Uskon vakaasti siihen, että vaikeat tilanteet on helpompi kohdata uusissa ja mukavissa vaatteissa. Olen siis valmistautunut tulevaan vauva-aikaan ostamalla itselleni uusia vaatteita. Pakkaan sairaalakassiin kotiintulovaatteiksi uudet housut ja paidan. Jos kaikki on taas yhtä kaoottista ja vaikeaa kuin viime kerralla, on minulla ainakin uudet verkkarit ja imetykseen sopiva paitapusero. Tämä ajatus rauhoittaa minua.
En muista pitäneeni vauvaa sylissäni kertaakaan ennen kääpiön tuloa. Minä olin se, joka ohitti kohteliaasti sukujuhlissa sylistä syliin kiertävän vauvan. Minä pelkäsin aluksi kääpiötä. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten vauvan kanssa ollaan. Kääpiön muutaman päivän ikäinen katse tuntui pureutuvan lävitseni. Olin varma, että hän tiesi ettei minulla ollut aavistustakaan miten vauvoista huolehditaan. Sairaalassa nyyhkytin miehelle, että nyt ei saa ainakaan jättää minua.
Vaikka haluan uskoa, ettei äidiksi tulo toisen kerran vastaa sitä massiivista hämmennystä ja pakokauhua jonka koin kääpiön kanssa, jännittää silti vähän. Ainakaan vielä en pelkää miehen jättävän minua kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Hän on elänyt kanssani kun olin kääpiön syntymän jälkeen hermoraunio ja kuljin kotona viikkoja naama itkusta turvonneena. Päälläni pelkät verkkarihousut, kun rinnat olivat imetyksestä niin kipeät, että paidan päällä pitäminen oli yhtä tuskaa. Olin silloin kaikkea muuta kuin rakastettava. Mies piti lupauksensa.
Alennusmyynneistä tarttuivat mukaan myös mustat platform nilkkurit. Ne jalassa voisi ottaa vastaan melkein mitä vaan. Pohdin vielä, kannattaako ne jalassa lähteä synnyttämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti