Kumpi tuo on?

Yksi hienoimmista lapsen kehitykseen liittyvistä vaiheista on minulle ollut lapsen puhumaan oppiminen. Minä nautin enemmän hieman varttuneemman lapsen kanssa olemisesta. Vauvan kanssa aika kului lähes yksinomaan huoltotoimissa. Tuntuu mukavalta, kun voi jo vähän jutella oman lapsen kanssa.

Tämä kehitysvaihe, kuten useimmat muutkin, avaavat jälleen ihan uudenlaisten ongelmien ja pohdintojen arkun. Lapselle kun pitää jatkuvasti nimetä asioita. Olen huomannut etten tiedä monienkaan asioiden nimiä. Miksi kutsutaan sitä rinkulaläpyskää, jolla avataan juomatölkki? Erilaiset kaivin- ja työkoneet ovat aivan oma lukunsa. Minä olen päättänyt kutsua niitä kaikkia traktoreiksi. Richard Scarryn kirjat aiheuttavat myös päänvaivaa. Ne kun ovat täynnä kaikenlaisia nakkiautoja ja omenataloja. Hyvin hämmentävää.

Pohdintaa on aiheuttanut myös sukupuolien nimeäminen. Minä olen aina naureskellut sukupuolineutraalia kasvatustapaa ylläpitäville vanhemmille, jotka eivät suostu kertomaan kysyjille tai lapselle itselleen, onko lapsi tyttö vai poika. Nimeksi lapselle on annettu Ruu tai jotain yhtä hämmentävää. Onkin huvittavaa huomata, että minäkin mietin onko kääpiölle osoitettava toisia lapsia pelkästään yleisnimellä lapsi vai tyttöinä ja poikina. Onko sillä edes mitään väliä? Totuus kuitenkin on, että molempia on olemassa.

Arjessa ongelma tuntuu konkreettiselta. Kääpiö osoittaa puistossa lasta ja sanoo tyttö. Lapsi on puettu tummansinisiin vaatteisiin, eikä ole oikein selvää onko kyseessä tyttö vai poika. Toisen lapsen äiti ilmoittaa kyseessä olevan lapsen olevan poika. Minä tarkennan kääpiölle, että kyseessä ei olekaan tyttö vaan poika. Kääpiö inttää edelleen että kyseessä on tyttö. Näistä keskusteluista minä haluaisin pois. Minulle lapsen sukupuoli on yhdentekevä, niinkuin varmaan kääpiöllekin. Kuitenkin jo lasten maailma on vahvasti sukupuolittunut lelujen ja vaatetuksen suhteen. Jo vauvojen vaateosastot on jaettu tyttöjen ja poikien vaatteisiin. Se on mielestäni ihan tarpeetonta.

Sukupuolineutraaliudessa liika on kuitenkin liikaa. Pysähdyttävin perhe oli taannoin Perhe-lehdessä haastateltu lesbovanhempien perhe, jossa ei saanut käyttää äiti sanaa. Vanhemmat olivat kettu ja susi. Heidän mielestään äiti-sanassa oli jokin ikävä sukupuolirooleihin viittaava vivahde. Jep.

Tämä pohdinta tuntuu vajaamieliseltä jopa ihan minun itsenikin mielestä nyt, kun näen asiani kirjoitettuna. Menee vähän samaan osastoon kysymyksen: Voiko lasta kieltää syömästä hiekkaa? kanssa. Mielipidettäni tähän dilemmaan kyseltiin taannoin puistossa. Ihan vaan kaikkien tiedoksi, että minun mielestäni kyllä voi.