Kaikki meni tietenkin juuri niin kuin olin ounastellut, tai oikeastaan etukäteen pelännyt. Minua koetellaan. Esikoisen päiväkodin valokuvaukseen valitsemat vaatteet olivat aivan kamalat. Sävyt eivät soinnu yhteen ja kimalletta on kertakaikkiaan ihan liikaa. Pysyin kuitenkin päätöksessäni olla puuttumatta suuren päivän asuvalintaan. Hengitin syvään ja pidin turpani melkein visusti kiinni. Ehkä yhden kerran totesin hiljakseen, että eikö tuo pilkullinen paitakin olisi aika kiva. Ei kuulemma ollut. Sitten tajusin lopettaa ja lakkasin lasten kynnet pinkillä kynsilakalla. Anna lapsen olla oma erillinen itsensä, anna lapsen olla oma erillinen itsensä, anna lapsen olla oma erillinen itsensä.
Alustavat puistatusharjoitukset suoritettiin muutamaa viikkoa aiemmin, kun julistin kauppakeskuksessa esikoiselle, että nyt saat ihan ite valita mieluisat vaatteet kaverin synttäreille. Sitten ostettiin strassiballeriinaa ja kimallehametta. Glittersukkahousujen kohdalla pyyhin tuskan hikeä ja yritin vienosti vilautella reippaan pinkkejä puuvillaversioita. Hengitin taas syvään ja kysäisin iloisuutta tavoitellen, että otetaanko nämä kimalteiset mieluummin. Sujautin kassalle mukaan äidin mielestä kivan pilkkupaidan ja annoin itselleni suorituspisteiksi 8 1/2.
Olen viimeisen vuoden aikana taputellut itseäni henkisesti olalle lasten vaatevalintojen suhteen. Olen luopunut siitä toiveesta/harhaluulosta/typeryydestä, että minun kuuluisi päättää, minkälaisia vaatteita lapseni pukevat päälleen. Ei minun kuulu. Jos lapsi näkee itsensä ihanana ja kauniina jossakin asussa, hänen pitää antaa laittaa se päälleen, vaikka se olisi minusta ihan mauton. Olen opetellut ostamaan vaatteita, joista en pidä. Siihenkin tottuu.
Mutta nyt pääsemme kysymykseen, joka jaksaa askarruttaa minua vuodesta toiseen: Katu-uskottavat, huolitellun tyylikkäät lapset. - Miten he syntyvät? Miten ne äidit, jotka harrastavat lapsiensa pukemista Mini rodineihin, Marimekkoihin ja Polarn o pyreteihin saavat rytkyt keploteltua lastensa ylle aamuisin? Onko näiden lasten elinpiiristä eliminoitu kaikki mauton ja lapsille mieluisa Cars ja Disney prinsessa materiaali? Lahjotaanko lapsia vai painitaanko heidän kanssaan, jotta äiti saa mieleisensä asukokonaisuuden näytille? Miten se on mahdollista??? Spill the beans!
Alustavat puistatusharjoitukset suoritettiin muutamaa viikkoa aiemmin, kun julistin kauppakeskuksessa esikoiselle, että nyt saat ihan ite valita mieluisat vaatteet kaverin synttäreille. Sitten ostettiin strassiballeriinaa ja kimallehametta. Glittersukkahousujen kohdalla pyyhin tuskan hikeä ja yritin vienosti vilautella reippaan pinkkejä puuvillaversioita. Hengitin taas syvään ja kysäisin iloisuutta tavoitellen, että otetaanko nämä kimalteiset mieluummin. Sujautin kassalle mukaan äidin mielestä kivan pilkkupaidan ja annoin itselleni suorituspisteiksi 8 1/2.
Olen viimeisen vuoden aikana taputellut itseäni henkisesti olalle lasten vaatevalintojen suhteen. Olen luopunut siitä toiveesta/harhaluulosta/typeryydestä, että minun kuuluisi päättää, minkälaisia vaatteita lapseni pukevat päälleen. Ei minun kuulu. Jos lapsi näkee itsensä ihanana ja kauniina jossakin asussa, hänen pitää antaa laittaa se päälleen, vaikka se olisi minusta ihan mauton. Olen opetellut ostamaan vaatteita, joista en pidä. Siihenkin tottuu.
Mutta nyt pääsemme kysymykseen, joka jaksaa askarruttaa minua vuodesta toiseen: Katu-uskottavat, huolitellun tyylikkäät lapset. - Miten he syntyvät? Miten ne äidit, jotka harrastavat lapsiensa pukemista Mini rodineihin, Marimekkoihin ja Polarn o pyreteihin saavat rytkyt keploteltua lastensa ylle aamuisin? Onko näiden lasten elinpiiristä eliminoitu kaikki mauton ja lapsille mieluisa Cars ja Disney prinsessa materiaali? Lahjotaanko lapsia vai painitaanko heidän kanssaan, jotta äiti saa mieleisensä asukokonaisuuden näytille? Miten se on mahdollista??? Spill the beans!
Joo, eliminoitu on kaikki tollainen rumuus ja mauttomuus (ihan oikeasti! :D). Toimii vielä, kun lapsi ei ole tarhassa, eikä kaupasta osteta ikinä mitään leluja. Leluja saa vaan kirppikseltä, ja siellä on aina vaan puuleluaarteita ja pikkuautoja ;) Ja voin sanoa, että 3v poikani ei ole tippaakaan kiinnostunut pukeutumisesta. Ei sitten tippaakaan. Helppo pukea sille ihan mitä vaan äidin mielestä kivaa.
VastaaPoistaHah! :D mä arvostan sun vaivannäköä! Kotikoulussa ylppäreihin asti!!
PoistaPoikien äidillä taitaa olla helpompaa. Esikoinen 8v ei ole koskaan kiinnittänyt vaatteisiinsa mitään huomiota. Tänäänkin veti jalkaansa pikkuveljen (5v, päätä lyhyempi) ulkohousut, eikä olis itse edes huomannut ellen olisi kehottanut vaihtamaan. Pienempi on tarkempi, mutta hänenkin kanssaan keskustellaan lähinnä siitä, kuinka pitkään jotain lempipaitaa voi pitää päällä. Kumpikaan ei ole koskaan halunnut olla missään tekemisissä vaateostosten kanssa. Ilahtuvat kyllä jostain hankinnoista, mutta ehdotonta kieltäytymistä ei ole vielä nähty.
VastaaPoistaNo, tästä huolimatta meidän pojat eivät kyllä ole mitään tyyli-ihmeitä. Liian tyylitön (ja laiska) äiti siihen selityksenä :)
Lapset ovat kyllä selkeitä yksilöitä näissä jutuissa. Ihanan helpolta kuulostaa tuo teidän lasten vaatettaminen.
PoistaKohta 4v pukee päästä varpaisiin Carseja: punaiset sukat, harmaat collegehousut, vihreä paita, silmiin se sattuu, mutta antaa mennä. Joskus yritän taistella jonkun muun paidan päälle, ehkä juhliin, mutta huonolla menstyksellä, kaapissa on varmasti parikymmentä kivaa pitkähihaista paitaa aivan turhaan kun päälle kelpaa vain hupparitakki.
VastaaPoistaI feel you!! Mutta on se kyllä mielenkiintoista, miten voi toisen ihmisen vaatetus häiritä niin paljon. Mua vieläkin alkaa ahdistaa, kun ajattelen niitä kuvausvaatteita. :D
PoistaMun lapseni ei (valitettavasti) yleensä ole mitään tyyli-ihmeitä (varsinkaan kun vertaa ranskalaisiin koulukavereihinsa), mutta enimmät glitterit, kittyt ja varsinkin prinsessat mä olen onnistunut karsimaan tiukalla aivopesulla. Esikoinen 7v. tietää hyvin tarkkaan, mikä mun mielestä on kivan näköistä ja mikä ei, eikä erehdy hinkumaan kamaluuksia. Se toki helpottaa, että vaatteita ei osteta yhdessä kaupasta, vaan korkeintaan saa valita netissä olevista kuvista mieluisimman tai sanoa mielipiteensä kirpparilta löytyneestä oikean kokoisesta vaatteesta.
VastaaPoistaMut on itseni kasvatettu aika samalla linjalla, mutta ihan varma mä en ole, onko se oikea linja.Teini-iässä mä otin korkojen kanssa takaisin ja puin yltiöromanttisia röyhelöhameita montakin päällekkäin (kompensoin sitten vähän kampauksella joka oli millin siili). Mutta en tiedä, mistä se lapsi sitten oppii tyylitajua, jos ei sitä opeteta? No, tällä linjalla ollaan myös siksi, että mun äitiyteni ei veny nielemään sitä glitterin määrää, mikä muuten kotiin sataisi.
Tämä on mun mielestä juuri se suuri kysymys: Täytyykö lapsen sopeutua siihen, että aikuinen ja hänen estetiikantajunsa määrittää sen, miltä lapsi saa näyttää? Estetiikka ei kuitenkaan ole mikään oikein/väärin kysymys, jonka voisi jotenkin absoluuttisesti määrittää. Mä yritän opetella ajattelemaan niin, että lapsen on annettava löytää oma tyylinsä ja kokeilla erilaisia asioita. Äärilaitojen kautta tasapainoon, on kai homman nimi. Kyllä mä joskus sanon, että ihan jokaisen vaatekappaleen ei välttämättä tarvitse olla kimalteleva tai pinkki, vaan sitä voi tasapainottaa jollakin toisella kuosilla. Mutta mä olen alkanut tajuta sen, että me ollaan lasten kanssa kuitenkin hyvin erilaisia ja erillisiä ihmisiä. Ja oikeasti tyylikkäimmät ihmiset on mun mielestä niitä ihmisiä, joilla on selkeästi oma visio siitä, miltä he haluavat näyttää.
PoistaSä oot paras äiti! Itsehän en yleensä ota lapsia mukaan vaateostoksille ollenkaan. Tähän on tosin tultava muutos, koska yhä useammin on alkanut käydä niin, että mun viimeisetkin yritykset ostaa jotain mun mielestä kivaa on päätyneet surkeasti. Löytyy mm. max 3 krt käytetty Metsolan froteepaita (ruskealla pohjalla valkeita pilkkuja), kohtuuttoman kallis farkkumekko sekä kokoelma mun mielestä hienoja trikookuoseja mekoissa. Näitä 4 vee ei vaan suostu laittamaan päälleen.
VastaaPoistaJoku keskitie tähän täytyy hakea, kaikki ei voi olla glitteriä ja Hello Kittyä, ei vaan voi, mutta jossain kohtaa täytynee panna silmät kiinni ja antaa Visa tiskiin.
Olisiko tästä hyvästä joku silkkinauha tai mitali saatavilla?
PoistaMä pystyn hyvin satunnaisesti menemään vaatekauppaan lasten kanssa. Mähaluuntän, mähaluuntän, mähaluunkintän, eikumähaluuntän. Hermothan siinä menee. Mutta pakko sitä on välillä tehdä. Kyllästyin siihen, että kannoin kotiin niitä tosi kivoja mekkoja ja neuleita ja niitä ei lapsi suostunut edes sovittamaan.
Minut on kasvatettu ilmoittamalla, että "sinä olet niin tyylikäs lapsi, ettet tuollaisista hörsellyksistä pidä". Se strategia toimi ala-asteen ja kostautui suunnilleen aikavälillä esiteini-iästä parikymppiseksi, mutta nyt olen tyylitajultani yllättävän lähellä mutsia.
VastaaPoistaMä epäilen, että lapsesta joko kasvaa tai ei kasva sun mielestä tyylikäs pukeutuja jokseenkin riippumatta siitä, mitä teet nyt. Se johtuu siitä, että luen genetiikan ja ympäristön yhteisvaikutusta pohtivaa kirjaa, joka sanoo, että luonteenpiirteisiin vaikuttaa perhe eli kasvatus yllättävän vähän.
Mun sisäinen pieni röyhelökimalleharakka tulee vähän surulliseksi ajatuksesta, että sulle on saneltu, mistä sä tykkäät.
PoistaMutta pointtini on juuri se, että lapsesta ei ole tarkoitus tulla mun mielestä tyylikäs pukeutuja. Lapsen on tarkoitus löytää oma tyylinsä ja vetää sillä linjalla, kuin parhaaksi ja kauniiksi näkee. Olisi ihan helvetin absurdi ajatus, että sama tyylitaju periytyisi vanhemmalta lapsille. Lapsella on syntyessään temperamentti ja miksei myös oma henkilökohtainen taju kauneudesta. Jos vedetään reippaasti köökkipsykologian puolelle, mun mielestä ongelma on juuri se, että äidit toteuttavat omia esteettisiä visioitaan lastensa kautta, kun mun mielestä niitä visioita pitäisi keskittyä toteuttamaan lähinnä omassa pukeutumisessa.
Epätarkasti ilmaisin itseäni: En siis tarkoittanut, että tyylitaju periytyisi sanan varsinaisessa geneettisessä merkityksessä, vaan lähinnä sitä, että en usko että tyyliä voi opettaa.
PoistaNiin, mä luulen, että me ajatellaan ainakin osin samalla tavalla: lapsella on syntyessään temperamentti ja jonkinlainen pysyvä luonne, ja mä lasken siihen myös ehkä sen kauneuskäsityksen, jota se sitten ehkä joskus aikuisena toteuttaa (kokeiltuaan sitä ennen kaikennäköistä.) Mutta koska sekä geenit että kasvatus (laajemmin myös kulttuuri) varmasti vaikuttavat, voi olla, että lapsestasi tulee sekä sinun mielestäsi että omasta mielestään tyylikäs pukeutuja. Tai sitten vain omasta mielestään tyylikäs, ja se varmaan tosiaan riittää :D
PoistaÄlä suotta ole mun puolesta edes ihan vähää surullinen, tuo on lapsuustraumojeni ehdottomassa kärjessä ja sellaisena sitä sorttia, että hihittelen sille usein itsekseni. En nimittäin aivan oikeasti ollut niin hirveän kiinnostunut vaatteista (tai esim. hiusten kampaamisesta) skidinä.
Asiaa! Juuri tanaan mietin tuota aivan samaa asiaa ja te olette osanneet pukea tan tuskan sanoiksi. Monta "kivaa juttua" on kaapin perilla muistuttamassa siita, etta 3-v lapsen oma tahto ulottuu nyt vaatteisiin. Kunhan ovat saatilan mukaiset niin talla hetkella riittaa, mutta mistas parin vuoden paasta...
PoistaToisaalta haluan kans kunnioittaa lapsen tahtoa ja sita, etta se kokeilee ja kokee itsensa valitsemissa vaatteissaan kauniiksi, mutta.... Mutta.. Markkinavoimien maarittelema kauneus (ala Kitty tai ala Disney prinsessa) ei mun mielesta ole silti valtamatta parempi paha ja miksei tyylia voisi opettaa, niinkuin esim. makujakin. Kylla meilla esim vaaditaan etta kaikkia ruokia on kokeiltava niin miksei voisi olla joitakin (siis joitakin vain) saantoja pukeutumisen estetiikastakin. Todella vaikea yhtalo eika tilannetta helpota se, etta en haluaisi mun tyton nayttavan ns. "ostariprinsessalta". No miksi? No hyva kysymys. Itsetutkistelua vaativa asia ja nayttaytynee sitten aikanaa teini-ikaisen taistelujen kanssa melko harmittomalta :-)
Liina: Mä ajattelen, että se kuneuskäsitys elää läpi elämän. Nipinnapin takapuolen peittäviä minihameita ja ties mitä isän kalsaripaitoja taannoin ylpeänä kantaneena olen iloinen, että tyyli muuttuu, eikä ole välttämättä koskaan valmis tai keskeneräinen. On vaan vaiheita.
PoistaAnonyymi: Joo, säätila huomioidaan. Mä olen nyt taipumassa siihen, että käydään nyt tämä ulkoapäin annettu disneyvaihe läpi ja sitten pikkuhiljaa se oma juttu löytyy. Onhan se vielä teinillekin usein tärkeää olla juuri niinkuin muut.
Hmmm, mielenkiintoista - onko tästä jotain tutkimustietoa, että onko kauneuskäsitys synnynnäinen vai opittu? Mä nimittäin olisin mututuntumalta heti sanonut, että tosi vahvasti opittuhan se on, ei tarvitse kuin katsoa eri kulttuurien ja aikakausien eroja tyylissä ja tyylikkyydessä. Eli jostain se opitaan, ja mä näkisin että kotoa kuin disneyltä. Mutta jos se onkin synnynnäinen, niin sittenhän pyristelen tosiaan ihan turhaan (tai en täysin, ainakin vältyn niiltä glitteriprinsessoilta omassa näkökentässäni).
PoistaMä ajattelen, että ei ole mitään yhtä kauneuskäsitystä, jonka kanssa ihminen syntyy ja kuolee. Mä miellän asian niin, että esteetiikan taju on synnynnäinen ja liittyy esim. kykyyn hahmottaa värejä, muotoja ja tunnelmia (vaikka näillä kyvyillä on tietenkin muitakin funktioita). Pienikin lapsi ihailee maisemia ja vaikuttuu visuaalisista jutuista. Taidenäyttelyssä lapsi pitää jostakin taulusta enemmän kuin toisesta. Mä en lähtisi Kiasmassa neuvomaan lapselle, mistä taiteesta pitää tykätä. Vaatemaku menee mun mielestä samaan kategoriaan, kun ei ole olemassa mitään oikeaa tai väärää vaatemakua.
PoistaMä ajattelen, että pukeutuminen on sekä meille aikuisille että lapsille tapa liittyä johonkin viiteryhmään. Historialliset tyylikaudet ja eri kulttuurien tyylit on mun käsityksen mukaan ilmentymiä tästä samasta ilmiöstä isommassa mittakaavassa. Pukeutuminen on viestinyt tiettyyn yhteiskuntaluokkaan, yhteisöön tai kulttuuriin kuulumista ympäröiville ihmisille. Tämä on mun mielestä suurempi kuvio, kuin kotona opetettu kauneuskäsitys. Postmodernissa yhteiskunnassa ei tiettyyn yhteisöön tai luokkaan kuuluminen ole niin yksiselitteistä ja elintason nousun myötä vaatteilla koreilu on tullut mahdolliseksi kaikille tuloluokille ja sitä kautta tämä kanava itseilmaisuun on myös lapsille auki. Muodin sosiologia on aihepiiri, jota voisi pohtia pitkään.
Mä miellän lapsen oman vaatemaun yhdeksi lapsen psyykkisen eriytymisen ilmentymäksi. Se on yksi keino näyttää, että minä hallitsen omaa ruumistani, mutta myös keino liittyä joukkoon. Erkaantuakseen vanhemmistaan omaksi persoonakseen lapsen täytyy liittyä kaveriporukkaan ja samaistua heihin tai Disneyprinsessoihin. Tätä prosessia en halua häiritä, koska haluan, että lapsi kasvaa omaksi itsekseen. Tämä vaateasia saattaa olla ihan vähäpätöinen juttu, mutta se liittyy minun päässäni hyvin suureen kysymykseen lapsen eriytymisen tukemisesta ja sen prosessin hyväksymisestä. Hänen ei täydy pitää samoista asioista kuin minä pidän.
Meidän kohta 3-vuotias tyttö pyysi ensimmäistä kertaa ikinä tiettyä vaatetta/lelua tänä syksynä. Luettiin kirjaa, jossa oli keiju. "Äiti minäkin haluaisin tuollaisen prinsessakruunun ja taikasauvan ja hameen ja tossut." Totesin, että katsotaan löytyisikö sellaisia. Koko lähisuku valjastettiin etsimään (aikuisen mielestä) kivan näköistä kruunua ja itse olen tehnyt useammankin vierailun tyllihameosastoilla pohtien mikä olisi kiva. Päädyin lopulta naamiaishörsylöiden sijasta kukertavaan rimpsuhameeseen. Ajattelin, että jos tästä seuraa prinsessavaihe, jossa ei muuta suostuta pukemaan, ainakin kyseessä on oikea vaate eikä naamiaispuku.
VastaaPoistaMeille on tullut sukulaisilta aika paljon lastenvaatteita, ja olen sen verran pihi, että niitä on sitten myös pidetty. Karseimmat ovat kyllä jääneet pukematta päälle. Oman maun mukaisia vaatteita olen hankkinut siihen rinnalle, eikä esikoinen ole vielä tähän mennessä mitään vaatetta hylkinyt. Peritty Hello Kitty -lippis piti kuitenkin jo kesällä käydä vaihtamassa päähän lierihatun tilalle, koska naapurin tytöilläkin oli lippis. Siitä se lähtee...
Siitä se lähtee. Meillä on perus arkikäytössä pari keijuprinsessan naamiaisasua. :D
PoistaItse en oikein ymmärrä miten pukeutuminen eroaa niistä lukuisista muista asioista, jotka vanhemmat päättävät lapsensa puolesta. Kyllähän vanhemmat päättävät perheessä syötävät ruoat, sanovat sanansa siitä mitä lapset katsovat telkkarista yms. Tottakai lapsillakin on sananvaltaa ja heidän toiveitaan pitää kuunnella, mutta silti koen että vanhemmat ovat ne, jotka sanovat viimeisen sanan. Joku pukeutuminen on aika viatonta verrattuna moniin muihin juttuihin (ja sitten toisaalta ei ollenkaan, mutta se onkin jo ihan eri juttu), mutta kyllä siinäkin on musta tilanteita, joissa vanhempien puuttuminen on paikallaan. Esim. esikoistytölle ei osteta pinkeintä haalaria jos se periytyy seuraavana talvena pikkuveljelle, hameiden pitää olla tarpeeksi pitkiä, housut pitää laittaa jos hameella tulee liian kylmä ja juhliin laitetaan tietyn tyyliset vaatteet. Noi on musta vaan sellaisia asioita, joita lapsi ei saa päättää vaikka kuinka haluaisi.
VastaaPoistaEn kyllä toisaalta ymmärrä sitäkään ettei lapsen anneta saada mitään hellokittycars-vaatteita vaikka ne niitä kovasti haluaisivat. Ei tietty koko vaatekaapin tarvitse olla noita täynnä, mutta kyllä joku leikki-ikäinen saa mielestäni sanoa jo oman mielipiteensä niin halutessaan (oma ei onneksi vielä halua, thank god) ja sitä pitää kanssa kuunnella, ainakin tiettyy pisteeseen saakka.
Mun mielestä ruokailuun liittyvät valinnat on selkeästi aikuisten heiniä ja lapset syövät sitä, mitä pöytään kannetaan. Lapsi osaa arvioida, mitä terveellinen ruokavalio on. Mutta paidan väri ja kuosi menee mun mielestä osastoon "ei haitallisia terveysvaikutuksia". Kunhan on säänmukaista, kaikki menee. Lapsi ei kuitenkaan 4-vuotiaana ole lähdössä mihinkään takapuoli vilkkuen ja törkeässä meikissä. :D
PoistaMeillä on lisäksi 2 tyttöä, joten kaikki menee kierrätykseen pienemmälle tytölle. Juhlavaatepukeutumisessakaan ei onneksi ole ongelmaa, kun lapsi vetää intoa puhkuen päälle kaikista hienoimmat vaatteet, mitä on tarjolla.
Ei unohtui! Lapsi siis ei osaa arvioida, mitä terveellinen ruokavakio on.
PoistaTai ruokavalio.
Poistameillä ne hellokittyt kavereineen on kaikissa alusvaatteissa, yöpuvuissa, pyyhkeissä, pussilakanoissa, käsilaukuissa, leluina ja kirjoina-tää on pätenyt kahden ekan lapsen kanssa ja kolmas prinsessainen on vain joko alasti (80% päivästä) tai sitten auto&kittypaidoissa. pukekoot ne sitten kunhan pukee päälleen edes JOTAIN :D
VastaaPoista7&6vt pukee kyllä mitä valitse, eikä juuri ikinä valita, mutta saavat päättää itse mitä eskariin ja kouluun pukevat.
juhlavaatteet valitsee ja ostaa äiti, samoin katson että kylään/kaupungille tms ei lähdetä velourhousuissa tai verkkareissa..
Sä olet nerokkaasti ratkaissut tämän hellokitty-asian! Me ollaan kyllä asioitu Stockmannilla myös sukkahousuissa ja ilman paitaa. Tai siis tuo kuopus on. :D
PoistaMeillä 4v:llä prinsessa kausi jyllää ja kaiken pitäisi olla pinkkiä sekä glitteriä. Meillä toimii niin että minä ostan vaatteet ja tyttö saa itse osittain päättää mitä laittaa päälleen (eli jos sanon paita ja housut niin saa valita mitkä niistä). Ajattelen etttä vanhemman tehtävä on katsoa että vaatteet ovat säähän sopivat, lapsi sitten valitkoon värit.
VastaaPoistaHyvä tasapaino teillä. Säähän jos sopii, niin menköön.
PoistaHyvää pohdintaa sekä sinulta Liisa että muilta kommentoineilta. Meillä on kaikki tämä vielä edessä, mutta etukäteen yritän valmentaa itseäni siihen, että lapsi saisi päättää omista vaatteistaan ja omasta huoneestaan myös. Arvaan sen olevan minulle vaikeaa, koska olen esteetikko, mutta jos kysytään, kumman estetiikan taju on tärkeämpää, minun vai lapsen, niin vastaan, että molempien. Siis siinä mielessä, että minä päätän omat vaatteeni ja lapsi omansa (sään ja tilaisuuden sallimissa rajoissa tietysti. Talvella ei mennä ulos kesävaatteissa eikä häihin pukeuduta samalla tavoin kuin leikkipuistoon).
VastaaPoistaMutta jotain rajoja pitää olla, tietysti. En halua, että lapsi tottuu saamaan kaikkea haluaamaansa tai kuinka kallista tahansa. Vielä en tiedä, miten näiden tilanteiden kanssa luovitaan, mutta arki varmasti opettaa kun aika on.
Joo, mä en halua ostaa mitään kovin kallista lapselle ja eihän lapsi edes vielä hahmota, että mitä mikäkin maksaa. Mua vaan ärsyttää, kun neljän kympin paita on mustikkakeitossa. Mieluummin pienemmällä budjetilla.
PoistaHuoneasia on mun mielesta helpompi, koska huonekalut yms, on isompia kertaostoksia ja niiden taytyy olla myrkyttomia, kestaa aikaa, kulutusta, tekstiilien olla pestavia jne jne. Eli niista voi ihan hyvalla omallatunnolla paattaa kylla. Voin ostaa kitty-yopaidan, mutta en osta pinkki Kitty-mattoa, vaan hyvan neutraalin villamaton. Rodinin trikoomekkoa ei kuitenkaan voi perustella jarkiostokseksi samoin perustein..
VastaaPoistaMekin yleensä ostetaan sellaisia huonelakuja, joita voi kierrättää huoneesta toiseen. Eli ei lapsi kaikkea sanele onneksi.
PoistaMeillä mennään keskitiellä. Minä päätän mutta otan myös lasten omat mielipiteet huomioon. Yritän olla ovela ja tarjoan itsestäni kivannäköisiä vaihtoehtoja valittavaksi. meillä mennään myös kierrätysvaatteilla paljon joten aina vaate ei ole juuri kenenkään mieleen. Olen antanut jo periksi että koulupojalla pitää olla sinisiä vaatteita tai korkeintaan vihreitä, punaiset ei enää iske. Keltaisen repun sain vielä läpi! Pikkuprinsessan mentyä päiväkotiin alkoi pinkki elämä äidin kauhuksi. Yritän lieventää sitä violetiksi niin paljon kuin mahdollista koska inhoan pinkkiä. Kauhean tarkka kumpikaan ei onneksi ole mutta uudet hankinnat hyväksytän ensin ettei menen rahat hukkaan. Kirppislöydöt lahjoitan eteenpäin jollei kelpaa, useimmiten kelpaa silti hyvin.
VastaaPoistaOlen kanssasi samaa mieltä mutta olen silti piilottanut glittersukkahousut että lapsi unohtaisi niiden olemassaolon... Ja joskus kiellän jotain epäkäytännöllisyyteen vedoten.
Keskitie on hyvä tie. Onneksi meillä lapsen maku on kuitenkin aika laaja. Tykkää keltaisesta noiden hörsellyksien ja glittereiden lisäksi.
PoistaAi kamala! Tää oli niin loistava kirjoitus! Mulla meikit valuu pitkin naamaa, eikä hekottelu vaan lopu! :D
VastaaPoistaMulla on myös ollut Visio. Mutta totuus on se, että kolme vuotias POIKA pystyy helposti huutamaan vaikka tunnin sitä, että äiti on valkannu aamulla väärät kalsarit. Sanonkin, että "valitse riitasi" - onko järkeä tapella niistä sinistä kalsareista: antaa skidin pukea sitä carmeeta carssia päästä varpaisiin tarha-aamuina jos kerran on tyytyväinen ja vaatetta on riittävästi eli säähän sopivasti. Näkeehän tarhan pihalla niitäkin, jotka seisoo -5 asteessa kesä-Conssit jalassa ja farkut puolitangossa räkä poskella. Vanhempien tyylivoitto? Silloin ei yhtään hävetä se oma kävelevä Disney-mainos, jolla ei ole kylmä eikä naama sininen.
Meillä on myös kotona se prinsessahörhelötyttö. Se joka ihan itse valitsi vaatteet tarhakuvaan - se oli iskän vuoro viedä aamulla tarhaan ja neitihän otti siitä kaiken ilon irti. En kerro enempää, tunnistettavuussyistä. Kaiken kruunasi vielä itse värkätyt saparot, jotka neiti tempasi minuuttia ennen kuvaamisen alkamista: toinen ponnari valkoinen ja toinen oranssi - se jotenkin kruunasi hampaattoman hymyn ;) Ai että!
Oli aikanaan hauskaa seurata, kun meillä oli naapurin kanssa samanikäiset lapset. Toinen äiti puki lapsensa tarkasti tiettyihin vaatteisiin, minä taas olen se joka on opetellut laittamaan silmät kiinni ja iskemään Visan tiskiin. Lopputuloksena meillä on se, että se nykyään entinen naapuri valittelee, että kun lapsi ei voi pukea muita vaatteita kuin niitä mitä arvelee isänsä kelpuuttavan päälleen. Siinä on tarha-aamut aikamoista sutinaa kun faijjalle soitetaan töihin ;)
No, kukin taaplaa tyylillään, maailmaan mahtuu! :D
"-5 asteessa kesä-Conssit jalassa ja farkut puolitangossa räkä poskella" Buahhhaa. Mä niin näen ton kersan siellä pandapaidassaan! :D
PoistaMeillä mies vie melkein aina lapset hoitoon ja kyllä iltaisin aina sellaisia nohuhhuh-hetkiä koen, kun lapset kuorivat eteisessä ulkovaatteet pois. Mä yritän ajatella, että niistä valokuvista tulee hyviä stooreja tuleville vuosille, jos ei muuta.
Mutta toi naapureiden keissi on kyllä hämmentävä. Pelottava.
Tosi hyvä teksti ja herätys Liisa.
VastaaPoistaEi varmaan tule yllätyksenä, että lienen keskilinjoilla näiden pienteni kanssa?
Ostan esikolle Carsia ja Planesia ja pikkuautopaitoja, koska näen omin silmin miten iloiseksi hän siitä tulee. Silti juhlavampaan laitetaan siistimpää, ja shortseissa ei mennä pakkaseen. Ymmärtänet pointtini.
Luin juuri jostain artikkelin, jossa sanottiin, että teinin kanssa on kolmenlaisia sääntöjä. Punaisista ei keskustella (esmes lakisidonnaisista), keltaisista voidaan neuvotella (vaikkapa kotiläksyjen tekoaika) ja vihreistä nuori saa itse päättää (vaatteet, huoneen sisustus, silti ei saa mennä alasti pakkaseen jne). Minusta tämä on sovellettavissa pienimpiinkin, ja uhmakkaisiin, eli jossain annetaan päätösvaltaa ja jossain ollaan napakkana lapsen iän mukaisesti, esim ei voida vaatia, että lapsi osaa terveystiedon ja ravintosisällöt kolmivuotiaana niin, että saisi päättää mitä lautaselle päivittäin laitetaan- sehän asettaisi lapsen mahdottomaan tilanteeseen. Vähän niin kuin vaatisi kissan osaavan liikennevalojen toiminnan.
Hyvät säännöt! Ei päästetä kissoja liikennevaloihin pelkäämään. :)
PoistaMun mielestä vaatteet menee jonkin verran tuonne keltaisen puolelle. Open työssä monenlaista teinien pukeutumista nähneenä haluan, että lapseni pukeutuvat edes jossain määrin säädyllisesti ja suunnilleen omalle ikäkaudelleen sopivasti. -q
PoistaVarmaankin pienen lapsen kohdalla säänmukaisuus on aikuisen vastuulla, eli keltaista kamaa. 4-vuotiaalla ei onneksi ole horo-vaatteita. :D
PoistaMä valitsen iltaisin lapsille vaatteet valmiiksi tarhaa varten, tasan siksi, että olen niin aamu-uninen angstipakkaus että kaikki säätö vituttaa sikana. Valitsen aina myös omat vaatteeni jo illalla. Esikoistytöllä on karmea hörhelömaku, kuten nelivuotiaan kohdalla voi arvata. Yllättäen kaksivuotias kuopuspoika on kuitenkin se kovempi luu: aamuiset perserkit voi saada siitä, että apinapaita on pesussa tai kissapaita kuivumassa. Ja sitten taistellaan ja ulvotaan.
VastaaPoistaMun äiti antoi melko viisaasti mun itse toteuttaa omaa överiä lapsenmakuani ihan vapaasti. Ehkä siksi kehitin oman tyylini heti varhaismurrosiästä selvittyäni ja tykkään suunnilleen samantyyppisistä vaatteista ja väreistä kuin 14-vuotiaana :)
Meillä mies hoitaa aamuisin pukemiset ja hirveätä säätöä se kuulemma välillä on, kun ei löydy just sitä yhtä mekkoa. 2-vuotiaskin antaa oman panoksensa säätöön. Tavallaan tuo pienempi on haastavampi tapaus, kun mieli muuttuu täysin sattumanvaraisesti sen mukaan, mikä ajatus päähän sattuu pilkahtamaan. "Näen lattialla barbapapa pyjaman paidan, minun on saatava pukea se päivävaatteeksi. Ai saan pukea sen? No oikeastaan nyt kun näen tuon isosiskon mekon tuossa pyykkikorissa, minun onkin pakko saada se päälle ja repiä tämä kamala barbapapa paita pois. Enkä osaa vielä riisua paitaa kunnolla. Suututtaa!!!"
PoistaMä muistelen, että meillä oli omassa lapsuudessa myös aika vapaata. Mun sisko sai pukea 2 hametta päällekkäin ja minä lähdin uudenvuoden juhliin päiväkoti-ikäisenä juhlapaidassa ja ohuissa pilkkusukiksissa, koska halusin, että kaikki näkevät ne maailman hienoimmat sukkahousut. Muistan vieäkin sen tunteen, miten iloinen ja ylpeä olin.
En tiedä, milloin itse löysin oman tyylini. Varmaan joskus lukiossa tavallaan, mutta kyllä se elää kausia varmaan vieläkin. Mun mielestä lapsella pitääkin olla eri maku kuin aikuisella. 4-vuotiaan kanssa elo kyllä opettaa monella tavalla, että me olemme erilisiä ja erilaisia ihmisiä. On hassua huomata, miten se toisen ihmisen "hallinnasta" luopuminen tuottaa vaikeuksia, vaikka kyseessä onkin vain niin pieni asia kuin paidan valinta päiväkotiin.
mulla ei ole näitä ongelmia, koska en ole koskaan puuttunut lasten vaatevalintoihin. saa näyttää miltä vaan, kunhan on säänmukaista.
VastaaPoistawandis
Mutta onko sun lapset niitä tyyppejä, jotka laittaa päälle mitä vaan, vai päästätkö sä ne vaan vapaaksi vaatekaupassa ja annat niiden kerätä sieltä mitä haluavat?
Poistavastaus on se, että kaksi vanhinta ovat POIKIA :D
Poistawandis
Hyvää pohdintaa tosiaan, itse olen vielä saanut aikalailla päättää mitä 2-v poika päälleen pukee, ei tunnu juurikaan kiinnittävän asiaan huomiota. Odotan kauhulla Cars- ja Angrybirds -kausien alkamista. Mielestäni olet oikeilla jäljillä lastesi kanssa, uskon että toimisin itse jokseenkin samoin. Etenkin tytöillä voi olla ihan uskomattomat ulkonäköpaineet nykyisin jo tosi pienestä saakka ja jos lapsi kokee olevansa ihana ja kaunis glitterissä niin uskon että se on itsetunnon kannalta tärkeää. Veikkaanpa että joskus teinien kanssa vaateasioista kiistellessä tulemme vielä haikailemaan aikoja jolloin pinkit glittersukkikset ja muutaman euron hellokitty-paita oli parasta maailmassa.
VastaaPoistaMä olen kyllä 90-luvun valokuvia katsellessani miettinyt, miten oma äiti pystyi pitämään turpansa kiinni teinivuosinani. Sen verran lyhyttä hametta oli allekirjoittaneella tuolloin. :D
PoistaOlen odottanut jo jonkin aikaa jännityksellä, milloin kohta kolmevuotias alkaa aktiivisemmin vaatia tiettyjä vaatteita tai kieltäytyy pukemasta toisia, mutta vielä ei olla siinä vaiheessa. Oikeastaan jopa toivon, että tyttö alkaisi selkeämmin osoittaa, mikä on mieluista, sillä ainakin tiettyyn rajaan asti haluaisinkin hankkia hänelle vain vaatteita, joista hän itsekin todella pitää.
VastaaPoistaSelvittääkseni tytön makua olen varsin pienestä pitäen tarjonnut hänelle niin aamuisin kaapista kuin ostoksilla käydessämmekin ainakin paria, kolmea vaihtoehtoa, mutta valinnat eivät noudata mitään selvää kaavaa. Jos pyydän tyttöä hakemaan itse itselleen paidan kaapista, hän voi palata yhtä hyvin musta-valkoisen Marimekon kuin vaaleanpunaisen oravapaidankin kanssa. Ainoastaan se on varmaa, että jos jostain syystä yritän valinnan jälkeen vielä asiaan puuttua - mitä vältän parhaani mukaan - niin se on yleensä turhaa. Sitä en sitten tiedä, tulisiko kaava esiin, jos tarjolla olisi myös Disney-prinsessaa; ehdoin tahdoin en ole lapselle moisia ruennut esittelemään, kun ei kerran vielä ainakaan ole itse niihin silmäänsä iskenyt, vaikka kaupassa toki moisiakin näkee.
Kyllä se vaihe sieltä tulee! Believe you me. :D
Poista