Päivähoidon paras puoli

Lehdissä uutisoitiin muutama päivä sitten Väestöliiton uudesta julkaisusta. Ammattikasvattajan kielletyt tunteet kokoaa yhteen päiväkodeissa, perhepäivähoidossa, kerhoissa ja kouluissa työskentelevien ammattilaisten kokemukset varhaiskasvatuksen tilasta. Tiivistettyyn muotoon laitettuna todellisuus vaikuttaa karulta -resurssipula, huonosti käyttäytyvät lapset, välinpitämättömät vanhemmat ja liikaa vaativat vanhemmat. Iltalehti summasi teeman tyhjentävästi: Lapset ja heidän vanhempansa ärsyttävät varhaiskasvattajia. 

Uutisointeja lukiessani en tuntenut pistoa sydämessäni. Yksi päivähoidon aloituksen kiistaton hyöty ja ilo minulle on ollut jatkuvien ylistyssanojen kuuleminen lapsistamme. Meillä on iloiset ja reippaat lapset, jotka ovat kuulemma osoittaneet skeptisimmillekin viikon mittaisia tutustumisjaksoja ennen päiväkodin aloitusta kannattaville kasvatusalan ammattilaisille, että jotkut lapset vain ovat hyvin sopeutuvaista sorttia. Varhaiskasvatuskeskusteluiden perusteella meillä on esikoinen, joka on puhelias, motorisesti lahjakas, kekseliäs, ikäistään kypsempi, laajan sanavaraston omaava ja ryhmäläisten kesken suosittu leikkikaveri. Kakkonen on hyväntuulinen, sosiaalinen ja omatoiminen lapsi, joka nukahtaa sekunneissa päiväunille, syö aikuisen miehen annoksen mitä vaan, siivoaa jälkensä ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Ei mitään negatiivisia huomioita tai kehittämisehdotuksia. Kasvatuskeskusteluiden jälkeen matkasin työpaikalle liikuttuneena ja ylpeänä. Kyllähän sen itse tietää, miten mahtavia omat lapset ovat, mutta mukavalta tuntuu kuulla se jonkun toisenkin suusta.

En edelleenkään tiedä kovinkaan paljoa siitä, mitä päivähoidossa päivän aikana puuhaillaan. Minua kuitenkin lämmittää tieto, että kakkosen pikkuruisessa perhepäivähoitoryhmässä hoitaja ottaa päivätorkut hänen vieressään. Harvoin haluaisin maksaa kenellekään nukkumisesta työaikana, mutta tässä tapauksessa pötköttely lapsi kainalossa on juuri sitä, mistä laatu muodostuu.