keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kausiahdistus

Kuinka masentavaa on pohtia syksyä ja talvea jo elokuussa? Minä olen masentava -mutta niin ovat onneksi lähes kaikki muutkin perheenäidit. Kuluvalla viikolla olen pukenut lapsia syystakkeihin ja nostellut ulkoiluhousujen lahkeita arvioivasti. Olen myös taputtanut itseäni selkään, koska muistin ostaa lapsille maaliskuun alennusmyynneistä  toppakamppeet tulevaksi talveksi. Olen edennyt äitiyden tasolle, jolle ei ihan jokainen perusmutsi pääsekään. Erityismaininta lähtee myös lasten synnyttämisestä lähes päivälleen kahden vuoden ikäerolla, samalla sukupuolella varustettuna. Kierrätettävyysaste: todella korkea. Hyvä minä!




Mutta etupäässä olen kironnut sitä piinallista välikautta. Kevättakki on liian ohut, mutta toppatakki liian kuuma. Puistoon fleece ja kuoritakki, mutta entäs muualle? Villakangastakki, tikkitakki vai kevyesti topattu ja vettä hylkivä takki? Lenkkareilla ja lantsareilla pärjää pitkälle syksyyn, mutta tarvitaanko kuitenkin jonkinlaiset nilkkurit? Voiko lapsille ostaa Sorelit talveksi, kun omista kengistäni kumi halkeili jo kahden talven(!!!) käytön jälkeen? Kuinka ison koon uskaltaa ottaa? Alkaako se vaaleanpunaisenhaluamisvaihe joskus seuraavan vuoden aikana? Mikä olisi käytännöllisintä ja ajattominta? Millä on jälleenmyyntiarvoa? Valintoja, kysymyksiä, päätöksiä ja huokaus.

On ollut niin raskasta, että täytyi tehdä välipalaksi lettuja ja laittaa päälle vähän hunajaa.

20 kommenttia:

  1. siis omg, muualle??! nyt kerrot heti kaiken! onko tämä nyt se hienostelutakki-kategoria huutonetissä jota en oikein ymmärtänyt.. eikö vuosikas AINA ryve jossain kun tulee mahdollisuus?

    sulla on sentäs jo monen vuoden vk-kokemus, itse aivan alkutasolla.. eli olen hankkinut syksyyn yhden softshell-takin + kuorihousut ja yhden kuorihaalarin, näillä kaikilla pärjää märässä ja tuulessa. ensikertalaiseksi tämä on musta jo ihan ok suoritus. mutta sitten muutamia kysymysmerkkejä. mitäs alle, fleeceä vai villaa? ja jos, niin fleece/villahaalari vai irto-osat? mitä muuta pitäisi huomioida? argh. mullekin lettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää "muu" osio on lähinnä kauppaan, ravintolaan, kaupungille, kylään-osasto. Mä en jaksa ihan aina ulos lähtiessä sitä fleece ja kuoritakki kerrostamista kylminä päivinä, jos ei ole tarkoitus olla pitkään ulkona leikkimässä.

      Mä suosin fleeceä, koska se on helpompi pestä. Haalari on nopeampi pukea ja lapsi oppii laittamaan sen helpommin myös itse. Toisaalta takki ja housut komboa on helpompi säädellä keväällä, kun aina ei tartte molempaa puoliskoa yhtä aikaa. Tää on siis niin monimutkaista!

      Suosittelen ruskovillasukkia. Ne on tosi ohuet ja pitää lämpimänä. Myös ruskovillan lapasia voi laittaa rukkasen alle, jos tarttee lisää lämpöä.

      Poista
  2. Onneks pojille ei tarvii välttämättä hienostelutakkia, vaan haalarin lisäksi riittää erillinen ulkoilutakki. Ja kenkiäkin tarvii vähemmän kun ei tarvii hame-kenkiä. Hyvä ekovinkki tuo, että synnyttää samaa sukupuolta olevat lapset samana vuodenaikana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän löytää sellaisia takkeja, jotka ei olisi ihan pelkkiä hienostelutakkeja, kun ne on niin pienellä käytöllä, mutta ei kuitenkaan ihan puistotakkeja. Ja se on kuulkaas vaikeaa.

      Poista
  3. Minä havahduin viime keväänä siihen kamalaan tosiasiaan, että 6v esikoisellani ei ole ollut vielä yksiäkään goretex-kenkiä!!! Siis on lenkkareita, tennareita, kumisaappaita, karvavuorisia kumppareita ja Kuomia. Ei välikausikenkiä. Shame on me. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lapsi on vielä hengissä??!!

      Ei oo kyllä meilläkään vielä yksiäkään. Mä puntaroin jotain siistimpiä kaupunkikenkiä/nahkanilkkureita, joita voisi tarpeen tullen pitää mekonkin kanssa. Ettei ihan lenkkareissa joutuisi menemään juhliin. Ah tätä turhamaisuutta.

      Poista
    2. Lapsi on hengissä, eikä sillä ole ainakaan vielä mitkään lättäjalatkaan :D
      Itse ratkaisin tuon "siistimmät kengät"-pulman ostamalla henkkamaukasta parit halvat tennarit.

      Poista
  4. Ihanaa kun teitä vaatesuossa rämpiviä on muitakin! Omalla kohdalla lähdetäännyt siitä liikkeelle, että olen ihan varma että muksu jää ensi talvena ilman haalaria kun en vielä elokuun ekoina päivinä ole sellaista sännännyt ostamaan...Ja tosiaan se kaikki muu sälä! Voi elämä kuinka vaikeaa. Eikä juuri auta silmäillä useitakin blogeja joissa välikausi- ja talvivaatteet on jo siististi pinottu ja viikattu ja joka lähtöön on jotain yhdistelmää. Ja tuonkin hiffasin vasta nyt että tosiaan, tyttö-ihminen tarvinnee mekkoja varten hienostelukenkiä ja -takkeja, osaahan hän jo nyt 1v2kk pyytää levittämään kasvorasvaakin kasvoilleen niin kuin on nähnyt äidin ja mummin tekevän! Lettuja ei ole mutta onneks on suklaajätskiä! terkuin Hanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät on vaikeita! Ei niitä kuitenkaan hirveän montaa paria viitsi hankkia ja erilaisia käyttötarpeita on monta. Takeissa voi kääriä hihoja, mutta kengät täytyy olla oikean kokoiset.

      Meillä 1,5-vuotias yrittää töhriä naamaansa kynillä. :D

      Poista
  5. En ole kokenut vielä kertaakaan ongelmaksi näitä kausia :D En ymmärrä mikä juttu tämä on. Kirpparilta irronnut jotain ihan semifiksua ja kivan näköistä + halpaakin. Jälleenmyynnissä saanut 90% omista rahoistaan takaisin ja ihan hyvin on toiminut tositarkoituksessa, eli puistopönötyksessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä en oo ikinä tajunnut, miten ihmisillä on aikaa ja mahdollisuuksia pyöriä kirppareilla etsimässä oikean kokoisia vaatteita. Että meneekö ne sinne lasten kanssa säätämään vai käyttääkö ne lapsivapaan aikansa kirppareiden koluamiseen. Mä en halua tehdä kumpaakaan.

      Mun mielestä puistovaatteiden hankkiminen onkin se helppo osuus. Mutta kun niissä kuraisissa puistovaatteissa ei oo aina kiva lähteä niihin muihin paikkoihin, missä käydään ja ei haluaisi käyttää kamalasti rahaa ja kaiken pitäisi kestää kahden lapsen kulutus ja olla mahdollisimman moneen tilanteeseen sopivaa. Se voi muodostua vaikeaksi. :D

      Poista
    2. Menee ne, molempia! Tai siis me. Ihan parasta itsekseen, vuosikkaan kanssa vähän haastavampaa mutta ah niin palkitsevaa! Parhaita ne joissa on ostoskärryt, pysyy laps aisoissa, sekä tietty espoolaiset kirpparit (laatu). Ja ennakointi, se on se sana. Sekä koko- että vuodenaika-asioissa. Mahtavaa vaan mennä katsomaan omaan kaappiin, kun tarvii seuraavan koon housuja, aina löytyy :) ja sit ne harvat puuttuvat täsmiksenä kaupasta tai huutonetistä.

      Poista
    3. En pysty. Esikoinen vaan vihaa vaatekaupoissa ym. luuhaamista. En viitsi kiduttaa sitä, enkä jaksa kuunnella sitä taukoamatonta valittamista. Ilmeisesti pienempi on samaa lajia, koska viimeistään toisessa vaatekaupassa alkaa piinaava kiljuminen, eikä se suostu istumaan missään kärryissä tai rattaissa. Ja ne lapsettomat tunnit käytän kyllä mieluummin joko oman vaatekaapin kartuttamiseen tai alkoholin juomiseen.

      Arvostan kyllä teitä, kun jaksatte!

      Poista
    4. Mä laitan lapsen leikkimään lähikirpparin leikkinurkkaan ja lähden penkomaan hyllyjä ;) Sieltä löytyy parkkitalo, niin homma on hanskassa...

      Mutta nyt kyllä ostin KappAhlista haalarin, maksoi 26€ alennuskupongin kanssa ja näyttää mielestäni hyvältä. Ja varsinkin halpuus oli kiva ;)

      Poista
    5. Mähän voisin jättää lapset Hietsun torin laidalle leikkimään! :D

      Meillä on ollut noita Kappahlin ulkovaatteita. Ne on hyviä.

      Poista
  6. Mä hommaan melkein kaikki ulkovaatteet Huutiksesta PK-seudulta. Säästän postikulut ja noin. Nyt venailen kieli pitkällä yhtä tosi halpaa talviasua ja laitoin jopa muistutuksen puhelimeeni että oon koneella kun se sulkeutuu.

    Käyn epäsäännöllisen säännöllisesti Vekarakirppiksellä Kumpulassa kun se on omien reittien varrella. Mutta onhan se helvetin stressaavaa. Esikoinen alkaa totella kieltoja mutta kuopus ei yhtään, se repii kaiken hyllyistä ja esikoinenkaan ei ihan tajua vielä myytävien ja leikittävien itemien eroja. Ja ilman lapsia painun mieluummin vaikka, öö, kapakkaan kuin lastenvaatekirppikselle :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vaan pääse yli niistä huutiksen hintapyynnöistä, kun jostakin käytetystä Popin tai Molon haalarista lähtöhinta on usein yli 70 euroa. En vaan käsitä. Välillä intoudun selaamaan ja löydän jonkun järkevän hintaisen osta heti haalarin. Se on hassua, että mulla riittää kärsivällisyys jonkun designtuoli-ilmoituksen väijymiseen viikkotolkulla, mutta talvihaalari-ilmoituksiin ei niinkään. :D

      Mulla (ja lapsilla) palaa pinna kirppiksillä ja kaupoissa heti. Esikoinen alkaa välittömästi kun on tylsää mankumaan, että enjaksakävelläväsyttää ja pienempi ei jaksa istua rattaissa, vaan haluaa itse kävellä ja repii kaikki hyllyt ja pöydät tyhjiksi. Kiitos, mutta ei kiitos.

      Poista
  7. mä toimin yhtä järjestelmällisesti kuin edellisinäkin vuosina - pian 10 äitivuoden kokemuksella - eli huomaan viime tingassa, että ulkovaatteet ovat jääneet pieniksi ja ostan prismasta sitä, mitä on jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteitä täytyy olla. Ja kuinka kätevää, että kaiken voi hoitaa ruokaostosten yhteydessä!

      Poista
    2. ja ihan hyvin on kuule mennyt tähän saakka, ei oo jääneet lapset vaatteitta :D

      Poista