Kuluneen puolen vuoden aikana on kaveripiirissä tapahtunut monia töihinpaluita. Kotivuosia on ollut takana sen verran, kuin mitä kahden lapsen saamiseen parin vuoden ikäerolla menee. Yksi päivitti CV:hen kotiäitivuodet ja mitä kotiarkeen on kuulunut, yksi sai työhaastattelussa tiukkasävyiset ohjeet, ettei kotona vietetyistä vuosista saisi mainita haastattelun aikana sanallakaan. Minä kirjoitin neljän vuoden kotiäitiyden päätteeksi työhakemuksen, jossa naamioin univajeisena hiekkalaatikon reunalla vietetyt vuodet opintovapaata muistuttavaksi ajanjaksoksi. Menin työhaastatteluun, eikä taukoa työurassa otettu edes puheeksi. Uskon, että ajanjaksosta vallitsi meidän naisten välinen yhteisymmärrys. Hakemaani työhön etsittiin ihmistä, jonka tehtävänä oli kehittää uudenlainen palvelumuoto, ja uskon ajatusteni ja ideoideni painaneen vaakakupissa enemmän kuin se, että olin edeltävinä vuosina käyttänyt energiani etupäässä rattaiden työntelyyn.
Työvaatteista taas: bomber takki French Connection
Onneksi työllistyminen tapahtui nopeammin kuin osasin toivoa. Yksi hakemus, yksi haastattelu ja tuloksena työpaikka, joka vie minua uralla eteenpäin suurin askelin. Jos työllistyminen olisi ollut hitaampaa, olisivat ajatukset kotivuosista olleet varmasti varsin toisenlaiset.
Olisi todella mielenkiintoista kuulla, miten teidän muiden työllistyminen kotiäitivuosien jälkeen on mennyt. Onko vanhaan työpaikkaan paluu sujunut jouhevasti? Onko uusi työpaikka löytynyt joutuisasti? Oletko jumittunut kortistoon ja kironnut valintojasi? Onko työhaastattelussa vähätelty vai jätetty huomioimatta kotivuodet? Tarinat jakoon!
Saako tässä kertoa, että muuten on mennyt ihan hienosti (mun kotiäitivuosista ei kyllä voi puhua, kyseessä oli alle kaksitoista kuukautta kestänyt setti), mutta että äitiysloman jälkeen hommmia puoli vuotta katseltuani en ole enää aivan varma siitä, haluanko tehdä tätä työtä kovinkaan kauan.
VastaaPoistaOikeasti kiinnostava vaihtoehto vaan tarkoittaisi paluuta perustutkintohommiin, helvetillistä pääsykokeisiin lukemista ja elintason melkoista laskua toviksi.
No kerro nyt sitte.
PoistaAlat vaan opiskella ja elät uuden nuoruuden. Meet vaikka baariin töihin. :D
Mä kyllä luulen, että aikuisena täysipäiväinen opiskelu olisi ihan helvetin paljon tehokkaampaa, kun ei olisi niitä muita menoja niin paljon. Eli siitä vaan.
Minä olin ensimmäisellä kierroksella kotona vajaan 1,5 vuotta. Muutin sen aikana toiselle paikkakunnalle ja vaihdoin työpaikkaa isosta kansainvälisestä korporaatiosta huomattavasti pienempään putiikkiin. Jatkoin periaatteessa samanlaisia hommia, projektien koko pieneni radikaalisti, ja tästä syystä tuntui, että otin ison askelen uralla taaksepäin. Pienemmällä paikkakunnalla työllistyminen ei ollut itsestään selvää, työpaikan saaminen oli kuitenkin iso juttu.
VastaaPoistaEdellisessä työpaikassa minulle kaavailtiin uusia tehtäviä ja tavallaan ylennystä, sitten tuli äiitysloma. Nyt uudessa työpaikassa kävi samalla tavalla, joten kyllä, minusta tuntuu, että äitiyslomat ovat tulleet uran kannalta huonoon saumaan.
Liinan tavoin en minäkään työtäni suuresti rakasta. En ole keksinyt, mikä sitten olisi mielekkäämpää. Olen ollut luvattoman laiska oman osaamisen ylläpidossa. Olen lukenut ehkä yhden ammattikirjan kvartaalissa kotona ollessani. Tuntuu, että oma osaaminen alkaa olla säälittävän vanhentunutta.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että myös pidemmältä hoitovapaalta voi päästä hyvään duuniin. Jos on motivaatiota sekä tuoretta osaamista ja näkökulmia, niin joo. Jos taas ei itsekään tiedä mitä haluaa ja osaa, niin hyvän työpaikan saaminen ei ole helppoa.
Kuulostaa, että sinä Liisa olet tosi innoissasi uudesta työstä ja se on kadehdittavaa!
Tavallaan tuntuu ihan hassulta pohtia, että mitä työelämässä on menettänyt lasten takia, mutta jos sattuisi joskus vaikka avioeroamaan, tulisi varmaankin mieleen, miksi minä olen ollut se, joka on ottanut taloudellisesti takkiin lasten takia.
PoistaTyö on kyllä itselle tärkeä ja merkityksellinen. Siitä olen tosi iloinen.
Mun ajatukset noista "menetyksistä" on kaksijakoisia. Mahd. uraliikkeiden mukana olisi tullut reilusti ylitöitä ja älytöntä kiirettä jne., mitä en tällä hetkellä kokisi kovin mielekkäänä suorittaa.
PoistaUskon, että tässä ehtii vielä yhtä sun toista, tiedä vaikka seuraan Liinaa baaritiskin taakse ja fuksiaisiin. :D
Se on kyllä totta, että tasapainoilua perheen ja työn välillä kyllä tarvitaan.
PoistaIhmiset on hirveän erilaisia, itse olen suurimmassa rauhassa kun nyt olen myöntänyt itselleni, että en ole TODELLAKAAN uraorientoitunut ihminen ja jäin nyt 2-vuotiaan poikani kanssa kotiin niin kauaksi aikaa kuin sielu sietää. Viimeistään eskarin alkaessa kätilöstä terveydenhoitajaksi vaihtunut tutkinto pitää suorittaa loppuun. Toista lasta ei ole näillä näkymin tulossa. En jaksa murehtia tulevaisuutta, meillä on tarpeeksi omaisuutta josta riittää minullekin jos ero tulisi. Tosin meillä se ero kolkuttelisi nopeammin ovella, jos molemmat kävisivät töissä ruuhkavuosien kaltaisesti (sitäkin on kokeltu, onnettomia aikoja ne!). Ehkä oma "uhrautumiseni" voidaan nähdä aika ultimatena, mutta toisaalta tämä on se mitä elämältäni oikeasti olen aina halunnut. Kyllä nuorempana kaavailin jotain hienoa uraa itselleni, mutta pian se ei enää tuntunutkaan ollenkaan omalta ;) Ehdin tekemään töitä sitten 40-kymppisenä aikuisen lapsen äitinä. Ja onneksi nykyään voi aina kouluttautua uudelleen!
VastaaPoistaJa stiä en missään nimessä usko, että ikinä katuisin valintaani viettää aikaa lapseni kanssa. Päinvastoin, olen katunut joka ikistä työharjoittelua, jossa olen ollut lapseni ollessa pieni...
PoistaIhmisillä on tosi erilaisia suhtautumisia työntekoon, eikä siinä ole mitään väärää. Hieno tilanne teillä, jos pystyt olemaan kotona niin pitkään kuin haluat. Eikä se muutama vuosi poissa töistä ole todellakaan kuin murto-osa työvuosista, joita on vielä paljon edessä.
PoistaMäkään en usko, että tulisin koskaan katumaan sitä, että olin kotona 4 vuotta. Nyt kun on huomannut, miten vähän apsia näkee kokopäivätöissä ollessa, olen ehkä entistä tyytyväisempi, että olin kotona aika pitkään.
Itselläni töihin paluu meni ihan moitettoomasti, tottakai aluksi panikoin, mutta sen verta hyvin oli kaikki takaraivossa, että kyllä ne sieltä palautuivat neljänkin vuoden jälkeen. En kummemmin pitänyt työstäni, työkaverit olivat onneksi loistavia. Noin neljä kuukautta pakerrettuani tärppäsi ja pääsin paljon mielukkaampaan työhön. Haastattelussa kotona olo vuosiani ei edes kyseenalaistettu ja myöhemmin esimieheni on sanonut, että tietenkään moiset asiat eivät saa vaikuttaa haastattelu tilanteessa vaan persoona ja hänen työhalunsa ovat ratkaisevassa asemassa. Olin siis vissiin sopivasti epätoivoinen :D
VastaaPoistaOnneksi ovat aika harvassa ne kokemukset, että kotonaolovuosia on työhaastattelussa vierastettu.
PoistaMä en ole vielä palaamassa ja olenkin ollut kotona vasta vuoden. Mutta sos&terv.alalla on se "hyvä puoli", ettei tarvitse miettiä, jääkö mm. palkkakehityksessä jälkeen, koska se palkka vain nyt on a. huono ja b. ei nouse, vaikka miten rehkisit. Eli kotona oleminen vain vahvistaa sitä, että jaksat sitten (ehkä)muutaman vuoden lisää kuunnella ihmisiä, kun olet saanut myös pitää taukoa työelämästä. Ehdin olla työpaikassani 5 vuotta, eli myös jonkun näköinen pieni ammattitaito ja rutiini ehtivät myös kehkeytyä ja onhan siitä elämänkokemuksesta aina enemmän hyötyä kuin haittaa tuolla alalla.
VastaaPoistaTiina
Mutta kyllähän kuntapuolella tulee lisiä työvuosien mukaan ja lomapäiviäkin saa kai enemmän. Että kyllä siinä vähän kärsii. Mutta sosiaali- ja terveyspuoli on kyllä onneksi ala, jossa ei kai ikäsyrjintää kamalasti ole.
PoistaKokemuslisät tulevat 5 ja 8 vuotta työssä olleille ja sain juuri tuon 5 vuotislisän, eli tulevaisuuden palkan korotus niiden perusteella tulee olemaan 3% 8 vuoden kohdalla. Siitä en ole varma lasketaanko ikälisiin palveluajaksi myös äitiysloma ja vanhempainrahakausi, koska ne ainakin kerryttävät lomia.
PoistaNo se tulevaisuuden eläke on sitten eri asia, jos me nyt enää päästään siinä vaiheessa eläkkeelle tai onko edes koko eläkejärjestelmää siinä vaiheessa...
Tiina
Mulla on vähä erilainen tarina. Ensimmäisen lapseni sain, kun vielä opiskelin amk:ssa. Poika oli isänsä kanssa kotona sitten sen aikaa, kun suoritin viimeisen harjoittelun ja valmistuin 2011 marraskuussa restonomiksi. Sitten saimme miehen kanssa molemmat töitä, ja poika lähti hoitoon 1,5 vuoden iässä. Tulin sitten viime keväänä raskaaksi, ja työt loppuivat kun sesonki loppui (huhtikuun lopussa). Olin työttömänä äitiyslomaan asti ja nyt sitten äitiyslomalla heinäkuun loppuun. Sen jälkeen aion vielä olla hoitovapaalla. Työpaikkaa ei siis ole tiedossa, ja työurakin niin lyhyt (olen kyllä tehnyt joka kesä ja joulu töitä kun vain olen voinut, plus pitäny välivuotta, jolloin tein töitä), että saa nähä mistä sitten löytää niitä töitä. Mutta en murehi sitä vielä.
VastaaPoistaEi kai se etukäteen murehtiminen mitään auta. :)
PoistaValehtelisin jos väittäisin, ettei mua stressaa se, ettei mulla ole työpaikkaa, johon palata äippälomalta ja hoitovapaalta. Olen alalla, joka menee aika nopeasti eteenpäin enkä itsekään tiedä, miten tulen mahdollisissa tulevissa hakemuksissa vakuuttamaan ketään, että olen vielä ihan kelpo kamaa työmarkkinoilla. Olin vielä ennen äippälomaa vuoden friikkuna kotona enkä tiedä miten todistan sitäkään, että olen sen vuoden aikana tehnyt yhtään mitään.
VastaaPoistaNo, toisaalta näyttää siltä, ettei omalla alalla ole enää edes työpaikkoja, kun väkeä potkitaan koko ajan pihalle, joten voi olla, että hakemuksen kirjoittaminen ei edes tule olemaan isoin murheenkryyni. Tuntuu kyllä vähän pahalta ajatella, että joutuisi kunnolla työttömyyden kurimukseen.
Kurja tilanne. Jospa suhdanteet ehtisivät muuttumaan...
PoistaItse juuri omassa blogissani avauduin töihin paluuseen liittyvistä ahdistuksista huiman kahden työpäivän jälkeen. Minulla ongelma on se, että työpaikka sinänsä on erittäinkin kiinnostava, mutta jouduin palaamaan tehtävään, jota olen viimeksi hoitanut 4 vuotta sitten ja viimeiset 2 vuotta ennen äitiyslomaa olin haasteellisemmissa hommissa. Se oli kuitenkin sijaisuus, joten nyt oli palattavaa sinne lähtötasolle. Minun luonteella tätä on hankala sulattaa, koska tuskastun ja epämotivoidun välittömästi, jos haasteita on liian vähän.
VastaaPoistaOmalla kohdallani voin sanoa, että äitiysloma katkaisi urakehitystä eli varmasti kuluneiden 1,5 vuoden aikana olisi eteen tullut uusia haasteita, ellen olisi ollut kotona. Ehkäpä niitä sitten tulee jatkossakin. Vaikka toki jatkossa lapsi on ykkössijalla, joten pitää vähän harkita miten paljon haasteita työelämässä on järkevä ottaa. Ehkä lapsen kasvaessa vähitellen enemmän..?
Kai se takapakki tasoittuu työvuosien myötä, kun pääsee taas vauhtiin. Mä luulen, että kun lapset kasvaa ja on enemmän kiinni kavereissaan, on työhön panostaminen helpompaa.
Poista