maanantai 6. elokuuta 2012

Pitkä puolikas

Jännitysnäytelmä Saako Liisa valmistettua perheelleen maittavan päivällisen Jamie Oliverin ohjeiden mukaisesti 30 minuutissa jatkuu. Varmasti kaikki odottavat jo kieli pitkällä tietoja tämänpäiväisistä kokkauksista. 

Vastaus edellä esitettyyn kysymykseen on tämän päivän kokemusten perusteella, että ilmeisesti ei. Kellotin maissi-savukalakeiton ja sateenkaarisalaatin valmistusajaksi noin 55 minuuttia. Eli ei siis lähellekään puolta tuntia. Ja minä vielä jätin grillatut jättikatkaravut ja jonkun marjasörsselin valmistamatta. Lapset eivät häirinneet. En käsitä. Kieltäydyn tunnustautumasta keittiövajakiksi, joka on niin homeessa, ettei pysty toimimaan normaalin aikuisen tasolla. Kirjan lupaukset 30 minuutin aterioista ovat siis mielestäni täyttä vedätystä.




Mutta. Ja tämä mutta lausutaan sellaisella positiivisella ja mielialaa nostattavalla äänenpainolla. Ruoka oli hyvää! Kääpiö, joka yleensä karsastaa valkoisesta kalasta valmistettuja kalaruokia, kehui keittoa maistuvaksi ja tyhjensi lautasensa viimeisiä maisseja myöten. Ja santsasi salaattia, vaikka suhtautuu epäluuloisesti lähes kaikkiin peruskasvisten ulkopuolelle luokiteltaviin vihanneksiin ja juureksiin.

Mielestäni en tehnyt mitään järkyttäviä virheitä tai jäätymisiä ruoan valmistuksen aikana. Näin ollen haluan haastaa kaikki halukkaat kokeilemaan, saatteko te valmistettua Jamien maissi-savukalakeiton ja sateenkaarisalaatin 30 minuutissa, niinkuin tarkoitus olisi. En jaksa jakaa 30 minuutin valmistusaikaan kuuluvien tiikerikatkarapujen ja vadelma-seljaslushien ohjeita, koska voisin vannoa, ettei kukaan oikeasti pystyisi hosumaan kaikkia ruokalajeja kasaan puolessa tunnissa. Ohjeet tulevat tässä:

KEITTO (4 hengelle)
4 viipaletta savupekonia
pieni nippu kevätsipuleita
250 g Rosamunda-perunoita
4 maissintähkää (käytin pakastemaissia)     
            300 g nahatonta ja ruodotonta savukoljaa (käytin pakasteseitä)                          
3 laakerinlehteä   
3 oksaa tuoretta timjamia
1 l kanalientä
1,5 dl ruokakermaa
              200 g kuorittuja katkarapuja
150 g voileipäkeksejä

  SALAATTI
puolikas punainen chili
1 valkosipulin kynsi
pieni nippu tuoretta rakuunaa
 2 rkl punaviinietikkaa
6 rkl oliiviöljyä
3 rkl ruokajogurttia
  1 iso kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 tuore punajuuri
 1 rasia krassia


ESIVALMISTELUT Ota esille kaikki tarvittavat raaka-aineet ja työvälineet. Kiinnitä monitoimikoneeseen karkea raastinterä. Pane iso kasari kuumalle lämmölle.

KEITTO Hienonna pekoni, kaada kasariin loraus oliiviöljyä ja paista pekoni kullanruskeaksi. Siisti kevätsipulit, leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi ja lisää kasariin sekoitellen. Pese perunat ja ja pilko ne 2 cm kokoisiksi paloiksi. Lisää perunat kasariin ja sekoita hyvin. Pidä kasaria silmällä ja sekoittele useaan kertaan. Leikkaa maissinjyvät tähkistä (tai käytä pakastemaissia) ja lisää ne kasariin. Lisää kasariin myös savukolja (tai sei), laakerinlehdet ja timjami. Kaada päälle kanaliemi (käytin kanafondia), peitä kasari kannella ja keitä 12 minuuttia.

SALAATTI Pane tehosekoittimeen puolikas punainen chili, kuorittu valkosipulin kynsi, pieni nippu rakuunaa, hyppysellinen suolaa, pippuria, 2 rkl punaviinietikkaa, 6 rkl neitsytoliiviöljyä ja 3 rkl ruokajogurttia. Sekoita aineet tasaiseksi kastikkeeksi. Tarkista maku -kastike saa olla sekä suolaista että hapokasta, joten lisää mausteita tarvittaessa. Kaada kastike kannuun ja vie pöytään.

Pese ja kuori kesäkurpitsa ja porkkanat. Kuori nopeasti punajuuri. Raasta kasvikset vuorotellen monitoimikoneessa ja kaada raasteet tarjoilulautaselle. Leikkele krassi salaatin pinnalle. Vie salaatti pöytään.

KEITTO Lisää keittoon ruokakerma sekä kuoritut katkaravut ja sekoita hyvin. Peitä kasari jälleen kannella ja alenna miedolle lämmölle. Kata voileipäkeksit pinoiksi pöydälle.

Ota kasari pois liedeltä. Halutessasi voit jättää keiton kokkareiseksi tai soseuttaa sen perunasurvimella. Itselläni on tapana hieman soseuttaa puolet keitosta ja sitten sekoittaa se.

TARJOILU Vie keitto pöytään. Murskaa muutamia voileipäkeksejä kullekin keittolautaselle, annostele keittoa niiden päälle. Sekoita salaattiin kastike ja nauti.

Ja siis tämän lisäksi pitäisi vielä grillata uunissa tiikerikatkarapuja ja valmistaa jääkuutioista, tuoreesta mintusta, seljamehusta, vadelmista ja kivennäisvedestä monitoimikoneessa slushie. Vitut -saanen arvella. 

Olisin kovin kiinnostunut teidän tuloksistanne. Kommenttilaatikkoon saa tulla retostelemaan tai vaihtoehtoisesti myöntämään tappionsa kelloa vastaan.

10 kommenttia:

  1. Tuotanoin. Brittiläiset lähteeni :) kertovat, että tuota kirjaa olisi arvosteltu juuri siitä, että ne ei oikeasti olekaan ihan 30 minsan aterioita. Siis ainakaan jos ei itse satu olemaan ammattikokki. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun brittiläisille lähteille voisin todeta, että en yhtään ihmettele! Olen tästä tiedosta yhtä aikaa tyytyväinen ja pettynyt.

      Mä vaadin nyt kyllä jotakin kompensaatiota kustantajalta harhaan johtavasta markkinoinnista ja särkyneistä unelmista.

      Poista
  2. Mulla on ainekset kaapissa, ehkä jo huomenna testaan. Tänään syödään eilisen broccolipastan, cantaloupe-prosciutto-salaatin ja kesäkurpitsa-mozzarella-salaatin tähteet. 45 min. ja siivoukseen tunti, mut siinä on mukana tiskikoneen tyhjennys ja erinäisiä epäonnistuneita kokeiluita monitoimikoneen korvaamisesta blenderillä tai sauvasekoittimella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan huono suoritus! Keittiö on kyllä ihan näkemisen arvoinen noiden kokkailusessioiden jälkeen. :D

      Eilen kokeilin, valmistuvatko Jamien ohjeen broilerin koipi-reisipalat puolessa tunnissa, kun yleensä ne vaativat uunissa melkein tunnin. Eivät valmistuneet.

      Poista
    2. Teinki jo tänään kun saatiin seuraa. Väittäisin kyllä et meni nopeemmin kuin eilinen, noin 40 minuutissa, vaikka jouduin raastamaan salaattiainekset käsipelillä, kun multa puuttuu edelleen se monitoimikone. Oioin myös pakastemaissilla ja -seillä.

      Sotku oli taas aikamoinen punajuuritahroineen eikä esikoinen suostunut syömään muuta kuin maissia. Mut muista syöjistä soppa oli oikein hyvää (kuinkas muuten, olihan siinä pekonia)! Pieniä vauhtivirheitäkin sattui: keksit tarjoiltiin erikseen ja krassin unohdin ostaa. Eilisestä pastasta puuttui kaprikset ja kaalit meni epähuomiossa kaikki muusiksi, vaikka piti säästää osa nupuista. Ehkä parempi niin, sillä sitä lapset söi oikein innokkaasti, kun eivät nähneet mitä se sisälsi. :)

      Poista
    3. Mulla oli kyllä pieni säätö monitoimikoneen kanssa tuossa 55 minuutissa mukana. Se salaattiosio kastikkeineen vei jotenkin ihan liian kauan. Mutta ravut ja slushie tohon puoleen tuntiin on kyllä aika optimistista.

      Hyvä vinkki muuten tuo soseuttaminen. Mäkin haluaisin kokeilla sitä brokkolipastaa, mutta lapset ei koskaan suostu syömään ruokaa, jos huomaavat parsakaalia siellä.

      Poista
  3. heh, itse sain tuhraantumaan aasialaiseen uuniloheen ja nuudeliliemeen kaksi tuntia, samoin piripiri -kanaan ja perunabataattimuhennokseeni meni toinen kaksi tuntia ja vaikka kuinka yritti järkeistää sapuskan valmistamisen. Tosin puolustukseksi totean että jouduin imettämään ruoanvalmistuksen lomassa pariin otteeseen...
    t. sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se piripiri-kana!!! Mulla meni eilen 1,5 tuntia ainakin. Miten helvetissä on mahdollista saada ne kanat kypsiksi niin nopeasti??? Ja minkälaisessa mikrossa bataatti kypsyy 15 minuutissa??? Oli lapsilla vähän kireät tunnelmat ruokaa odotellessa. :D

      Poista
  4. Mäkin kokeilin kalakeittoa, mut muut jätin väliin. Meni ehkä puol tuntia. Tosin mieskin vähän autteli ja mä imetin keiton kypsyessä. MUTTA epäluuloinen 5-vuotias pisteli keiton mukisematta poskeensa. Saatiin yksi ruokalaji lisää ikuiseen keitto-laatikko-pastakastike repertuaariin. Se on parhautta. Jamie rules, vaikka sen risotto ei lapseen uppoakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun suhde Jamieen on kärsinyt ton kirjan takia. Mutta se keitto upposi kyllä hämmästyttävän hyvin lapsiin, joten annan vähän anteeksi. Meillä kyllä menee risottokin.

      Poista