Kun viettää päivänsä kotona lapsen kanssa, ovat uudet jutut välillä kortilla. Ei siis ole juuri mitään kerrottavaa, kun päivästä toiseen tekee melko pitkälti samoja asioita. Lapsen ruokinta, pihalle ulkoilemaan, takaisin kotiin syömään, päiväunet, kauppaan, puistoon, kotiin syömään, leikkiä, iltapuuro ja lapsi nukkumaan, tv:n katselua ja kymmeneltä nukkumaan. Revi siitä sitten jotakin mielenkiintoista kerrottavaa, kun kysytään että mitä kuuluu. Ei ole kerrottavaa työasioista tai menevästä vapaa-ajasta. Työasiat ovat tässä elämäntilanteessa sitä, että lapsi söi hiekkaa puistossa ja kuinka pitkät päiväunet tänään nukuttiin. Vapaa-aikaa on muutama tunti illassa ja silloin maataan sohvalla, kun ei oikein jaksa mitään muuta kun lapsi herää aamulla niin aikaisin. Ketä tämä kaikki kiinnostaisi?
Jotkut ihmiset puhuvat mielellään lapsistaan. Kertovat heidän tekemisistään ja selostavat arjen kulkua, näyttävät valokuvia. Muutaman vauvakuvan katselu on ihan mukavaa, mutta eihän niitä nyt kauaa jaksa ihastella. En ole aivan varma, onko lapsijuttujen kuunteleminen kenestäkään mielenkiintoista. Minusta melko harvoin. Minusta lapsista puhuminen on suurimman osan ajasta melko samantekevää jopa tylsää. Totuus mielestäni on se, että ihmiset ovat kiinnostuneita lähinnä omista lapsistaan.
Lapsistapuhumisasiassa on kuitenkin poikkeuksia. Lapsista puhuminen on mukavaa silloin, kun luulee olevansa ainoa joka herää ennen Hesarin tuloa aamuvirkun lapsen pakottamana tai kun luulee vain oman lapsen olevan ajoittain lähes sietämätön. Silloin on mukava kuulla, että joku muukin on hereillä aamuviideltä parin korttelin päässä ja itkee väsymystään. Mukavia ovat myös ne jutut kun lapsi on tehnyt tai sanonut jotakin todella omituista. Vanhemmuudesta puhun ihan mielelläni, koska se on minusta mielenkiintoista. Kaikki se mitä pitäisi olla ja miltä elämä tuntuu kun elää jonkun toisen ehdoilla. Se on ainakin minun elämässäni ollut suurin muutos koskaan.
Tätä lapsikeskustelua minä olen viime aikoina pohtinut paljon. Puistossa kun tuo small talk on lähinnä sitä lapsista puhumista. Onko se vain sitä, että leikkipuistotöissä puhutaan niistä leikkipuiston työasioista, eli lapsista? Vai onko se vain tapa puhua jostain, kun ei oikeastaan haluta tutustua toisiin sen kummemmin? Vai ovatko kaikki muut kuin minä oikeasti kiinnostuneita kuulemaan toisen lapsen syömisistä ja videon katseluista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti