sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kaksinpäin loikitsemaan kirjastoon

Esikoinen meni nukkumaan, mutta minä jatkoin iltasatukirjan selailua. Tämä on yksi kasvavan lapsen kiistattomista eduista -kirjallisuuden laatu nousee kohisten ikävuosien karttuessa. Maisa lähtee lomalle on yksi harvoista kirjallisista teoksista, jotka osaan ulkoa, mutta lapsen johdattaminen hieman moniulotteisemman kirjallisuuden pariin tuottaa minulle enemmmän iloa. 

Muutama ilta sitten lopetimme Liisan seikkailut ihmemaassa ja nyt siirryimme klassikon jatko-osaan. Olen lukenut Liisan seikkailut peilimaassa englanniksi, mutta Kirsi Kunnaksen käännös on kekseliäisyydessään ja perehtyneisyydessään mahtava. Kaiken lisäksi kirjan lopussa on Kirsin pohdintoja käännöstyön valinnoista. Jabberwockin  kääntyminen Pekoraaliksi on loistoisaa:

On illanpaisto, ja silkavat saijat
luopoissa pirkeinä myorien ponkii:
surheisna kaik' kirjuvat lorokaijat
ja vossut lonkaloistansa ulos vonkii


Kesällä kokeilimme Tove Janssoneita, mutta ne eivät tuntuneet innostavan 4-vuotiasta lukijaa. Siirryimme Peppi Pitkätossuihin ja minä kauhistelin 40-lukulaista ajankuvaa ja pidin Peppiä oikeastaan aika surullisena hahmona. -Isänsä hylkäämänä lapsena, jolla on jatkuvasti tarve valehdella kokeakseen pärjäävänsä tai saadakseen huomiota.

Pepistä siirryimme Uppo Nalleihin ja haltioiduimme molemmat Elina Karjalaisen i-ha-nas-ta maailmasta. Laulava lintukoira on yksi kirjallisuuden suosikkihahmojani. Mies joutui muutama viikko sitten rauhoittelemaan minua kirjaston lasten osastolla. Kaikkea ei tartte ottaa kerralla, kyllä näitä ehtii. Tullaan sitten takaisin, kun nää on luettu.

On mahtavaa, että maailma on pullollaan hienoa lasten kirjallisuutta. Mitkä ovat teidän suosikkinne,jotka haluatte jakaa lasten kanssa?

8 kommenttia:

  1. Eduard Uspenskit ja vähän isommille (ekaluokkalaiselle meillä nyt luetaan) Narniat. Tietenkin Ronja Ryövärintytär, Veljeni Leijonamieli ja Mio,poikani Mio on myös luettu ja minulle tärkeät. Mukavia lukuhetkiä! - LeenaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uspenskit olinkin ihan unohtanut, joten kiitos muistutuksesta! Ne voisivat olla ajankohtaisia iän puolesta. Mä niin odotan, että lapset kasvaisivat tuohon Veljeni Leijonamieli ym. ikään. Vielä ovat liian isoja kirjoja 4-vuotiaalle.

      Poista
  2. Uppo-Nallet ovat myös minun ja tyttäreni suosikkeja. Onneli ja Anneli kannattaa myös lukea. Itse pidin lapsena Peukaloisen retkistä, mutta luettuani aikuisena kirjan uudelleen, totesin sen turhan julmaksi alle kouluikäiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin Onnelista ja Annelista, kun olin pieni. Muistan vieläkin kansikuvan yhdestä kirjasta. Mä jokin aika sitten yritin ehdotella Peukaloisia esikoiselle, mutta ei näyttänyt kiinnostavan. Ehkä ihan hyväkin, ettei kiinnostanut.

      Poista
  3. Minäkin luin keväällä tuon Liisan enkuksi mutta suomennos majailee jo hyllyssä. Suomennos on tosi hyvä. Onko teillä jotain klssisia satukirjoja mistä pidätte? Me luettiin vasta satuja ja vitsi, että nekin ovat Maisojen työstön lomassa ihana piristys.
    Ihana teksti ja oodi lastenkirjallisuudelle, näin tuumaa yllättäin bleue, joka vouhkaa lastenkirjoista blogissaan lähes joka päivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me luettiin kesällä jonkun verran satuja, mutta nyt olen pyrkinyt niistä eroon. Lapsi valitsee kirjastossa ja kotona vain prinsessasatuja, joiden asetelma alkoi vituttaa. Naisen pahin rangaistus on saduissa kauneuden menetys, päätavoite on prinssin kanssa naimisiin meno ja linnut nokkivat ilkeiltä sisarpuolilta silmät päästä jne. Kauneuden korostus on lapsen leikeissä jo valmiiksi pinnalla. Halusin tarjota lapselle jotakin monipuolisempaa kirjallisuutta ja Uppo Nallet ja Peppi osuivat tähän rakoon ihan täydellisesti. Hauskaa, rakastettavaa ja taitavaa kerrontaa, joka selkeästi kolahti myös elämänsä prinsessavaihetta elävään tyttöön. Mutta kyllä ne sadut olivat mukava askel eteenpäin kahden minuutin kirjoista.

      Poista
  4. Mä en ole lapseni kanssa vielä Maisankaan tasolla, mutta innolla ootan, että pääsen lukeen satuja. Mun yks lemppariblogi on lastenkirjahylly.blogspot.com, jossa on analyysiä ja esittelyjä nii uusista kuin vanhoista lasten kirjoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää käydä vilkuilemassa!

      Poista