Koska elämästä annetaan arvosanoja

Perjantaisin on helpompaa olla hilpeä. Hyvästelin aamulla puurolautasten ääressä istuvat lapset ja lähdin reittioppaan ohjeet puhelimessani seikkailemaan kohti naapurikaupunkia. Justin Timberlake lauloi ja taisin ottaa muutaman vienon tanssiaskeleen Sexybackin tahtiin Munkkiniemen aukiolla, vaikka myöhästyinkin vaihtoyhteydestäni.

Työpäivän ensimmäinen tunti kului yllätyksettömässä palaverissa, jonka aikana tuijotin vieressäni istuvan henkilön kalenterin kanteen liimattua tarraa, jossa todettiin "Elämästä ei anneta arvosanoja." Annan tälle hetkelle arvosanaksi joko seiskan tai kutosen, pohdin mielessäni. Mieliala nousi hetkellisesti, kun palaverista bussille kulkiessani suunnittelin poikkeavani kahvilaan myöhäiselle aamupalalle. Roberts Coffeen muovipussisämpylöiden katseleminen nostatti ainoastaan vitutuskäyrää, joten suuntasin kulkuni ruokakaupan kautta työpaikan sosiaalitilaan ja oman pressopannun äärelle.

Nyt on perjantai, pysyttele kasissa, toistelin päättäväisesti, vaikka kalenteri oli ahdettu tupaten täyteen yhdestätoista neljään ja työkaveri oli liian hidas minun nopealle ajatuksenjuoksulleni. Otin vielä varmuuden vuoksi vähän lisääkin hommaa kello neljän jälkeen, koska koska halusin protestinomaisesti osoittaa aamuisen palaverin toisille osallistujille, että asiat voi hoitaa myös ripeästi. 

Klo 16.30 istahdin päivän viimeisen tapaamisen jälkeen kauppakeskuksen penkille ja hengitin syvään. Valmis. Mielessä kiilui työpaikan perjantaipulloarvonnasta voittamani punaviinipullo ja verkkarit, viikonloppu ja ylityötunneista muodostunut vapaapäivä maanantaina. Laitoin uudelleen Sexybackin soimaan ja harpoin kevyin askelin kotimatkalleni. Katselin bussissa facebookkiin linkatun BB-Nikon Mun synttärit klipin, nauroin ääneen, pääsin kotiin, vaihdoin jalkaan verkkarit, otin ison annoksen poronkäristystä ja lasin punaviiniä. Ehkä kymppi, kun nyt arvosanoja annetaan.