Koska blogi toimittaa yhden elämänalueeni päiväkirjan virkaa, voisin aloittaa tämänpäiväiset pohdintani sanoilla: Rakas päiväkirja, uhmaikä alkoi taas. Kakkosen saavutettua kahden vuoden virstanpylvään, sai hän myös kiukkukilahteluilleen ihan uutta tarmoa. Jos aiemmin raivareita oli pari kertaa tunnissa, on frekvenssi tihentynyt viime aikoina vähintäänkin potenssiin kolme.
Edellisen lapsen kohdalla koimme 2-vuotiaan kiukuttelut hänen aloitettuaan juuri taipaleensa isona siskona. Kakkosen syntymä toi oman mausteensa uhmaan, mutta todettava on, että kyllä se kiukku ihan ilman suurempia elämänmullistuksiakin syntyy -lähes tilanteessa kuin tilanteessa. En halua istua rattaissa, mutta en myöskään halua kävellä itse. Haluan istua tässä keskellä tietä, mutta en halua jäädä tähän istumaan. Maailma on raastava paikka 2-vuotiaalle.
 |
| Onni on toimistotuoli. |
Äidin kannalta helpomman tästä uhmakierroksesta tekee se, että kiukkua joutuu kestämään vain muutaman tunnin päivässä. En tiedä, jaksanko kuitenkaan suhtautua taukoamattomaan kiukutteluun yhtään sen rakentavammin kuin aikaisemmin kotona ollessani. Taktiikkani on useinmiten välinpitämättömyys ja lapsen huomion kiinnittäminen elämän loputtomiin ihmeellisyyksiin, kuten koiran kakkapökäleeseen lumihangessa. Ne tuntuvat innostavan pientä kulkijaa. Sivuhuomautuksena tosin: Mikä helvetti teitä koiranomistajia vaivaa, kun niitä kakkoja ei voi kerätä pois kadulta???? Ovatko koiranomistajat niin immuuneja kakan epämiellyttävyydelle kengänpohjassa, että oman kotiympäristön saastuttaminen ulosteella on ihan ok????
Mutta takaisin asiaa. Näinä aikoina olen ihan tyytyväinen, että saan lähteä aamuisin töihin uhmavapaalle alueelle. Pääsen todella paljon helpommalla, kuin edellisellä kerralla kotiäitinä. Ja ehkä lapsikin pääsee, kun ei ole koko ajan lähistöllä niitä kahta ihmistä, joista ensisijaisesti täytyy uhmaamalla erkaantua omaksi itsekseen. Näin on ihan hyvä.
Mun lapsonen on 1 v 8 kk kesällä kun pikkusisarus syntyy! Oikeastaan toivon yhtä kellontarkkaa uhman aloitusta vasta 2-vuotiaana, ettei kakkonen (toivottavasti) ole enää tissitakiaisena koko ajan äidissä kiinni. Toisaalta, vaikeaa se varmaan on miten päin tahansa. Nimim. Nyt jo menee hermo kitinään
VastaaPoistaPikkusisarus!!! Perhe kasvaa!!!!
PoistaHämmentävimmillään uhma on silloin, kun lapsi roikkuu jalassa kiinni, mutta ei suostu tulemaan syliin. :D Mutta kyllä siitä uhmasta saa maistiaisia jo ennen kahta vuottakin. Se sillä tavalla hiljalleen kasvaa ja muuttaa ärsyttävyydessään muotoaan jatkuvasti!
Hei meillä on jo toi jalassa roikkuminen ja kieltäytyminen syliin tulosta! Että harmittaa ihan hirveästi ja haluaisi lohtua, mutta ei suostu lohdutettavaksi.
PoistaUhma ja univaikeudet on olleet mun pahimpia pelkoja jo ennen lapsia (saako jo puhua monikossa?), ehkä siksi, että tiedän olevani molempien kanssa heikoilla. Huonosti nukkuneena olen helposti ärtyvä, ja arki on jo nyt näyttänyt, että epäjohdonmukainen jatkuva marina, jota en osaa helpottaa, saa myös ärtymään. Onneksi uniasiat on ekan kanssa menneet hyvin, toivottavasti toka on samanlainen.
Lapsettomana en uhmaan kommentoi, mutta tuohon koira-asiaan kyllä. Kyllä meitä koiranomistajiakin v*tuttaa se, että ne jotkut koiranomistajat eivät viitsi ottaa sitä pussia lenkille mukaan ja vielä käyttää sitä. Sitä koirankakkaa on ihan yhtä kurjaa pestä oman koiran tassuista kuin omasta kengänpohjasta.
VastaaPoistaEli ei kaikki koiranomistajat idiootteja ole. Niitä hyviä, joiden pussiin keräämä kakka ei sinne hankeen jää, ei vaan mistään huomaa. On kurjaa, että niiden huonojen tyyppien takia kaikki koiranomistajat leimataan tällä sinunkin tavallasi välinpitämättömiksi urpoiksi.
Koiranomistajana voisin esimerkiksi yleistää kaikki olutta juovat ihmiset pulloja kadulle rikkoviksi idiooteiksi, jotka vaarantavat minut ja koirani. Mutta tiedän, ettei näin voi yleistää, vaan se on vaan pieni osa, jotka pulloja rikkoo.
Joo, ei tartte loukkaantua. En mä luule, että kukaan koiran omistaja ei siivoa kakkoja.
PoistaUrpo-koiranomistajia vihaava koiranomistaja ilmoittautuu. Mä kyttään mun keittiön ikkunasta paskaaraivaamattomia ulkoiluttajia, kerrankin hilpaisin yhen perään tarjoamaan kakkojansa mukaan mutten saanu kiinni. Joskus kun oon paskamääriä ihmetellyt niin laskin, että jos yhellä on kaks koiraa, jotka vetää kolme lenkkiä päivässä, se tarkoittaa 42 paskaa viikossa. Aika paljon yhdelle kadunpätkälle. Saati ne, joiden koirat sontivat sellaisia ihmisläjiä. Vittu! Eniten ihmettelen niitä urponaamoja, jotka työntelevät samalla lapsia rattaissa: eivätkö ole koskaan putsanneet rattaita tai haalareita paskasta?
VastaaPoistaMäkin olen välillä harrastanut tuota kakkamatematiikkaa, kun tuntuu, että sitä paskaa on metrin välein kotikadulla ja matkalla puistoon. Että kuinka monta kusipäätä voi yhdelle asuinalueelle mahtua. Kerran avauduin vanhemmalle herralle, jonka koira paskansi keskelle kävelytietä ja herra jatkoi ilmekään värähtämättä matkaansa. Närkästyneenä sitten potkaisi koiransa paskat tien sivuun, kun rähjäsin vieressä, että ootko vittu nyt ihan tosissas jättämässä paskat keskelle katua. PRKL.
PoistaHyvä Liisa! Jos useampi tekis noin niin ehkä ne vähitellen itekin tajuais urpoutensa. Ehkä...
VastaaPoistaäitsykät ja isit saa nauttia lapsensa ”parhaasta” käytöksestä. :)
VastaaPoista