Olen iloinnut lämpömittarin kohoamisesta lähelle nollaa. Vaikka suojatiet muodostuvatkin jättimäisiksi vesilammikoiksi ja kaikkialla on harmaata, olen minä muutoksesta ihan iloinen. Pari kuukautta kestänyt tuuli/toppapukuputki on saanut kipeästi tarvitun tauon. Tuntuu erittäin piristävältä saada pukeutua omiin vaatteisiin. Kätevyydestään huolimatta aikuisten kurapukuni ei ole tuntunut ihan omimmalta asulta.
Tunsin itseni taas vähän enemmän omaksi itsekseni ja vähän vähemmän kotiäidiksi, kun vedin jalkaan villahousut ja vähän ohuemman takin. Aamulla matkalla puistoon törmäsin kadulla vuosien takaiseen tuttavaan. Olin sisäisesti iloinen, että minulla ei ollut päälläni tuulipukua. Totuus paljastui kuitenkin. Raskaus- ja lapsikuulumisten jälkeen en taaskaan keksinyt oikein mitään vastausta kysymykseen - No mitäs muuta? Oman elämän tapahtumaköyhyys lähentelee tällä hetkellä maksimipistettä.
Kaulassa roikkui tänään kivenkova todiste satunnaisesta Strömssöelämästäni. Hypistelin ennen joulua Stockmannilla Calvin Kleinin lähes 100 euroa maksavaa rinkulahuivia. Arvelin suoriutuvani huivin hankinnasta halvemmalla, jos tekisin sen itse. Olin oikeassa. Kaivoin lankakassista jämälangaksi jääneitä harmaita keriä ja näpersin itselleni huivin. Se on hieno, vaikka itse sanonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti