Kun olin ala-asteella, syksyn ikävin puoli oli pipopakon alkaminen. Säiden kylmettyä välitunnille oli pakko laittaa pipo ja se oli noloa. Pipon pitäminen ei siihen aikaan olut vielä kovassa huudossa. Joskus, kun ilma oli aamulla kylmä, kuljin koulumatkan pipo päässä ja tungin sen sitten reppuuni koulunpihan lähestyessä. Kovikset kun kulkivat paljain päin. Sittemmin olen muuttanut käsitystäni siitä, ketkä ovat kovia tyyppejä ja ketkä eivät. Pipon pitäminen ei liity asiaan juuri mitenkään. Uskon myös, ettei kouluissa enää näinä päivinä tuskailla sen kanssa miten lapset saataisiin pitämään pipoa. Ongelma on varmaankin päinvastainen.
Minä aloitin pipokauden tänään. Syksyinen ilma oli mitä parhain. Aurinko paistoi ja olimme kääpiön kanssa katselemassa keskikaupungin lasten ihmeteltäväksi kärrättyjä maatilan eläimiä. Ilman kirkkaudesta huolimatta hyytävä tuuli sai vetämään päähän ensin hupun ja hieman myöhemmin pipon. Täytyy kyllä myöntää, että vilkuilin ensin ympärilleni ja tarkistin onko kellään muulla aikuisella pipoa. Alitajunta pakottaa ilmeisesti edelleen kuulumaan kovisten porukkaan.
Olenpa sitten kovis tai urpo, olen ollut ahkera. Olen kutonut kunnon kotiäidin tavoin itselleni ja lapselleni villamyssyt talveksi! Itselleni myös kaulaliinan. Pipon ja huivin pehmeä merinovilla lämmittää sopivasti syksyn kirpeässä ilmassa. Lapselle aion laittaa säiden kylmetessä kypärämyssyn pipon alle. Aikuisille niitä ei varmaan valmisteta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti