Oltiin viikonloppuna kyläilemässä kaveriperheen luona. Jossakin vaiheessa iltaa kaivettiin lapsille esiin lautapelejä. Touhulan kaupunkiin sijoittuvassa pelissä edettiin hahmonappuloilla tietä pitkin, päämääränä ehtiä syömään retkieväät ennen Juupas ja Eipäs possuja. Jos yksi kilpailijoista ehti ennen muita pelaajia lauttalaiturille, josta lähtevän reitin päätteeksi peli päättyisi, joutui hän odottamaan hitaampia pelaajia, jotta lauttamatka voisi alkaa. Peliä ei voinut voittaa kukaan pelaajista, vaan kisaa käytiin kollektiivisesti Eipäs ja Juupas possuja vastaan. Minulle kerrottiin, ettei pienten lasten lautapeleissä ole nykyään voittajia ja häviäjiä.
Anteeksi nyt vaan, mutta mitä helvettiä. Esikoinen alkaa olla ihan potentiaalisessa lautapeli-iässä ja vanhana Kimble-harrastajana odotan innolla tulevia taisteluita Pop-o-Maticin äärellä. Itse olisin kääntyväinen ajattelemaan, että lapsen on ihan terveellistä oppia, että edes suomalainen ei voi voittaa aina.
Missä vaiheessa lautapelissä toiselle ihmiselle häviämisestä tuli kokemus, jolta lapsia on suojeltava? Traumatisoituuko 4-vuotias, jos hän joutuu toteamaan, että kaverilla oli tällä kertaa parempi noppaonni? Meneekö lapsi häviöstä rikki, vai voisiko hän harmistuksen ja häviöstä aiheutuvan raivon jälkeen todeta, että elämä jatkuu kaverin voitosta huolimatta?
Missä vaiheessa lautapelissä toiselle ihmiselle häviämisestä tuli kokemus, jolta lapsia on suojeltava? Traumatisoituuko 4-vuotias, jos hän joutuu toteamaan, että kaverilla oli tällä kertaa parempi noppaonni? Meneekö lapsi häviöstä rikki, vai voisiko hän harmistuksen ja häviöstä aiheutuvan raivon jälkeen todeta, että elämä jatkuu kaverin voitosta huolimatta?
Meillä on myös kyseinen peli. Enemmän kuin häviämiseltä suojelua, olen ajatellut sen opettavan lapsille tiimihenkeä ja yhdessä tekemisen iloa... mielestäni nekin ovat sellaisia taitoja, joita kaikilla lapsilla ei valitettavasti ole sisäsyntyisenä. Ihan kiva, että tällaisiakin pelejä on nykyään, vaikka kyllähän se häviämään oppiminenkin täytyy opetella; Vaikka pelaamalla perinteisiä pelejä, kuten Kimbleä tai Afrikan tähteä :)
VastaaPoistaMun mielestä tuossa pelissä yhdessä tekeminen on aika keinotekoista, kun ensin pelataan kaikki yksilöinä ja siinä vaiheessa, kun joku on voittamassa, hänet laitetaan odottamaan toisia. Tuntuu vähän huvittavalta.
PoistaRinnakkaispelinä varmaan ihan kiva, kuten yllä sanoi. Mutta ehdottomasti pelien kautta tulee opetella häviämistä, olen täysin samaa mieltä. Eihän se helppoa ole joskus aikuisellekaan mutta elämässä tulee taatusti isompia tappioita vastaan kuin kimblen häviäminen ja pelaaminen on näin täysin hyvä ja jopa lempeä tapa opetella sitä. Eikä se varmaan tarkoita että pitää kuninkaan elkein leuhkia lapselle voittoa, etteikä saisi joskus antaa lapsenkin tarkoituksella voittaa. Lapsen mukaisesti...
VastaaPoistaLautapeleissä on perinteisesti ollut kilpailuasetelma. Tuntuisi samalta, jos jalkapallossa molemmat joukkueet pelaisivat samaan maaliin, ettei kenelläkään tulisi paha mieli.
PoistaMun täytyy vielä pohtia tuota tahallaan häviämistä. Lupaan kyllä käyttäytyä suht koht asiallisesti, jos kimble matsin voitan. :D
Pumpulin makua juu.
PoistaL is for LOSER!!! :D (ja käsimerkki otsaan!)
Mä haen inspiraatiota vanhemmuuteen siitä Ruuvit löysällä sarjan kilpailuhenkisestä isästä. http://www.youtube.com/watch?v=0MigZFRWYHg
PoistaEikös tuossa pikemminkin liittouduta niitä ahnaita possuja vastaan :D
VastaaPoistaen tunne konseptia, joten en osaa tuohon peliin ottaa kantaa. Mutta muistan 80-luvulta, kun pikkusisko suuttui rankasti, jos hävisin jossain pelissä. Ja serkkupoika merkkas afrikan tähden, että voittaisi aina :D
Mä en tiedä, olenko koskaan pystynyt pelaamaan yhtään Monopolia loppuun asti suuttumatta ja lyömättä hanskoja tiskiin. :D
PoistaMe ollaan pelattu tuota peliä tuttavaperheen luona. Ihan sama mitä siellä ohjeissa luki, kyllä meidän nelivuotias osasi kilpailla, että se voittaa joka on ekana lautalla.
VastaaPoistaAfrikan tähti on meidän pelisuosikki. Toisinaan tulee kaamea huuto häviöstä (lapselle siis), toisinaan ottaa tyynesti, riippuu päivästä. Mutta joo, hyvähän sitä häviämistä on harjoitella, itse kunkin.
Nimimerkillä Kimbleä en itekään pysty pelaamaan - se viime metrillä oman nappulan syöminen on vaan liian sietämätöntä.
Totta! Kyllä lapset tajuaa, missä mennään. :D
PoistaMä otan Kimblen todella tosissani. En usko pystyväni löytämään itsestäni niin kypsää aikuista, että pystyisin tahallani häviämään siinä.
Uskon siihen paljon hoettuun klisheeseen, että vanhempien tehtävänä ole opettaa lapsilleen turvallisesti pettymysten sietämistä. Onhan tässä julkisuudessa tasaisin väliajoin puitu näiden aikuisten tempauksia, jotka eivät kestä häviämistä tai pettymyksiä, sitten seurauksena on aggressioita ja väkivaltaa. "Minua ei voiteta, minua ei jätetä." Olen sitä mieltä, että pelit ovat hyvä ja turvallinen tapa opetella kohtaamaan pettymyksiä ja kiukun tunteita.
VastaaPoistaMeillä lapsi on niin pieni, että sääntöjen opettelukin on vielä vaikeaa, joten Junior Aliaskin on lähinnä kuvien merkitysten kyselyä. Odotan kyllä innolla, että päästään pelaamaan tulevaisuudessa!
Se on kyllä mun mielestä totta, että nykyään pelätään liikaa sitä, mitä pettymykset aiheuttaa lapselle ja tuloksena on täysin poissa realiteeteista olevia reaktioita elämän tavanomaisiin vastoinkäymisiin.
PoistaMäkin olen lautapeli-ihmisiä. Mukavaa yhteistä tekemistä.
en tiä traumatisoituuko (en kuiten ite ole), mutta muistan vieläki ko ala- ja yläasteella parila pojala otti esim hävinneessä sählyjoukkueessa ollessaan niin koville että itku pääs :D. Kertoneeko se siitä, että niitten on annettu aina voittaa lautapeleissä..
VastaaPoistaMiehetkin osaavat itkeä! :D
PoistaHah, tunnetaankohan me sama kaveriperhe? Meillä oli nimittäin sunnuntaina kylässä kaveriperhe, jonka kanssa puhuttiin peleistä ja pelaamisesta ja ne esitteli meille Touhula-pelin jossa kaikki voittaa. No, ehkä useampikin lapsiperhe on havainnut kyseisen pelin olemassaolon ja ajautunut siitä laajempaankin pohdintaan voittamisen ja häviämisen teemoista.
VastaaPoistaHuomasin, miten mua pikkasen pisti ärsyttämään lauantaina toisilla lastenkutsuilla kun MUN LAPSI voitti aasinhäntäleikin ja KAIKKI sai palkinnot, siis ihan samanlaiset palkinnot. En ite miellä itseäni kilpailuhenkiseksi, vaan pikemminkin tormakan oikeudentuntoiseksi. Ja tuo melkein soti mun oikeudentuntoa vastaan :D. Onneks mun lapsi on niin pieni ettei se vielä tajunnut kupletin juonta. Muuten se on kyllä kilpailemassa aina, hihkuu voittaneensa syömiskilpailussa veljensä. Me muistutetaan sitä, että syömiskilpailut on kielletty ihan Guinnesin ennätysten kirjaa myöten.
En yllättyisi, jos tunnettaisiin. Helsinki on sen verran pieni paikka. Mutta me kyllä oltiin myös sunnuntaina kyläilemässä. :)
PoistaJa kyllä voittajalle täytyy olla paremmat palkinnot!!! Todellisuusterapiaa tarvitaan!!! Vain yksi voi voittaa!!! :D
Mä taas tykkään Touhulapelistä eikä se yhdessä maaliin meneminen mielestäni ole päälle liimattua, tehdäänhän siinä etenemisvaiheessakin yhteistyötä (Luru lude -kortit eli kaikki etsivät kuvia ja etenevät saman verran, possun tullessa taas yhteisestä piknikkorista otetaan pois eväs). Meillä on toinenkin yhteistyöpeli, Hedelmätarha (tai oikeastaan kaksi eli ihan pikkuisten versio pelistä sekä aito versio), ja 28 pelin joukossa nuo pelit tuovat mukavaa vaihtelua veriseen tai ainakin hyvin äänekkääseen taisteluun voitosta. Varsinkin kun päivät ovat muutenkin täynnä kilpailua, kuka eka ruokapöydässä, kotiovella, kylpyammeessa, sohvalla, kummalla on isompi lumikasa, korkeampi palikkatorni, hienompi piirustus jne jne.
VastaaPoistaAnyway, me likes Touhula.
-nonni
No joo. Hyväksytään tämä vasta-argumentti. :D
PoistaJa kumpi on kauniimpi, kumpi katsoo televisiota lähempää, kumpi saa ensimmäisenä ruoan lautaselle tai maidon mukiin, kumpi saa ensimmäisenä hammastahnaa harjaan. Ihminen on ihmeellinen.
Meidän kohta 4v. ei vielä oikein ymmärrä, mitä voittaminen tarkoittaa. Kun me pelataan jotain ja joku voittaa, hän yleensä jatkaa peliä päästäkseen itsekin perille. En ole tätä kieltänyt, vaikka olenkin yrittänyt selittää, että yleensä sitten aloitetaan vaikka alusta, kun joku pääsee maaliin. Kimblessäkin peli vaan loppuu, kun toinen saa nappulat kotiin...pitäisiköhän ruveta vähän enemmän hehkuttamaan sitä voittamista? :D
VastaaPoistaRupeatte vaikka pilkkaamaan häviäjiä, niin kyllä se lapsi siitä oppii. :D
Poista