maanantai 17. helmikuuta 2014

Tikusta asiaa

Keittiöpedagogisesta innovaatiokeskuksesta päivää! Markkinoille pukkaa uutuustuotetta, jossa pyörä on niin sanotusti keksitty uudelleen. Olen nimittäin keksinyt helmitaulun! -Grillivartaasta ja puuhelmistä, kaiken lisäksi! Minkä varhaiskasvattajan maailma onkaan minussa menettänyt!


Esikoinen on innostunut matematiikasta. Numeroiden kirjoitusasun opeteltuaan lapsi halusi tietää, mihin numeroita käytetään. Aloitimme pienistä pluslaskuista ja siirryimme miinuslaskuihin. Kun kaikki laskut tuntuivat menevän oikein ilman ulkopuolista apua, päätin korottaa vaikeusastetta ja siirryimme isompiin lukuihin. Kahden käden sormien loppuessa kesken lapsi otti avuksi varpaat. Sormet pystyssä hän haroi varpaitaan, yrittäen muistaa, mikä luku siihen yhdeksään pitikään lisätä. Katsoin lasta ja tunsin insinöörin verenperimäni kuohahtavan. 

Muutamaa minuuttia myöhemmin tunsin superäidin viitan laskautuvan hartioilleni, kun istuin keittiön pöydän ääressä pusaamassa kasaan opetusvälinettä, jolla saisin konkretisoitua 5-vuotiaalle tyttärelleni kahden käden sormet ylittävät yhteen- ja vähennyslaskut. Ja homma toimi! Varmaan vähän niinkuin helmitaulu on toiminut viimeiset pari tuhatta vuotta. Ja kaiken lisäksi lapsi on nero! Ja suoraan alenevassa polvessa!

4 kommenttia:

  1. Ihana idea! Ja olen sitä mieltä, että monessa lapsessa on ripaus neroa, jos vaan vanhemmat jaksavat kaivaa sen esiin. Juuri näin, että vanhempi innostuu lapsensa kiinnostuksen kohteista heittäytymällä itse näin luovaksi, niitä pieniä neroja syntyy. Hyvä hyvä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että pitäisi olla jatkuvasti herkkänä sille, mikä lasta itseään kiinnostaa. Helpoimmin sen kyllä huomaa silloin, jos itse innostuu samasta asiasta.

      Poista
  2. Onneksi olkoon! Joko olet alkanut skannata nuorelle nerolle sopivaa opinahjoa? Viimeistään 3. luokalle mentäessä kannattaa meinaan erotella oma ihmelapsi niistä taviksista ja mamuista, aloittaa pääsykoeura ja pyrkiä muun eliitin seuraan johonkin neropattiperuskouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko kotikoulu kuitenkin paras vaihtoehto, ettei tämä minun aivan erityisen nerokas kultamussukkani vaan joutuisi jakamaan huomiota kenenkään toisen oppilaan kanssa?

      Poista