tiistai 14. elokuuta 2012

Viisi vuotta, eikä suotta

Onkos kukaan siellä joutunut sellaiseen tilanteeseen, että hääpäivää juhlistavien ravintolatreffien päätteeksi sinä istut auton takapenkillä ja kuuntelet, kuinka oma isäsi ja aviomiehesi keskustelevat etupenkillä veneen moottorin korjaukseen liittyvistä asioista? Nostan vaivihkaa käteni pystyyn. Että sellaiset puuhäät.




Näinä vuosittaisina merkkipäivinä muistan, että itselleni itsestään selvät asiat eivät olekaan itsestäänselvyyksiä. Muutaman vuoden leikkipuisto-otannan perusteella tämä oma kotoinen aviomies on jonkinlainen harvinaisuus. Hän hoitaa kaksi lasta siinä missä minäkin, laittaa hyvää ruokaa, ulkoiluttaa vapaapäivinään lapset eikä ole kertaakaan sanonut että ei sovi, jos minulla on ollut halu lähteä jonnekin ilman lapsia. Ostaa vielä hyviä hajuvesiäkin.



Kuunnellessani tuttavien päivittelyä avuttomista tai lasten hoitoon haluttomista puolisoista pohdin, ovatko nämä parisuhteet olleet epätasa-arvoisia tai sukupuolirooleiltaan perinteisiä noin lähtökohtaisesti, vai keikauttaako vasta lapsen tulo miehen ja naisen välisen suhteen takaisin viime vuosituhannelle? Kaipaavatko kaikki äidit isien tasavertaista panosta lasten hoitoon?

28 kommenttia:

  1. Meiltä löytyy tuo osallistuva isä - ei siksi että pitää osallistua, vaan koska hän haluaa. En osaisi kuvitella muuta, en osaisi tyytyä enää mihinkään muuhun. Molemmat olemme aina ajatelleet että kyllä tässä nyt yhdessä rämmitään, ihan tasapuolisesti ;) Eräs tuttavani vain kerran totesi (miehensä jokailtaisten harrastuksien ollessa kyseessä) että "tuo nyt vaan kypsyy hitaasti tähän perhe-elämään". En oikein osannut sanoa mitään, tuntui vaan että hän viittasi tähän kuinka miehet kypsyvät naisia hitaammin. Eräs toinen kaveri vain totesi että jotkut ovat isämateriaalia, jotkut eivät.

    Tyhjentäviä vastauksia, paikkaansapitävyydestä en sitten tiedä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että moni nainen tyytyy. Ja niin voi tietenkin tehdä, jos siitä ei tule katkeraksi. Minä tulisin.

      Poista
  2. Minä kaipaisin osallistumista, mutta kellosta loppuu työpäivinä aika. Pakko sen isänkin on nukkua joskus, kuulemma :D
    Nyt on lomalla ja eilen vei lapsia päiväkotiin, kävi kaupassa ja siivosi kaikki inhatkin mistä minä yleensä luistan jos vain voin ;) tähän lasketaan takkahuoneen lipastonaluset, tv:n taukset, ulkoeteinen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan jaettu aamuheräämiset miehen kanssa puoliksi, kun esikoinen on vähäuninen tapaus. Kummallakin on tasaisesti univelkaa. :)

      Mutta onhan se väistämättä niin, että jos toinen on kotona lasten kanssa, sille puolisolle jää enemmän kotihommiakin.

      Poista
  3. on miehiä, jotka soveltuvat perhe-elämään ja on miehiä, jotka eivät. jälkimmäistä tyyppiä edusti esikoiseni isä, jonka oli aikalailla mahdotonta sopeutua perhe-elämään. nykyäänkin, kun poika on isäviikolla (eli yötä isän luona arkisin ja lähtee sieltä kouluun), poika välillä myöhästyy koulusta kun isä nukkuu pommiin. noin niinku yhtenä pikku esimerkkinä.

    mun toisen (ja tämän mahassa köllivän kolmannen) lapsen isä on aivan toista maata. hän on tehnyt mun esikoisen - oman bonuslapsensa - kanssa enemmän "isäjuttuja" kuin ns. oikea isä koskaan. opettanut ajamaan ilman appareita, rakentanut liidokkia, eräjormaillut jne. vaikka ei ollut tainnut koskaan pitää sylissään pikkuvauvaa, mies taitoi heti synnärillä oikeat otteet oman poikansa pitelyyn ja hoivaamiseen. isyyden voima oli, ja on, niin vahvana hänessä :D en voi sanoa, että isä "osallistuu" lasten hoitoon, vaan että hän hoitaa ihan siinä missä minäkin - paitsi paremmin, sen olen myöntänyt alusta saakka.

    mies, jonka rakastamista ei voi lopettaa. koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihan liikutuin. Joku kyynelhymiö tähän.

      Näin se varmaan on, että kaikissa ei ole sitä isäsoveltuvuutta. Mutta nyt aloin miettiä, että eihän kaikissa naisissakaan ole sitä äitipotentiaalia vaikka heillä lapsia onkin. Onkohan joissakin parisuhteissa niin, että nainen harrastaa illat ja mies hoitaa kotona lapset? Vai onko ne sitten vähän erilaisia keissejä, kun nainen ei sopeudu perhe-elämään?

      Poista
    2. oisitpa nähnyt sen, kun olin kättärillä toista päivää, vauvan sokerit olivat romahtaneet kun mulla ei vielä noussut maitoa enkä saanut tuttipullosta luovutusmaitoa menemään - mies tuli mun esikoisen kanssa (oli hakenut sen koulusta), otti itkevältä minulta vauvan ja tuttipullon ja sanoi, että nyt sitten istutaan vaikka yöhön saakka ja tämä maito menee tippa kerrallaan. se huolenpito ja rakkaus ensimmäistä omaa lastaan kohtaan oli jotain niin suurta, etten ollut koskaan nähnyt vastaavaa.

      sama takuulla koskee äitejäkin - mua suuresti ärsyttävä äitimyytti on tämä "jokainen äiti on paras äiti lapselleen". tiedän tapauksia, että roolit eivät ole ihan perinteiset - jopa kaksi keissiä, jossa isä teki ensin työpäivän ja hoiti sitten lapsia illat ja viikonloput, että vaimo sai omaa aikaa ja levätä - ja nainen jätti miehen toisen takia, kun nuorempi lapsi oli hädin tuskin vuoden ikäinen. jos mies tekee noin, se on sika, nainen on varmaan vain emansipoitunut :D

      Poista
    3. Ne on aina mielenkiintoisia ajatusleikkejä, kun pohtii miten toimijan sukupuoli vaikuttaa siihen, miten tekemisiin suhtaudutaan. Vaikka tavallaan ollaan tosi tasavertaisia, niin kyllä se sukupuoli edelleenkin vaikuttaa normeihin, joilla toimintaa usein arvioidaan.

      Poista
  4. Mun mies on parhaillaan koti-isänä, omasta halustaan, ja nauttii olostaan valtavasti. Raskausaikana osallistui kaikkiin neuvolakäynteihin, synnärillä hoiti lasta enemmän kuin minä ja mun kotonaoloaikana hoiti lasta aamut ennen töihinlähtöä ja illalla kotiin tullessa. Minulla on tsemppaamista, että yllän samaan nyt kun olen itse töissä.

    Minäkään en oikein osaisi muunlaiseen elämään tyytyä, kun mun mielestä lapset on yhteisiä ja isällä on yhtälailla _oikeus_ lapsesta nauttia ja tähän suhdetta rakentaa.

    Jokainen perhe toivottavasti tekee niin kuin itse kokee parhaaksi. Kaikki kun olemme erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikki tekee ilman muuta niin kuin kokee parhaaksi. Mutta melko usein kuulostaa siltä, että nainen jotenkin vastentahtoisesti hyväksyy sen, että mies ei suostu hoitamaan kotihommia tai että on illat omilla menoillaan. En tiedä, voiko silloin olla onnellinen.

      Poista
  5. puuhääpäivää täälläkin odotellaan syksyksi, toivottavasti menee eri merkeissä kuin teillä :D

    meillä talon rakentaminen vähän vääristi rooleja viime vuonna raksalapsen syntyessä, mutta nyt kun elellään valmiissa kodissa, on tilanne normalisoitunut. ja käytän nimenomaan sanaa normalisoitunut, kun tarkoitan sitä että hommat jaetaan tasapuolisesti. ok, edelleen mies kysyy multa mitä laitetaan lapselle päälle, mutta muuten kyllä hommailee ihan siinä missä minäkin, usein enemmänkin. nyt kun menin töihin, minä hoidan aamut ja mies iltapäivät. reilu diili.

    monissa parisuhteissa se kotitöiden tekemisen kulttuuri luodaan ihan alussa. nainen ei ole tyytyväinen miehen pyykkienripustukseen tai imurointitapaan, ja tekee sen mielummin itse. ja sitten tekee sitä seuraavat 50 vuotta ja valittaa kuinka mies ei koskaan tee mitään.

    olen pitänyt meidän meininkiä aika itsestäänselvyytenä, mutta ei kai se sitten ole. täytyy viimeistään puuhääpäivänä muistaa sanoa, kuinka kivaa on että meillä tämä näin menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä komppaan tätä hannaa siinä(kin), että usein äiti pitää omaa tapaansa tehdä asioita oikeana, jolloin alussa ehkä motivoituneeltakin mieheltä liukenee lastenhoitohalut tyystin. vai kuka haluaisi tehdä hommaa, jota toinen arvostelee vieressä?

      ehkä äideille on joskus vaan vaikea myöntää, että isä tekee jonkun tai useamman jutun paremmin. meillä ainakin, vaikka mulla oli sitä vanhemmuuskokemusta 8 vuotta enemmän kuin the miehellä.

      Poista
    2. Me oltiin Porvoossa syömässä, joten isi oli vaan kiltti, kun tarjoutui hakemaan iltamyöhällä kaksi humalaista kotiin. :)

      Varmaan tosi nopeasti noi parisuhteen toimintamallit ja työnjako syntyy ja niitä ei aina edes tiedostakaan. Me tehdään aika tasapuolisesti kaikkea, vaikka tyylieroja tietenkin on. Mä olen nyt yli 6 vuotta arvostellut miehen pyykinripustustekniikkaa, mutta se sitkeästi vetää omalla tyylillään, eli ripustaa vaatteet ryppyyn. Sitkeästi kuitenkin ripustaa.

      Poista
  6. Meiltä löytyy se unelma-avokki myös. Kaikki vaan natsaa. Jopa se, että minä haluan olla kotirouva ja hoitaa kodin ja hän haluaa tuoda rahan pöytään ;) Lapsi jaetaan aikalailla puoliksi, tai siis niin puoliksi kun se nyt menee kotiäidillä ja työisällä. Nyt molempien opintovapaiden aikana tilanne on kyllä kristillisesti tasan, vaikka edelleen Haluan hoitaa kodin. Apua tietty tulee jos pyytää.

    Nyt lähdenkin sitten siemailemaan sidukkaa kun mies ulkoiluttaa jälkeläistään iltaan asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja omat menot jaetaan tietty myös tasan. Sun vuoro-mun vuoro. Itse käyn salilla iltaisin jo lapsen mentyä nukkumaan ja miehellä todella harvoin on mitään arki-iltaisin. Ehdottomasti eniten tehdään yhdessä perheenä.

      Poista
    2. Multa on jäänyt se kodinhoitohalukkuutta tuottava geeni saamatta. Niitä on kuitenkin ilmeisesti olemassa. :)

      Poista
  7. Vaikkei ekana kommentoinut Ada sitä varmaan sanavalinnallaan tarkoittanut, niin mua ärsyttää todella paljon kun puhutaan juurikin isän "osallistumisesta" lastenhoitoon ja kotitöihin. Miltä kuulostaisi äiti, joka OSALLISTUU omien lastensa hoitamiseen? Musta toi sana kielii juuri siitä ajatuksesta, että koti, sisältäen lapset, on sellainen äidin oma elämänmittainen projekti, johon mies sitten oman aikataulunsa ja jaksamisensa mukaan osallistuu. Ärh!

    Mulla on hyvä mies, ja siitä on tullut ihan mahtava isä. Käy kaupassa, vie roskat, leikkii lapsen kanssa, lähtee sen kanssa puistoon, tiskaa ja tuo suklaata. Siis tekee sen minkä minäkin ja enemmän - minähän en tiskaa koskaan (miehen tiskaustapa on muuten musta toooosi vaivalloinen, mutta olen puuttumatta koska en halua että tasapaino järkkyy!). Ja siippa käy siis päivisin töissä ja hengaa iltaisin lähinnä mun kanssa sohvalla. Jonkun mielestä tuo varmaan on tossun alla, itse vakuuttaa olevansa varsin tyytyväinen.

    Olen myös auttamattomasti ulkona niistä hiekkalaatikkokeskusteluista, joissa parjataan miehen kotityölaiskuutta - meillä mä taidan olla se laiskempi osapuoli. Usein muiden äitien puheista tulee jotenkin ilmi, että oman väsymyksen/uupumuksen/seinät-kaatuu-päälle-en-jaksa -fiilisten takana on ainakin osittain puolison pitkät työpäivät, iltaharrastukset, telkkarin tuijotus tai "kyvyttömyys" osallistua kotitöihin. Ihan kuin ne olisi jotain pysyviä olotiloja, jotka nyt vaan on kestettävä! Mä kyllä aina mietin silloin, ettei vika voi olla pelkästään miehissä, vaan myös niissä tilanteeseen _tyytyvissä_ vaimoissa. Jos joku nainen oikeasti haluaa itse tehdä kaiken eikä siitä väsy, niin fine, muussa tapauksessa mun mielestä tilanteelle pitäisi tehdä jotain.

    Huh, tulipas tästä vähän ragea keskiviikon ratoksi :D Ai niin, hyvää hääpäivää vähän myöhässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, osallistumisen voi käsittää myös vähän ikävällä sävyllä.

      Sopimusasioita tuo töiden ja hoidon jakautuminen parisuhteessa kai on. Ja kompromisseja sen suhteen, että kaikkea ei tehdä juuri sillä tavalla kuin minä asiat tekisin. Ja ihan varmasti myös sillä, miten asiat on omassa lapsuuden perheessä tehty, on vaikutusta.

      Niin ja oikea hääpäivä on vasta perjantaina, joten olet itse asiassa ajoissa onnittelemassa. Lapsenvahdeilla a.k.a isovanhemmilla oli jotain tärkeämpää menoa silloin oikeana päivänä. Voitko kuvitella????

      Poista
  8. No joo... en mä mielestäni ole tyytnyt tilanteeseen mutta en jaksa päivä toisensa jälkeen naputtaa samoista asioista. Virheen tein jos jossain niin ehkä siinä etten ole mennyt töihin heti ä-loman jälkeen enkä juuri myöskään harrasta kodin ulkopuolella. Mies pitää siis itsestään selvänä että minä hoidan kodin ja lapset. Aina ei ole ollut näin ja kummallakin on myös edellisestä elämästä lapset. Ensimmäisen lapsen synnyttyä mies hoiti innokkaasti vauvaa ja kotiakin, teki ruokaa ym. Toinen lapsi olikin sitten niin allerginen ettei tyyntynyt kuin äidin tissiin, valvotti yöt, eikä ruokaa uskaltanut enää tehdä kun on niin paljon rajoituksia. ja kiroan myös tietokoneajan h-vettiin, mies olisi paljon enemmän läsnä ilman sitä! Kumma kun maailman uutisetkin on tärkeämpiä kuin oma perhe. Välillä suutun ja annan tulla mitä mieltä olen mutta kuten sanoin, en jaksa joka päivä purnata. Ehkä pari päivää mun sanomiset pysyy mielessä ja sitten taas lipsutaan vanhoihin tapoihin. En tiedä mitä sitten pitäisi tehdä. Ja puuhäätkin meillä siintää ensi vuonna... :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan uskoa, että asiat selviää, jos niistä puhutaan. Varmaan sun miehelläkin on omat syynsä, miksi toimii niinkuin toimii. Jos päästään keskustelemaan niistä syistä, eikä niistä väärin tekemisistä, voi alkaa neuvotella mitä kumpikin voisi tehdä toisin. Hankalia tilanteita nämä kyllä ovat.

      Poista
  9. Puuhäät sielläkin, onnea! Me juhlittiin omiamme kesäkuussa kahdestaan ympäri Helsinkiä, se oli mainiota. Nelivuotishääpäivä menikin Naistenklinikalla ihmetellessä viisipäiväistä vauvaa, syötiin me jotkut leivokset sentään.

    Olen aivan vakuuttunut siitä, että olen pysynyt järjissäni lapsiarjessa siksi, että mulla on mies joka on itsestäänselvän tasavertainen lasten vanhempi. Se on ihan oleellista kun on eletty kahden vaippalapsen kanssa. Vasta nähdessäni muiden kuvioita olen tajunnut, ettei tämä olekaan itsestäänselvä isän malli vaan erilainen avuttomuus, vastuuttomuus tai pakkomielle oman villi ja vapaa -mielikuvan vaalimisesta isien keskuudessa ei ole niinkään harvinaista. Tulisin ihan hulluksi jos mulla olisi mies jota pitää patistella ja hätistellä lasten- tai kodinhoitoon. Ja auta armias, jos huomaisin ruvenneeni mammaksi aikuiselle miehelle.

    Miehen=omien lasten isän haukkuminen julkisesti esim Facebookissa on musta niin härskiä että olen tyynesti piilottanut tällaisten ihmisten feedit. Mulla on sellainen naivi näkemys, että oma perhe on solidaarinen yksikkö joka ei puhu pahaa toisistaan julkisesti. Luonnollisesti moitiskelen joskus armastani tyttökavereiden kanssa pienellä joukolla, kun tunnetaan ja tiedetään että mies on kuitenkin ihan huippu. Mut missään perhekerhossa en kuunaan alkaisi kalkattaa miehen huonoista puolista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hämmentävän yleistä, että perheen isä voi lomailla kavereidensa kanssa jossain fucking Jyväskylän suurajoissa ja vaimolle samanlainen irtiotto olisi ihan mahdottomuus, jos isovanhemmat eivät olisi apuna. Ja sitten ne miehet päivittelevät, että joutuvat toimimaan "lapsenvahteina" OMILLE LAPSILLEEN, kun vaimo käy silloin tällöin jossain jumpassa. Mä en vaan käsitä noita kuvioita.

      Tuo kyllä myös hämmentää, miten innokkaita jotkut naiset on haukkumaan miehiään melko tuntemattomillekin ihmisille. Toisen nolaaminen julkisesti on tosi epäreilua ja ainakin omasta mielestäni melko kiusallista kuunnella.

      Poista
  10. Mulle sattui juuuuuri tuollainen mies jota ei se perhe-elämä sitten kiinnostanutkaanvaikka sen niin kovasti halusi vaan omat tarpeet meni kaiken muun edelle. Heivasin miehen ulos elämästämme ja nyt kahden pienen vaippaikäisen yh-äitinä elämä on paljon helpompaa ja miellyttävämpää koska ei tule niitä jatkuvia pettymyksiä. Onneksi on hyvät isovanhemmat ja ystäviä jotka auttavat :) Ja hyvä kuulla että niitä hyviäkin isiä löytyy, onnekkaita olette :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä!! Juuri noin se tilanne mun mielestä pitää hoitaa, eikä jäädä tuhlaamaan elämää jatkuvia pettymyksiä tuottavan ihmisen kanssa.

      Poista
  11. Luulen, että 15.8. kirjoittaneen anonyymin tilanne on aika tyypillinen. Varsinkin kodinhoidolliset kiistat on usein niin syvällä parisuhteen dynamiikassa, että niistä ei vaan päästä yksimielisyyteen vuosikausien jälkeenkään. Niille pariskunnille, joissa homma toimii tasapuolisesti tai mies tekee enemmän, nostan hattua ja kumarran vähän kateellisena.

    Mä olen tunnustuksellinen feministi ja sitä mieltä, että kotityöt pitää jakaa tasan. Totta kai. Olen myös moneen muuhun ihmiseen verrattuna melko siisti ja aika energinen ihminen, ja monista kotitöistä jopa jonkinverran tykkään. Mun mies puolestaan on laiska ja mukavuudenhaluinen tyyppi, joka töistä tultuaan hoitaa lasta ja hengaa sohvalla. Sitä ei juurikaan kiinnosta kodin siisteystaso, eikä se kiinnitä huomiota siihen, lainehtiiko tiskipöytä tiskeistä vai ei. Ihan esimerkkinä: sen mielestä tiskikone kannattaa tyhjentää vasta sitten, kun uusi koneellinen likaisia astioita odottaa tiskipöydällä. Ruokaa se ei osaa laittaa ollenkaan; sen lapsuudenkodissa lapset ei tehneet keittiössä muuta kuin voidelleet omat leipänsä, eikä kiinnostus ruuanlaittoon varsinaisesti ole myöhemminkään herännyt.

    Voitte arvata, kuka kokkaa ja siivoaa feministin kodissa. No minä. Seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen totean kuitenkin, etten tou-dellakaan jaksa enää vääntää kättä tässä asiassa. On yritetty. Mies on hyvä, kultainen ja rakas, ja maailman paras isä meidän lapselle. Hyväksyn siis tilanteen ja teen varmaan jatkossakin hommat suurimmaksi osaksi itse (tekee mieskin jotain, välillä, silloin kun pyydän) tai sitten vaan opettelen elämään sikolätissä. Onhan sekin mahdollista - miksi minun siisteysstandardini olisivat ne oikeat?

    Äidin lapsen kanssa kotona viettämä aika ihan takuulla keikauttaa monessa perheessä työnjaon sadan vuoden takaiseen. Se on musta muutenkin tasa-arvon kannalta monin tavoin ongelmallinen ajanjakso (naisten palkka- ja urakehitys, miehen kotona viettämä aika, joka usein on edistyksellisimmissäkin perheissä murto-osan naisen äitiyslomista yms). Varmaan monessa kodissa näistä jutuista on silti riidelty jo kauan ennen lapsiakin.

    Venni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että ei ole perhettä, joissa kotitöistä ei joskus riidellä. Kenelläkään ei varmasti voi mennä niin hyvin! :D

      Tästä siisteysstandardiasiasta olen monesti keskustellut myös työpaikan kahvihuoneessa. Ihmisillä on vaan niin eri näkemykset näissä asioissa, eikä mun mielestä välttämättä kaikkien muiden täydy mukautua juuri niiden kaikista siisteimpien ihmisten toiveisiin. Vaikka se varmasti ajaa ne siistit ihmiset ihan sekopäiksi, kun siivoavat toisten sotkuja.

      Vaikka meillä työnjako ja muut asiat on menneet aika hyvin, alan kyllä olla sitä mieltä, että olisi noissa tukiasioissa syytä kohdentaa enemmän tukikuukausia suoraan isille, jotta miehet oikeasti saisivat jonkun aikaa vastata itsenäisesti lasten ja kodin hoidosta.

      Poista
  12. No sanos muuta noista tukiasioista. Hämmentyneenä olen myös pannut merkille, että aika monessa perheessä isäkuukausi pidetään viikon pätkissä silloin, kun äitikin on kotona, jolloin isukki sitten pitää vähän ressilomaa ja lepuuttaa työelämässä rassaantuneita hermojaan äidin hoidellessa totuttuun tapaan huushollin pyörittämisen, yöheräilyt ja sen sellaiset mitättömät detaljit. Ärsyttävää.

    Mun mielestä sukat pitää asetella narulle kuivumaan pareittain, samaan suuntaan (varpaat vierekkäin) ja sileäksi ravautettuna. Laskostus tapahtuu erityisellä tavalla, jonka toteutan kutakuinkin samaan tapaan kuin äitini ja isoäitini. Olisi kumminkin mielisairautta osaltani kuvitella, että jotakuta kiinnostaa opetella tämä hieno systeemi ja alkaa harjoittaa samaa pedanttisuutta omassa elämässään. Mun kannattaa siis panna sukat kuivumaan ihan itse, jos en halua tunkea varpaitani koppuraksi kuivuneeseen sukkamyttyyn. Valitse sotasi, sano.

    Hieno blogi sulla muuten! Hyppäsin kyytiin vastikään ja tykkään kovasti. Olen joskus miettinyt munasolun luovuttamista, joten luin sun tekstit aiheesta erityisellä mielenkiinnolla.

    Venni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että voisi olla vaikeaa löytää kumppani, joka jakaa ton sun sukkarutiinin. :D

      Mutta mä tunnen ihmisen, joka silittää sukat. :)

      Poista