sitä ja muussia tilalle :D Nuivat asiakaspalvelijat eivät tykkää tän äitin venkoiluista ruuan suhteen, mutta tähän mennessä homma on toiminut ja lapsikin on saanut muuta kuin einepullia tai palaneita nakkeja. Kala on aina ollut yhtä priimaa kuin aikuisillakin (onneksi meidän neiti tykkää kalasta).
    Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  5. Täytynee meidänkin siirtyä tilaamaan lapselle aikuisten listalta, vaikka lapsille olisi omakin lista. Tai sitten minusta tullee se rasittava asiakas, joka tivaa jokaisen ruoka-aineen alkuperää.
    Raivostuttavaa, että joissakin ravintoloissa ajatellaan, ettei sillä olisi mitään väliä mitä lapsille syötetään.

    Mukavaa, tosin sateista, maanantaita myös sinne!

    VastaaPoista
  6. Upeus: Kommenttisi taisi hukkua jonnekin blogiavaruuteen ja se ilmestyi näkyville vähän jälkijunassa.

    Hyvä kuulla mukaviakin kokemuksia. Savoyn palvelu on kyllä omankin kokemukseni perusteella mahtavaa.

    Meillä on myös menossa tuo "pitää olla samaa ruokaa kuin kaikilla muilla-vaihe". Olemme yrittäneet nyt totuttaa kääpiötä siihen, että ravintolassa kaikilla on omat annokset ja annoskateutta pitää kestää :). Jatkossa kyllä varmaan tilataan lapselle aikuisten menu puolikkaana. Säästyy ainakin vainoharhaiselta lapsen ruokien maistelulta.

    VastaaPoista
  7. Ihan käsittämätöntä! Olen ihmetellyt sitä, että miksi ihmeessä pitää ylipäänsä lapsille olla omat ruokalistat. Ja miksi noilla listoilla on pelkkää roskaa? Ranskalaisia perunoita, nakkeja, nugetteja ynnä muita eineksiä. Tehty halvoista raaka-aineista, täynnä lisäaineita, ja ravintoarvo ihan olematon.

    Meidän lapselle eivät (onneksi) koskaan einekset ole kotona maistuneet, joten vaikea uskoa että ne ravintolassakaan uppoaisivat sen paremmin. Lapsi syö ravintolassa samaa ruokaa kuin aikuisetkin, pienemmän annoksen vain.

    VastaaPoista
  8. Lastenlistan sisällön tietää useassa paikassa katsomattakin; lihapullat, nakit, nuggetit, ranskalaiset ja bolognese. En suostu uskomaan, etteivät lapset suostuisi syömään mitään muuta. Lapset ovat monesti nirsoja, mutta minä ajattelen että aikuisella on paljon vaikutusmahdollisuuksia lapsen makumieltymysten suhteen.

    Meillä ei syödä eineksiä kotona, joten tuntuu tyhmältä lähteä syömään niitä ravintolaan. Onneksi voi tilata puolikkaita annoksia.

    VastaaPoista