perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ihania naisia

Kansainvälinen naistenpäivä. Kahden pienen tytön äitinä on tänään hyvä syy juhlia. Haluan opettaa tyttärilleni, että naiseus on niin ihana asia, että sen kunniaksi on nimetty ihan oma päivä. En kerro mitään siitä, että tytöksi syntyminen altistaa meidät naiset monille vakaville ihmisoikeusrikkomuksille ja alistaville valtarakenteille. Vedetään tämä päivä ilon kautta. Tärkeää on kuitenkin muistaa naiseuden toinen puoli. Tämän vuoden naistenpäivän teemana on tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen. Hyvin, hyvin tärkeä asia myös meillä Suomessa.

Juhlan kunniaksi pusasin red velvet kakun, koska arvelin punaiseksi värjätyn kakkutaikinan nostavan tyttöjen tunnelman kattoon. Ostimme myös kauppareissulla tulppaaneja. Esikoinen ihasteli pinkkejä ruusuja ja minä totesin, että eikö ookki nää tulppaanit paljon kivempiä, eikös ookki? Otetaan  nää tulppaanit vaan. Joo.


Naiseus on ihana asia, mutta liian usein naiset ovat toisilleen ihan vaan vittumaisia. Jos naiset jeesaisivat kaveriaan yhtä usein kuin miehet, meillä menisi paremmin. Naisvaltaisia työpaikkoja nähneenä joutuu välillä häpeämään sukupuoltaan.

Juhlapäivän tunnelmissa aloin pohtia kotimaisia naisia, jotka häpeän sijasta innostavat minua. Naisia, jotka tekevät olemuksellaan ja ammattitaidollaan vaikutuksen, tai ovat vain yksinkertaisesti mielenkiintoisia ihmisiä. Viimeisin heistä on Jessica Grabowsky 8-pallossa: huikea. Chisu, Monika Fagerholm, Tove Jansson, Anna-Leena Härkönen -keitä näitä nyt on. Ihana Haloo Helsingin laulaja. 

Nyt naiset ja kiintiömies -Kuka on sinun mielestäsi mahtava ja innostava nainen? Nimiä!!!

18 kommenttia:

  1. Naiseus on hieno asia ja naistenpäivä on tärkeä päivä. Pienelle lapselle sitä on kuitenkin vaikea selittää, miksi vain toisella sukupuolella on oma merkkipäivänsä, varsinkin kun perheestä löytyy sekä tyttö että poika. Meillä poika ihmetteli taannoin, ollessaan noin 4-5-vuotias, että koska on setien päivä. Ehkä hän isompana ymmärtää päivän tarkoituksen, mutta voisi niitä miehiäkin joskus juhlistaa, noin niin kuin tasapuolisuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  2. ^Kansainvälinen miestenpäivä on 19.11.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja miesten tasa-arvoon liittyvät teemat ajavat myös naisten asemaa. Kaikki voittaa.

      Poista
  3. Seela Sella, Eeva Kilpi, Minttu Mustakallio.

    VastaaPoista
  4. Viimeisin ihastukseni on Maria Ylipää. Järjettömän kaunis ja taitava nainen.

    Ja pakko liputtaa myös Halosen Tarjalle, josta Kuukausiliitteessä oli hyvä juttu. Kyllähän Tarja on mielettömän vaikutusvaltainen ja aikaansaava nainen.

    Hyvä tytöt, me kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halonen on kyllä varmasti saanut paljon kuraa päälleen ihan vaan siksi, että on nainen. mieheen oltaisiin suhtauduttu ihan eri tavalla. Hieno ura kyllä hänellä.

      Poista
  5. Minna Canth, Maria Jotuni.. Naiskirjailjoita listan jatkeeksi :)! Halosen olisin itsekin maininnut. Kiitos kun muistitit hyvästä päivästä, tämä postaus katkaisi ahdistuneen aamupäiväni.

    VastaaPoista
  6. Äkkiseltään tulee mieleen Anna Kontula joka uskaltaa nostaa esiin vaikeita aiheita ja keskustella niistä vaikka sen seurauksena joutuu leimatuksi ties miksi.

    Sitten tietty mun vaimo.

    t. Kiintiömies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa edes kuvitella, kuinka paljon Kontula on varmaankin saanut sukupuoleen kohdistuvaa vihapostia.

      Ja sitten vielä sellainen joku Oi Että-hymiö tuohon sun vaimoosi liittyen.

      Poista
    2. Anna Kontula muuten jutteli mahtavia tänään Eduskuntatalolla Vaunumarssin päätteeksi!

      Poista
  7. Näin äkkiseltään tulee mieleen Halosen Tarja, Satu Huber (LähiTapiolan eläkevakuutusyhtiön toimari), rakas anoppini ja pari muuta huikeaa naista lähipiirissäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oman lähipiirin hienot naiset on kyllä niitä parhaimpia.

      Poista
  8. Kävimme eilen katsomassa elokuvan 21 tapaa pilata avioliitto. Tämän kokemuksen seurauksena lisättäköön listalle Johanna Vuoksenmaa. Selkeästi aliarvostettu suomalainen nero jolla on aikalailla silmää arjen absurdeille pikku yksityiskohdille.

    Ei tuo nyt niin hyvä ollut kuin hänen parhaat telkkarisarjansa mutta oikein viihdyttävä kuitenkin.

    t. Kiintiömies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nyt jo toinen kuulemani hehkutus kyseisestä leffasta. Täytyy mennä katsomaan itsekin. Hienoja kotimaisia leffoja on aina ilo katsoa.

      Poista