Täytyy myöntää, että elän välillä sitku elämää -lähinnä lasten kasvuun liittyen. Mitä vanhempi, sen parempi.
Yksi virstanpylväs on tullut vastaan hiljalleen ja melkein huomaamatta: 2 ja 4. Silloinhan tämän elämän pitäisi jo helpottaa. Sit ku molemmat kävelee, ymmärtää puhetta, syö ite ja puhuu. 1,5 vuotta sitten odotin näitä aikoja väsynyt epätoivo silmissäni. Ja nyt ollaan siellä. Viikonloppuna purettiin vihdoin pinnasänky ja tilalle kannettiin isojen tyttöjen versio. Täysimittainen sänky tosin saa pienen 90 senttisen näyttämään entistäkin pienemmältä.
Jatkan kuitenkin edelleen samaa kaavaa. Sitku kesällä jätetään vaipat pois, sitku syksyllä ei enää tarvita rattaita, sitku päiväunet jää pois. Toisaalta huomaan joka kerta huokaavani helpotuksesta, kun katseeni pysähtyy kadulla tuplarattaita työntävään naiseen. Onneksi ei enää koskaan, ajattelen.
Niin se elämä vaan etenee itsestään. Vaikeat vaiheet loppuvat ja uudet ajat alkavat. Tätä kirjoittaessa tuli jotenkin juhlallinen olo. Hipsin hetken mielijohteesta hakemaan kaappiin unohtuneen cavan ja juhlistan yksikseni sohvan nurkassa viimeistä alkavaa viikkoa 1-vuotiaan äitinä. Ja kiroilen pian 2-vuotiaan jo melkein tunnin jatkunutta nukahtamiskiukkua. Sitku molemmilla on uhma ohi,huomaan ajattelevani.
Yksi virstanpylväs on tullut vastaan hiljalleen ja melkein huomaamatta: 2 ja 4. Silloinhan tämän elämän pitäisi jo helpottaa. Sit ku molemmat kävelee, ymmärtää puhetta, syö ite ja puhuu. 1,5 vuotta sitten odotin näitä aikoja väsynyt epätoivo silmissäni. Ja nyt ollaan siellä. Viikonloppuna purettiin vihdoin pinnasänky ja tilalle kannettiin isojen tyttöjen versio. Täysimittainen sänky tosin saa pienen 90 senttisen näyttämään entistäkin pienemmältä.
Jatkan kuitenkin edelleen samaa kaavaa. Sitku kesällä jätetään vaipat pois, sitku syksyllä ei enää tarvita rattaita, sitku päiväunet jää pois. Toisaalta huomaan joka kerta huokaavani helpotuksesta, kun katseeni pysähtyy kadulla tuplarattaita työntävään naiseen. Onneksi ei enää koskaan, ajattelen.
Niin se elämä vaan etenee itsestään. Vaikeat vaiheet loppuvat ja uudet ajat alkavat. Tätä kirjoittaessa tuli jotenkin juhlallinen olo. Hipsin hetken mielijohteesta hakemaan kaappiin unohtuneen cavan ja juhlistan yksikseni sohvan nurkassa viimeistä alkavaa viikkoa 1-vuotiaan äitinä. Ja kiroilen pian 2-vuotiaan jo melkein tunnin jatkunutta nukahtamiskiukkua. Sitku molemmilla on uhma ohi,huomaan ajattelevani.
Hehheh, tutun kuuloista. Suurin "sitku" meillä on ollut "sitku lapsi osaa nukkua ja ei enää väsytä saatanasti". Siihen ne oikeastaan on sitten jääneet, yhden lapsen kanssa on sen jälkeen hävettävän helppoa :) Isomman kanssa on niin paljon kivempaa, kuin möllöttelevän öisin 1h välein tissiä syövän vauvan kanssa! En ikävöi!
VastaaPoistaToi sun mainitsema sitku on se piinallisin odotus. Olen kokenut pientä kohtalon ivaa, kun lapset ovat alkaneet nukkua yli seitsemään vasta minun mentyäni töihin ja kun joudun nousemaan itse kuuden jälkeen. :)
PoistaEn olekaan pitkään aikaan muistanut lukea blogiasi. Seurasin jossain vaiheessa ahkerasti. Meillä on kotona melkein 4v. ja melkein 9kk. Ja huomaan olevani just samanlainen "sitkuttelija". :) Parempi olis vaan tyytyä siihen, miten asiat just nyt on. Aina tulee uutta haastetta eteen...
VastaaPoistaNäinhän se on, haasteet vaan muuttuvat. :)
Poistamä just tänään mietin, että "sit kun nämä on 2 ja 4 niin elämä on helpompaa."
VastaaPoistaJa meillä on muuten kuivaksi opettelu menossa siinä vaiheessa, että vaippa otettiin pois ja nyt se saa lorotella ties minne (housuunsa) ja toivotaan että edes osa pissoista pääsisi pottaan asti. Tuntuu toimivan, vaikka joka toinen päivä epäilen että tuleeko tästä oikein mitään.
Moni sanoi, että päiväkodissa ryhmäpaine auttaa, mutta kakkosella on toistaiseksi ollut vain yksi hoitokaveri, joten ei ole painetta tai intoa potalla istumiseen näkynyt. Esikoisen kanssa otettiin vaipat kertaheitolla kokonaan pois, kun ilmat lämpeni ja vaatekerrokset siinä samalla. Saa nähdä, meneekö samaan tahtiin toisellakin kerralla.
PoistaSitkuus kuuluu elämään. Itse olen sen ajatuskaavan suurkuluttaja... Esikoinen on 2,5 ja toinen syntymässä pian. Rehellisyyden nimissä olen nytku -elämänasenteen kannattaja. Olen huomannut, että tyydyttävään mentaalisen tasapainoon pääsee lisäämällä omaan elämäänsä ajatuksen negatiivisesta lisämausteesta. Eikä paljoa tarvitse, niin huomaa kuinka mallillaan asiat ovat juuri nyt. (Paitsi tämä älytön iltahikoilu, josta pääsee pian eroon, sitku lapsi syntyy)...
VastaaPoistaEli: ihanaa että jaksan viettää päiväni touhukkaan pojan ja ison mahan kanssa, ihanaa että nukun yöni suht hyvin, ihanaa kun olemme terveitä ja saimme syödäksemme mieheni tekemää äärettömän hyvää katkarapuwokkia :)
Hyvä asenne! Ainakin näin jälkikäteen muistelen, että aluksi kakkosvauva nukkui päivisin niin paljon, että kahden lapsen arkeen sai pehmeän laskun.
PoistaHyvältä kuulostaa!
VastaaPoistaMulla on tällä viikolla ollut 2x2h harrastusta ja 3h meni äsken kaupungilla-miehen ekat sanat oli että se on ihan täynnä noita lapsia kun ne vaan tappelee ;) ei se taidakaan haluta kotiin jäädä, vaikka sitä ajatteli. Hain lapsille 12.8 alkaen koulu/eskari/päiväkoti-paikat. NIISK!
Noni! Lähtölaskenta alkaa! :)
PoistaMeillä on ollut hetkittäin jopa nytku-tunnelmia, vaikka nuorimmainen täytti juuri 1v4kk ja esikoinen on pian 5v. Vauvavuosi tuli pääosin valvottua herkkäunisen vauvan vuoksi, ja tuli todettua, että allekirjoittanut kuuluu heikkohermoisten heimoon. Valitettavasti. Siihen porukkaan, jotka rähjää ja räyhää, kun sitä -tun rukkasta ei löydy lähdön hetkellä. Inhoan sitä piirrettä itsessäni niin. Eikä unenpuute ole mikään hyväksyttävä syy.
VastaaPoistaKun katkaisin maitohanat kokonaan pari kuukautta sitten, meillä alettiin nukkua. Erittäin makeasti. Kuopus nukkui tuolloin ekan yönsä ikänä heräämättä..
Tytöt leikkivät ajoittain yhdessä ihan sovussa- vaan kikatus kuuluu, ja elämä tuntuu ihan rauhalliselta. Yksivuotiaan minä-ite-eka-uhma on nostamassa tosin päätään, mutta silti uskallan huokaista tuon ekan etapin suorittamisesta. Niitä etappejahan tosin riittää.
Kyllä siinä 1 vuoden kohdallakin oli jo voittajafiilis. Ja vapaus alkaa, kun syöttöhommat loppuu.
PoistaMeilläkin menee leikit jo aika hyvin yhteen ja onnistuvat jopa jo sopimaankin jotain riitoja keskenään.
Mietin kuopuksen syntymän jälkeen reilun kuukauden että sitku se nukkuu paremmin/seurustelee enemmän/syö harvemmin jne. Vastasyntyneet ovat suloisia, mutta se eka kuukausi on minulle vauvavuodessa se pahin, siinä kauheessa hormonimytäkässä ja univelassa olen vain täysin pihalla. Nyt olen jossain pumpulivaiheessa jossa surkuttelen kuinka nopeasti aika menee ja kuinka nopeasti vauva kasvaa, mutta pari kertaa viikossa vedetään esiin aina se "sitku" - kortti, viimeksi "sitku se kasvaa, kasvaa oma aikakin.."
VastaaPoistaOn se alku kyllä melkoinen rysäys, kun täytyy taas totutella vauvan tahtiin menemiseen. Mutta myös se oli ikimuistoinen ja huikea tunne, kun imetys väheni ja pystyi lähtemään kotoa sen enempää asiaa valmistelematta. Vapaus!!
PoistaKun nuorin on 2v kotona on kivointa :) nukkuu edelleen päiväunet, syö itse, saa irti harrastuksista enemmän ja voi jopa keskustella. Ja imetys tms ei sido enää, joten äitikin voi mennä miten haluaa-ja ihan yksin :)
VastaaPoistaSe on kyllä ihan mukava ikä tuo 2. Jos jättää ne käsittämättömät kilahdukset huomioimatta. :)
PoistaNo tuosta tunteesta ehkä sitten juuri tietää, että lapset on nyt tässä. Tuosta helpotuksesta. Itseäni "vaivaa" vauvankaipuu vaikka lapset ovat aika samanikäiset kuin sinulla. Meille on nyt kolmas tulossa kesällä (lapset nyt tasan 2 ja 4), ja yhtenä syynä on just se, että minä katson niitä tuplarattaita kaiholla ja pienellä surulla että vauva-aika on ohi, ja kun näen kaupungilla itkevän vauvan, en koe helpotusta, vaan kaipuuta... Jotain puuttuu vielä, se on vaan se tunne, ja lohdullista, että ajatukset ehkä vaan kääntyy noin kuten sinulla, kun se perhe on kasassa. Käytännön elämähän on mukavan helppoa jo, ja tuntuu järjettömältä haluta taas uutta lasta, mutta huomaan ajattelevani aivan eri tavalla kuin sinä. Olenko NYTKU-ihminen?! Oikein toivon, että kun kolmas on samanikäinen kuin kakkonen nyt, että saisin ajatella samoin kun sinä, helpotuksella lasten kasvusta ja siitä että se elämänvaihe on ohi, konkurssihan tässä muuten tulee! :D Ja ei, ei tässä mtään ruusuisia kuvia pikkulapsiajasta ole päässyt tulemaan, vaikka meillä vaikkarumba on jo pienemmänkin kohdalla ohi, yövalvomisia on jatkunut koko hänen elämänsä ajan ja jatkuu edelleen. Silti haluaisin aina pitää hänet tällaisena pienenä, hullua!
VastaaPoista