After party

Lauantaina kello 13.40 juoksentelin ympäri kotiamme yöpaidassa ja meikittömänä. Kaikki tuntui olevan vaiheessa -pastasalaatti tekemättä, pöytä kattamatta ja lisätuolit hakematta autotallista. Klo 14.01 avasin oven ensimmäisille juhlavieraille ihan asiallisesti pukeutuneena ja edelleen meikittömänä. Vittu mikä kiire! huokasin tulijoille ensitöikseni. Muutamia kirosanoja olin jupissut myös noin 12 tuntia aiemmin, kun kuorruttelin 11 tunnin työpäivän jälkeisessä väsymystilassa viimeisiä cookie-pops tikkuja mikroaaltouunin kellon näyttäessä 00.51. 

Alunperin parinkymmenen hengen juhlat kutistuivatkin miellyttäviksi seitsemän lapsen ja kuuden aikuisen synttärikemuiksi. Lapset ahmivat cookie-popseja, söivät kakkulautasensa tyhjiksi ja peittivät pöydän popcornsilppuun. Syötyään he siirtyivät pariksi tunniksi omiin puuhiinsa ja aikuiset saivat jakaa rauhassa ruokapöydän ääressä lapsuudenaikaisia unelmiaan hammasrautojen saamisesta ja tummaihoiseksi muuttumisesta. Klo 16.50 pysäytin levylautasella pyörivän lastenlevyn, vaihdoin kuohuviinin punaviiniin ja istahdin sohvalle tuijottamaan hiljentyneen kodin seinää. Lauseiden muodostaminen oli vaikeaa ja teki mieli vetäytyä yöunille.

En mennyt nukkumaan, vaan seurustelin illan appivanhempien kanssa. Sitten menin nukkumaan ja heräsin aamulla täyttämään yön aikana maahan valahtaneita heliumpalloja. Tiskasimme edellisten juhlien tiskit ja valmistimme edellisen päivän juhlista aikataulullisista ongelmista johtuen pois jääneen pastasalaatin. Leivoin lisää suklaakeksejä lasten suihin kadonneiden cookie-popsien tilalle. Suihkuun ehdin ennätyksellisesti jo 40 minuuttia ennen juhlien alkua.

Nyt on sunnuntai-ilta, ja minusta tuntuu siltä, että tarvitsisin viikon loman tästä juhlaviikonlopusta toipuakseni. Sen sijaan menen kahdeksaksi töihin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ensi vuonna Hoplopissa tavataan.