Muistipeli

Avatessani alkuviikosta päiväkodin porttia puoli viiden aikaaan, alkoi päiväkodin ovesta tuleva nainen huudella minulle tuttavallisesti. Muutaman sekunnin ajan mietin, kuka nainen on. Hetkeä myöhemmin, hänen kertoillessaan lapseni päivän kulusta, tajusin, että hän on lapseni omahoitaja. Jos hän olisi tullut minua vastaan kadulla, en olisi katsonut häneen kahdesti.

Astuessani illansuussa päiväkodin pihalle, katselen paikalla olevia aikuisia arvioiden, onko  kyseessä jonkun toisen lapsen vanhempi, vai mahdollisesti päiväkodin henkilökuntaan kuuluva ihminen. En muista kenenkään nimiä, en muista työntekijöiden kasvoja. Tuijotan heitä hämmentynyt hymy huulillani ja yritän tulkita käytöksestä ja puheesta, olemmeko tavanneet koskaan aiemmin.

Kun jotkut esittävät arvioita päiväkodin henkilökunnan laadusta ja ihanuudesta, minä yritän hahmottaa miltä he näyttävät. Saatuani päiväkotipäivän päätteeksi raportin "tosihyvinonmennyt", en oikein osaa jäädä smalltalkkaamaan, vaan haluan lähteä kotiin. 

Miten ihmeessä opin muistamaan työntekijöiden nimet? Miksei heillä ole nimikylttejä? Vihataanko minua, kun en ole kiinnostunut pitemmistä lörpöttelyistä päivän päätteeksi? Kuinka pitkään voin vedota pimeään vuodenaikaan ja tuudittautua siihen, että eihän sitä pimeässä voi kenenkään kasvoja tunnistaa?

Muistan ainakin kaksi henkilöä, jotka ovat pyytäneet työvaatekuvia. Tässä siis kylkiäisenä yksi. Jakku on ostettu French Connectionin alesta. Merkki on itselle mieluinen, mutta vähän tyyris. Kun aleprosentit liikkuvat akselilla 70%, voi merkiltä tehdä ihan kohtuuhintaisia ja mieleisiä löytöjä. En ole perinteinen jakkutyyppi, mutta kukallinen puuvillajakku saa olemuksen astetta asiallisemmaksi mustien pillifarkkujen parina.