maanantai 5. marraskuuta 2012

Tutkitusti onnellisin

Jos olisin Tom Cruisen vaimo, olisi tänään aamupalalla ollut painostava tunnelma. Me molemmat tietäisimme, että loppu on lähellä. -Tomin avioliitoilla on tapana päättyä, kun nainen täyttää 33 vuotta.

Aamulla avasin tietokoneen ja katsoin googlesta, mitä 33-vuotiaana tuo tullessaan. Haun  perusteella voi todeta, että tässä iässä voi ostaa vartalonmyötäisen mekon ja näyttää siinä hyvältä, voi pohtia, onko liian vanha saamaan paljon lapsia tai vaihtoehtoisesti tekeytyä Norjassa 13-vuotiaaksi koulupojaksi. Tämä ikä ei siis suoranaisesti sulje pois kovinkaan paljon vaihtoehtoja. Iloisin uutinen oli kuitenkin se, että ihminen on onnellisimmillaan 33-vuotiaana. Ja mitäs tässä valttamista olisikaan -nyt on tarpeeksi vanha, tietääkseen oman arvonsa, eikä ole toisten mielipiteiden vietävissä. On oppinut, että kaikenlaisesta sitä ihminen selviää ja että edessä on vielä mahdollisuuksia vaikka mihin.


Tämän päivän jännitysmomentti on vielä edessäpäin. Eilen illalla katselin hiljaa, kun mies hillosi keittiössä mansikoita ja keitteli kasaan limellä maustettua vaniljakreemiä. Vastasin vain yhteen leivonta-aiheiseen kysymykseen -Onko kakkutaikinan muna-sokerivaahto valmista silloin, kun kulhon voi kääntää ylösalaisin?

Illalla maistan kakkua ja olen kiitollinen tästä kaikesta.

13 kommenttia:

  1. Onneaonneaonnea! Ihana kirjoitus. -miimu

    VastaaPoista
  2. Ilmankos olen ollut tänä vuonna niin onnellinen :)

    Ihanaa syntymäpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onnea täältäkin!

    Nuo "tutkimukset" on tosiaan mukavan piristäviä. Varsinkin jos sattuu olemaan oikean ikäinen. Itse iloitsin alkusyksystä tästä uutisesta:

    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/oletko-39-vuotias-elat-ihmisen-parasta-aikaa/2012/09/1616010

    Tosin kohta tuon jälkeen itselle tuli vuosia mittariin yksi lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tarkoittaako tämä nyt sitä, että nämä tutkimustulokset kumoavat toisensa? :D

      Poista
    2. Tai ehkä onni ja elämän paras aika ovat eri asioita...? ;)

      Poista
  4. Sulla onkin sama synttäripäivä kuin mun miehellä! Multa jäi kylläkin tänä vuonna kakku leipomatta. Flunssan kourissa puolivuotiaan kanssa ei paukut riittäneet enää leipomiseen. Jääkaapissa tosin on vielä perjantaista viisveehääpäivämutakakkua, se riittäköön. Lahjakin menee babybrainin piikkiin - hankin melkein samanlaisen vaatteen kuin hänellä jo on... Ilmankos se näytti etäisesti tutulta, kun sen kaupassa bongasin :D

    Pakko myös lausua kiitokset loistoblogista! Olet antanut minulle reilun viikon imetysviihdykkeet, kun olen lukenut kaikki postaukset läpi. Hyvä suomen kieli, loistava huumorintaju ja sopivan löysäpipoinen asenne koukuttivat.

    Olet mun uusi idoli ja sait vakilukijan :)

    Mari S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos on hyvä vaate löytynyt, eihän sitä kannata lähteä tyyliä muuttamaan. :D

      Kiitos ilahduttavasta palautteestasi! Ja tsemppiä sinne flunssakauteen.

      Poista
  5. Onnea! Olipa hassu yksityiskohta Cruisen eroista :D

    VastaaPoista
  6. Myöhästyneet onnittelut synttärin ja uuden duunin johdosta!!! Vaikutat blogin välityksellä niin skarpilta tyypiltä, että ei mikään ihme että sut napattiin back to business in no time. Mä ainakin tän muutaman kuukauden kokemuksella ra-kas-tan olla taas töissä ja ulkoistaa lapset (hyvään) hoitoon kahdeksaksi tunniksi per päivä. Myös mun oma laatutasoni äitinä on noussut selkeästi ;) Mut valitettavasti on pakko myöntää, että pimeä syksy ja haalaripukeminen kahdelle on edelleen yhtä vittumaista.
    t. Laura-fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Se on kyllä totta, että siitä pukemisesta ei vaan pääse. Onneksi vanhemmat lapset ovat jo melko omatoimisia.

      Poista